sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Apuamitämälaitanpäälle ja kuka määrää

Kaksikko ja Siippa lähti uimaan. Mulle vihjaistiin lähtiessä jotain pyykeistä mutta valitsen olla ymmärtämättä lausetta. Sensijaan kaadoin itselleni viinipullon pohjat (hurjat 4 cl) ja aloin etsimään vaatekaapista häihin sopivaa kolttua. Kriteereinä sen pitää istua ja siinä pitää pystyä imettämään. Ilman että puolet vaatteesta pitää riisua. Ja mielellään niin että se huomio on morsiamessa eikä mun tisseissä. Mä olen ehkä siitä vähän outo että aika harvoin koen tarpeelliseksi ostaa uusia koska mulla on ihan kamalasti ihania ja kivoja vaatteita. Mitkä on ihan mun näköisiä! Lähes kaikki mun vaatteet on heräteostoksina ostettu, en mä oikein koskaan löydä kivaa jos lähden etsimällä etsimään. Mutta näiden erikoistilanteiden (lue tissifestarit vauvalle) vuoksi ne ihanatkin on nyt vähän haasteellisia. Vaan en suostu luovuttamaan. Kaapissa on PAKKO olla joku kiva joka käy ja joka on mun päällä kuin toinen iho. Tällä hetkellä kuitenkin ehkä enempi makkara nakinkuoressa-näköisesti.
Siinä kaappeja tonkiessa kävi mielessä pari juttua.

Ensinnäkin vaikka mä en kuvia tänne sillälailla laitakkaan niin iskimpä kuitenkin yhden omista kavioistani. Vähän väriä antamaan ja elävöittämään. Kivasti. Siinähän tuijotatte mun jalkoja. Fiksummin en sitä tuohon saanut joten olkoon vähän epäfiksusti. Kertoo kaiken olennaisen. Kyllästyn varmaan iltaan mennessä ja poistan. Otettu Dublinissa erikoisen aurinkoisena päivänä muutama vuosi sitten. Jolloin poltin itseni. Kukaan ei pala Irlannissa. Koskaan.

Mua ärsytti lapsena ihan sairaasti se kun mun lapsuudenkodissa asiat piti tehdä aina äidin tavalla. Siivoaminen piti tehdä tietyllä tavalla (ensin imurointi, sitten pölyjen pyyhintä ja lattioiden pesu), vaatteet piti viikata tietyllä tavalla (niin että paidan etupuoli viikataan päällimmäiseksi) ja hitto kauppakassitkin piti pakata tietyllä tavalla. Jos teit toisella tavalla niin se oli väärin eikä kelvannut.

Tätä ajatusmallia olen pyrkinyt hyvin tietoisesti välttämään. Toki mun omissa viikkaus ym. jutuissa on paljon viitteitä siitä miten ne on kotonakotona oppinut mutta yritän välttää sitä että opettaisin kakaroille että ne _pitää_ tehdä näin. Ja olen luonteeltani sellainen että mitä enemmän yritetään tiettyyn muottiin saada niin sitä enemmän laitan hanttiin, ei siis ole kyse pelkästään äidin metodeista vaan myös mun luonteesta.

Mutta.. Nyt aikuisena, tänä päivänä on tietyt jutut mitkä mä kuitenkin haluan että on tietyllä tavalla. Muutamalla poikkeuksella höystettynä. Vaikka kuinka pyrin välttämään sitä että pitää sitä ja pitää tätä ja näin. Musta jokaisella perheenjäsenellä saa ja voi olla joku juttu tai paikka missä ne voi määrätä että miten siellä jutut laitetaan. Mutta että ei ole kaikessa sellaista yleispäsmäröintiä. Siipalla se on cd- ja dvdhyllyt.
Mulla lakanakaappi on yksi. Ja sen järjestykseen on ihan tasan tarkat perustellut syyt mutta näin, vaan se on aina päin vittua jos siellä joku muu käy kuin minä. Ja mä saan ihan infernaaliset hulluuskohtaukset siitä. Vaikka meillä kaikki tekee kaikkea niin olen useammin kuin kerran pyytänyt että josko sinne ei koskettaisi. Kyse ei ole siitä että se nyt pitäisi olla justiinsa mun logiikalla järjestettynä vaan siitä että siinä on joku idea mistä löytyy minkäkin mallista lakanaa. Ja kun ne ei tod edes ole mitenkään värikoodattuna vaan käyttäjäkohtaisesti. Siis tyyliin parisängyn lakanat on eri paikassa kuin lastensängyn lakanat. Eikö kuulosta loogiselta? Toistaiseksi kukaan perheenjäsen ei ole tarjonnut vaihtoehtoista logiikkaa tilalle, mä olen ihan avoin muutoksille, kunhan siinä on joku järki takana. Mutta ei, pommi se on räjäytetty sielläkin aina tasaisesti...

Lasten vaatekaapit on toinen. Tässä tosin pieni poikkeus, Kaksikon vaatteiden suhteen mä olen luovuttanut jo aikaa sitten. Niiden vaatekaapit on sennäköisiä että siellä on pyyhkäissyt muutamakin trooppinen myrsky ja sen jälkeen vielä Via Dolorosa.
Kiikutan kuivat vaatteet jätkien sängyille ja ne sitten itse heittää vaatteet kaapin suuntaan laittavat nätisti ne omille hyllyilleen. Siinä vaiheessa kun kausikamoja vaihdetaan niin mä järkkään ne hyllyt eli pari kolme kertaa vuodessa. Muuten en koske koska se on aivan turhaa. Siellä ei pysy mikään järki ja järjestys viikkoakaan. Mutta oli aika jolloin siellä vallitsi joku logiikka.
Mulle on tärkeää että tyypit aikanaan lähtee täältä maailmalle tietyillä eväillä ja eivät ihan peukalokämmeniä olisi. Mutta Siperia saa myös hoitaa oman osansa. Ja mulle on tärkeintä että autetaan ja osallistutaan kotitöihin. Yritän nieleskellä ne omat pitääjapitäät ja olla kiitollinen siitä että ne edes jotain tekee. Tänäänkin istun ruokapöytään jossa tarjoillaan Ekan valmistamaa makaronilaatikkoa. En valita!

Tällä hetkellä lapsista ainoa kenen kaappeja mä hallitsen, on Kolmonen. Meillä ei mikään niskakakkainen vauva ole koskaan ollutkaan mutta onhan se näppärää kun jo vessasta tullessa tiedät minkä laatikon avaat jos haluat nyt vaikka potkarit. Siipalla tosin tuntuu satunnaisesti olevan vaikeuksia erottaa toisistaan paita ja sukka mutta aika tarkka (lue armeijanomainen) järjestys siellä pienissä vaatteissa pätee. Varmaan aika sanomattaankin selvää että mun omat vaatekaapit on aivan totaalikaaos... ihan aina kun vaivaudun niitä järkkäämään niin vastaan tulee tavaraa mitkä herättää välittömät jouluolot; "ai mulla on tämmönenkin!!".

Mulla on myös ärsyttävä tapa järjestää tiskikoneen likaiset astiat uudestaan. Niin että ne on siellä "mun mielestä fiksusti". Kaikki tasot ja tila hyötykäytettynä. Koska tiskiä tässä tivolissa tulee, pyykin lisäksi. Meillä on joskus tiskikone parhaimmillaan pyörimässä kahdesti päivässä. Vaikka juoma- ja kahvimukeja käytetäänkin useampi kerta ennenkuin ne laitetaan koneeseen. Ihan oikeasti alkaa hermo nykimään jos on ihan tyhmästi hukkatilaa laite täynnä ja pöytä täynnä tiskiä.

Ja päiväpeiton raidat pitää olla vaakasuoraan eikä pystysuoraan. Tästä mä en pysty joustamaan. Pistää liikaa sisäiseen feng shuihin ja tulee henkinen hyperventilaatio jos se on toisin.

Oho. En mä oikeesti kovin määräilevä ole. Kovin. saattaa olla että tämän tekstin luettuani koin pienen "olen kuin äitini"-hetken. Onneksi on viini.


6 kommenttia:

  1. Heh, mua nauratti tämä.
    Olenkohan outo, mutta minusta on ihan sallittavaa, että äideillä on omia pinttyneitä tapoja siitä, miten tietyt asiat kotona pitää tehdä. Minulla näitä on ainakin lakanoiden vetoon, tiskikoneen täyttöön, pyykin lajitteluun, pesemiseen ja kuivan pyykin käsittelyyn liittyen. Ai niin, ja astiakaapin järjestykseen. Ja ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielummin tietysti nauratan kuin itketän ;) Kyllä mäkin sen pidän sallittuna että äideillä on päähänpinttymiä muttakun mulla on ollut niin isona pinttymänä se että en halua että on mitään pinttyneitä tapoja niin se vaatii vähän nieleskelyä huomata ja myöntää että no onhan mulla... mutta onneksi en tosiaan ole ainoa :)

      Poista
  2. Oi, olisi ihana päästä katsomaan kun sinä ja TM järjestelisitte yhtä astianpesukonetta valmiiksi ! Siinä nähtäisiin, miten hulluuden raja ylitetään. Tai sitten laittelisitte niitä sulassa sovussa. Mä olen aina luullut, että olen ns. tilaihme ja saan kaikki matkalaukuista astianpesukoneeseen pakattua tilaa säästäen, mutten TM mielestä sitä ole, koska sekin järjestelee ne likaiset mun jälkeeni uudestaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan että siinä nimenomaan hulluiltaisiin :D

      Poista
  3. Sori nyt vaan, mutta taas on pakko olla samaa mieltä. Ei tarvitse tehdä kaikkea niin kuin minä sanon, kunhan tarjoaa tilalle vähintään yhtä toimivan vaihtoehdon. :) Esmes juurikin tuo lakanakaappi, ja tiskikone, ja ruokakaapit... Jos vaihtoehto on "ryntätään ne vaan sinne", niin oma systeemini pakkototeutetaan. Onhan nyt vaan järkevää, että hommassa on jokin logiikka, hä?

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?