keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Himottaa

Mulla oli jotenkin se käsitys ja mielikuva että syömäkiima loppuisi raskauteen. Tai ainakaan en muista aiemmilta kierroksilta että se olisi jatkunut.

No katinkontit, täällä jyllää melkeimpä pahempi mässäily kuin raskausaikana. Mulle aina paras laihdutuskuuri on ollut raskaus ja imetys koska voin silloin syödä käytännössä mitä vaan ja paino tippuu (mainittakoon että kyllä ne on sitten aina takaisin tulleet kun hormonitoiminta palautuu. Joskus jopa triplana). Ja tätä on kuulkaa hyväksikäytetty! Nyt toki tietty varmaan tää vuodenaikakin vaikuttaa plus se että nyt on joku vaihe kun ärsyttää vaan koko ajan niin vitusti. Ja kun lappaa syötävää ääntä kohti niin pysyy ainakin suu kiinni eikä tule napauteltua perheelle erinäisiä totuuksia..
Jokatapauksessa mulla on joka toinen hetki olo että ei ole hyvä olla jatkuvasta syömisestä johtuen ja taas joka toinen hetki olo että mä kuihdun kun toi vauva imee mut kuiviin. Viikonloppuna äiti viimeiksi kommentoi mulle että posket alkaa olemaan aika melkosesti lommolla...
Ruokavalio on kaikkea muuta kuin mitä se normaalisti on ja se kyllä tuntuu olossa.

Kaupassa käynti on melko tuskaa koska mä jätän melkoista kuolavanaa perääni. Ja eniten himottaa justiinsa ne mitä nyt ei ehkä kannattaisi. Kuten kaalit. En tajua, mä en edes tykkää kaaleista? Mutta niin vaan kuulkaa HeVi-osastolla mun nimeä huutelee ruusukaali ja kiinankaali. Vielä en ole sortunut. Vauvalla ei mitään mega-mahavaivoja edes ole ollut mutta musta noi kaalihommat esimerkiksi on sellasia millä oikein kerjätään yövalvojaisia. Jos ei nyt vauvalle niin itselle. Meillä ei todellakaan kulu kamomilla-teetä vain sen takia että torjutaan vauvan vatsavaivoja vaan kyllä sitä lipitetään ihan myös sen takia että oma maha ei olisi niin kipeä.
HeVi-osaston himoja on myös pinaatti ja avokado. Olenkin nyt myöhäisheränneenä koukuttanut itseni jokunen kuukausi sitten kaikkien suussa pyörineeseen avocadopastaan. Sillä voisi vaikka elää. Tai avocado-täytteisillä tortilloilla. Pinaatti taas on täydellistä pinjansiemenien ja fetan kanssa cannelloneissa.

Kaikki makea himottaa aivan sairaasti. Pullaapullaapullaa!!! Mä en normaalisti edes tykkää pullasta?? Ja nyt sitä löytyy meiltä _aina_. Hyvin on paino tippunut synnytyksen jälkeen mutta yksi pullataikina löytyy tuosta vyötäröltä.. Sovittelin vanhoja farkkuja tuossa tovi sitten ja se oli kuulkaa peilikuvana aikamoinen Yosefina Samantha Näätä. Meinasin tikahtua siihen ulvomiseen.
Limsa on ihanaa vaikkei normaalisti oikein maistu sekään. Karkkia saa syötyä salaa aika näppärästi mutta koitappa juoda limsaa salaa!
Suklaan ajattelu saa mut lähes tukehtumaan kuolaan. En tiedä oonko syönyt lähikauppojen fazerin siniset vai onko tämä vaiva muillakin mutta suklaa on vähän väliä jostain loppu. Siinä kuulkaa on henkiset itkupotkuraivarit välittömästi. Irtokarkitkin on ihania. Mä olen aina hyvin kiltisti tarjonnut ja antanut muillekkin nameistani mutta nyt mussa asustaa joku hormoni-Klonkku jonka namit on MUN ja niihin ei muilla ole asiaa. Kylmästihän myös syön lasteni karkit. Todellakin tähän on tultu.

Kasvissyöjänä on ollut vähän kova pala että liha maistuu niin järjettömän hyvälle ja osa liharuoista himottaa jatkuvasti. Raskausaikana vauvan kasvuongelmien ja omien terveysongelmien takia palautin lihat ruokavalioon sillä ajatuksella että ehdin sitä eettisyyttä sitten myöhemminkin... no vähän hankalalta näyttää ainakin nyt imetysaikana. Kun vaan _on niin hyvää_. Muu perhe on sekasyöjiä joten ne on olleet vaan tyytyväisiä kun papuja ja linssejä ei näy niin tiiviisti kuin normaalisti.

Mulla oli raskaudenaikana ihan järjetön röökinhimo vaikka olen lopettanut polttamisen lähes 5 vuotta sitten. Joku pubiruusu mussa ilmeisesti asuu koska nyt himottaa koko ajan olut. Tai sitten mä vaan varmistan maidontuotannon jatkuvuutta, joo niin sen täytyy olla...

Ei mulla pelkästään sokerit ja rasvat ja lisäaineet himota, on siellä paljon sitä fiksuakin seassa. Ja kyllä mä lapseni ravinnontuottajana haluan että se saa sen maidon mukana oikeasti hyviäkin ravintoaineita. Mutta kyllä  musta olisi kiva että sen suklaan tilalla himottaisi useammin vaikka hedelmät. Ei siinä, mä en todellakaan usko mihinkään totaalikieltäytymiseen mutta kohtuus on se tie mikä on mun juttu. Ja tällä hetkellä ei kyllä talsita lähimmällä polullakaan kohtuuden tiestä... Mä en vaan halua uskoa että esim omenan kuoriminen nyt olisi niin ylivoimaisen vaivalloinen homma. Ja joo, tokihan sitä voisi tehdä vaikka rasioihin valmiiksi välipaloja. Mutta hei ihan tosissaan, ootteko maistaneet vaikka muutama tunti takoperin kuorittua omenaa? Ei ole mikään makunystyröitä hellivä sinfonia kuulkaa sellainen nahkiainen.
Mä kun en ole koskaan ruokaa pitänyt pelkkänä polttoaineena saatika laskenut montako kaloria purkassa on ja mulle on tosi iso juttu että se mitä suuhun menee myös maistuu hyvältä. Vaikkakin se vaatisi sitten ehtaa voita ja kermaa kaverikseen. Se kohtuus on se hommeli niissäkin.

Tämmöinen elämäntapaintiaani kun olen, niin normaalisti mun ruokavaliossa on paljon superfoodeja (sitä oikeasti esim kesken yövuoroviikon tankkaa ihan mitä vaan itseensä jos sen mukana tulee lupaus energiasta ja jaksamisesta ja superfoodit on kyllä toimineet) mutta sekä raskausaikana että nyt imetysaikana en ole yksinkertaisesti uskaltanut. Monessa mun käyttämässä kun on detox-vaikutteitakin ja osasta taas en ole löytänyt tarpeeksi tietoa että kannattaako vaiko eikö. En tasan yhtään epäile ettäkö ne siellä andeilla ei söisi niitä juureksiaan kaikissa elämäntilanteissa mutta siitä huolimatta mä en uskalla. Tosin tuskimpa esim irtokarkkien lisäaineetkaan mikään äidinmaidon rikastuttaja on että jos siitä lähdetään...

Kiitos muuten vielä Hippiäiselle ja STD:le syrämmistä ;)


13 kommenttia:

  1. Mun teoria on, että vauvaelämästä ei vain selviä ilman pullaa ja karkkia! Itsekään en ole ollut kova pullaihminen, mutta viime vuonna sitäkin höttöä kului aika lailla. Ja Yossu-vartalo X 10 oli täälläkin tuloksena. :)
    Nyt olen pienoisessa Runebergin torttu-koukussa, mutta muuten tämä minun sokeriton elämä on sujunut yli odotusten.

    Tsempitykset siis sinnekin! Kyllä säkin vielä saat itsesi "kuiville". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ei tästä selviä hengissä ilman sokeria. Eikä tarviikkaan :) Oikun rupes tekee mieli runebergin torttuja :P tää on hankala vuodenaika kun on noita torttuja SEKÄ laskiaispullia ja sitten niitä kumpaakin pitäisi saada :P

      Poista
    2. Auts, meillä on vielä laskiaispullat ostamatta ja mies jo kyseli niiden perään... :/

      Poista
  2. Mun teoria pullailuun on se, etä se liittyy ikään. Minäkään en aiemmin välittänyt pullasta yhtään, mutta nyt en kaupassa voi ohittaa pullatiskiä ja leivon itsekin (jopa! heh.)
    Ja en edes tarkoita niitä erikoisuuksia joita nuorempana piti kokeilla, vaan ihan peruspullaa ja kauhukseni olen ostanut jopa pitkon (ne oli mulle ennen mummojen ruokaa)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en valmispullaan oo vielä sortunut, koska se ei vaan oo hyvää. Itsetehtyä ja tuoretta se olla pitää ja mä oon vihdoin oppinut tekemään ihan täydellistä pullaa, salaisuus on se että kananmuna jätetään pois :)

      Poista
  3. Minusta tähän liittyy jokin synnytyksenaikaisesta tahi imetyksenalkuisesta traumasta sokeriturteella toipuminen.

    Lapsena vedin kyllä sokeria niin paljon kuin käsiini sain (vinkki: jaksaa syödä enemmän ilman ällöä oloa, kun käyttää systeemiä makea-makea-suolainen; esmes irtokarkki-suklaa-sipsi ja ei kun alusta), mutta näin vanhimmiten maistuu "vain" suola ja rasva. Leivonnaiset, keksit, pullat sun muut jätän mielelläni syömättä, eivät vain maistu hyvältä. Joskus vähän suklaata, lähinnä tummaa tai raakaa. Leffaan irttiksiä, mutta siinäkin taitaa olla kyseessä lähinnä mielikuvafiksaatio eikä niinkään makunautinto. MUTTA. Arvatkaa, kuka veti kaksin käsin suklaata, kokista ja karkkia, kun laitokselta kotiutui. Ei mitään järkeä, miten paljon huusi kroppa sokerin perään. Nyt alkaa kääntyä taas suola- ja rasvahimon puoleen (sipsit, kirotut olkaatten te), mutta en tiedä onko syy rautaisessa itsekurissa (ahem) vai imetyksen vähenemisessä.

    Haluan muuten tuon täydellisen pullan yksityiskohtaisen ohjeen, kiitos! Itsehän en siis syö, mutta mies rakastaa pullaa yli kaiken, niin yritän joskus korvata paskavaimoutta vääntämällä hälle pari pellillistä herkkua. Ja tuoksuuhan se ihanalta. :)

    (P.S. Ota pois tuo robottitunnistusärsyke, niin kommentointikynnys pienenee. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku hormonihomma tän himon takana täytyy olla. Mut ei tässä oo mitään järkeä miten paljon sokeri himottaa :D

      mä teen pullaa aika pitkälti tän mukaan http://www.kinuskikissa.fi/?p=6138
      Eli ihan perusohje mutta salaisuus tosiaan on että munat pois! Voitelussa voi käyttää. Ja se taikina pitää olla sellaista.. no pehmeää, just ja just irtoaa käsistä.

      Mitä hittoa, onko mulla joku robotti? :o pitääpä lähteä tutkimaan...

      Poista
    2. Hormoniloita epäilen kyllä itsekin, tai sitten ihan vaan hirviömäistä energiantarvetta, kun synnytyksestä toipuminen ja imetys lähtevät käyntiin. Joka tapauksessa en arvostanut ollenkaan suklaakoukkua, kun siitä olin niin nätisti irti päässyt. :)

      Ookoo, kiitos! Pitääpä kokeilla tällä versiolla ensi kerran, niin ropisisi taas hyvä vaimo -pisteitä... :P

      Niin, se ärsyttävä varmenninhässäkkä. Ikinä en erota niitä kirjaimia toisistaan. :D

      Poista
    3. Hei jee, se on kadonnut! \o/ Kommentoikaamme hetipaljon joka paikkaan nytheti!

      Poista
    4. Joo mä osasin ottaa sen pois jeeee.

      Poista
    5. Jeeeee! (Joko ärsyttää? ;) Sori, ei enää. Pakko oli, väsymys-sokerimaniat.)

      Poista
  4. Haha, ei ärsytä :D ei vitsi mä hokasin just et me vedetään miehen kaa varmaan joku 3 kertaa viikossa pizzaa iltapalaksi. Ja oikeasti on ihan sikahuono olo kropassa kun syö vaan roskaa jatkuvasti mutta ei vaan jaksa tehdä asialle mitään. Muuta kuin nillittää täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma mies on ihan kurja, kun ei innostu pizzasta. Tosin taitaa olla vain hyvä, muuten "ansaitsisin" "palkinnoksi" pizzaa ihan jatkuvasti, yksin ei sentään kehtaa koko ajan kiskoa... On joo ihan tarpeeksi surkea olo kropassa näilläkin herkutteluilla. Jospa sitä ihan kohta jo jaksaisi vähän liikkua, ja pikkuisen miettiä noita syömisiä...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?