tiistai 20. marraskuuta 2012

Kenen tahtiin?

Nuhaisuus se vaan jatkuu ja jatkuu... parempaan suuntaan onneksi jo mennään.. Kolmosen lisäksi myös mä olen alkanut inhoamaan Nenäfridaa.

Tässä vajaa 3 viikon ajan vauvallisena olleena sitä on taas huomannut miten elämä on keikahtanut pyörimään toisenlaisena. Ihan eri jutut ovat taas tärkeitä ja ihan eri jutuilla on taas painoa kun perheessä on vauva.

Tärkeys- ja painoarvo-agendalta löytyy tätä nykyä ainakin seuraavat seikat:

  • Aamukahvi. Paljon ja mielellään rauhassa. Kolmonen on onneksi ymmärtänyt kodinsisäisen maailmanrauhan tärkeyden ja ainakin toistaiseksi antanut mun nauttia tummaa kenialaista rauhassa, vaikka olisikin hereillä. Vielä hommaa on helpottanut myös isyysvapaalla oleva Siippa. Jotain hyvää pitää myös aina olla tämän aamuhetken kanssa. Jos pitää valita aamupalan ja kahvin välillä että kumpi rauhassa niin eipä paljon ole vaihtoehtoja. Kahvia. Heti!
  • Julkisissa kulkuvälineissä käyttäytyminen. Ai saatana kun vetää ärsyttämään aina kun ratikoissa se vaunuille/pyörätuoleille ym varattu vaunu on täynnä ihmisiä ketkä useimmiten vaan seisoskelee siinä välikössä. Ja toistaiseksi joka kerta pikasilmäys on osoittanut että sporan muissa vaunuissa olisi tilaa vaikka ja kuin mutta ei siinä. Hengailkaa vaan nyt toki siinä ainoassa kohdassa mihin niiden kärryjen kanssa pääsee. Sinänsä erittäin positiivisena yllätyksenä on tullut se että niin paljon nykyään on liikenteessä ratikoita joihin pääsee näppärästi vaunujen kanssa. Viime kierroksella ei ollut. Vielä kun kantoliinan kanssa laskettaisiin rataslaisten joukkioon, nyt vielä mielummin maksan matkastani ja menen liinalla kuin käytän julkisia ja rattaita. Mutta vittu että vituttaa ihmiset... Myönnän kyllä että tämä on seikka  mitä ei todnäk tajua ennenkuin itse yrittää mahduttautua niiden kulkuvälineidensä kanssa kyytiin. Ylipäätänsä vituttaa ihmisten suhtautuminen kun on liikkeellä rattaiden kanssa. Tuhinaa, puhinaa ja mulkoilua. Okei itsekkin vedän kasviksia rööreirin niistä tapauksista jotka tosi törkeästi tunkee ja puskee vaunujen kanssa mutta itse ainakin jos tukin ja olen tiellä niin pyydän anteeksi ja hymyilen nätisti ja silloin kyllä vaan vituttaa saada osakseen tuhahtelua ja mulkoilua. 
  • Imetys. Viha/rakkauskohteeni. Mua ei haittaa että imetetään julkisesti mutta mulle itselle se on jotenkin... no ei vastenmielistä mutta jotain epämukavaa siinä on. Ei siinä, kyllä lapsi ruokitaan jos sille iskee nälkä vaikka missä oltaisiin mutta on se musta jotenkin. Vajaa kolmen viikon aikana olen imettänyt sovituskopissa, naistenvessassa, autossa parkkihallissa ja kesken tv-kuvausten. Joku taito on tullut ilmeisesti hankittua koska onnistuin säikäyttämään yhden vanhemman herrahenkilön joka tuli ihastelemaan vauvaa ja tajusi mun imettävän vasta kun sen naama oli lähes vauvan naamassa kiinni. Siipan ilme oli kanssa melkoinen. Mä en kotonakaan tykkää imettää jos meillä on tupa täynnä ihmisiä, riippuu kyllä vähän henkilöistäkin. Imetyksen etuna mainittakoon että sujahdin ekoihin "omiin" housuihini 2 viikkoa synnytyksen jälkeen. Huraa!
  • Tasapainoilu kaiken kanssa. Tässä 10 vuoden aikana mitä näistä vauvailu-hommista oli taukoa niin onneksi se seikka on muuttunut että äitiysloma on vaihtunut termiin äitiysvapaa koska loma tästä on kaukana.. Oma aika tuntuu rajoittuvan siihen aamukahviin ja suihkussa olemiseen. Muuten saa kyllä revetä kaikkialle ja kaikille koko ajan. Eka ja Toka on ihania ja rakkaita mutta hitto että mä olen onnellinen että ne on päivät koulussa. Että ei ole koko ajan joku keskeyttämässä koska mulla nyt ei koskaan voi olla mitään niin tärkeää kesken että voisi odottaa vaan sitä voi tulla hetijustnyt sen asiansa ja juttunsa rykäisemään. Vaikka mä nukkuisin. Ja näitä asioita on himppasen vaikea tuoda esille teinille ja esiteinille joiden elämä on kokonaisuutena pelkkää draamaa. Että jos nyt jonkun kerran sanookin että ei nyt, odota niin heti ollaan hylkäämässä ja aijaha sä et rakasta meitä enää. Voi saatana, niinhän mä justiinsa sanoinkin. Samaten on vaan ihan epäreilua että mä saan jäädä nukkumaan aamuisin. Niin no kun olet sen pari kolme tuntia valvonut vauvan kanssa niin ois ihan kiva jossain välissä vähän torkahtaakin. Ei siinä, mä edelleen pidän meidän valvomisia hyvin inhimillisinä koska Kolmonen ei juurikaan itke, möllöttelee vaan hereillä mutta mä nyt koitan parhaani mukaan harjoittaa sitä nuku kun vauva nukkuu-teesiä. Mut kai tämä teinin silmissä sitten on yhtä juhlaa vauvan kanssa. Siipan kanssa on ilmassa kanssa varsinainen madonnahuorailu. Kun repeilet vaan jatkuvasti noiden apinoiden kanssa niin sitä iltasin ei ihan aina ekana olo sellanen olo että ryömisi kainaloon ja myhnisi toisen kanssa vaan on ihanaa kun mussa ei ole ketään kiinni. Asiasta on puhuttu ja Siippa sen tajuaa mutta itsellä meinaa olla huono omatunto parisuhteen laiminlyömisestä.  Tosin lyhyt vaihehan elämässä tää varhainen vauva-vaihe on.. mutta silti. Pakko kyllä vielä painottaa että tämä on ongelmana enempi omien korvien välissä kuin varsinaisesti parisuhteessa. Mä haluaisin olla enempi sellainen että kun vihdoin on lapset unilla niin sitten pesiydytään miehen kanssa. Mutta en ole. Itsenäiset vuodet teki sen että omaa tilaa on oltava välillä. Liikunnan ikävästä en ala edes uikuttamaan koska homma on siitä kiinni että mä en raaski jättää Kolmosta vielä. En pysty.
Olisi näitä muitakin mutta Kolmonen tahtoo tissiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?