keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mikä minä olen?

Project Mamassa oli pyyntö käydä vastailemassa parin minuutin ajan blogin lukijoista liittyviin kysymyksiin. Musta on hauska täytellä kaiken maailman tuommosia joten eikun nakuttamaan!

Hyvin meni siihen asti kunnes tultiin kohtaan jossa kyseltiin ammattiasemaa. Tottuneesti ruksasin työntekijä, kunnes huomasin alhaalla vaihtoehdon kotiäiti/-isä. Muistan että tää on ollut mulla kompastuskivenä ennenkin.

Mä toitotan aina ja kaikille että vanhempana olo on rankempi työ kuin se palkkatyö. Toisaalta musta on hieman virheellistä ehkä väittää vanhemmuutta työksi. Mulla se nimittäin on ainakin yksi, aika isokin osa mua itseäni. Minä olen sellainen kuin olen isoksi osaksi siksi että olen vanhempi. Toki myöskin ammattini on iso osa mua, mutta se ei ole vaikuttanut omaan identiteettiin samalla lailla, kuin vanhemmuus.
Lisäksi mä koen isona erona tuossa työhommassa sen että vanhemmuudesta ei saa palkkaa. Okeiokei, toki hymyt, lapsen suukot ja halit ja muu voidaan laskea palkaksi mutta mä tarkoitan nyt ihan puhtaasti palkalla sitä millä eletään. Millä kustannetaan eläminen. Jos se hoituisi suukoilla ja lapsilla niin mä olisin helvetin rikas.

Toisaalta kuitenkin tällä hetkellä en ole palkkatyössäni vaan nimenomaan kotiäitinä. Työnantajani ei maksa mulle palkkaa nyt koska en ole konkreettisesti työtä tekevien pääluvussa mukana. Raha tulee kelalta, mutta en mä puhu siitä palkkana. Oikeastaan mulla ei taida olla mitään sanaa käytössä kuvaamaan sitä summaa, minkä kelalta saan. Ainakaan en muista. Ilmeisesti mä vaan puhun siitä että koska tulee rahaa. Töissä käydessä puhun liksapäivästä. Ja edelleenkin olen hämmentynyt että rahaa ei tulekkaan tilille joka kuun 16pv ja kuun lopussa.

Mä koen nimenomaan ammattiasemakseni sen mitä teen työkseni. Ja loppupeleissä, sitä mitä teen työkseni olen vain töissä. Vanhempi olen ihan aina.

Aikanaan jään töistä eläkkeelle, sen jälkeen kai ammattinimikkeenä on eläkeläinen. Vanhempi olen kuitenkin aina. Ja koen kyllä aika ison eron tuossa että jäät töistä äitiysvapaalle kuin että jäät eläkkeelle. Jälkimmäinen on kuitenkin tietyiltä osin paljon lopullisempi. Vaikka moni lähipiirin eläkeläinen edelleenkin satunnaisesti tekee töitä niin ihan jokainen heistä on ensisijaisesti eläkeläinen. Minä koen itseni ensisijaisesti työntekijänä, en kotiäitinä. Se ei ole mun työ koska mulla on palkkatyö odottamassa. Mä olen kotona koska tällä hetkellä se on ennenkaikkea vauvan ja mun kannalta parasta ja isommin myös koko perheen etu.

Olen ollut aikanaan myös ihan pelkästään kotiäitinä, ilman että on työ odottamassa paluuta. En muista miten sen koin silloin. Toisaalta opiskelin samalla niin ehkä siinä pyöri sekin mukana että ei tuntunut vain kotiäidiltä. Eikä se ole missään nimessä vain!

Kotona oleminen on arvokasta ja iso juttu ja olen tosi etuoikeutetun kiitollinen siitä että saan hoitaa lasta kotona. Mutta se lapsi ja ne lapset kasvaa. Täällä kotona ei riitä mulle sitä kotiäidin työtä loppuelämäksi. Toisin kun taas sitten työnantajalla riittää ja näillä eläkeiän nostoilla se varmaan onkin loppuelämän hommaa..
Mulla on ihan ehdoton halu olla nyt kotona. Tämä on se paikka tällä hetkellä missä mua tarvitaan. Kyse ei kuitenkaan omalla kohdalla ole ammatista vaan priorisoinnista. Perheen etu ja tärkeys. Tulee kuitenkin päivä kun haluan taas sinne töihin ja rakentamaan sitä puolta itsessäni. Tulee se päivä kun mä alan taas tarvitsemaan työtä.

Mä koin pitkään työn vain välttämättömäksi pahaksi missä on käytävä että elää. Kyllä mä viihdyin töissä, kyse ei ollut siitä. Vaan siitä että se on se paikka missä mä teen asioita jotta me eletään. Koen edelleen osittain niin mutta jostain on noussut esiin myös sellainen olo, että en mä osaisi olla ilman työtä. Tekisin kyllä mielelläni töitä vaan vaikka 3pv viikossa mutta ihan kokonaan ilman en taitaisi osata olla. Mä tarvitsen niitä työn mukana tulevia onnistumisen tunteita. Niitä mitkä nyt ei konkreettisesti näy tilillä mutta niitä sellasia että hittosoikoon, katoppa mitä osasin ja miten hienosti tän tein. Työminän itsetunto-buustia.

Niitä onnistumisen tunteita saa kyllä kotiäitinäkin. Mutta koska se vanhemmuuden osa-alue on identiteetissä ihan eri tasolla kuin työminän taso, niin mä en voi verrata niitä keskenään. Tarviin niitä henkisiä henkselin paukutteluja molemmista. Työhenkselit on vielä narikassa mutta pikkasen niistä on jo pölyjä puhalleltu, jos ei muuten niin sillä että ilmoitin vuosiloman ajankohtani työnantajalle. Palkka, olet kesällä erittäin tervetullut!

Ainiin, mitä mä sitten ruksin siinä kyselyssä? Mä en enää muista :D Jomman kumman laitoin mutta unohdin jo että kumman. Työntekijäkotiäiti.

4 kommenttia:

  1. Mua jotenkin nauratti, kun kävin äsken vilkaisemassa sen Katjan postauksen kommenttiboksia. Yllättävän monella oli huomauttamista kyselyn toteutuksesta. :) Mullahan ei ole tapana (?!) ketään kritisoida, mutta melkein nyt sanoisin, että jotkut ottavat tuollaiset turhan vakavasti. Se oli vain kysely! :)

    No joo. Minä olisi varmaan vastannut tuohon mainitsemaasi kohtaan "työssä", vaikka olisinkin ollut vielä perhevapaalla. Laittakoot "kotiäiti" ne, joilla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa tai vaikkapa omaa yritystä odottamassa. Ehkä. Tjtn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen sitä mieltä että vaan hei kysely. Mut huvitti kun itse istuu sormi suussa että mitä mä hei tohon laitan, en minä tiedä mikä mä olen :D missä oli vaihtoehto jokumuumikä?

      Poista
  2. sä et ole kotiäiti, sä olet vanhempainvapaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta :D mut on toi oikeasti hämäävä kysymys. Tai sitten mä teen tästä nyt itselleni paljon isomman ongelman kuin se onkaan..

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?