perjantai 14. joulukuuta 2012

Ruuhkaa!?

Vittu!!! Koskahan tuota oppisi?

Mulla on aina ollut paha tapa tunkea vapaapäivät täyteen menoa. Oli ne viikolla tai viikonloppuna. Ja nyt kun ei ole palkkatyö tuossa sanelemassa päivien kulkua niin tässähän ollaan saatana suhisemassa joka suuntaan taas...

Vielä tällä viikolla (nyt on siis perjantai) pitäisi käydä vanhassa duunissa esittelemässä kuinka täydellisen pienen ihmisen olen jälleen saanut itsestäni puskettua, etsiä ja löytää viimeinen joululahja (lahjan saaja nähdään huomenna eli pakko), leipoa Ekalle kakku, käyttää Toka leffassa, käydä kummilaspen synttäreillä, käyttää isot Siipan matsissa, hoitaa Ekan synttäritarjottavat, hoitaa ruokakauppa ja muut himahommat sekä tietty sitten ehtiä viettää aikaa perheenkin kanssa. Ja kaikenlisäksi takaraivossa paukuttaa se että mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä ja hoitaa. Niin varmaan!

Sitä voisi kuvitella että osaisi rauhottua tuon pienen ihmisen kanssa päivisin, varsinkin kun se on sellainen tyyppi että ei syty tosta sinkoilusta. Vaan mitä rauhallisempaa ja mitä enempi ollaan kotona niin sitä tyytyväisempi on bebe.

Tälle viikolle sattui yksi päivä kun vauvan kanssa oltiin vaan himassa. Möllöteltiin ja tehtiin mitä huvitti ja hitti että olikin paras päivä pitkään aikaan. Isojen tultaessa kotiin täällä oli oikeasti hyväntuulinen mamma eikä kiirettä puhiseva kissanraato joka ekana on tenttaamassa läksyistä. Hei relaa nyt oikeesti!!

Ja entäs iltaisin ja öisin sitten? Kun muu perhe kaatuu nukkumaan ja vauvakin vihdoin taintuu niin voisi kuvitella että sitä älyäisi vaikka painua itsekkin nukkumaan että jaksaisi sen itse luomansa kiireen. Vaan ei, sitten alotetaan se leffojen möllötys tai kirjan luku. Kun nyt kerrankin on se hetki omaa rauhaa ja mitään kovin metelöivää ei viitsi että saavat nyt sitten nukkua. Ei jumalauta oikeesti.

Mä en ole taipuvainen uuden vuoden lupauksiin mutta kun ensi vuosi alkaa niin mä opettelen rauhoittumaan. Että ei tarvitse vaan olla väsynyt ja valittava. Käy ketuttamaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?