maanantai 14. tammikuuta 2013

Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa...

Meillä on ollut tiedossa joku 8 vuotta että Toka mahdollisesti tarvitsee oikomishoitoa purukalustoonsa. Asiaan on siis varauduttu pitkään ja hartaasti. Lisäksi meillä on sattunut ihan mahtava munkki siinä suhteessa että viimeiset 5 vuotta kun siellä oikojalla on tarkistuksissa juostu niin aina on ollut sama lääkäri. Ja sama täti jatkaa nyt hoitavana lääkärinäkin. Asiaan hyvin epäilevästi suhtautunut lapsonen on siis päässyt rakentamaan luottamusta yhteen ja samaan ihmiseen joka vastaa koko hommasta ja joka osaa vastata kysymyksiin. Vuosikausia hokemastani "äiti tietää kaiken"-fraasista huolimatta nää hammashommat on mulle vähän vieraampaa maastoa koska omassa suussa reikiä on nolla ja siellä ei muuta rempata kuin hammaskiveä pois.

Jokatapauksessa viiminen pari vuotta on tiedetty että hoidot alkaa ihan satavarmasti, on vain odoteltu että suussa olisi vähän enempi pysyviä hampaita. Loppuvuodesta käytiin tekemässä muotit suusta, että nähdään mikä on lähtötilanne ja saadaan oikeanlainen härveli tehtyä suuhun.

Oikomishoitokin on näemmä kehittynyt, ihan loistavia tuloksia saadaan jo pelkästään sellaisella silikoni-mötikällä (joka tottelee hienoa nimeä purennanohjain) joka meillekkin nyt viime viikolla kotiutui. Toki hoito vaatii edelleen sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja vähän kivun ja epämukavuuden sietoakin.

Minä jouduin allekirjoittamaan paritkin paperit jossa vannon, lupaan ja vakuutan että kyllä tätä nyt tehdään ja suunnitelmaa noudatetaan ja sitoudun kestämään kaikki kitinät ja kutinat lapselta (no tohon taisin myydä sieluni hedelmöityshetkellä) ja että tämä on nyt loppupeleissä minun valveudesta kiinni että aloitetaanko koko hoitoa ja onko siitä mihinkään (ja jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön). Siinä kuulkaa aanelosella melkosesti oli saatu asiaa. Kiristys, uhkailu ja lahjonta meni mammalle jakeluun eikä pieniäkään printtejä näkynyt joten puumerkit alle.
Nojoo leikki sikseen, tilanne on oikeasti suussa melko paha ja hoito on ihan välttämätöntä. Niin kamalalta kun se ehkä kuulostaakin niin saadaan olla siitäkin melko kiitollisia että tilanne suussa on noin paha koska saadaan hoito ilmaiseksi. Se ei todellakaan nykypäivänä enää ole itsestäänselvää ja moni jotka oikeasti oikomishoitoa tarvitsee, ei sitä (ilmaiseksi) saa koska tilanne ei ole tarpeeksi huono. Tokalla on käytännössä leuka aivan vika paikassa ja se vaikuttaa purentaan tosi pahasti. Ulkoisesti tämä ei näy muuten kuin ehkä niin että leuka näyttää vähän pieneltä. Mutta ei sitäkään osaisi sen ihmeemmin katsoa jos ei tietäisi. 

Lapsi sai myös omat paperinsa ja ohjeet mukaansa. Sen härvelin säilytyslootaan sai itse valita kuvan ja nyt ensi alkuun saa sellaiseen päivyripolkuun liimata aina tarran kun päivän hoito on tehty. Päivälle on oma polkunsa ja tarransa ja yölle omansa. Nyt vihdoin tänä aamuna saatiin yöpolkuunkin ensimmäinen tarra laitettua kun värkki pysyi suussa koko yön.
Lueskelin noita ohjeita mitä pojalla on.. silmiin pisti vähän "Sinä ainoastaan voit vaikuttaa siihen, että saat kauniin hymyn ja hyvän purennan". Tietysti noi on ohjeet jotka annetaan kaikille, riippumatta siitä miksi oiotaan (syväpurenta, ristipurenta jne) mutta mitä helvettiä??? Kauniin hymyn?? Meillä on lapsella oikein kaunis hymy eikä tämä ole millään tavalla nyt ulkoisesti huomattava seikka. Miksei voi rehellisesti mutta lapselle sopivasti tuohon laittaa että se on sinusta kiinni hoidetaanko nyt vähän näillä lempeämmillä metodeilla kun homma houtuisi niillä vai jätätkö väliin ja kärsit esim. kovista päänsäryistä ja sitten aikuisiällä joutuu kirurgi sulta leuan murtamaan ja vääntämään sen vähän toisenlaisilla jutuilla sinne minne pitäis ja sitten on ekaan puoleen vuoteen turha haaveilla muusta kuin nestemäisestä ravinnosta. Okei ei tietenkään nyt ihan näillä sanakäänteillä mutta väittäisin että kivun välttäminen on paljon parempi motivaattori. Ihmisen ei ole mikään pakko koskaan hymyillä mutta kipua et pääse pakoon. Päänsärkyjä on meillä esiintynyt jo nyt. Ja sellaisissa mittasuhteissa että lapsella on oikeasti tosi kurja olla. Ja kun asian muotoilisi oikein niin ihan varmasti lapselle voisi rehellisesti tuon asian selvittää. Että lapsena se hoito on helpompaa ja se kannattaisi hoitaa alta pois nyt. Varsinkaan kun kukaan ei näe että oikomishoito on päällä, suuhun ei tarvita pysyviä rautoja.
Sinänsä noi ohjeet on tosi kivasti muotoiltu koska siellä tuodaan ilmi suoraan sekä epäsuoraan se että lapsen itsensä on otettava vastuu hoidosta ja ohjeiden noudattamisesta. Toki aikuiset tässä taustalla heiluu ja valvoo mutta noin muuten että se on nyt lapsen juttu ja lapsen homma tehdä siitä rutiini. Vielä on motivaatiota riittänyt ja tuntuu että tyyppi tajuaa miksi nyt näin, vaikka se laite nyt ensialkuun vähän epämukava onkin suussa. 
Mulla on sormet ja munuaisetkin ristissä tän suhteen että ensinnäkin toi hoito tehoaa ja jaksetaan sitä ylläpitää... kaverilla kun on tuo kirurgin visiitti edessä jossa leuka sitten väkivalloin laitetaan oikeaan asentoon ja se ei ihan pikkujuttu olekkaan. Ei toimenpiteenä, ei toipumisen eikä lompakon kannalta.

Ps. Tänään alkaa ihanainen Iholla-sarja. Toivottavasti on yhtä ihania tyyppejä kuin viime kierroksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?