keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Alkuviikon oksennukset

Muiden blogeja lukiessa tulee olo että ihanan paljon ihmiset jaksaa seurata maailman menoa ja juttuja ja kirjoitella niistä. Oma nenä taas pyörii vaan näissä kotikuvioissa ja tarkemmin sen pienimmän navan jutuissa... Omalle päälle on jokaisen vauvan osuessa kohdille ollut tosi tärkeää että elämässä on muutakin kuin se vauva. Että puhuu ja kiinnostuu muustakin. Tuntuu se siltä vieläkin mutta jostain syystä tekstiä ei nyt irtoa oikein muusta. No aika aikansa kutakin, varmasti tulee vielä aika jolloin lapset esiintyy kaikista vähiten asiayhteyksissä. Ja nyt Kolmosen kohdalla sen on ihan tosissaan käsittänyt  miten lyhyt vaihe elämässä se ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on... eli jauhetaan koko rahan edestä!

Silloin kymmenisen vuotta sitten kun ed kerran oli vauva ajankohtainen tässä perheessä niin kantoliinailu ym "vähän vaihtoehtoisempi" vasta nosteli päätään valtavirrassa. Meillä kannettiin sekä vastasyntynyttä että silloista vajaa 2-vuotiasta esikoista (joskus jopa samaanaikaan) ja aina sitä sai selitellä että mikä juttu tämä nyt on. Omalla kohdalla tärkein ideologia oli helppous. Jokaisen vauvan kohdalla mua on eniten ahdistanut se oma kädettömyys. Että kädet on ihan sidottuina. No kantoliinan kanssa sitä ongelmaa ei ole.
Olin jotenkin kuvitellut että tässä vuosikymmenessä kantoliinailu olisi jotenkin jo niin yleistä että sitä ei jaksaisi enää kukaan ihmetellä. Varsinkin kun ainakin omiin silmiin on sattunut vaikka ja kuin mainintoja asiasta, joskus isommalla artikkelilla ja joskus ihan vain sivulauseessa. Jotenkin kuvittelin sen olevan arkipäivää jo nyt. Tai ainakin niin että sitä ei enää ihan kovin ihmeellisissä mittasuhteissa ihmeteltäisi.
Väärässäpä olin. Ei sillä, ihan hauskaahan se on että ihmetellään mutta kyllä joskus huvittaa ja hämmästyttää ihmiset :D Oltiin Siipan kanssa sunnuntaina kaksilla eri markkinoilla. Siinä ennen lähtöä mietittiin että mitenkä liikuttaisiin. Autoa on hankala varmaan saada parkkiin ja turvakaukalon kanssa on aika vittumaista kiertää markkinoita. Kolmonen kun on aika perunasäkki jo. Rattailla taas ei oikein mahdu ja hermo menee kun mitään ei saa katsottua kunnolla läheltä. Päädyttiinkin siihen että Siippa otti Kolmosen manducaan takin alle ja mentiin bussilla. Kovasti kerättiin katseita mutta tuore isä vaikutti enemmän ylpeältä asiasta kuin ahdistuneelta kaikesta huomiosta. Mikä on oikeasti aika paljon ihmiseltä joka ei jaksa ylimääräisiä sosiaalisia tilanteita!
Löytyi sentään muutamia ketkä avasivat suunsakin asiasta. Päivän suosikiksi taisi muotoutua erään mummelin toteamus metrossa "onko siellä ihan oikea ihminen?" (no ei ole. Nukke sinne laitettiin. Haluttiin että ihmiset tulisi juttelemaan eikä keksitty muuta). Kakkossijalle ylsi kommentti "saako se henkeä?" (ei tietenkään! Sinisenä näkyy retkottavan. Ompahan rauhallinen!).
Ei nuo nyt oikeasti isommin haittaa mutta joskus kyllä ihmetyttää toi kommentointi :D

Avaindilemma Ekan kanssa saatiin päätökseen. Eipä löytynyt ja sovittiin tosiaan että Eka maksaa homman nyt sitten itse. Riitti onneksi että teetetään yksi avain lisää jolle ei hintaa tullut kohtuuttoman paljon. Tuntui tosi paskalta ajatus että pojan pitäisi maksaa koko sarjoitus mille voisikin hintaa tulla sitten vähän enemmän. Mutta myönnän ihan auliisti että tämän asian suhteen mä alan olemaan aika aseeton. En tiedä millä menisi jätkälle jakeluun että avain on homma mistä pitää pitää parempaa huolta. Vahinkoja sattuu ja varmaan jokainen hävittää avaimen joskus mutta ei noissa mittasuhteissa kuin tuo kupeitteni hedelmä... ihan tasaisesti parin kuukauden välein sitä metsästetään, tähän asti on aina onneksi löytynyt. Tosin ehkä se oli ihan hyväkin että se nyt hävisi lopullisesti. Josko se nyt herättäisi? Jotain vastuullisuutta Ekalta kyllä osoitti se että jätkä itse keskiviikkona soitteli koulun numeroita läpi ja kyseli avaimen perään ja että tämä idea tuli pojalta itseltään. Samaten eilen vielä varmisteli että " maksetaanhan se varmasti mun tililtä?". Summa ei tosiaan onneksi verota säästöistä valtaosaa mutta on kuitenkin kutosluokkalaiselle senverta isompi summa että toivottavasti kirpaisee senverta että muistaa. Tehtiin myös päätös että uuden tietokoneen ostoa siirretään, vaikka siihen rahat olisikin kasassa joulun ja synttäreiden jälkeen. Opetellaan ensin huolehtimista. Ihan natsiksi en raaski heittäytyä, jos seur kuukausi menee pojalla hyvin niin saa sen koneensa sitten hankkia. Mutta tuntuu nyt jotenkin tosi nuivalta "palkita" poika noin isolla jutulla (vaikka siis sen itse kustantaakin) kun tässä on taas isommalti energiaa käytetty jätkän säätämisten paikkaamisiin.

Mulla on jotenkin ihan nuppi täynnä ja kuppi nurin meidän kissoista. Jotenkin tuntuu että mä repeän vielä noiden jätkien juttuihin mut lemmikit on mulle nyt liikaa. Mitään ei voi hetkeksikään jättää mihinkään ilman että siinä ei heti pyöri katti. Ja vauvan kanssahan se onkin tosi todennäköistä että kun kutsu käy niin mulla siinä on mahdollisuus korjata jäljet ennenkuin menen vauvan luokse. Samaten kun koko ajan on joku ihmis-perheenjäsen tuossa sylissä tai kiehnäämässä niin en kestä nyt yhtään sitä että kissa vielä siinä kiehnää. En jaksa antaa aikaa ja energiaa niille nyt. On päiviä kun en ehdi niitä edes ruokkimaan. En ole koskaan ihmetellyt perheitä jotka luopuu lemmikeistä kun perheessä on pieniä lapsia. Oma olo ei ole nimittäin kovin kaukana tuosta nyt.
Fakta kyllä on se että ei niistä mihinkään olla luopumassa. Sydän ei kestäisi lasten ja Siipan surua. Paitsi siinä tapauksessa jos tarpeeksi pahaa tuhoa tekevät. Yksi lastensängyn patja ja mun helvetin kalliit juoksukengät ei vielä ylittäneet rajaa vaikka lähellä oli.
Ja tiedän senkin että ohi tämä menee. Vaikka paskoja karvakasoja ovatkin. Enemmän ne lapset sotkee ja nostaa verenpainetta.

2 kommenttia:

  1. Eläimet ja lapsiperhe: niin paska yhdistelmä. Mä vihaan päivittäin noita meidän karvakasoja. Ja en luopuisi, mutta uusia ei ihan heti hankita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Mä tykkään eläimistä, ihan tosissani. Mutta lemmikit on lemmikkejä ja lapset on lapsia. En suhtaudu noihin ötököihin yhtä fanaattisesti kuin jälkikasvuun ja meillä kanssa on se että mitään lisää ei todellakaan tule kun noidenkin kanssa on kädet ihan täynnä. Ja kissa on kuitenkin aika omatoiminen tapaus...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?