sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Valokuvia

Ja niin iski korvamadoksi Tero Vaara..

Meillä on ollut vuoden ajan ostoslistalla uusi kamera. Ei mitään liian ihmeellistä mutta taloudesta löytyvällä kahdella halpisdigillä laatu on mitä on. Aina kuitenkin eteen on kiilannut jotain tärkeämpää ja niin se kameran osto vaan siirtyy ja siirtyy.

Meillä ei loppupeleissä ihan hirveästi edes valokuvata. Vaikka kamera ainakin allekirjoittaneella kulkee jostain tottumuksesta mukana lähes aina. Löytyyhän se nykyään lähes kaikista puhelinmalleistakin jos jotain niin akuuttia tulee että ikuistettua pitäisi saada. Kuitenkin tuntuu että haluan kameran jolla on mahdollista ottaa hyviä kuvia.

Muutossa löysin kaikki vanhat valokuvakansiot. Ja kamalan läjän irrallisia valokuvia, tuoreimmat taisivat olla vuodelta 2008 eli ei ihan kamalan kauan aikaa sitten! Vaikka taloudesta on digimallinen kamera löytynyt jo vuodesta 2000 niin pitkään jaksoin tunnollisesti tilata myös ne paperiversiot. Ajan kanssa vaan kävi se että ne jäi laittamatta kansioihin. Mulla on tyhjiä kansioitakin odottamassa että vaan saisi ne kuvat sinne... Ja satoja valokuvia odottamassa että joku kansioisi ne. Miten muka ei nykypäivänä ole aikaa niitä kuvia sinne kansioon saada? Kun ihmiset vuosikymmeniä niin ehti aivan hyvin tekemään ja useimmiten vielä kirjoittamaan kuvan viereenkin muutaman sanan kuvasta.

Pitkään teetin kuvia paperiversiona myös sillä idealla että ne olisi tallella muutenkin kuin vain koneella. Jos kovalevy vaikka hajoaa? Sitten kaverin vinkistä hankin ulkoisen kovalevyn jolle kerran pari vuodessa siirtelen. Sitten tuli facebookit ym mihin linkitteli kuvia sillä idealla että nyt ne on "ikuisessa tallessa" edes siellä. Instagrammia ja vastaavia en ole vielä opetellut käyttämään. Jostain syystä ne tuntuu jotenkin kliinisen kaukaisilta. Jokunen aika sitten jonkun vastaavan ohjelman mukana hävisi tuhansien käyttäjien valokuvat. Tuota mäkin pelkään. Haluan että hallinta kuvien säilyvyydestä on itsellä mutta kuitenkin niin että ne olisi jossain ikuisessa turvassa. Toistaiseksi se ulkoinen kovalevy tuntuu kaikista turvallisimmalta.

Joskus kymmenisen vuotta sitten visioitiin isommalla porukalla että jos kotona syttyisi tulipalo ja oletusarvona ei tarvitsisi huolehtia perhettä pihalle niin mitä pelastaisit mukaan? Aika moni sanoi että valokuvat. Mutta jos ne on sekä koneella että paperilla ja ne on siellä kotona? Pitäisikö niistä tärkeimmistä hetkistä hankkia paperit tuplana ja viedä vaikka johonkin säilöön? Yhteenkään valokuvaan ei tosin ainakaan kovin helpolla saa vangittua tunteita ja sitä mitä siinä hetkessä nyt on mutta helposti ne herättää sen muiston siitä hetkestä. Paperikuvien selaaminen myös on ihan eri juttu kuin digiversioiden. Iski ihan kamala himo selata noi koneen kuvat ja tilata kivoimmista paperiversiot. Vaan jääkö nekin jonnekkin varaston perukoille pyörimään irrallisina? Ehkä niitä kuvakirjoja....
Mun lapsuudenkodissa on valokuvia kansioissa lähtien 50-luvulta. Ainoa mitä olen ajatellut että ihan varmasti itselleni haluan aikanaan kun eteen tulee se että pitää valita mitä haluan itselleni sieltä, on nämä kansiot. Noita kansioita on muksuna ja vähän vanhempanakin tullut selattua tuntikausia ja muistan vieläkin sieltä jotain yksittäisiä kuvia, vaikka nyt vuosikausiin ei ole niitä katsellutkaan.
Omilla lapsilla on myös selvästi erilainen suhde paperikuviin. Hekin jaksavat niitä selata huomattavasti pidempään kuin digikuvia. Ja on hauskaa palata niihin hetkiin kun yhdessä selailee ja miettii ja muistelee. Miten kauan/vähän aikaa kaikesta on.
Lisäksi aikanaan kun paperikuvia tuli otettua ja sitämyötä selailtua enempi niin huomasi helposti että mitä kuvia puuttuu. Että hei siitä ja tuosta ja tästä ei löydy yhtään kuvaa, pitääpä korjata asia. Mulle ei ainakaan nykyään oikein tapahdu niin. Kun ei niitä digikuvia vaan selaile samalla tavalla. Sen kyllä heräsin huomaamaan että meillä on kamalan vähän kuvia Siipasta ja musta. Erikseen olevia kyllä mutta yhteiskuvia ihan ruokottoman vähän.

Aikanaan erotessa puolet aika monen vuoden valokuvista meni sille toiselle osapuolelle. Tuntuu että Ekan ja Tokan vauvakuvia on ihan kamalan vähän! Jos ne olisi olleet digimuodossa tai jossain kuvapalvelussa niin olisi ollut helpompi jakaa ne. Onneksi sitä kuitenkin helposti räpsii vauvoista kuvia ihan kaikissa tilanteissa ja harva se viikko niin oli mistä jakaa. Tämä kuitenkin on asia joka on ehkä ihan kaikista eniten harmittanut. Ei yksikään huonekalu tai tavara tai mikään vaan se että mulla ei ole kaikkia valokuvia siltä ajalta..

Ja kun tästä unettomuudesta nyt taas näin aamuyön tunteina kärsii ilman syytä (supistaisi edes!) niin varmaan pitäisi käydä kaivamassa kellarista ne irtokuvat ja kansiot ja alkaa lajittelemaan... jos kuitenkin kuppi teetä. Mutta jonain päivänä vielä!

PS. Mulle iski joku ihme paniikki. Parin viikon sisään _ihan oikeasti_ synnytetään. Mitä helvettiä? Koska mä lupauduin tähän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?