sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lukuhaaste: Nainen ikkunassa

Yhdysvallat-lukuhaaste: 1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja
Helmet-lukuhaaste: 40. Kirjassa on lemmikkieläin



"Välittömästi ja välttämättä tulee mieleen Nainen junassa. Niin kirjan nimestä, kannesta kuin synopsiksestakin. Ja vähän kirjan alustakin. Tässä on paljon ennalta-arvattavuutta."

Näin lukee mun muistiinpanoissa tästä kirjasta, kun olin lukenut ensimmäiset n. 50 sivua. Little did I know! Tämä kiihtyi hitaasti, mutta kun vauhtiin päästään niin lukijalla on lähinnä olo että "mikä muhun just osui". Hengästyttää! Nainen ikkunassa on nimittäin aivan nerokas!

Kirja kertoo Annasta, joka on linnoittautunut kotiinsa. Hän sairastaa agorafobiaa eli avoimen paikan kammoa. Annan vuorokausirytmi on melkolailla sekaisin ja elämä pyörii pitkälti mustavalkoisten elokuvien, viinin ja naapurien kyttäämisen ympärillä. Välillä hän käyttää aikaansa myös netissä pelaten shakkia ja keskustellen muiden agojen kanssa. Anna nimittäin on ammatiltaan psykologi ja hän kokee pystyvänsä antamaan ammatillista näkökulmaa muille kohtalotovereilleen. Itseään hän ei sen sijaan osaa auttaa.
Annan naapurustossa löytyy niin uudempaa väkeä kuin kauemminkin paikalla asuneita. Sattuman kautta Anna tutustuu paremmin juuri naapurustoon muuttaneeseen Janeen, josta hän saa itselleen ystävän. Jane tuntuu näkevän Annan kuoren taakse ja ymmärtävän miksi Anna on sellainen, kuin on. Eräänä päivänä Anna kuitenkin näkee ikkunastaan, kun Jane puukotetaan kodissaan. Ruumista ei kuitenkaan löydy mistään ja kukaan ei tunnu uskovan Annaa. Mitä oikein tapahtui? Oliko kaikki vain Annan mielikuvitusta?

Kirjailija A. J. Finn on oikeastaa pseudonyymi. Nimen takaa löytyy Daniel Mallory, jonka esikoiskirja Nainen ikkunassa on. Hän on opiskellut rikoskirjallisuutta ja se kyllä näkyy tämän kirjan sivuilla. Mulla on hyvin vilkas mielikuvitus ja tykkään rakennella kaikenlaisia salaliittoteorioita. Nyt kun olen lukenut kirjan, niin tuntuu jopa surkuhupaisalta että tämä on pseudonyymin käsialaa. Lukekaapa ja kertokaa mielipiteenne. Eikö tunnu jopa vähän rienaavalta?

Kirja on ylipäätään täynnä upeaa ja hienoa tarinankerrontaa. Yksityiskohtiin on panostettu ja niiden eteen on nähty vaivaa. A. J. Finnin adjektiivien ja vertauskuvien käyttö on aivan omaa luokkaansa. Vai mitä sanotte tästä: "Suoneni ovat rutikuivat, maastopalon vaara".

Tarina myös koko ajan vähän vihjailee. Kertoo ja antaa ymmärtää, mutta ei sitten kuitenkaan. Kiusoittelee ja paljastaa hyvin selvästikin, jättäen lukijan kuitenkin epätietoisuuteen. Kirjailija käyttää jopa eräänlaista "lällälää, enpäs kerrokaan"-taktiikkaa. Ja se muuten toimii.

Annalla on lemmikkikissa, joka näyttelee kirjassa hyvin tärkeää roolia. Siksi tämä täyttää tuon Helmetin haastekohdan. Yhdysvallat-haasteessa taas vähän revittelin menemään ja laajensin näkökenttää. Kirjan miljöö on nimittäin New Yorkin Harlem, mutta Finn kuvailee Annan kotiympäristöä niin pikkukaupunkimaisesti, että kyllähän se nyt pikkukaupungista menee.

Mainitsemani ennalta-arvattavuus kulkee mukana pienissä yksityiskohdissa. Jokin on laukaissut aikanaan Annna agorafobian ja minä ainakin arvasin syyn lähes heti. Mutta kaikki suuret linjat pysyvät yllätyksellisinä. Mulla on aina tapana jännäreitä lukiessa kehitellä juonen edetessä myös vaihtoehtoisia juonenkäänteitä. Ja mun mittapuulla jännäri on hyvä, jos kirjailija onnistuu yllättämään mut täysin. Jos hän osaa tarjota kuvion, jota mä en itse ollut osannut vielä rakentaa. Ja tässä A. J. Finn onnistui. Hän sai mut muutamassa kohdassa suorastaan henkäisemään vähän syvempään.

Ihmettelin ensimmäiset 140 sivua, kun tätä on kehuttu että ei voi laskea käsistään, että mitä hemmettiä eihän tämä koukuta yhtään. Mutta pakko se nyt on vihdoin uskoa, että jos Stephen King sanoo että kirjaa ei voi laskea käsistään, niin silloin kirjaa ei voi laskea käsistään. Ja minä sanon nyt, että jos teillä on jotakin tärkeää työn alla kun luette tätä kirjaa, niin tehkää se ensimmäisten 140:n sivun aikana. Koska sen jälkeen muu elämänne lakkaa. Ette enää ehdi elää muuta kuin tätä kirjaa. Ja pistäkääpä mieleen nimet A.J. Finn ja Daniel Mallory. Koska luulisin että tästä hepusta vielä kuullaan. Ainakin toivoisin niin, esikoisteos jätti mut todella nälkäiseksi. Tämä oli mahtava, mutta ei se vielä Räsynuken ohi mennyt..

tiistai 1. toukokuuta 2018

Lukuhaaste: Yhden lapsen kansa

Helmet-lukuhaaste: 45. Palkittu tietokirja

kuva täältä
Yhden lapsen kansa oli mulla pariin otteeseen lainassa viime vuoden puolella, mutta perinteisenä kirjana tämä ei vaan jotenkin lähtenyt. Sen sijaan äänikirjana tämä oli tosi hyvä! Oon yrittänyt opetella kuuntelemaan äänikirjoja useampaankin otteeseen ja oon nyt todennut, että tietokirjamaiset on ainoa genre johon mä kykenen äänikirjoina. Niitä en aina meinaa jaksaa lukea, mutta kuuntelen erittäin mielelläni. Lisäksi itselleni ehkä se tärkein elämys, mikä äänikirjoihin liittyy, on se että joidenkin palveluntarjoajien äänikirjojen lukunopeutta saa säädettyä. Olen nimittäin itse suhteellisen nopea lukija ja koen jo lähtökohtaisesti henkistä kipua, jos näen että äänikirjan kesto on jotain 9 tuntia. Erityisen hyväna vaihtoehtona äänikirjat ovat olleet itselläni lenkillä.

Yhden lapsen kansa on napannut Finlandian tietokirjojen kategoriassa pari vuotta sitten. Tämä Mari Mannisen kirjoittama kirja kertoo Kiinan yhden lapsen politiikasta hyvin erilaisista vinkkeleistä. Kyseisellä politiikallahan on aina ollut sekä puolustajansa että vastustajansa. Kirjassa ääneen pääsee niin köyhä suurperheen äiti kuin Yhdysvaltoihin adoptoitu tyttö. Kuulemme myös vanhempaa rouvaa, joka vahti työkseen kiinalaisnaisten kuukautisia sekä isää joka osti pojalleen morsiamen Vietnamista. Tässä nyt vain muutama esimerkki mainitakseni.

Tämä oli ennenkaikkea siitä veikeä kirja, että aina kun luulet muodostaneesi mielipiteen tästä vuosikymmeniä kestäneestä väestön hallinnasta, tuleekin kirjassa seuraava tarina joka avartaa ajatusmaailmaa taas johonkin toiseen suuntaan. Yhden lapsen kansa on ennenkaikkea mieltä avartava lukukokemus. Hyvinvointilänkkärinä on helppo huudella mielipiteitä siitä mitä on oikein tai väärin, mutta yhden lapsen politiikka on myös asia, joka ei ole ihan niin yksinkertainen juttu sitten kuitenkaan. Se on toki selvää että lukuisat ihmiset ovat kokeneet ehdotonta vääryyttä, joka olisi pitänyt jäädä tapahtumatta. Mutta kokonaisuuden kannalta asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen. Seuraukset toki olivat hyvin raskaat, vaikka taustalla oli lähinnä ajatus turvata väestön hyvinvointi.

Kirja vahvistaa sen, mikä on ollut selvää jo vuosia. Naisten koulutukseen ja valistukseen kannattaa panostaa. Se palkitsee koko yhteisön. Jos asiaa peilaa vaikkapa nyt liikakansoitukseen, on sivistyneisyys ainoa toimiva keino väestönkasvun hillintään. Se on ensinnäkin humaanein keino, mutta ehdottomasti myös se tehokkain. Kun nainen huomaa, sekä yhteisön jäsenenä että oman elämänsä kautta, että esimerkiksi työ ja opinnot tarjoavat elämään mielekästä sisältöä, ei valtaosa naisista edes halua montaa lasta. Väestönkasvua voidaan hillitä täysin järkevillä ja kaikkia palkitsevilla keinoilla tyrannimaisen pakottamisen sijaan.

Kirja ei tarkastele vain vanhempia, jotka ovat joutuneet yhden lapsen politiikan uhreiksi. Se käsittelee myös lapsia, jotka ovat jääneet ainokaisiksi. Kiinassa on kyliä ja yhteisöjä, joissa kaikissa perheissä on vain yksi lapsi. Näissä yhteisöissä kasvaneet eivät ole edes tienneet, että on olemassa sellainen käsite kuin sisarukset. Nämä perheiden ainokaiset kohtaavat valtavia haasteita lähestulkoon kaikessa elämänsä aikana. Kilpailu kouluissa on todella armotonta ja se jatkuu aikanaan työrintamalla työpaikoista ja menestyksestä. Perheen perustaminen on vaikeaa, koska naisia on vähemmän kuin miehiä. Vaikka ainokaiset ovat saaneet osakseen runsaasti hemmottelua ja rakkautta, joutuvat he myös elämään todella suurien odotusten kanssa. Perinteisesti kiinalaisessa kulttuurissa lapsi huolehtii vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Jos kiinalainen avioituu toisen ainokaisen kanssa, voi tämä tarkoittaa "pahimmillaan" sitä, että aviopari joutuu huolehtimaan kahdestatoista vanhemmasta ja isovanhemmasta.

Kirjassa on paljon surullisia kohtaloita, se tuo esille myös sen seikan että mitä sitten jos ainoa lapsi kuolee? Mutta kaikesta surullisuudesta huolimatta kirja ennenkaikkea avartaa sitä logiikkaa, joka yhden lapsen politiikan takana oli. Nykyäänhän ideologia on muuttunut kahden lapsen politiikaksi ja koska teknologian ansiosta tieto leviää Kiinassakin ihan eri tavalla, voidaan olettaa että jossain vaiheessa koko väestöä säätelevästä suuntauksesta luovutaan. Ei ole olemassa yhtäkään kiinalaista, jota yhden lapsen politiikka ei olisi koskettanut jollakin tavalla. Haluan itse elättää toiveita siitä, että tulevaisuudessa väestönkasvua hillitään muilla keinoilla.

Huomasin kirjan kuuntelun aikana, että tähän oli välillä vaikea keskittyä. Kirjan aihepiiri ja koko kiinalainen kulttuuri on kaikessa mielenkiintoisuudessaan kuitenkin aika kaukana suomalaisesta mielenmaisemasta. Luulen että en olisi tätä lukemalla saanut hoidettua valmiiksi ikinä, siksi äänikirja oli ainakin mun kohdalla se passelin vaihtoehto tälle. Ja kuitenkin koen, että tämä kirja oli jo pelkästään sivistyksen kannalta erittäin must. Lisäksi, vaikka tässä nyt käsitelläänkin Kiinan yhden lapsen politiikkaa, on sillä ollut vaikutuksia koko maailmaan. Ja tavallaanhan esimerkiksi Suomessa tätä aihepiiriä on käsitelty sitten taas aivan siellä janan toisessa päässä. Kun meinaa näyttää siltä, että väestönkasvu laskee jo liiallista tahtia. Tämäkään ideologia ei ole ihan aukoton.

Tykkäsin että tämä kirja ei tuomitse miltään kantilta, vaan käsittelee kokonaisuutta erittäin objektiivisesti. Kirja on erityisen hyvin kirjoitettu ja taustatyöhön on käytetty aikaa. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut!

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ruisvohvelit

Mä rakastan kaikkea syötävää, minkä päälle voi pinota hilloa tai marjoja tai hedelmiä tai mitä ikinä nyt vaan sattuu keksimään. Teen todella usein erilaisia variaatioita amerikkalaisista pannukakuista (useimmiten jollain "järkevällä" jauhosekoituksella, muuten en mahtuisi pian enää ovesta ulos) iltapalaksi ja ihan sitä uunissa tehtävää pannariakin meillä on todella usein. Tosin nykyään tulee harvemmin tehtyä sitä suomalaisille perinteisintä pannaria, koska tuun ihan kipeäksi kaikesta siitä rasvasta mikä siinä on. Se närästys ei vaan ole sen arvoista. Mutta erilaiset variaatiot esimerkiksi Ahvenanmaan pannarista on meillä tarjolla useinkin. Erittäin lämmin suositus ainakin Vappu Pimiän Ahvenanmaan pannarille. Tämä ei närästä!! Ja sinne saa hyvin upotettua mustuneita banaaneita. Banskut ei kuitenkaan maistu lopputuloksessa liikaa läpi, mutta tekevät kivaa rakennetta. Teen tuon aina vielä spelttimannasta ja korvaan vehnäjauhot kaurajauhoilla. Terveysruokaa ;)

Mutta, takaisin postauksen alkuperäiseen aiheeseen. Nimittäin ruisvohveleihin.

Niinä viikonloppuina, kun kaikki lapset on kotona, meillä nähdään aterioiden eteen vähän enemmän vaivaa. Aamupalaa meillä syödään harvoin samaan aikaan, koska nuorin herää helposti kuusikin tuntia aiemmin kuin isot veljensä. Mutta pienimmän kanssa on hauska touhuta keittiössä rauhassa ja isommille on sitten herkkuja valmiina, kun joskus ehkä saman vuorokauden puolella heräävät.

Mä tykkään vohveleista rutkasti enemmän kuin tavallisista letuista. Ensinnäkin mikään ei ole parempaa kuin rapea vohveli. Toiseksi, vohvelit on äärettömän vaivaton tehdä kun vohvelirauta hoitaa koko homman. Makua vohveleihin saa vaihtelemalla jauhoja, joista ne tekee. Näihin voi työntää käytännössä mitä vaan jauhoja. Mulla on nyt työn alla vohvelit, joissa on maissijauhoa. Jahka tuotekehitys on hiottu täydelliseksi, niin saatan huikata niistä täälläkin.
Nyysin joskus vuosia sitten mun lapsuudenkodista vohveliraudan suoraan 80-luvulta ja se on ollut meillä melko tehokkaalla käytöllä. Varsinkin viikonloppuaamuisin.

Ruisvohveleihin tarvitset:

3 kananmunaa
4 dl maitoa
1,5 dl kivennäisvettä
3 dl ruisjauhoja
1 d kaurajauhoja (jos sulla ei ole niin käytä vehnäjauhoja, mä itse olen aivan fanahtanut kaurajauhoihin ja työnnän niitä about kaikkeen. Jos muuten käytät kaurajauhoja, niin rasvan määrää voi aina vähän vähentää resepteistä, kaurajauhot kun ovat hieman rasvaisia koska kaura on itsessään hieman rasvainen. Pelkästään tätä reseptiä varten ei kannata kaurajauhoja ostaa, koska niiden säilyvyys ei ole yhtä hyvä kuin muilla jauhoilla johtuen juurikin tuosta rasvaisuudesta.)
75g voita sulatettuna
2-3 rkl tomusokeria (nämä saa olla mun mielestä vähän makeita, mutta jos sörssäät päälle esimerkiksi makeaa hilloa, niin tuo kaksikin ruokalusikallista sokeria riittää)
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
vaniljajauhetta maun mukaan
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja anna sen jäähtyä (jos isket kuuman voin mihin tahansa leivinjauhetta sisältävään taikinaan heti voin sulatuksen jälkeen, käynnistät leivinjauheen kohotusta aiheuttavan toiminnan liian aikaisin ja se ei kohota taikinaa enää sitten kuumassa niin hyvin kuin pitäisi). Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja kivennäisvesi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten nesteiden joukkoon. Mun suositus muuten on että teet taikinan suoraan kannuun. Siitä on helppo annostella taikinaa sitten paistovaiheessa vohvelirautaan. Jos vispailu kannussa tuntuu hankalalta niin toki voit ensin vispata taikinan jossain astiassa ja lopuksi kaataa koko höskän valmiiksi kannuun.

Lisää sulatettu voi ja sekoita. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Periaatteessa taikinan voi tehdä ed. iltanakin jo valmiiksi jääkaappiin odottelemaan, mutta lopputulos ei ole ihan yhtä priima, koska taikinan koostumus kärsii liiallisesta odottelusta.

Paista vohveliraudalla vohveleiksi ja tarjoa valitsemasi lisukkeiden kanssa. Näistä tulee kivan rapeita ja ruis maistuu juuri sopivasti. Vähän vohveliraudasta riippuen, tällä taikinamäärällä saat valmiita vohveleita sellaisen 13-17 kpl. Ja tarjoiluun vinkkinä ainakin aikuiseen makuun, ruis ja kardemumma istuu aivan älyttömän hyvin yhteen mustikan ja raparperin kanssa ;)

torstai 26. huhtikuuta 2018

Lukuhaaste: Näkymätön sukupuoli

12. Sarjakuvaromaani


Lukuhaaste täällä

Kirjoitin viime kesänä tämän. Se oli älyttömän vaikea kirjoittaa ja vielä hankalampi julkaista. Sukupuoli kun on oikeasti vaikea asia tarkastella ulkopuolelta. Saatika sillä tavalla, että toisen sukupuolesta olisi joku mielipide. Eikä mulla itseasiassa ole itse sukupuolesta mitään mielipidettä, en edes koe että sellainen tarvitsisi olla. Kirjoitukseni käsitteli enempi sitä ihmissuhdetta. Edelleenkin pyörittelen satunnaisesti mielellä postauksessa esiintyneitä juttuja.

Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä ei kerro varsinaisesti transsukupuolisuudesta. Se kertoo vaietummasta seikasta. Siitä, kun et tunne kumpaakaan "tunnustettua" sukupuolta omaksesi. Kun joudut vähemmistöksi vähemmistössä. Kun et vain osu binäärin mihinkään kohtaan. Kirjassa on pitkä sarjakuva-osio, joten siksi valinta tähän kohtaan lukuhaastetta.

Kirja alkaa ihanalla Tarja Halosen esipuheella. Hän ei sinänsä sano mitään uutta tai kovin mullistavaa, mutta hän sanoo asiansa uskottavasti. Halonen toivoo lukijalle herättäviä lukuhetkiä, ja niitä tämä kirja kyllä tarjosi.

Heti esipuheen jälkeen on luvassa muutaman sivun verran aukiselitettyä sanastoa. Moni termi oli itselleni tuttu, mutta en olisi kyllä välttämättä osannut selittää kenellekään, mitä ne tarkoittavat. Osaatko esimerkiksi sä kertoa tietämättömälle selkokielellä mitä tarkoittaa cis-sukupuolinen. Saatat ehkä tietää ihmisryhmän kehen sillä viitatataan. Se on termi, johon törmää koko ajan, mutta jota ei välttämättä pysähdy miettimään, että mitä se oikeasti tarkoittaa? Jo kirjan sanaston luettua on selvää, miten moninainen asia sukupuoli on.

Vaikka kirjassa esiintyvien henkilöiden tarinoita oli äärimmäisen mielenkiintoista lukea, koen kuitenkin että kaikista paras osio oli juurikin tuo mainitsemani sarjakuvaosuus. Mukana on rutkasti mustaa huumoria, joka uppoaa allekirjoittaneeseen aina. Sarjakuvat ovat todella avartavia ja sanoisin, että ne ovat jopa valistavia. Tässäkin tapauksessa moni kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa.

Sarjakuvien jälkeen on henkilökuvien vuoro. Viisitoista tarinaa ihmisistä. Jokainen tarina on yksilöllinen, mutta kokemukset selvästi resonoivat toisiaan. Miten vaikeaa on olla oma itsensä kun ympäristö ja yhteiskunta odottaa ihan muuta. Tarinat olivat hyvin koskettavia. Oman itsensä löytäminen on saattanut vaatia terapiaa, lääkitystä, menetettyjä ihmissuhteita sekä pitkän pitkän tien kulkea. Lukiessa musta tuntui hyvältä, että nämä rohkeat ihmiset ovat tänä päivänä päässeet itsensä kanssa noin pitkälle. Mutta samalla tuntui surulliselta, että se matka on ollut monesti vaikea ja kivikkoinen. Se on ollut täynnä kipua, jota yksikään cis ei voi ikinä ymmärtää. Tämän kirjan lukemisen jälkeen mä heräsin tajuamaan, että mun ei tarvitsekaan yrittää ymmärtää seikkoja joita en voi ymmärtää. Mutta hyväksyä pitää.

Mä olen hirveän iloinen että tämä kirja on tehty. Mulla on oman ystävyys-suhteeni takia ollut todella suuri tarve saada tietoa ihmisen moninaisuudesta, jotta voin ensinnäkin oppia kohtaamaan ja kohtelemaan, mutta myös käsittelemään niitä omia tunteitani. Kirja avasi hirmuisen paljon. Edelleen koen vähän vaikeaksi ymmärtää eri käsitteiden eroja, mutta toisaalta. Mitä sillä on väliä? Pointti on pikemminkin se, että moninaisuutta on lukematon määrä. Sitä ei tarvitsekaan laskea määrällisesti eikä tarvitsekaan olla olemassa muottia, joka olisi maailman jokaisen ihmisen mallinen. Ihminen ei aina itsekään osaa määrittää sitä omaa identiteettiään, eikä tarvitsekaan. Miksi minä tai kukaan muukaan määrittäisi kenellekään muottia, johon pitäisi sopia? Pointti on se, että hyväksyy. Sinä olet tuollainen, minä olen tällainen ja me molemmat ollaan ihmisiä. Joku kolmas on taas jotain ihan muuta kuin sinä ja minä, mutta saman ihmisyyden alle hänkin mahtuu.

Musta olisi hirveän tärkeää että jokainen lukisi tämän kirjan. Oli omassa elämänpiirissä sukupuolen moninaisuutta tai ei. Maailma ei nimittäin suinkaan ole vielä valmis. Maailman täytyy kuulla lisää. Me tarvitaan lisää näitä tarinoita. Ja jokaiselle niistä tarinoista on tilaa.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Satokauden sima

Mä en ole koskaan tehnyt simaa. Ensinnäkin, mä en ihan hirveästi välitä simasta. Pakko myöntää että tulee vähän turhan tutut fibat teinivuosien kiljukokeiluista. Ja toisekseen, musta se perinteinen sima on todella tylsä. Vettä ja sokeria.

Uusimmassa Glorian ruoka&viini-lehdessä oli ohje raparperisimalle, josta sitten kehitin oman versioni. Luulen että tämä olisi jäänyt tekemättä, ellei mulla olisi viime vuoden raparpereita pakastimessa jotka pitäisi saada pikapikaa pois. Tämän vuoden raparperi kun näkyy jo kurkkivan maan alta. Onneksi raparperia kuitenkin löytyi omasta pakastimesta, tästä tuli nimittäin ihan superhyvää!

Tällä ohjeella saat simaa vähän reilu parisen litraa. Mikään pikaherkku sima ei ole, jääkaapissa juoma valmistuu viikossa ja huoneenlämmössä n. kolmessa päivässä. Kun alkuviikosta pistää simat tulille, niin vapuksi on varmasti valmista. Mä itse liputtaisin enempi tuolle viikon aikamääreelle, huoneenlämmössä on aina se riski että hiiva villiintyy täysin ja se lopputulos on sitten.. noh, liian hiivainen.

Tarvitset:
3 omenaa kuorittuna ja raastettuna
350g raparperia
2 litraa vettä
3,5 dl fariinisokeria
2 tähtianista
sitruunan kuorta maun mukaan, 1-2 tl (tarkoituksena saada mukaan sitruunan makua, ei niinkään sitä hapokasta mehua eli siksi mielummin kuorta)
peukalonpään kokoisen palan inkivääriä muutamaan osaan pienittynä (jos haluat inkiväärin erottuvan enemmän niin raasta ihan pieneksi raasteeksi)
nuppineulanpään kokoisen palan tuorehiivaa

Paloittele raparperin varret paloiksi. Kuumenna litra vettä ja lisää sinne raparperit, inkivääri, omenaraaste ja tähtianikset. Keitä hiljaisella lämmöllä 20-30 min. Raparperien pitää olla ihan lötsöjä eli niistä riippuu minkä verran aikaa tarvitaan.
Painele raparperejä lusikalla tai jollain muulla välineellä, jotta niistä irtoaa kaikki mehukkuus. Mun raparperit oli tosiaan pakastinkamaa ja ne oli vähän "kuivakoita". Lisää sokeri mukaan nesteeseen ja sekoittele kunnes se on liuennut. Lisää sitruunankuori (muista pestä ennen kuorimista hedelmä hyvin!) ja loppu vesi (ei jääkylmää, kannattaa vaikka vähän lämmittää kattilassa). Anna seoksen jäähtyä haaleaksi. Lisää hiiva ja anna seoksen olla vuorokausi huoneenlämmössä.
Pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää ensin pullojen pohjille tl fariinisokeria. Voit joko ensin sihdata simasta sattumat pois johonkin puhtaaseen astiaan tai hoitaa koko homman suoraan pulloihin. Silloin kyllä kannattaa ottaa kauha avuksi ja se yhdistelmä pullo + suppilo + sihvilä + neste ja sattumat on vähän haastava kombo. Eli ne simassa lilluvat inkiväärin, omenan ja raparperin palaset ei päädy pulloihin, pelkkä neste. Voit kuitenkin painella kauhalla tai muulla apuvälineellä hedelmiä sihdin läpi, jotta saat vielä lisää makua simaan. Plus ainakin raparperi imee itseensä nestettä aika reippaasti eli simaa menee hukkaan melkolailla, jos niitä ei vähän survota. Jos haluat, voit laittaa pulloihin muutaman rusinan. Mä en käytä. Siirrä simapullot viileään ja eikun vappua odottamaan!


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Mandut

NONIIN! Nyt vihdoin eetteriin tämä meidän teinien lempppari. Näitä saisi valehtelematta olla meillä pyörittelemässä koko ajan. Erityisesti Toka söisi näitä, jos nyt ei päivittäin niin ainakin viikoittain.

Mandut on siis korealainen versio dumplingseista. Eli eräänlaisia täytettyjä taikinanyyttejä. Vähän jokaisesta ruokakulttuurista taitaa löytyä omansa ja loppupeleissä nuo kaukoidästä tulevat eivät ihan kamalasti eroa toisistaan.

Mandut (tai mykyt, dumplingsit, mikävaan) on siitä mukavia että niitä voi täyttää oikeastaan millä vain. Mielikuvitusta ei tarvitse rajoittaa. Kasvisversioihin meillä on nakattu esimerkiksi kimchiä ja pinaattia, mutta useimmiten meillä on tehty nämä lihatäytteisinä. Erilaisia raasteita on helppo hyödyntää näihin. Chilillä voi tehdä vähän tulisempaa täytettä ja mikseipä täytettä voisi maustaa vaikka tomaattipyreellä niin halutessaan. Näistä voi siis tehdä oikein oman suunsa mukaisia.

Nämä voi kypsentää höyryttämällä, keittämällä tai friteerata. Mä olen useimmiten keittänyt, koska se on niin helppoa. Mandujen askartelussa menee jokunen tovi, joten on kiva kun itse kypsennys tapahtuu sitten nopeasti ja vaivattomasti. Manduja voi muuten käyttää mukana vaikkapa ramenkeitossa. Meillä nämä on kuitenkin syöty sellaisenaan eikä niitä jää koskaan yli, jotta voisi hyödyntää vaikka keittoon.

Mä olen aina ollut hyvin kiinnostunut tekemään dumplingseja itse, mutta koin että en osaa. Luulin että ne on vaikea tehdä. Little did I know! Keittokirjakuvauksissa sain opetuksen kädestä pitäen ja ei nämä ole kyllä laisinkaan vaikeita tehdä. Täytössä ja sulkemisessa on toki oma tekniikkansa ja sanoisin että mandujen täytössä harjaantuu, mitä enemmän niitä tekee. Jos ensi alkuun täyttämisessä meni tunti, nykyään valmista tulee 20-30 minuutissa. Ihan pikaruokaa nämä ei siis ole, vaikka olisit miten hyvä tekemään. Mutta takaan, että lopputulos palkitsee!

Viimeiksi manduja tehtäessä otin step-by-step valokuvat täyttämisestä. En tiedä auttaako se mitään ja hahmottaako kuvista yhtään sen paremmin, mutta josko kuvat ja selitykset vähän madaltaisivat sitä rimaa näiden tekemiselle.

Tarvitset:

paketillisen mandukuoria. Gyoza-, dumplings- tai dimsum-kuoria. Näihin voi tehdä taikinan itsekin, mutta sanoisin että säästä mielenterveytesi. Näitä saa valmiina ainakin Hämeentien etnokauppojen pakastealtaasta ja ei maksa juuri mitään.

Täyte:

puolikas pieni kesäkurpitsa raastettuna
kolmisen desiä kaaliraastetta (punakaali, valkokaali, mitä nyt sulta löytyy tai sattuu maistumaan)
200g porsaan jauhelihaa
puoli pakettia-paketillinen katkarapuja hienonnettuna
pieni sipuli hienonnettuna
pari kevätsipulia silputtuna
pari valkosipulinkynttä hienonnettuna
reilun peukalonpään kokoisen palasen inkivääriä raastettuna
pari ruokalusikallista öljyä
yksi kananmuna
suolaa ja pippuria

Mun mielestä Gyozat on parhaita kuoria. Eivät repeile niin helposti. Mandukuoria kannattaa säilyttää pakastimessa ja ottaa jääkaappiin sulamaan n. vuorokausi ennen valmistusta. Yhdestä paketillisestä syö kaksi henkeä. Kolme jos ovat vähäruokaisia.
Laita kesäkurpitsa- ja kaaliraaste siivilään ja ripottele päälle suolaa. Anna itkeä sen aikaa, kun sekoitat muun täytteen.

Iske täytteen kaikki muut ainekset kulhoon. Purista itkettyneistä raasteista mahdollisimman paljon nestettä pois. Lisää muiden täyteainesten joukkoon ja sekoita hyvin. Ja sitten aletaan täyttämään mandukuoria.

1.
Laita mandukuori leikkuulaudan päälle. Varaa viereen myös lasillinen kylmää vettä. Laita täytettä keskelle mandukuorta reilu teelusikallinen.

2.
Kostuta sormi vesilasissa ja maalaa mandukuoren reunaa puolikaaren verran. Ei ole väliä kasteletko kuoresta alaosan vai yläosan, kunhan se on sellainen puolikas kaari.


3.
Käännä kuoren alaosa yläosan päälle, jotta mandusta tulee tuollainen puolikuu. Paina sormella reunoja kiinni tiiviisti. Yritä, että täytettä ei tulisi reunojen väliin ollenkaan. Gyoza-kuoret kestää hieman venyttämistä, eli jos tuntuu että pitää vähän venyttää niin gyozat antaa vähän anteeksi. Tekemällä opit minkä verran täytettä on sopivasti, jotta kuoren reunat saa ongelmitta kiinni.

4.
Ota mandu käteen ja puristele täytettä kohti kuoren keskiosaan ja sitten puristele ylimääräinen ilma pois mandusta ja sen jälkeen vielä nipistele reunoja kiinni. Tätä työvaihetta on hieman hankala selittää, mutta jos kuoren sisään jää paljon ilmaa, voi kuori avautua kypsennysvaiheessa. Tarkoitus olisi, että täyte olisi kuoren sisällä mahdollisimman tiiviisti.

5.
Tiiviisti täytetty mandukuori näyttää suurinpiirtein tältä.

6.
Jos haluat, niin voit rypyttää mandujen reunan. Rypytetty reuna saattaa myös pitää kuoren paremmin kiinni kypsennysvaiheessa, jos mandun sisään on jäänyt ilmaa. Pakollinen työvaihe tämä ei ole, lähinnä ulkonäön viimeistelyä. Mandut voi siis halutessaan jättää kuvan 5 näköiseksi.
Jos kuitenkin viimeistelet mandut niin lähde rypyttämään reunaa sormien avulla. Paina rypytetty kohta tiiviisti kiinni, käytä vettä liimana tarvittaessa. Lopputulos on tuollainen hieman aaltoileva reuna.

7.
Puolet rypytyksestä tehty.

8.
Lopuksi käännä mandun päät (eli ne puolikuun kärjet) kohti toisiaan ja nipistä kiinni. Rypyttämätön osa jää siis tavallaan mandun alaosaksi ja rypytetty osa yläosaksi. Vettä voi taas käyttää liimana, jos tuntuu että ei muuten pysy.


9.
Laita valmiit mandut odottelemaan kypsennystä. Muista peittää elmukelmulla, nämä kuivuvat tosi nopeasti ja sitten repeilevät takuuvarmasti.

Kuumenna vettä kattilassa parisen litraa. Anna kiehua, lisää mandut muutama kerrallaan ja sekoita jotta eivät tartu kattilan pohjaan. Kypsät mandut ponnahtavat keitinveden pinnalle, mutta jos kellosta haluaa katsoa kypsymisaikaa niin sellainen 3-4 min ja valmiita ovat. Nämä jäävät tosi helposti kattilan pohjaan kiinni ja silloin eivät pompahda pinnalle kypsänäkään. Jos näin käy niin irrottele varovasti reikäkauhalla ne sieltä irti. Reikäkauhalla saa muutenkin kypsät mandut nostettua kattilasta helposti pois
Tarjoa kuumina.

Mandut voi syödä sellaisenaankin, mutta erityisen hyviä ovat kastikkeiden kanssa. Erilaiset soijapohjaiset kastikkeet ovat oikein hyviä, samaten Sweet chili-kastike sekä Satay-kastike.

Jos muuten mandujen täytettä jää yli, niin se sopii erityisen hyvin munakkaan täytteeksi. Kannattaa vaan paistella ensin jauheliha kypsäksi.

Noista kotona tehdyistä manduista mulle ei ole kuvaa kypsennyksen jäljiltä, joten nappastaan tämä Anttosen Tommin kuvaama. Mandut sentään on tuossakin mun tekemiä.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lukuhaasteen ulkopuoliset osa 1

Mun tulee jatkuvasti luettua kirjoja, jotka eivät syystä tai toisesta pääse mukaan yhteenkään kolmesta lukuhaasteesta, joita yritän lukea läpi. Sinänsähän lukuhaasteet olisi aika helposti runnottu läpi, jos vaan aina ymppäisi väkisin kaiken mahdollisen lukemansa mukaan. Se vaan ei tunnu siltä tavalta, jolla mä haluan lukuhaasteissa edetä.

Kuitenkin sitten tässä tulee luettua kirjoja, joista haluaisi jonkun maininnan heittää julkisestikin. Joten ajattelinkin, että kirjoittelen myös lukuhaasteen ulkopuolisista kirjoista, jos kertyy sellaisia joita mä haluan suositella. Voi olla että nämä viisi, joista nyt kirjoitan, jäävät koko vuoden ainokaisiksi, joista postaan lukuhaasteen ulkopuolelta. Tai sitten ei, ei voi vielä tietää. Kuitenkin nämä kirjat, jotka päätyvät blogiin lukuhaasteen ulkopuolelta, ovat siis sellaisia joiden lukemista suosittelen erittäin lämpimästi!

1. Mistä maailmat alkavat - Joel Haahtela
Joel Haahtela on musta äärimmäisen kiehtova kirjailija. En osaa oikein koskaan summata, että MIKSI mä pidän hänen kirjoistaan (ja kykenen kyllä aina perustelemaan omien suosikki-kirjailijoideni kohdalla sen, että MIKSI mä heistä pidän). Mutta jokin Haahtelassa viehättää ja löydän hänen teoksiaan käsistäni vähän väliä.
Mistä maailmat alkavat on oikein taattua Haahtelaa. Kirja on taiteilijaromaani (joista olen aina erittäin viehättynyt) ja kertoo nuoresta Visasta, joka haluaa taiteilijaksi. Tarina sijoittuu 50-70-luvulle, jolloin taidepiireissäkin elettiin melkoista muutosten aikaa. Kirja seuraa Visan kasvua taiteilijana, mutta myös ihmisenä. Jos taiteilija kipuilee taiteensa kanssa, heijastuu se myös syvälle identiteettiin.
Haahtelan tyyli kirjoittaa on sellainen, jota kuvailisin sanonnalla cut the bullshit. Tarina kerrotaan, mutta ei jäädä jaarittelemaan. Mistä maailmat alkavat noudattaa tätä hyvin uskollisesti.

2. Vieras talossa - Shari Lapena
Sharin esikoinen Hyvä naapuri, oli aivan poskettoman hyvä lukukokemus. Aivan täydellinen. Niin kova, että odotin todella innoissani Sharin seuraavaa. Jonka sainkin käsiini hyvin pian ilmestymisen jälkeen.
Vieras talossa kertoo Karenista, joka herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Hän on selvästikin ollut onnettomuudessa, mutta kaikki muu on pelkkää kysymysmerkkiä. Lähistöllä on tapahtunut myös murha samoihin aikoihin, kun Karenin oletettu onnettomuus on tapahtunut. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa?
Näin kaksi Lapenaa lukeneena analysoin, että hänellä on kyllä huikea mielikuvitus ja tarinan rakentamisen taito. Ehkä kirjoitustyyli ja sanojen käyttö on hieman kömpelöä, mutta kokonaisuutena potentiaalia kyllä löytyy. Vieras talossa oli hieman ennalta arvattava, mutta sisälsi kyllä samantyyppistä yllärikäännettä, kuin Hyvä naapurikin. Oikein hyvä lähtökohta ja idea ja itseasiassa musta tuntuu että se pieni ennalta-arvattavuuskin kirjassa oli täysin tarkoituksella tehtyä. Mulle jäi hieman auki se, että mikä tarkoitus tällä ennalta-arvattavuuden ennalta-arvattavuudella oli, mutta kyllä ihan ehdottomasti suosittelen tämän lukemaan. Ja Hyvä naapuri kanssa! Naapurit tuntuu nimittäin selkeästi olevan Lapenan kantava teema...

3. Räsynukke - Daniel Cole
Noniin nyt tämän suosituksen voitte kaikki aloittaa kuvittelemalla minut pissaamassa hunajaa. Tämä kirja oli nimittäin niin hyvä, NIIIIN HYVÄ, että olen mouhonnut siitä suu vaahdossa ihan jokaiselle joka vaan jaksaa kuunnella. Ja vähän niillekin jotka ei jaksa. Jos koskaan mitään ikinä trillerin tapaista aiot lukea, niin sinun tulee valitseman Daniel Colen Räsynukke. Äläkä ollenkaan välitä siitä takakannen tekstistä, kirja ei todellakaan ole niin raaka, mitä takakannesta voisi päätellä.
Rikostutkija Wolf Fawkes joutuu tutkimaan tapausta, joka selvästi henkilöityy häneen myös siviilinä. Fawkesin kotia vastapäätä olevasta talosta löytyy ruumis, joka on kasattu kuuden eri henkilön ruumiinosista. Ruumis muistuttaa räsynukkea ja nuken toinen käsi osoittaa sormi ojossa kohti Fawkesin kotia. Tästä käynnistyy seikkailu, jonka lukemista ei voi lopettaa.
Kirjailija Daniel Cole on uusi nimi kirjamaailmassa ja kehoittaisin vahvasti pistämään tämän nimen mieleen. Aivan mieletön juonen pyörittelijä ja tarinankertoja!! Mun jännärit on viime aikoina olleet pitkälti nordic noiria ja tämä oli ihan mahtavan erilainen. Nordic noirista puuttuu huumorintaju, tai jos sitä on niin se on sellaista kaurismäkeläistä. Tästä taas löytyi paljon kuivaa brittihuumoria joka oli tosi virkistävää tarinan seassa. Ja muutenkin tämän kirjan tarina on äärettömän taitavasti rakennettu kokonaisuus, suoranainen kirsikka kakun päällä. Tulee varmasti kilpailemaan vuoden parhaan trillerin tittelistä, todennäköisesti tämän kirjan jatko-osan kanssa jonka pitäisi ilmestyä syksyllä.
Tämä tarina yllätti useammankin kerran lukiessa, jopa niin että löysin itseni huutamasta kirja kädessä että eihän tässä nyt näin voi tapahtua!! Cole kuljettaa lukijaansa miten lystää ja vielä aivan kirjan lopussakin oli epäselvää kuka on syyllinen. Ja sitten kun se selviää, jää vieläkin vähän olo että selvisikö kaikki kuitenkaan? Jos kykenisin tekstin välityksellä olemaan tohkeissani, se tapahtuisi kertoessani tästä kirjasta. Olen lukenut tämän jälkeen jo monta kirjaa ja silti tämä vaan pyörii mun mielessä. Ehdottomasti yksi niistä harvoista trillereistä, jonka haluaisin omaankin hyllyyn. Jonka haluaisin lukea jo uudestaan. Daniel Cole, will you marry me?

4. Sandra - Heidi Köngäs
Köngäksen edellinen romaani Hertta päätyi mun parin vuoden takaiseen lukuhaasteeseen. Se ei tajuntaa räjäyttänyt. Mutta Sandra, voi Sandra!!! Nämä vuodet 2017 ja 2018 ovat täynnä ilmestyneitä kirjoja sadan vuoden takaisista tapahtumista. Jos jonkun kirjan aiot lukea vuoden 1918 tapahtumista, niin lue Sandra.
Sandra kertoo vahvoista naisista sisällissodan jaloissa. Naisista, joilla ei ole mitään tekemistä koko sodan kanssa, mutta jotka joutuvat kärsimään sekä sodasta että sen seurauksista. Kirja on hyvä kuvaus tapahtumista. Realistisen tuntuinen, raastava, koskettava, kauniskin. Ajatuksia herättävä. Tuntuu jopa hieman vaikealta ymmärtää ihmisyyttä. Ja samaan aikaan on täysin ymmärrettävää, miten sodan kaltainen poikkeustila vaikuttaa ihmiseen ja hänen harkintakykyynsä. Kirja vetää sillä tavalla hiljaiseksi, että siitä on jopa vähän vaikea kirjoittaa. Pystyy vain sanomaan, että kannattaa lukea.

5. Sivuhenkilö - Saara Turunen
Turusen edellinen teos Rakkaudenhirviö voitti ilmestyttyään Hesarin kirjallisuuspalkinnon. Mulla on Rakkaudenhirviö hyllyssä, mutta en ole saanut sitä vieläkään luettua. Ehkä ensi vuoden Hyllynlämmittäjässä?
Sivuhenkilö kertoo epäsuorasti ja suoraan ajasta Rakkaudenhirviön kirjoittamisen jälkeen. Se ei siis ole jatkokertomus Rakkaudenhirviölle, vaan se on kertomus kirjoittajastaan. Ja sehän on hieman auki, että minkä verran kirjassa on Turusta itseään ja minkä verran ei. Tosielämän henkilöitä mukana on kuitenkin ja osan heistä tunnistaa helpostikin. Antti Holma oli todella helppo bongata, Laura Birn jäi ehkäilyn varaan.
Kirja on hyvin ajatusvirtaisesti kirjoitettu. Se ei ole yhtä maaninen kuin esimerkiksi O, mutta vähän sinnepäin. Mä koen tuon kirjoitustavan hyvin kiehtovaksi ja itse en siihen kykenisi. Että tarina etenee ajatusvirtana. Mulla meni aika pitkä tovi tätä lukiessa ennen kuin ymmärsin kirjan hauskuuden. Mutta kun tajusin, tykkäsin tästä aivan hurjasti. Tämä oli hieman päiväkirjamainen, mutta ei kuitenkaan perinteisessä mielessä. Ajatusvirta etenee vuodenaikojen mukaan eli seuraamme kirjoittajaa vuoden ympäri. Tämä ei ollut jatkokertomus ja sitten tavallaan kuitenkin oli. Musta tämä oli hurjan virkistävä ja se teki kirjasta vain kiehtovamman, kun ei ole varmaa miten paljon tässä nyt on totuutta pohjilla.

Siinäpä nyt ainakin viisi kannattaa lukea-vinkkiä. Mitä hyvää sä olet viime aikoina lukenut? Kerro ihmeessä, että mulla on jatkossakin hyvä syy vältellä ruotsin läksyjä.