maanantai 4. helmikuuta 2013

Tilaihme

Sunnuntain Hesarissa oli Jussi Konttisen loistava kirjoitus asumisesta lasten kanssa pienissä neliöissä. Lukekaa!!!!

Ennen Siipan astumista kuvioihin me asuttiin lasten kanssa 7 vuotta 34:n neliön kodissa. Aikanaan kun piti koti löytää niin neliöitä isompi juttu oli sijainti sekä hinta.

Mä olen asunut elämäni aikana hyvinkin erilaisissa ratkaisuissa. Kimppakämpistä rivarinpätkiin. Neliöitä on ollut ja ei ole ollut.

En oo koskaan tajunnut ihmisten tilakiimaa noiden neliöiden suhteen. Toki neliöitä enemmän homman sanelee se pohjaratkaisu miten ne neliöt on käytetty. Mutta en ole koskaan tajunnut sitä ihmisten tarvetta sille tilalle. Mihin ne sitä tarvii?

Oon monasti kysyny ihmisiltä ketkä sen suuremman asunnon perään haikailee että mitä ne siinä hakee? Ja aina se ensimmäinen vastaus tuntuu olevan etkun ois niin kivaa jos ois tilaa. No joojoo mutta mihin sä sitä tilaa tarvitset?

Me saatiin kaikki se 7 vuotta aina tasaisesti ihmetystä siitä että miten me mahdutaan. No kiitos vaan kysymästä, oikein hyvin mahduttiin. Vanha talo jossa hukkaneliöitä ei ollut. Ja eipähän tullut hankittua mitään ylimääräistä roinaa. Siivous oli nopeaa ja näppärää. Koti oli valoisa, ihanalla puulattialla, mahtavalla sijainnilla.
Mun mielestä siihen omaan rauhaan ei tarvita sitä että ympärillä on tilaa. Omaa rauhaa voi oppia ottamaan muutenkin.

En myöskään tajua lähtökohtaisesti sitä että lapsella pitäisi olla oma huone. Siis miksi ihmeessä? Ja mä lähtisin kasvattamaan tätä ajatusta siihen suuntaan että tämä suomalaisten "sinä vieras ihminen älä vaan puhu mulle julkisissa kulkuvälineissä mitään ja älä nyt saatana silmiin katso ja hymyile ainakaan"-asenne juontaa osittain justiinsakkin siitä että haahuillaan eksyneinä niissä tilaihmeissä. Ja suljetaan ne lapset niihin omiin huoneisiin leikkimään pelikonsoleiden kanssa. Mitään ei osata jakaa, kaikista vähiten sitä tilaa. Kärjistän nyt ihan tarkoituksella!

Teini-ikäiselle mäkin jo lähtisin suomaan jotain omaa tilaa ja rauhaa mutta pitkälti sekin on persoonakohtaista. Mun mielestä teini-ikäinen nimenomaan tarvitsee enempi sitä läheisyyttä ja sitä oloa että et ole yksin. Vaikka et nyt siinä kainalossa nyhväisi koko ajan mutta niin että kotona olisi olo että en ole yksin ja ei hukkuisi siihen tilaan. Mutta persoonakohtaista, joka suuntaan.

Omassa kaveripiirissä näkyy pitkälti olevan se trendi että kun ensimmäinen lapsi on tuloillaan niin aletaan kasvattamaan sitä neliömäärää että vauvalle saadaan oma huone. Ja _en vaan tajua_. Se vauva ei todellakaan huuda sen oman huoneen perään (kaikesta muustahan se sitten toki huutaa), päinvastoin se todennäköisesti ei siellä montaakaan hetkeä vietä. Ja kasvaessaankin ne lapset kyllä mielummin leikkii siinä muun perheen lähellä, kuin suljettuna niihin omiin huoneisiin.

Mun lapsilla ei ole koskaan ollut omaa huonetta. Ne on aina olleet samassa huoneessa. Tai samassa tilassa kuin muukin perhe.
Kun vuosi sitten muutettiin tähän nykyiseen niin pojat saivat ensimmäisen yhteisen oman huoneen. Neliöitä meillä on tällä hetkellä 82. Edelleenkin kuitenkin valtaosan ajasta kotona ollessaan pojat on jossain ihan muualla kuin siellä "omassa huoneessa". Me ollaan kaikki tässä yhteisessä tilassa aina. Tai sitten meidän makkarissa. Ja tämän lapset tekee ihan itse, ei niitä tähän käsketä vaan itse ne tässä viettävät aikaa yhdessä aikuisten kanssa. Läksyt ja kaikki tapahtuu tässä yhteisessä tilassa. Mutta se poikien oma huone on käytössä vain kun menevät nukkumaan. Ja ompahan muuten ollut useampi yö  kun aamulla pojat löytää samasta sängystä nukkumassa.
Ja musta on ihanaa kun ollaan koko perhe yhdessä. Ihan oikeasti yhdessä. Se että ollaan saman katon alla ei vielä tarkoita että vietetään yhdessä aikaa, jos jokainen on sulkeutuneena eri huoneisiin. Nyt kun mä olen kotona niin näen perhettä toki erilailla mutta kolmivuoro-työläiselle se arki on niin hässäkkää että voi helposti vierähtää parikin päivää että ei yksinkertaisesti näe muuta väkeä kuin vilaukselta. Ja siksi on ihan superkivaa että kun tässä ollaan niin sitten kanssa ollaan.
Samalla tavalla nautin silloin siellä vanhassa pikkukodissa siitä että meidät oli oikeasti kaikki "pakotettu" olemaan samassa tilassa. Karkuun ei päässyt vaan vietettiin sitä aikaa porukalla. Tai oltiin vaan. Ne on niitä oppeja mitä nykypäivänä ei ihmiset tunnu niin saavan koska "pitää olla sitä omaa tilaa". Ihmiset ei osaa olla ihmisten seurassa enää. Ja mistähän tämäkin juontaa? Lapset oppii pienestä pitäen että konflikti-tilanteista pääsee karkuun sillä että menee omaan huoneeseen ja paiskaa oven kiinni ja huutaa että anna mun olla rauhassa. Toki on tilanteita joista on hyvä poistua hetkeksi vetämään vähän henkeä mutta musta se ei ole hyvä jos kaikki riidat ratkotaan aina sillä että lähdetään tilanteesta pois. Tai ainakaan en halua omille lapsille sitä ratkaisumallia opettaa.

Haluan nyt kuitenkin mainita senkin että tokihan tämä vähäneliöinen asuminen on pitkälti ollut kiinni siitä että ei ole ollut varaa muuhun. Jos rahaa olisi enemmän niin en tiedä asuttaisiinko leveämmin. Enkä oikein osaa nyt ajatusleikitelläkkään sillä että mitäjos. Enkä mä sitäkään hinkua että 50:sä neliössä majailee 10 henkinen perhe.
Mutta nyt näiltä lähtökohdilta mä koen että nämä neliöt riittää. Muutaman voisi tiputtaa ihan hyvin poiskin eikä tekisi tiukkaa. Jos me jotain tähän kaivataan niin se olisi toinen vessa ja lisää säilytystilaa.

9 kommenttia:

  1. Tämäpä oli hyvä teksti.

    Ensin siihen, mitä mä tekisin lisäneliöillä: no, kirjahyllyjä laittaisin lisää. Ja toisen vessan ottaisin itsekin. Ei me sitä vielä olla kaivattu, mutta sitten kun ekan kerran kaikilla on norovirus rinnakkain (eikä peräkkäin) - sitten varmaan kaivataan.

    Mä sain itse oman huoneen kun olin teini-iässä. Välillä menin sinne, mutta paljon oltiin yhdessäkin, ja se oli musta aika ihanaa. Nytkin ... okei, nyt välillä haaveilen siitä, että olisin kotona ihan yksin, vaikka yhden illan ... mutta enimmäkseen koen voivani ottaa omaa tilaa vaikka kaikki olisivat kotona. Tila ei ole vain fyysistä, se on myös henkistä. Ja tilan antaminen muille on myös henkistä.

    Nyt meillä on lapselle oma huone, se nukkuu siellä yöt. Muutoin se välillä käy siellä, kiskomassa vaatteita hyllystä esimerkiksi. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä se haluaa olla siellä enemmän, ehkä ei. Olen kyllä valmistautunut siihen, että se tekee läksynsä keittiön pöydällä sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos :)

      Tuossa hesarin jutussa se kirjoittaja kertoi että ne on rakentaneet hyllyt kattoon asti, jotta mahd paljon tavaraa mahtuisi ja kirjahyllyt taas on sellaisia että niiden alle mahtuu tavaraa. Nerokasta! Mä ainakin meillä näen montakin kohdetta noiden säilytystilojen suhteen, mitkä saisi toimivammaksi kun näkisi vähän vaivaa.

      Mä olen ihan samaa mieltä tosta että kun haluaa sitä omaa tilaa niin se juju nimenomaan ei ole se että konkreettisesti on tilaa vaan se että osaat ottaa sitä henkisesti.

      Meillä muksut toivoo tonne omaan huoneeseensa milloin mitäkin mutta ei ne siellä kuitenkaan aikaa näköjään silti vietä :D mikä on oikeasti ihan ok. Mä sain silloin kuulla, kun asuttiin siinä pikkukodissa, että pilaan lapsiltani lapsuuden sillä kun asutaan niin "ahtaasti" mutta nytkun sitten sitä ahtautta ei ole niin ihan samalla tavalla ollaan, kaikki yhdessä.

      Poista
  2. Aivan samaa mieltä. Ihan ainoa mitä kaipaan lisää on toinen vessa, kuten Liinalla. Joskus on vaan niitä kammo tilanteita kun 4 ihmistä haluaa käydä vessassa yhtä aikaa :)
    Mä oon sanonut miehellä kans, et mitään lisähuonetta me ei todellakaan tarvita, kuka ne edes siivoais ;D meillä on nyt siis 3h+k ja riittää, pojat jakaa itseasiassa mielellään huoneen, Isompi on jopa sanonut, et nukkuu paremmin kun on toinenkin tuhisija samassa huoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on oikeastaan vasta nyt tullut eteen hetkiä jolloin vanhin toivoisi sitä _ihan omaa huonetta_ mutta ei se kuitenkaan sitä tunnu loppupeleissä oikeasti tarvitsevan. Niillä on tuon keskimmäisen kanssa ihan omat jutut siellä ja yhtälailla se isoin on tässä yhteisissä tiloissa. Ja tuo keskimmäinen taas tuntuu olevan ihan hukassa jos isoveli on esimerkiksi kaverilla yökylässä ja poikien huone on siis vain hänen käytössään.
      Ja toi siivousaspekti on muuten tosi tärkeä, musta tää 82 neliötäkin on jo supervaivalloinen siivottava.... vaikka en edes joudu sitä yksin tekemään!

      Poista
  3. mä tajuun sekä heitä, jotka kaipaavat tilaa ympärilleen, että meitä, jotka nuhjaamme ihan tyytyväisinä pienemmissäkin tiloissa. meillähän on 75 neliön kolmio, jossa on yksi (kylppäri)vessa. eniten kaipaammekin erillisvessaa ja säilytystilaa tuollaisille viikoittain tarvittaville jutuille kuten turvakaukalo, vaunukoppa ja esikoisen luistelukamat. eikä haittaisi, jos 12 neliön makkariin mahtuisi toinenkin pinnasänky... nyt meillä on vuokra-vaavi sängynpäädyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mäkin ehkä tajuan mutta... mua haluttaisi se tietää että mikä siinä tilassa on? Onko se vaan kiva että sitä on vai mikä se tekijä on?
      Vuokravaavi meilläkin mutta ei sille riittänyt käyttöä kuin pariksi kuukaudeksi. Vieressä tuo näkyy aina nukkuvan :D

      Poista
  4. Ensinnäkin: lopetapas näitten hyvien juttujen kirjoittelu, kun jatkuvasti harmittaa, kun ei ehdi kommentoimaan.

    Meillä on tällä hetkellä tavallaan liikaa ja tavallaan sopivasti tilaa. Rakennettiin talo sitä silmällä pitäen, että minulle on työhuone(-kirjasto-viidakko), kun teen työt kotona, ja jos lapsia siunaantuisi vaikka kolmekin, niin ei sen takia silti tarvitsisi isompaan muuttaa. Nyt kun mieskin sitten tekee töitä kotona, niin "ylimääräinen lastenhuone" tulikin saman tien hyötykäyttöön. Toisaalta ärsyttää, kun tavaraa kertyy helposti sitä enemmän, mitä enemmän on säilytystilaa. Ja siivoaminen kestää. Pärjättäisiin todella paljon vähemmälläkin, etenkin, jos jää tähän yhteen lapseen. Pitänee varmaan tehdä viisi, jotta saadaan kaikki neliöt hyötykäyttöön. ;) Kahdesta vessasta en enää ikinä luovu, kun tähän on ehtinyt tottua!

    Yleisesti ottaen: luulen että monella on nimenomaan se tavaranpaljous aiheuttamassa lisätilan toivetta. Tai sitten pätemisen ja näyttämisen tarve, että on elämä olevinaan sitä hienompaa, mitä enemmän ja isompaa omistaa. Luulen, että omalla kohdalla tuo tilankaipuu on eniten jokin henkinen rauhoittumisen yritys; sisäistä kaaosta hallintaan ulkoisella tyhjyydellä ja avaruudella? Meillä on aika minimalistista ja muuten yritetään päästä kaikesta rojusta eroon, paitsi kirjoista. Niitä tulee koko ajan lisää... Ahem.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan saada näistä paskantärkeistä postauksistani vähemmän kommentoitavia :P oon ulkoistanu niin paljon juttuja muulle perheelle hoidettavaksi että joutaa nettinaputtelemaan yllättävän paljon :D

      Juttelin kaverin kanssa tästä kämppäaiheesta ja todettiin että lapsi ei tarvitse omaa huonetta mutta kirjat tarvii. Heillä, sekä meillä on se ongelma että kirjoja on perkeleesti ja ne kyllä tosiaan vie tilaa. Eikä niistä halua luopuakkaan. Muuta tavaraa mä en koe tarpeelliseksi haalia mutta kirjoja vaan tulee ja tulee ja tulee. Lapset mahtuu, kirjat ei.

      Mun mielestä onkin sinällänsä järkevää, jos toiveissa on monilapsinen perhe, niin justiinsa rakennusvaiheessa (oletuksena nyt siis että rakennetaan omaa) tehdä sen kokoista että sitten kerralla se väki mahtuu. Se on sitten perhekohtaista että kuka mahtuu millaiseen. Meillä on sillälailla hölmösti tällä hetkellä se tilanne että joudutaan ensin tästä vielä sitä tilamäärää kasvattamaan mutta todnäk alle 10 vuoden kuluttua taas voidaan alkaa pienentämään koska oletan että noi isoimmat lentelisi sitten jo pesästä pois ja niitä tyhjäksi jääneitä huoneita ei enää tarvitse.
      Siitä ei olla kyllä päästy yhteisymmärrykseen että mikä se tästä seuraava koko on. Vanhimmalle se ihan oma huone pikkuhiljaa suotaisiin mutta kaikesta muusta sitten ollaankin eri mieltä :D Siipan mielestä hinta ei todennäköisesti 5h kämpissä ole 4h kämpistä järjettömästi isompi joten sama sitten ottaa se 5h. Musta taas 5h on jo tosi iso ja en ole varma tarvitaanko me kuitenkaan senkokoista, varsinkaan vaan sillä syyllä että se ei enää ole paljoa kalliimpi kuin 4h :P ehkä mä sitten heitän kehiin jotain neuvotteluhommia tyyliin "voidaan muuttaa sitten 5h jos mä saan sen neljännen lapsen". Uhkailu, kiristys, lahjonta, works every time.....

      Poista
    2. Ja niin joo, en nyt tuota näyttämisen tarvetta ja statussymboli-puolta ottanut tähän esille ollenkaan mutta nyt kun satuit mainitsemaan niin aikanaan kun asuttiin pikkukodissa ja kerroin eräälle ihmiselle että meillä on 34 neliön koti niin tämä ihminen totesi että "siis mun olohuonehan on ton kokonen"... no meitä on joka junaan.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?