sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Teinien lahjontaa

Joulu lähestyy ja voi alkaa taas stressaamaan joululahjoista. Itse en ole yhtäkään vielä hankkinut eikä oikein ole hajuakaan mitä hankin mutta ehtiihän tuota. Melkein viikon päästä alkaa loma.

Joka vuosi kuulee vähän sieltä ja täältä ihmisten ahdinkoa, että mitä nuorille lahjaksi. Mitään varsinaista abc-ohjeistusta ei ole olemassakaan mutta muutaman vinkin voin heittää. Nämä on käypiä sekä synttäreinä että jouluna. Tai muina lahjuksina. Ja näitä saa aika kivasti muunneltua suuntaan jos toiseenkin.

Moni nuori toivoo lahjaksi useimmiten rahaa. Joka ei olekaan musta ollenkaan huono vaihtoehto. Saapahan varmasti sitten jotain mieluista. Mutta itse tykkään antaa sitä lahjaksi vain silloin, jos sille lahjarahalle on joku konkreettinen kohde. Itsehän teininä käytin kaikki lahjarahat aina tupakkaan eli ehkä tässä nyt on vähän sellainen omakohtaisuus joka sanelee. Mutta ei se raha ole ollenkaan huono vaihtoehto jos tosiaan on joku  ihan konkreettinen kohde olemassa. Esimerkiksi vanhin kummipoikani säästää kevariin ja sen ylläpitoon. Mutta sitten ihan ehdasti lahjalahjoja voisi olla nämä seuraavat:

Lahjakortit
No okei, tämäkin lahja on käytännössä rahaa. Mutta kuitenkin vähän personoidumpaa rahaa. Koska lähes mihin vaan saa nykyään lahjakortin ja sitä myötä lahjaa voi tehdä saajansa näköiseksi. Meillä suurinta hittiä on olleet lahjakortit vaatekauppoihin tai Verkkokauppaan.

Sarjaliput leffaan
Nämä toimii aina. Hankitaan meidän nuorisolle yleensä sekä meidän korttelikinoon sarjaliput että sitten Finnkinolle.

Elektroniikka
Kännykät, konsolit ja tietokoneet taitaa olla kestona nuorien toivelistoilla. Mä en ole koskaan suostunut moisia kustantamaan vaan meillä nuoret on saaneet säästää rahaa niihin itse ja ostaa. Ekat kännykät toki aikanaan hankittiin mutta nyt siis kun ovat jo isompia ja toivovat ties mitä, niin itse saavat säästää ja hankkia. Sensijaan mä olen suosinut pienelektroniikkaa. Hyvänä lahjana on olleet esimerkiksi kuulokkeet, matkalaturit, ulkoiset kovalevyt, kaiuttimet ym. Toki nämäkin saattavat olla aika hurjissa hinnoissa mutta hyviä ja kestäviä vaihtoehtoja on löytynyt sieltä edullisimmistakin.

Lautapelit
Me ostetaan joka vuosi perheen yhteiseksi joululahjaksi joku uusi peli. Ja se on joka vuosi hitti. Ylipäätään pyhinä kannattaa pelata nuorten kanssa, oli se sitten konsolilla tai tietokoneella tai noita perinteisempiä. Pelaaminen on kivaa ajanvietettä yhdessä. Meillä suosikkeina vuodesta toiseen on Uno ja Scrabble. Sekä huojuva torni! Joka muuten on musta kaikista paras peli jos halutaan löytää sellainen ehta "vauvasta vaariin"-vaihtoehto.

Harrastuskamppeet
Jos nuori harrastaa jotain, niin kannattaa kysyä myös olisiko lahjatoiveena jokin harrastukseen liittyvä. Kummipojalle ostin joskus uuden fudispallon kun sellaiselle oli tarve, sama kaveri sai multa myös joskus fudissukkia. Ja vaikka ei nyt aktiivisesti jotain lajia harrastaisi, niin voihan tuota vähän nuorta ja lähipiiriä haastattaa että huvittaisiko esimerkiksi hokkarit? Yöl

Vaatteet
Meidän junnuille en ole uskaltanut enää vuosikausiin ostaa omatoimisesti yhtään mitään vaatteita. Niin tarkkoja ovat sen suhteen mitä päällensä laittavat. Mutta kaikki ei ole ihan niin tarkkoja, toisille uskaltaa ostaa ilman että lahjansaaja on mukana. Tai, jos nyt ei haittaa ettei lahja ole paketissa niin nappaa se nuori matkaan ja vie se ostoksille lahjaksi.

Tukkatökötit
Näitä kuluu meillä aina ja niille on tarvetta aina. Siksi myös oikein käypä lahjana. Silloin kun Ekan tukka oli pidempi niin myös pompulat, pinnit ja pannat oli kovassa huudossa.

Huonekalut
Nyt en tarkoita mitään sohvia tai muita ehdasti isoja huonekaluja. Vaan pienhuonekaluja. Nuoret on yllättävän kiinnostuneita sisustuksesta ja siitä miltä se oma huone näyttää. Toki ne isoimmat huonekalut nyt pitää olla eikä niitä tarvitse minään joululahjana antaa mutta lahjana voi sitten antaa sitten sitä huoneen hienosäätöä. Esimerkiksi vuosi sitten Eka sai synttärilahjaksi toivomansa kokovartalopeilin. Kivana lahjana voisi toimia myös joku vaikka joku erikoisempi lamppu. Tai taulu tai juliste.

Kirjat
Mä olen itse aika himolukija. Jos nyt ette ole sattuneet huomaamaan. Lapsiini tämä lahja ei ole juurikaan välittynyt mutta hankin heille kyllä silloin tällöin kirjojakin lahjaksi. Nykyään on onneksi tarjolla kirjoja monestakin eri aihepiiristä ja kiinnostuksenkohteesta. Eli aika kivasti kyllä löytää kirjoja myös heille, jotka eivät konkreettisesti kirjoja lue.

Tässä nyt muutama mieleen tullut vinkki. Eikun ostoksille!

tiistai 29. marraskuuta 2016

Lukuhaaste: Sieppari ruispellossa

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja



Maailma on täynnä klassikoita, jotka mulla on vielä lukematta. Jotka haluaisin ihan ehdottomasti lukea. Mulla oli haaveena yrittää saada myös lukuhaasteeseen mukaan mahdollisimman monta klassikkoa. Ei niitä ehkä ihan niin paljoa tarttunut, kuin olisin halunnut, mutta edes muutama.
Sieppari ruispellossa on kirja jonka olen halunnut lukea varmaan parikymmentä vuotta, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt.

J.D. Salingerin kirja oli pitkään kielletty tai suurilta osin sensuroitu mm. Yhdysvalloissa. Ei ole kai enää, mutta sijoitin sen nyt kuitenkin lukuhaasteen kiellettyyn kohtaan. Ehkä se on edelleenkin jossain päin maailmaa kielletty kirja.

Sieppari ruispellossa kertoo teini-ikäisestä Holdenista. Tarina sijoittuu 40-luvulle, mutta kirja on ihanan ajaton kuvaus. Tuli olo että kautta aikojen teini-ikäiset on olleet samanlaisia. Huolimatta yhteiskunnan tilasta, huolimatta ympäröivästä maailmasta, huolimatta siitä mitä odotetaan. Samalla lailla se epävarmuus jyllää, elettiin mitä aikaa vaan. Ja kukat ja mehiläiset.

Holden on aikansa kapinallinen ja kai häntä voisi tituleerata jopa ongelmanuoreksi. Teinin tapaan Holdenilla ei ole vielä selvää visiota omasta tulevaisuudestaan. Hänen on vaikea sopeutua muiden odotuksiin, paikoin jopa omiin odotuksiinsa. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta Holdenin ääni on kuitenkin vahva ja päättäväinen. Hän elää hetkessä ja ainakin silloin tietää suurinpiirtein mitä haluaa.

Ajattomuutensa lisäksi Salingerin kuvaus teini-ikäisestä Holdenista oli musta jopa pelottavan realistinen. Miten hän onkaan osannut uida noin vahvasti Holdenin nahkoihin. Hahmo on naiivi, hyökkäävä, spontaani, raisu ja jopa äkkipikainen. Ei aikuinen mutta ei enää lapsikaan.

Tykkäsin että miljöö oli kirjoitettu siihen sen hetkiseen Holdenin elämään. Muisteluita tuli jonkinverran, mutta pääsääntöisesti liikuttiin samassa hetkessä kuin Holden. Tämä korosti entisestään sitä tarinan spontaania ja äkkipikaista puolta. Kirjahan ei kovin pitkää pätkää kerro meille, mutta muutama päivä oli aivan riittävästi. Ihan erityisen paljon pidin kirjan lopusta. Juuri näin kirjojen pitäisikin loppua. Kesken, mutta kuitenkin niin että tarina tulee kerrotuksi.

Mulla tuli tästä jollain tapaa olo että tämä on oman aikansa Häräntappoase. Yhtä ajaton kuvaus nuoresta mielestä. Tykkäsin! Onneksi tämä ei kaikesta sensuroimisesta ja kielloista huolimatta ole unohtunut teos.

Lukuhaaste täällä


perjantai 25. marraskuuta 2016

Avaruussynttärit

Meillä vietettiin tuossa kuun alussa Kolmosen synttäreitä avaruusteemalla. Mä en itseasiassa ihan hirveästi lämpeä teemasynttäreille, mutta toisaalta on sitä touhua ihan hauskaa kuroa vähän jonkun aiheen ympärille. Kun kerran juhlitaan. Tosin mä vedän rajan kyllä kaiken maailman Autoihin tai Pipsa Possuun ja Frozeneihin. Kiimaillaan niitä sitten muuten mutta ei synttäreiden teemana.

Ohjelmaa mä en myöskään suostu järjestämään mutta koristelut ja syötävät voidaan kehitellä aiheen ympärille. Siinä on toistaiseksi ohjelmaa ihan riittävästi että kakarat heiluu sokerihumalassa pari tuntia. Instan puolella vilauttelinkin jo kuvia mutta ajattelin tehdä touhusta nyt vielä blogipostauksenkin. Pinterestistä löytyi kyllä vinkkiä ja ideoita, mutta koska mä halusin päästä tosi helpolla (ja halvalla), sai omaakin mielikuvitusta rassata jonkun verran. Mun mielestä googlatessa löytyi yllättävän vähän sellaisia helposti toteutettavia juttuja. Eli jos joku muukin kehittää synttäreitä avaruuden ympärille, niin tässä vinkkinä meidän jutut.

Kolmas ilmoitti jo kauan ennen juhlia että kakkua hän ei sitten halua. En tiedä mistä tämä kakkukielteisyys, mutta kun päivästä toiseen tyyppi hoki samaa laulua, totesin että ollaan sitten kakutta. Ja oikeastaan sepä olikin mulle vaan helpoke. Mietiskelin jo kaavoja rakettikakulle mutta koska en sinänsä ole mikään oman elämäni Koko Suomi leipoo niin parempi näin. Sen sijaan juhlakalu lämpesi muffinsseille. Pinterest vinkkasi maapallomuffinsseista, jotka sitten toteutin oman mieleni mukaisesti.

Ihan perusmuffaritaikina pistetään puoliksi.
Toinen puoli värjätään vihreäksi ja toinen
siniseksi. Ja sitten vaan kuppeihin sekaisin
vuorotellen. Jos osaa tehdä muffinsseja,
osaa tehdä nämä.
Lopputulos tässä. Itse muffinssi on siis maapallo ja kuorrutus
taivasta. Jos oikein olisi halunnut hifistellä niin puolet
kuorrutteesta olisi kannattanut jättää valkoiseksi ja napata
pursotuspussiin sinistä ja valkoista kermavaahtoa sekaisin,
jolloin näyttäisi vielä enemmän taivaalta. Mutta
keksin touhun vasta siinä vaiheessa kun jo ripottelin noita
tähtiä pinnalle.


























Muffinssit olivat just sopiva kakunkorvike eikä niitä jäänyt älyttömästi yli vieraiden jäljiltä. Helpon ja halvan lisäksi myös se nimittäin oli mun toive. Että syömisiä ei jäisi aivan tolkuttomasti yli. Meillä oli mietinnässä mm. voileipäkakku ja oikeastaan jälkikäteen todettuna olisi sille riittänyt kysyntääkin. Näköjään suolaisia syötäviä ei ikinä voi olla liikaa. Mutta mietintävaiheessa ajateltiin että se olisi liikaa.

Riisisuklaa on helppo tehdä ja se uppoaa sekä aikuisiin että lapsiin. Nämä murkulat saivat pintaansa suihkauksen pronssinväristä elintarvikesprayta ja voilá, niistä tuli meteoriitteja!
Tällä kertaa meidän vieraissa ei ollut kuin pähkinäallergikkoja ja yksi kasvissyöjä. Yritin mietiskellä kaikki syötävät sen mukaan, että ne on helppo muuttaa myös erityisruokavalioihin sopivaksi. Mutta tällä kertaa en tehnyt kaikkea gluteenittomana ja vegenä, kuten aiemmin. Koska halusin päästä helpolla. Oman maitorajoittuneisuudenkin unohdin ja totesin että ollaan sitten kipeinä pari päivää.

Paahdetut mantelit upposi parhaiten aikuisille. Ne on oikeasti tosi hyviä ja sai helposti ängettyä mukaan teemaan. Ja ohjehan niihin löytyy täältä

Suolaiset tarjottavat on mun lempparit. Vaikka rakastan makeaa niin jostain syystä vuosi vuodelta ne maistuu vähempi ja vähempi. Koska kuitenkin vieraaksi oli tulossa melkolailla lapsia, piti suolaisetkin miettiä sen mukaan että ne maistuu myös kohderyhmälle. Kolmosella oli siinä synttäreiden tienoilla joku nirsoiluvaihe taas päällä joten se rajoitti entisestään. Mietinnässä oli kaikenmaailman raketti-vartaita ja tähdenlentoja ja ties mitä, mutta päädyttiin loppupeleissä sitten voileipiin, jotka olin leikannut tähden mallisiksi sekä pieniin valmispizzoihin jotka nimettiin ufoiksi. Ja kaikki meni! Pizzaa olisi saanut olla itseasiassa enemmänkin...

Tähtivoileivissä täytteenä kinkku ja cheddar-koskenlaskija,
vegeversioissa kinkun tilalla tomaatti
Pizzoista oli vain lihaversio.
Tiedän että näitä myydään mozzarellanakin,
mutta ei löydetty niitä tarjolle tällä kertaa.























Aiempina vuosina mä olen tehnyt vain synttärikakun jonkun teeman mukaisesti ja muut tarjottavat sitten sen mukaan mikä huvitti. Mutta nyt kun survoi suurimman osan tarjottavistakin koko idean alle niin eipä tämä mahdoton homma ollut. Kunhan piti tietynlaiset realiteetit mielessä sekä sen, mitä oikeasti osaa tehdä ja mitä ei. Tarjolla oli myös ne perinteiset sipsit ja namit. Haaveilin myös kaikenmaailman hedelmähommista mutta nyt tällä kertaa ei jaksanut askarrella. Ei niitä vuosi sittenkään kukaan syönyt.

Mokkapalat on kanssa aina hitti. Nämä muuttui linnunradaksi syötävien hopeapallojen ja tähtiströsselin avulla.
Tänne loppuun on hyvä piilottaa lause jos parikin. Nimittäin mä inhoan lastenjuhlia. Voi jumankauta miten mä inhoan niitä! Voin myöntää ihan ääneen että oon ollut todella kiitollinen Tokalle, joka halusi aina viettää synttärinsä ihan vaan perheen parissa. Vaikka yritin vuosikausia tyrkyttää hänelle kaverisynttäreitä ja -juhlia.

Inhoan osittain juhlia lahjapolitiikkansa takia. Pääsääntöisesti meidän lähipiiri aina kysyy mille olisi tarvetta ja se onkin mahtavaa. Mutta, sitten löytyy myös heitä jotka ei kysy. Jotka tuovat lahjoja, joista ajattelevat että saaja tykkää. Tai jotka antavat lahjan lauseella olisin itse halunnut tällaisen lapsena. Vaikka lahjahevosen suuhun ei saisi katsoa niin en häpeile sanoessani että itse arvostan enempi laatua kuin määrää. Mun mielestä itseasiassa lapsia voi totuttaa ihan hyvin siihenkin, että lahjoja ei välttämättä tule. Ei synttärit ole mikään joulu, jolloin nyt ehkä sitä "kiltteyttä" mitataankin sillä että saatko lahjoja. En sano että kiltteys olisi mikään lahjojen mittari mutta ehkä nyt hoksaatte sen punaisen lankani tässä. Synttäreinä tärkeintä on ihmiset sun ympärillä ja muistaa voi muutenkin kuin lahjoin. Se on se mitä mä ajan takaa. Pieni lapsi toki varmasti arvostaa kaikkea mitä saa, koska se hänen kykynsä arvioida esimerkiksi lelujen tarvetta ei vielä toimi ja koska pakettien avaaminen nyt vaan on kivaa. Se on meidän aikuisten homma tehdä se arvio tarpeesta. Ja mun mielestä myös aikuisten homma on kunnioittaa kunkin perheen tarpeita. Musta on jotenkin niin ristiriitaista tämä ihmisten suhtautuminen materiaan. Toiset konmarittaa ja toiset taas kahlaa krääsässä.

On jotenkin tosi inhaa kun nämä tilanteet sitten tapahtuu siinä lahjoja avatessa. Kun ei oikein voi antaa siinä tilanteessa sitä palautetta saatika aiheuttaa lapselle pettymystä. Mutta mitenkä se voi olla niin järjettömän hankalaa ymmärtää että krääsällä tai ylipäätään tavaralla ei osteta lapsen kiintymystä. Ja miksi sitä krääsää, josta on suoraan ilmaistu että pliis ei kiitos, pitää silti tuoda?

Onneksi kaikenkaikkiaan meillä oli ihan superkivat synttärit. Pitänee vaan vuoden päästä alleviivata vielä tarkemmin näitä lahjahommeleita. Vaikka olisi sitten miten niuhoileva kukkahattu.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Fanityttö hekumoi; Gilmore girls palaa!

Marraskuu on aina ollut mulle tärkeä kuukausi. Kaikessa harmaudessaan ja mörönperseilyssään. Isoksi osaksi tietysti mun synttäreiden takia. Muutaman vuoden ajan myös Kolmosen synttäreiden ja isänpäivän takia. Tänä vuonna on kuitenkin vähän toisin. Toki nuo aiemminkin tärkeät jutut on edelleen tärkeitä, mutta tänä vuonna marraskuuta on odotellut ihan eri syistä.

Mä olen sitä ikäkuntaa, joka on kasvanut Frendien parissa. Olin teini-ikäinen kun sarja tuli telkkarista ja muistan yhä edelleen että tiistaisin klo 22.30 liimauduttiin aina maikkarin ääreen. Ja seuraavana päivänä koulussa juteltiin pääsääntöisesti Frendeistä. Se oli eka sarja, josta jotenkin sai omaankin elämään jotain tarttumapintaa. Vaikka tyypit oli vanhempia, elivät metropolissa ja ylipäätään tulivat toisentyyppisistä perhetaustoista. Mutta samoja elämän kiemuroita sitä kipuilee kun kurottelet sinne aikuisuuteen. Huolimatta mistä ja millaisena tulet.

Frendien loputtua tuli vähän ontto olo. Elämästä puuttui jotain. Kirjat on toki aina olleet iso osa mun elämää, mutta ne ei kuitenkaan sitten ole ihan sama. Nekin alkaa ja loppuu mutta se kokonaisuus lukiessa on niin erilainen kuin katsoessa. Yhtä sun toista sarjaa tuli yritettyä mutta mikään ei herättänyt sitä samaa. Kunnes löysin kaverin suosituksesta Gilmore girls-nimisen sarjan. Jäin koukkuun samantien.

Vaikka mä en telkkaria katsokaan mitenkään järisyttävän paljon, multa löytyy ne muutamat jutut joita jaksan tahkota tuntikausia, tuotantokaudesta toiseen. Oon nähnyt Gilmore girlsien kaikki seitsemän tuotantokautta lukuisia kertoja. Se on yksi lämminhenkisimmistä ja luokseenkutsuvista sarjoista jota tiedän. Yksi niistä harvoista, joiden tiedän uppoavan lähes kenelle tahansa. Vauvasta vaariin. En äkkiseltään keksi toista sarjaa joka olisi yhtä ajaton, hauska ja kestävä. Ei tällaisia sarjoja tehdä enää.

Siksi voinkin myöntää itkeneeni ilosta kun kuulin, että Gilmoret valtaa elämäni vielä neljän jakson verran. Odotusaika on ollut todella pitkä, mutta nyt viimein, ihan kohta se on täällä. Sain päähäni tuossa lokakuun alussa että haluan vielä katsoa aiemmilta tuotantokausilta ne kaikki itselleni merkittävät hetket. Kävikin niin että en osannut valita joten katsoin kaikki tuotantokaudet. Kova homma muutamassa viikossa, mutta tulipahan tehtyä. Kiitokset vaan perheelle pitkästä pinnasta!


Tuntuu ihan siltä kuin vanhat ystävät palaisivat kotiin pitkän matkan jälkeen. Valehtelematta tämä on ainoa sarja, jolle olen toivonut jatkoa. Ei se kesken loppunut mutta nimenomaan on jäänyt kutkuttelemaan mitä hahmoille kuuluu. Näitä uusia jaksoja on onneksi palanneet tekemään ne ihan alkuperäiset tekijät. Gilmoren kutos- ja seiskakausi oli mun mielestä aika vaisuja ja tuota viimeisintä kauttahan teki taustoissa eri tyypit kuin aikaisempia. Toivottavasti uusien jaksojen myötä siis palataan jonnekin sinne juurille, mistä se kaikki Gilmore girlsien taika aikanaan alkoi. Sarjan Facebook-sivu on tiputellut jo monen viikon ajan todella kutkuttavia klippejä ja ruokkinut riippuvuuttani. Vaikuttaa todella lupaavalta!

Sehän on jo tiedossa että Lorelein isää näytellyt Edward Herrmann ei sarjassa ole mukana. Näyttelijä kuoli muutama vuosi sitten aivosyöpään eikä häntä ole lähdetty korvaamaan sarjaan. Ja hyvä näin, Richard oli ehdottomasti yksi mun suosikkihahmoista koko sarjassa ja tuntuisi suoranaiselta rienaukselta jos joku muu yritettäisiin sujauttaa Edwardin rakentamaan hahmoon. Toivon että Richardia kuitenkin muistellaan uusissa jaksoissa oikein urakalla, mulla on suoranainen Edward Herrmann-ikävä.


Odotan tosi innolla mitä sarjan lapsihahmoille kuuluu. Heitä näkyi aikanaan sarjassa todella vähän, mutta esimerkiksi Aprilin hahmo olisi oikein potentiaalinen uusia jaksoja ajatellen. Kiinnostuneena odotan myös näkyykö Sookien ja Lanen lapset laisinkaan. Entä G.G?

Monet tv-sarjathan tuppaavat lässähtämään aina vähän loppua kohden. Moni sarja on vain jatkunut ja jatkunut, vaikka kuolinisku on saatu jo monta kautta sitten ja enää sitkutellaan vain henkitoreissa. Vaikka Gilmore girls vähän uuvahti loppua kohden, tykkään kuitenkin siitä ihan viimeisimmästä jaksosta. Ja jännitän nyt todella paljon sitä että mitä jos uudet jaksot ovatkin ihan paskoja? Mä olen aika moneen ystävääni saanut myös tartutettua Gilmore girls-riippuvuuden, joten koen melkeinpä vastuuta siitä että uusien jaksojen on oltava kaiken tämän odotuksen arvoista.

Olen vienyt tämän odotukseni jo siihen pisteeseen, että suunnittelin jo syötäviäkin mitä aion napostella kun katson uusia jaksoja. Lumimantelit ja marsipaani on jo haettuna, Behnfords'ille teen täsmäiskun heti kun saan nämä yövuoroni lusikoitua loppuun. Pizzaa tilataan sitten juuri ennen ja punaviini korkataan alkutunnarin soidessa. Voi, se alkutunnari!! Frendien alkumusan lisäksi myös tämä lähtee ulkomuistista koska vaan.


Joten perjantaina keitän pannullisen hyvää kahvia, asetun sohvalle hyvään asentoon ja toivotan vanhat tutut rakkaat tervetulleiksi pitkästä aikaa. (Toistaiseksi) kaikkien aikojen suosikkikohtaukseni koko sarjasta on muuten tämä. Naurattaa joka kerta. Vielä muutama päivä pitäisi jaksaa odottaa.

Ps. Team Jess!!

lauantai 19. marraskuuta 2016

Lukuhaaste: Maman finlandaise

43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135v.)


Lukuhaasteessa on ollut pari kohtaa, joihin oon suhtautunut pienellä ärtymyksellä. Tämä Pablo Picasso oli toinen ja se kohta, jossa kirjassa piti mukana olla Marilyn Monroe oli toinen. Helpollahan pääsisi, jos lukisi molemmista vaikka elämäkerrat. Mutta kun en halunnut, haasteessa on jo riittävän monta elämänkerrallista kohtaa. Toivoinkin, että olisi sattunut eteen kirjat, jossa molemmat olisivat jotenkin sivuhahmoina. Luulinkin löytäneeni pari sellaista, mutta aina kävi niin että "vaaditut" hahmot olivatkin mukana vain muutaman lauseen verran. Luovutin ja kuittasin lukuhaasteen kohdat sitten oman mittapuuni mukaan vaillinaisesti. 

Pablo Picasso löytyy ihanasta Maman finlandaise-kirjasta Rivieran entisenä asukkaana. Haastekohdan sai kyllä pukattua mutta itse tarinassa Pablo ei ole. Toisaalta, mitäpä sitten. 

Pimeänä vuodenaikana mun yhtenä ehdottomana varaventtiilinä toimii lukeminen. Ja erityisen paljon tykkään silloin lukea iloisia kirjoja, jotka tulvivat aurinkoa sekä tekstinä että ympäristönä. Maman finlandaise oli juurikin sellainen. Musta aivan parasta on aloittaa pimeä ja kylmä päivä lukemalla muutama kymmen sivua jotain lämmintä. Luin Maman finlandaisen puoleen väliin asti eräänä aamuna muun perheen nukkuessa. Seurana mulla oli kynttilät ja kahvikuppi. Koko loppupäivä rullasi kuin unelma.

Maman finlandaisen takaa löytyy Helena Liikanen-Renger, joka pitää myös Chez Héléna-blogia. Kirja onkin syntynyt osittain blogitekstien pohjalta. Kirja kertoo suomalais-ranskalaisen perheen elämästä. Haasteista, iloista, arjesta. Sopeutumisesta uuteen ja kaipauksesta vanhaan. Etelä-Ranskasta, joka tuntuu kaukauselta paratiisilta. Kirja on tavallaan blogi kansien välissä.

Maman finlandaisesta tuli äärettömän hyvä mieli. Kirja on kirjoitettu realistisesti mutta kuitenkin ihanan vaaleanpunaisen filtterin läpi. Ja juuri sitä filtteriä mä tarvitsen nyt näin harmaana vuodenaikana. Haasteet ja vaikeudetkin tarkastellaan positiivisen kautta joten tämä kirja oli todella hellivä. Tykkäsin!

Aina silloin tällöin saa lukea internetsistä erinäisiä soraääniä siitä, että bloggaajalta ilmestyy kirja. Mä en ihan ymmärrä sitä koska ainakin tähän asti kaikki kirjat, joita mä olen bloggaajilta lukenut, on olleet ihan mahtavia. Ihan sama onko kyseessä ollut keittokirja vai omaelämäkerrallinen teos. Toivottavasti saamme jatkossa lukea myös lisää kirjoja, joiden takaa löytyy bloggaaja. Täältä löytyy ainakin yksi lukija.

Lukuhaaste täällä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Somemutsi ei provosoitunut

Viime päivinä on eri medioissa kohistu siitä eräästä kampanjasta. Missä on korppi ja äiti ja lapsi ja "väkivalta". Ihan tietoisesti jätän nyt kaivamatta kaikki linkit, kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan. Kampanja yrittää nivoutua somekäyttäytymisen ja ilmeisesti someriippuvuudenkin ympärille. Erinäisistä teknologian jutuista mä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Ja jos nyt viittaan tuohon linkittämääni postaukseen, niin johan on taas löydetty näkökanta kampanjalle. Ei sitten taaskaan mitään positiivista tai kivaa. Ei taaskaan mitään hyötyjä, pelkkiä haittoja vaan. Kun sehän on se ainoa näkökanta tässä.

Mä en kuitenkaan jaksanut provosoitua. Varmasti olisi pitänyt mutta en nyt kuitenkaan viitsinyt. Koska mun mielestä kyse on aina kokonaisuudesta ja sitä tämä kampanja ei kyllä näe. Mä ymmärrän kyllä hyvin miksi tämä suututti. Ja miksi ihmiset provosoitui. Ymmärrän oikein hyvin. Ajattelin tässä muutamalla ranskalaisella viivalla kertoa millainen vanhempi mä olen. Ja koska tämä kampanja on hyvin mustavalkoinen, myös mä kirjoitan mustavalkoisesti itsestäni. Ilman disclaimereita.
Mä olen vanhempi joka

  • surffailee huoletta netissä jos siltä tuntuu
  • ei laske ruutuaikaa. Omaa eikä lapsien
  • pyytää joskus lapsia keksimään tekemistä ihan itse
  • juo kahvinsa aina rauhassa, eikä suostu sen aikana leikkimään tms.
  • on ulkoistanut viikkosiivouksen perheen teineille
  • ohjaa myös kuopusta kohti kotitöitä
  • juo silloin tällöin lasin viiniä, enkä aina edes ilta-aikaan
  • osti tänä vuonna lapsille talvikengät kauan ensilumen jälkeen
  • haluaa joskus olla rauhassa
  • istuu joskus pitkiäkin aikoja kännykkä tai kirja kädessä
  • pyytää lasta odottamaan jos joku asia on kesken
  • ei välttämättä vie lapsia ulos joka päivä

Näistä kaikista seikoista huolimatta mä pidän itseäni aivan helvetin hyvänä vanhempana. Nämä luetteloidut seikat kun on vain yksi osa totuutta, ei kokonaisuus. Tästä puuttui kokonaan se toinen puoli, joka kuitenkin on olemassa.

Lapset ei ole eikä tule koskaan olemaan mun elämän ainoa keskipiste. Se on mun tapani olla vanhempi. Lisäksi mä koen aivan äärimmäisen tärkeäksi myös itsenäistää lapsia. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin liian aikaisin katkennut lapsuus. Lapset on lapsia, tietenkin.

Tämän kampanjan myötä olen törmännyt moniin kommentteihin, jossa todetaan että "ihan hyvä mustakin tuli vaikka vanhemmat kasvatti ja teki näin ja näin". Mä en sinänsä usko tuohonkaan, varmasti jokainen löytää sekä omasta vanhemmuudestaan että omista vanhemmistaan parantamisen varaa. Mutta joku totuus tuosta lauseesta löytyy koska edelleen, kyse on kokonaisuudesta. Riittävän hyvä riittää, oikeasti. Ei vanhemmuus ole virheetöntä, eikä sen tarvitsekaan olla. Virheet ei automaattisesti ole sama asia kuin vahingoittava. Miksi aina on niin kova tarve provosoida ja provosoitua?

En sano ettäkö tästä kampanjasta ei olisi saanut provosoitua. Mutta sanon että se on turhaa. Koska tämä kampanja ei kerro kokonaisuudesta yhtään mitään. Se ei ole kokonaisuutta nähnytkään. Se on surkeasti toteutettu ja osuu täysin väärään kohderyhmään. Sääli että näitä viestejä tässä maassa pyritään ajamaan läpi aina sen ääripään ja negaation kautta. Mä kun uskon että tämän tyyppisellä kampanjoinnilla tehdään enempi haittaa kuin hyötyä. Muitakin tapoja puhua tärkeistä aiheista löytyy. Käsitteiden sotkeminen kun on vahingollista. Tälläkin kertaa keskustelua herätti lähinnä epäonnistunut kampanja, eikä itse asia.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Paahdetut mantelit

Tyypit hei, kohta on joulu!!

Mähän olen aivan jouluihminen. En nyt mikään täysin höyrähtänyt, mutta tykkään ottaa kaiken irti joulukaudesta. Joka alkaa mulla lokakuussa, jotta ehdin oikein marinoitua kaikessa jouluisessa. Tämän kauden Blossa on maisteltu (en tykännyt, liian hehkuviinimäinen. Sen sijaan Hans Välimäen kausiglögi oli sikahyvää!), ekat joulutortut paistettu, parhaat joululaululistat kaivettu Spotifysta (kaikki jazzahtavat toimii) ja tämän vuoden herkkuhurahduskin löydetty. Nimittäin paahdetut mantelit.

Mä olen aina erinäisiltä joulumarkkinoilta ostanut valmiiksi paahdettuja manteleita, ne on niin ihania. Varsinkin jos saa ostettua vastapaahdettuna.  Mutta en ole koskaan ajatellut että tosiaan niitä voi tehdä itsekin. Lainasin tuossa kuukausi takoperin Olga Temosen Joulukirjan, josta bongasin ohjeen myös paahdettuihin manteleihin. Ja olipahan muuten niin helppo, että tuli vähän pöljä olo että miten näitä nyt ei ole koskaan aiemmin ajatellut tehdä itse.

Tykkään tehdä jouluviemisiksi jotain syötävää ja tänä vuonna esimerkiksi päiväkodin työntekijöiden kahvihuoneeseen viedään näitä. Kavereille myös varoituksen sana, jokavuotinen fudge korvataan näillä. Niin on helppo ja vaivaton, eikä mun mielestä vie järjettömän paljon aikaakaan.

Mä vähän mylläsin ohjetta munlaiseksi alkuperäisestä. Ja tämä alla oleva on nyt siis se mun versio ohjeesta. Tästä määrästä tulee aika iso satsi mutta nämä kyllä säilyy. Että vaikka ei heti söisikään niin ei haittaa, ei mene huonoksi. Tosin uskoisin että ongelmaksi muodostuu pikemminkin se, että nämä loppuu kesken. Näihin iskee nimittäin himo!

Tarvitset:
yhden kananmunan valkuaisen
400g kuorellisia manteleita
2 dl inkkarisokeria
vaniljajauhetta puolikkaasta teelusikallisesta puolet
1,5 tl kanelia
1 tl suolaa

Vatkaa kananmunanvalkuainen niin, että siitä tulee saippuavaahdon näköistä. Ei siis missään nimessä miksikään kovaksi vaahdoksi! Lisää sekaan mantelit ja sekoita. Nakkaa matkaan kaikki loput aineet ja sekoita hyvin.
Levitä mantelit leivinpaperin päälle uunipellille yhdeksi kerrokseksi ja paahda 125 asteisessa uunissa tunnin ajan. Käännä manteleita vähän puolessa välissä.

Pääsi taas käymään se perinteinen, eli unohdin ottaa valokuvia. Korjaan asian ensi kerralla kun näitä tehdään ja lisään kuvia sitten vähän jälkijunassa. Vuoden ruokablogi tässä taas moi!