perjantai 25. tammikuuta 2013

Kaunistelematta

Tänään on päivä kun mä en jaksa. Kun tuntuu että ihan tosissaan mä en riitä noille kolmelle. Ja kello on just ja just hikisesti 12.30. Vittu.

Kun ihan tosissaan ei riitä ymmärrys miksi Kolmas ei nuku kuin 45 minuuttia putkeen, on hereillä alle tunnin ja alkaa taas kitisemään ja vain kitisee, kitisee, kitisee. Ihan tosissaan kysytään naapurinkin tahdonvoimaa että mä en karju että vittu miksi et nuku ja anna sen huutaa niin että en ota syliin.
Tänään tuntuu että mä haluan juoda ton helvetin kahvin kuumana ja syödä rauhassa ja sinä perkele nukut sen ajan tai olet hiljaa tai ihan sama mitä.

Ihan tosissaan kysytään että en räjähtänyt Ekalle joka oli TAAS hukannut ne vitun avaimensa. Jotka onneksi löytyi. Ja mä en hermostunut kertaakaan, en edes sillä lailla sanattomasti että sanon että kaikki on hyvin mutta lapsi aistii että toi on ihan hiilenä. Mutta voi jumalauta että se kysyi. Syviä hengenvetoja, hiljaisia voi vittusaatanaperkeleitä ja muutaman henkisen sarjan päärynäsäkkiin.

Toka tulee minä hetkenä tahansa himaan ja mä vaan toivon että voiku jäisit pihalle tai menisit kaverille tai jotain ettet ole siinä silmien alla nyt kun musta tuntuu että tänään ei vaan repee ja verenpaine on tuhat ja mä en jaksa teitä mun silmissä.

Ilman mitään sen kummempaa syytä. En ole nukkunut sen huonommin, en ole kipeänä, ei ole syytä. En vaan jaksa.

Istun mielenosoituksellisesti takki päällä sisällä ja odotan koska parvekkeelta taas kajahtaa.

2 kommenttia:

  1. Helppohan se meikän on kommentoida, kun ei ole kuin tuo yksi puntissa roikkumassa, mutta ehkä se lohduttaa, että mulla on tommoinen olo ollut ihan vakio vaan yhdenkin kanssa. Voimia ja vitutuksestatoipumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lohduttaa se :) Mulla on ollut rankkaa yhden, kahden että kolmen kanssa :D Myötätunto on aina balsamia, sama mikä lapsimäärä on takana. Kummasti jeesaa kun oksentaa sen ulos että mä en nyt jaksa. Ja hetki ja tuntuu että että kyl tää nyt tästä sittenkin. Aina ei viitsi Siipan niskaan kaikkea ulista kun tietää että se olisi enempi ku mielellään täällä päivät ni tämä on sillon hyvä.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?