keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hei me yrjötään taas!

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Vittuperkelesaatana.

Toka alkoi yrjömään yöllä. Ja sitähän tuli ja tuli.

Kolmas sai eilen rotarokotteen ja kätisee nyt vaan. Tai on se nyt välillä hyväntuulinenkin mut uni ei tuu. Ja edes kantoreppu ei auta, mikä on meillä ihan ennenkuulumatonta. Ei nukahtamiseen eikä rauhoittumiseen. Nyt kun Toka on himassa niin en kehtaa tehdä sitä mitä tekisin jos oltais Kolmosen kanssa kaksin kotona... nimittäin iskisin ipodin täysille ja kävelisin vauva sylissä ympäri kämppää. Kaksikko ei ymmärrä yhtään sitä että mua välillä vähän risoo toi itku. Niiltä riittää vauvalle sympatiaa ihan kaikkiin itkuihin mutta sitä ne ei ymmärrä että muhun joskus koskee se itku. Ja kun ei sitä vauvaa saa mutelle niin musalla saa edes osan siitä mölystä pois. Mutta Kaksikkohan kääntää asian niin että ai eksä rakasta sitä. Joopa..... voipi olla että vika rotarokote jää ottamatta. Josko kahdesta saisi edes vähän suojaa. Ja nyt on kenenkään kotipsykologin aivan vitun turha kääntää hommaa niin että aijaa toi ei rokota lasta koska se ei kestä sitä että se itkee. Niin en sanonut.

Mä olen ihan superpaska sairaiden lasten kanssa (näissä tilanteissa herää aina kysymys tuosta ammatinvalinnasta että onkohan se nyt osunut ihan kohilleen..). Ihan tositosi huono. Riittää empatiaa mutta jaksua ei. Siippa siivosi yrjöt yöllä ja mä pyörin ympyrää vieressä.
Normitilanteissa mä jaksan ihan tosi hyvin itkut ja muut, ei kolmannen vauvan kanssa tunnu oikeesti paikoin enää missään kun sen tietää ihan toisin miten lyhkänen aika tää vauva-vaihe on. Sitä vaan toteaa ihan kivuitta että okei nyt se itkee ja mä lohdutan ja se joko auttaa tai sitten ei, pääasia että se vauva siinä hokaa että mä olen tässä lähellä. Muttakun siihen lisätään päälle se aspekti että nyt ollaan kipeänä niin mun korvien välissä tapahtuu jotain selittämätöntä ja se on aivan sama monesko lapsi siinä on. Kun se itku alkaa niin jotenkin mä visioin heti että noniin kuinka kauan se itkee ja rauhottuuko se tästä ikinä ja kauankohan tää tauti kestää ja kauan tässä ollaan jumissa himassa. Normaaleista itkuista en ole moksiskaan vaan osaan ottaa sen tilanteen ja hetken kerrallaan. Kipuitkujen kanssa mä olen ihan supersurkea lohduttaja, vaikka tuntuukin tosi pahalta toisen puolesta. Normi-itkujen kanssa mä en jotenkin dramatisoi sitä niin paljon kuin sitten noiden kipuitkujen kanssa. Silloin mä jotenkin pyöritän sitä niin että heti kaatuu muka seinät niskaan ja sisällä ollaan ja kaikki vuoronperään kipeänä ja kaikki kiva peruuntuu ja en pääse edes lenkille eikä saa nukkua edes sitä vähää. Kyllä sitä on ihminen tyhmä.

Kaksikko on niin isoja jo että osaavat pyytää mitä tekee mieli tai sanoa mihin koskee ja miltä tuntuu. Niitä on helpompi hoitaa mutta huomaan että niidenkin kanssa meinaa välillä alkaa huokailuttamaan. Mä en vaan osaa kun sairastetaan! Vaikka tajuan oikein hyvin että lapsiperheissä joskus sairastetaan. Ja oonhan mäkin joskus sairaana! Kaksikon sairastaessa on hankala taipua siihen että on se kelle tiuskitaan ja maristaan. Ja ulistaan. Mä tiedän oikein hyvin että se on mun rooli vanhempana silloin kun lapset on kipeänä mutta kyllä sitä vaan välillä sihisee korvien välissä että vittu hiljaa nyt. Onneksi kainaloon voi napata aina ja silloin ei tarvi sanoa mitään.

Myönnän ihan auliisti että tänään ainakin on päivä että mulla on todella kova ikävä töihin. Kaksikon kanssa on muutaman viikon mennyt ihan tosi kivasti (aina noiden isojen kanssa on jotain. Ihan aina. Mutta noin siis niinkuin kokonaisuutena kuitenkin on olo että nyt on kivaa) niin myönnän senkin että tuntuu aika maailmanlopulta jos Kaksikko ei viikonlopuksi pääse lähtemään isälleen. Eivät ihan hetkeen siellä ole olleet ja se olisi Kaksikolle tärkeä juttu päästä ja mun päälle kanssa tärkeää saada parin päivän irtiotto.

En mä edes osaa selittää tota mutta mä en vaan osaa näitä omia hoitaa kun ne on sairaana. Olen riittämätön.

Ps. PeNa lanseerasi eilen ihan superhyvän idean että olisi kuukauden marisematta turhasta. Ja harkitsen itsekin ihan vakaasti koska tääkin postaus on ihan vitun turhaa ulinaa. Onneksi nyt on vielä helmikuu.

Pps. Kaksikko ilmoitti toivovansa että meille tulisi vielä yksi vauva. Hirveen kiva että turvastiin se kiemura koska muuten alkaisin nyt sitä varmaan vonkumaan. Vaikka kuin vituttaisi nää sairastelut niin ne ei kuitenkaan saa mua tajuamaan että kannattaakohan niitä kekaroita enää lisää taiteilla. Mun lapset on kyllä maailman ensteks parhaita isoveljiä!

9 kommenttia:

  1. Meillä tuli rotarokotteesta kanssa viikon kipuilut. Ajattelin kanssa että onko tässä järkeä. Mutta sitten mietin että mitenhän kipeä tämä vauva olisi jos (ja kun) se rota tulisi ilman rokotetta... :/
    Yrjötaudit on kamalinta. Minä oikeasti pelkään niitä. Tuovat liikaa huolta ja ahdistun. Kuumeet ja muut menee jo enemmän rutiinilla mutta oksentaminen! Not my kind of business!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän edellisestä vatsataudista on hurjat 2 viikkoa. Luulen että vauvalla saattaa nyt kiusata sekä tuo rokote että tuo pöpö mikä isonveljenkin taudin aiheutti ja siksi olo on superkurja.
      Musta kanssa ihan ehdottomasti ikävin tauti on yrjöily. Sekä aikuiselle että lapselle. Ja ehkä se mullakin on isoin syy miksi koen huonoutta näiden sairasteluiden aikana on se että kun et voi mitään itse tehdä että toisella olo helpottuu. Toi tauti on sellainen että se vaan pitää sairastaa pois ja se helpottuu sitten. Ahdistus kuvaakin just hyvin sitä olotilaa kun on ihan avuttomana. Hyvänä esimerkkinä just viime yöltä, kun oltiin saatu kaikki siivottua ja päästy takaisin sänkyyn niin Siippa sammu takaisin uneen samantien ja mä valvoin 1,5 tuntia kuunnellen että yrjöääkö kukaan ja hätkähtelin jokaista yskähdystäkin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos <3 ihan kamalasti helpotti kun tänne marisin

      Poista
  3. Voi kökkö! Jaksamista, tsemppiä ja hyvää fiilistä kaaoksen sekaan!

    Itsellä tuntuu löytyvän ekstrajaksamista, jos lapsella on paha olla. Jotenkin "syyttä" kitiseminen käy minulla pahemmin hermoille, vaikka eihän se syyttä oikeasti kiukkua. Pitäisi vain jaksaa ymmärtää ja lohduttaa, vaikka itseäkin väsyttää ja turhauttaa. Tadaa, lohdullinen ja tarpeellinen kommentti! Että ole hyvä vain, hukkaan meni sinulta tämäkin minuutti... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D nauratti ja se ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Mä en jotenkin osaa selittää tätä mut kaikki muut itkut menee mut noi kipeenäolot on vaikeita kun ei jotenkin voi mitenkään auttaa. Ja sit menee hermo siihen omaan avuttomuuteen.
      Ja kiitos :)

      Poista
  4. Toivottavasti jo helpottaa! Mun piti tulla vielä tänne avautumaan, että onpa kiva kuulla, että on joku muukin, joka ei jaksa sympata potilaita. Mä jotenkuten jaksan lasten kitinät, mutta auta armias jos mies on sairaana, niin mua suorastaan vituttaa. Se jotenkin ähisee ja puhisee koko ajan, eikä usein on niin dramaattisen sairas, että ei voi käydä kaupassa tai vaihtaa kakkavaippaa, ja mä en vaan yhtään jaksa hänen päätään taputella. Välillä mietin, että oon mäkin kauhee ihmishirviö, mutta kun hoitaa 95% (tässä saattaa olla pieni marttyylisä) kahden lapsen arkirumbasta, niin ei vaan jaksa kolmatta lasta hoitaa.

    Kiitos ja anteeksi, ei voi omassa blogissa avautua, mies lukee sitä. ;) Sulle voimia ja kaikille parantumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä usein on -> on usein. Niin kiihkeästi täällä naputtelen, ettei paljon ehdi tekstiään oikolukea! :D

      Poista
    2. No hei ihan mahtavaa kuulla että mä en ole ainoa. Nää kun on näitä juttuja mitä ei ehkä ihan ääneen tohti sanoa.. kun ei ole kyse siitä ettäkö eivät olisi tärkeitä tai ettäkö ei harmittaisi toisten puolesta. Muuten tämä juu alkaa täällä päässä helpottamaan paitsi että muhun iski nyt joku nuhakuume. Ihan pikkasen haasteella siis iski nyt tämä maaliskuun alku kun oli tarkoitus olla narisematta turhasta :D
      Meillä taas mies ei ole mitenkään megakipeä ollessaan kipeä mut mua ärsyttää se, jos ollaan samaan aikaan kipeänä kun oot ite ihan raato ja et jaksa mitään ja se sitten siinä taas jaksaa hoitaa ja hoivata. Ja se ei ees tee sitä mitenkään marttyyrinä. Ja se mikä siinä ärsyttää on just se ettäkun itseltä puuttuu tuo piirre. Olipa muuten taas turhasta narina :D
      Ja marise tänne vaan :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?