maanantai 17. joulukuuta 2012

12

Mun Eka täyttää tänään 12.

Mitään yltiömäisiä nostalgiapläjäyksiä ei näiden isojen synttäreihin oikein enää liity. Joskin kyllä sitä joka vuosi aina vähän funtsii että hitto, onko se jo NOIN iso. Ja miten paljon mahtuu kaikkea kahteentoista vuoteen...

Toi on se tyyppi joka teki musta äidin. Ihan hullua! Kun mikään ei ollut enää niinkuin ennen. Muut valmistautuivat lukion jälkeisiin juttuihin tai kirjoituksiin, mä hyppäsin äiti-korkeakouluun.

Kamalasti juttuja on unohtunut mutta muistissa on ainakin se ensimmäinen vuosi. Ensimmäinen joulu kun ajeltiin aamuyöstä monena yönä pitkin lumista hiljaista Helsinkiä jotta solisluun murtumasta kärsinyt Eka rauhottuisi ja nukkuisi. Tuokin helpotti kun Eka oppi syömään tuttia ja osa järisyttävän isosta imuntarpeesta kohdistui tuttiin. Muutto kun Eka oli 7 viikkoa. Uudessa kämpässä oli järisyttävän räikeät tapetit joka huoneessa ja Ekaa piti kannella huoneesta toiseen koska ne tapetit jaksoi aina ihmetyttää. Ne sen säihkysilmät, kellään mun vauvalla ei ole ollut samanlaisia. Se miten leikkasin Ekan tukan kun se oli vajaa vuoden ja siitä tuli ihan pottamallinen. Se miten Eka meinasi tippua hoitopöydältä, en ole koskaanikinämilloinkaan säikähtänyt yhtä pahasti. Se miten neuvolalääkäri kirjoitti ensimmäisessä lääkärineuvolassa Ekan neuvolakorttiin että "kivekset TOSI hyvin laskeutunu". Se valokuva missä Eka seisoo kunnolla ensimmäisiä kertoja ja pitää kiinni patterista ja katsoo samalla ikkunasta ulos lumista maisemaa. Se ensimmäinen kesä vauvan kanssa. Se hetki kun tapahtui itsessä se kasvu ja heräsi tajuamaan että hitto mä kuolisin tuon puolesta. Ja että MÄ en ole enää se tärkein.
Pusut, halit, hymyt...

Tää tuntuu  nyt jotenkin "viimeiseltä lapsivuodelta" Ekan kohdalla. Ensi syksynä alkaa yläaste ja se on jo astetta isompaa meininkiä. Kumpa se mun pieni kestäisi hyvin mukana ne kolhut ja sen rankkuuden.. kumpa saisin sen valjastettua niin että yläasteen jälkeen helpottaa.

Vaikka meillä asuukin hyvin pitkälti jo teini niin edelleen Eka onneksi viihtyy kainalossa ja tykkää halailla ja pussailla. Julkisesti tosin hellyydenosoituksia on melko turha odotella ja niistä kotiseinienkään sisällä tapahtuvista ei missään nimessä ikinä koskaan saa puhua julkisesti. Influenssa-rokotuskin haluttiin ottaa vielä äidin sylissä :)
Tytöt ei vielä siinä mielessä kiinnosta, vaikka pari luokan tyttöä tasaisesti esiintyykin jutuissa ja tuntuvat kovasti tekstailevan.. männä kesänä käytiin vähän syvällisemmin juttuja seksistä ja ehkäisystä ja sivuttiin myös röökit ja viinat ja huumeet (oli näistä puhuttu aiemminkin mutta nyt vähän aihetta syvällisemmin ja enempi sieltä henkiseltä puolelta. Että tietyissä jutuissa pitää osaa kunnioittaa itseään sekä sitä toistakin tietty). Jäi ainakin mulle hyvä mieli ja olo että ehkä se uskaltaisi tulla juttelemaan noista jos tulisi jotain kysyttävää. Eikä ainakaan vielä ollut mitään "sä oot niin nolo"-asetelmaa.

Illalla juhlitaan viimeiset kaverisynttärit. Ei niinkään sentakia ettäkö niitä ei huvittaisi enää pitää vaan siksi että vuoden päästä tuskin enää halutaan. Eka itse on edelleen ihan innoissaan synttäreistä mutta kukaan sen kavereista ei ole enää tänä vuonna omiaan halunneet juhlia. Musta on ihanaa että omassa lapsessa on vielä noita lapsellisiakin piirteitä ja että toinen jaksaa niin vilpittömän somasti innostua noin. Mutta pelottaahan se että ne kaverit polkee jalkoihinsa tollaisessa, kun toinen tykkää vähän erilaisesta ja noista mitkä liitetään lapsuuteen. Mua stressaa ihan hillittömästi että tuleeko illalla edes ketä, niin moni on perunut. Mä kestän sen kyllä, mutta miten se lapsi kestää? Että se ymmärtäisi että ei se sitä tarkoita että ne ei olisikaan sen kavereita. Että juhlitaan niiden kanssa ketä tulee ja ei mietitä niitä ketkä ei tulleet. Nää teinivuodet on oikeasti paikoin ihan perseestä! Mä muistan vielä niin hyvin ne omatkin, voikun noi omat uskoisi että oikeasti moni juttu helpottaa kun siitä teinistä kasvaa ohi..

Musta on ihanaa huomata että kaiken sen teinidraaman takana siellä mun isossapienessä pojassa asuu hyvinkin oikeudentajuinen ja empaattinen tyyppi. Muita ihmisiä muistetaan ajatella ja ottaa huomioon toistenkin tunteet. Hyvänä esimerkkinä eilen kaupassa kun valkattiin nameja koulussa tarjottavaksi. Jäbä tutki tosi pitkään pusseja että eihän näissä varmasti ole liivatetta ja mietti kunkin namin tahma-astetta että nekin pystyisivät syömään joilla on raudat.
Ja ihana piirustus jonka Eka piirsi mulle ja Siipalle kun oltiin kaupassa. Oltiin riidelty ja mä tarvitsin sen pienen hengähdyksen ja raittiin ilman ennenkuin pystyin sopimaan koska otti niin päähän ja Eka hoiti sitten sen sopimisen piirtäen.

Voi mun rakasta, mun hymypoikaa. Nyt tulee itku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?