tiistai 12. helmikuuta 2013

Pieniä potilaita

Ootteko katsoneet tota Pieniä potilaita-sarjaa Avalta? Ei jumalauta, kun ne kerran aina varottelee erilaisilla symboleilla väkivallasta ja kauhusta ja ties mistä niin miksi ei varoteta jos on tiedossa kunnon itketyskamaa?

Mä en ole yhtäkään jaksoa saanut katsottua kuivin silmin. Vaikka tiedän miten super-reippaita potilaita lapset on, aikuiset on monesti paljon "pahempia", niin silti on kyllä yhtä kollotusta aina toi katsominen. Kolmonen sylissä, nuuhkin sitä samalla ja tihrustan.
Siippa koittaa hokea että no älä katso sitä. No onko hei ihan paska vaihtoehto! Olis hiljaa jos ei mitään kehittävämpää saa esitettyä...

Meillä on jokaisen kanssa käyty Lastenklinikan päivystyksessä ja mulla ei kyllä ole kuin kehuttavaa koko paikasta. Meneehän siellä aikaa mutta siihen on aina ollut omat syynsä. Kaikki lääkärit että hoitsut on olleet ihania. Niin muksuille kuin meille vanhemmillekin.
Mulla on kavereita töissä siellä mutta lähin ja isoin kosketus Lastenklinikkaan oli aikanaan kun kaveri oli siellä potilaana vuoden verran. Edelleen mulla tulee Lastenklinikasta mieleen se kaveri ja se miten hienosti hänet siellä hoidettiin. Siihen aikaan ylipäätään hengissä selviäminen tietyistä sairauksista ei ollut niin isolla prosentilla kuin nykyään. Ja lapsia kun oltiin niin noi oli vaikeita asioita käsitellä, puolin ja toisin.

Vaikka tossa sarjassa ei mitään ihan supersurullisia keissejä olekkaan ollut (paitsi syöpälapset) niin silti kyllä kolisee jossain ja kovaa. Vauvojen jutut koskettaa erityisen paljon mutta kyllä ne isompienkin tuntuu. Toisaalta musta on hienoa että nyt kun tarvetta uudelle lastensairaalalle on, niin ihan valtakunnallisesti näytetään mitä siellä tehdään. Ja keitä siellä on töissä ja miksi. Ja mitä ne siellä tekee. Ja miksi kaikki on keskitetty yhteen paikkaan.
Ootteko muuten koskaan käyneet Lastenlinnan puolella? Melko museo sekin...

Osa noista itkuista menee varmaan ihan hormonien piikkiinkin mutta kyllä mä tunnistan senkin että sitä peilaa omaan perheeseen noita tilanteita. Että mitä jos me oltaisiin tuossa. Ja kyllä sitä vaan on vilpittömän ja kliseisen kiitollinen siitä että omat lapset on (näennäisen) terveitä. Että senkun uhmaatte ja kapinoitte ja laitatte mulle hanttiin kaikella elämänvoimallanne!

2 kommenttia:

  1. se on kyllä ihana sarja :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen unohtanut sen vaikka aluksi kyllä seurasin :/ Viikonpäivät aina ihan sekaisin ja sitten huomaa että noniin taas mä unohdin...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?