lauantai 10. marraskuuta 2012

Naiset ovat venuksesta, miehet ovat...

Keittelen kinuskia huomista isänpäiväkakkua varten (kaikkea sitä..) mutta josko tässä vesilasi-testien välissä joutaisi muutaman sanan.. läppärin päällehän luonnollisesti jo vähän heitin sörsseliä!

Perheen miesväki oli hattu kourassa muutama viikko sitten koiranpentuilmeidensä kanssa anelemassa ja kyselemässä josko voitaisiin hankkia kotiteatteri. Minä moisista mitääntajuamattomana lupauduin, Siippa ei rassaa autoja ja se on jotenkin tosi huono penkkiurheilijakin niin kai sillä jotain vitkutinta pitää olla? Kiva mieli toiselle. Isojen poikien lelu. Vähämpä tiesin....
Se väline nyt sitten tuli alkuviikosta. Kaatosateessa sitä postista piti kantaa. Pari kaveria asennusavuksi ja eikun menoksi!
Heti ensialkuun alko kiroaminen kun yrittivät laittaa levyä kotiteatterin soittimeen sisälle. Miten päin vaan niin aina väline sylkäisi pihalle. Siinä koitin vihjaista lauseen ja toisenkin käyttöohjeista mutta niitä naistenlehtiä ei kuulemma selata. Vielä koitin heittää lusikkani soppaan että jos siihen pitää ensin asentaa joku juttu. Sain vastaukseksi epämääräistä mutinaa ja hienovaraisen "akat hilijaa"-kehoituksen. Siirryimme Beben kanssa makkariin seuraamaan tätä nykyteatteria. Tasaisin väliajoin huutoa ja kiroilua tv-ruudulle, johtojen tarkistelua ja pään raapimista. Mun ihan nätisti sanottu "onneksi edes radio toimii" otettiin kuulemma vittuiluna.
Kahden tunnin (kyllä, kahden tunnin) arpomisen jälkeen se naistenlehti kaivettiin esille. Ja sieltä asennusohjeet... Lopputuloksena koko aparaatti ei vieläkään taida olla ihan täysin toiminnassaan? Sitä sellaista hyvää mieltä mitä mä odotin ei ihan vielä ole näkynyt mutta ehkä tässä vielä jonain päivänä? Nää on nyt kuitenkin ilmeisesti näitä marssilaisten juttuja koska miesväki on kuitenkin haltioissaan jutusta, mä en vielä tajua mitä hienoa siinä on että mun pitää ensin laittaa digiboksi yhdestä paikasta päälle, tv eripaikasta ja äänet vielä kolmannesta. Ja siinä välissä kirota ja riehua kun joku noista kolmesta ei kuitenkaan just pelaa. Mihin on hävinnyt vanha kunnon yhden napinpainalluksen taktiikka?

Kolmosen kanssa takana pari levotonta yötä. Eka yö pyyhkäsi vähän ohi, ei tullut niin kiinnitettyä huomiota itkun sävyyn tms, koitti vain lohdutella. Viime yönä bongasin tyypin jaloista pieniä vesirakkuloita ihan kamalasti :/ ei hormoninäppyjä, ei hikinäppyjä vaan ihan selviä pienenpieniä vesikelloja. Ja mä olin syönyt kalaa... eipä tuo niitä arista tai muutakaan mutta..
Valvominen ei ole ongelma mutta ei ole kivaa kun ei tiedä oikein mikä on. Ei kivaa jos toista koskee tms. Jäämme seurantalinjalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?