maanantai 25. helmikuuta 2013

Maanantaihan se on selvästi

Sarjassamme asioita joihin toivoin ettei ikinä tarvisi törmätä...

Tokan opettaja soitti. Toka kuulemma kiusaa, on tullut vanhemmilta viestiä jo ihan koululle asti. Voihan ankeus...

Taustana, Toka ja tämä ko. poika ovat kyllä kavereita ja ovat olleet sitä jo reilu parin vuoden ajan mutta aina aika ajoin heillä se touhu äityy siihen pisteeseen että mukana on jo nyrkit ja potkimiset ym. Ja nyt mukana on jo nimittelyäkin. Ihan tasan aina kun kotiin asti on viestiä tullut niin olen puuttunut ja pojan kanssa asiasta puhunut. Ja ollaan aina puhuttu, ihan yleisellä tasolla, että muita kohdellaan niinkuin toivotaan itseä kohdeltavan. Ja että jos joku juttu on itsestä hauskaa niin se ei välttämättä toisesta ole, huumorin piikkiin ei voi asioita laittaa koska huumori on sellaista että kaikilla on hauskaa. Ja ylipäätään on aina puhuttu että ketään ei kiusata. Ei ketään!

Kyllä sitä välillä on niin perkeleen aseeton olo näiden tilanteiden kanssa. Luonnollisestihan oma lapsi kertoo vanhemmalle asiat itselle suotuisasti ja helposti jää se kolikon toinen puoli sitten kokonaan tietämättä. Mä en todellakaan kuvittele ettäkö ei se minun lapseni vaan ne muut. Mutta on ihan tosi ankeaa jutella lapsen kanssa esimerkiksi näistä kiusaamisasioista kun toinen väittää sulle kivenkovaan yhtä ja koulusta tulee sitten ihan toista viestiä. Kuitenkin haluan olla lapselleni se äiti ja vanhempi johon tukeutua mutta silti lapsen on ymmärrettävä että tää on hei vakava juttu ja en tätä hyväksy. Musta on ankeaa keskustella lapsen kanssa kun toinen vetoaa aina ja kaikessa että kun se toinenkin. No joo, varmasti siinä on se toinenkin osapuoli muttakun mä en ole sen toisen äiti niin mä en voi ottaa kantaa sen käyttäytymiseen. Ja ylipäätänsä, kun ei ihminen voi olla vastuussa kuin siitä omasta käytöksestään. Ihan sama mitä muut tekee tai miten muut käyttäytyy.

Poikien koulu on onneksi mukana KiVa koulu-projektissa, joka nyt sitten tähänkin tapaukseen puuttuu. Kouluun sovittiin että nyt helposti ilmoitetaan nämä jutut kotiin ja minä toivoin että herkästi myös sitten istuttaisiin kaikki saman pöydän ääreen puhumaan tästä, jotta lapset tajuavat että tässä ollaan nyt ihan tosissaan.

Mä en siedä minkäänlaista kiusaamista yhtään. Ja on tosi pettynyt olo kun oma lapsi kiusaa. Vaikka tiedän että loppupeleissä ne ratkaisut niissä tilanteissa on sen lapsen, vaikka minä olisin opettanut mitä niin silti riepoo ja lujaa. Odottelen poikaa saapuvaksi kotiin että jutellaan.

6 kommenttia:

  1. Sympat! Ja vauvojen tai uhmisten kans on muka vaikeeta... Ei oo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks :) joo ei paljon kyllä taas vauvan hommat paina hartioilla...

      Poista
  2. Rohkeaa, kun kirjoitit tämän. Tsemppiä kaverisotkujen selvittelyyn, varmasti tilanne on ikävä pojastasikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon että nyt meni kaikilla osapuolilla jakeluun missä mennään ja mikä on otettava vakavasti. Harmitti poikaa itseäänkin ja harmitti lohduttaa kun toinen hokee että olempa tyhmä. Kaikki toimii joskus tyhmästi mutta ei se sitä tarkoita että on tyhmä.

      Poista
  3. Minua on koulukiusattu ja pahasti muinoin ja olin itsekin kauhean pettynyt kun Isommalla 2lk tuli muutamaankin otteeseen viestiä, että on tönitty ja huudeltu. Isomman koulussa on oikea nollatoleranssi, kaikkeen pieneenkin puututaan. Hyvä vain minusta, mutta oli se kamalaa keskustella aiheesta Isomman kanssa ja koittaa selittää, että pienikin tönäisy, jo se yksi sanakin voi satuttaa toista pahasti vaikka se itsestä menisi jopa leikistä/hauskasta jutusta. Isommalla ei ainakaan viestiä ole tullut kakkosluokan jälkeen, silloin niitä yhteen väliin tuli muutamia peräjälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kanssa herkästi puututaan mikä on tosi hyvä ennenkuin tilanne on paljon pidemmällä ja mahdollisesti jollakin jo olo että ei halua tulla kouluun tms. Ja meillä on ihan samalla lailla keskusteltu, nyt tänään viimeiksi että vaikka ne ei itsestä tunnu kurjalta ja vaikka ne oisi kuin pieniä juttuja niin siitä toisesta ne voi tuntua tosi ikävältä. Ja että sen toisen oloa ja tuntemuksia ei saa vähätellä. Myönsi tuo itekkin että ei oisi hänestäkään kivaa jos joku tekisi hänelle vastaavaa. On nää kyllä oikeasti nää jutut näiden kanssa... kun ne osaa ajatella ja on oikeasti fiksuja ja kilttejä ni miten se on niissä tilanteissa välillä niin vaikeaa sitten?
      Ja justiinsa tuo että mäkään en ollut tai ole vihainen vaan nimenomaan pettynyt.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?