keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Valkoisia valheita

Meillä ollaan viime aikoina tultu jatkuvasti sellaisten tilanteiden eteen, joissa joutuu ihan tosissaan miettimään että vastaanko rehellisesti vai päästänkö pienen valheen.
Laajemmalti tässä on nyt saanut ajatuspainia sen kanssa että haluanko opettaa lapsilleni sen että joskus pääsee valkoinen valhe rehellisyyden sijaan?

Meillähän on lapset nähneet varmaan aina että mä otan silloin tällöin lasin viiniä tai oluen. Yhden annoksen alkoholia ruoan kanssa tai telkkarin ääressä tai ruokaa laittaessa. Ja se on siihen jäänyt. En ole "dokannut" lasten edessä vaan pysynyt samanlaisena ja ollut selvinpäin siitä yhdestä annoksesta. Mulle ihan riittävä homma koska tykkään oluen, siiderin että viinin mausta. En hae sitä humalaa siinä. Ne on eri reissuja.
Tämä on nyt selvästi alkanut kiinnostaa Ekaa. Halu maistaa on kova. Joskus on saanut, nyt viime aikoina ei koska asia selvästi nyt kiehtoo ja kiinnostaa. Mitä jos se sanookin että ompa hyvää? Esitettiimpä mulle myöskin kysymys että ootko koskaan ollut kännissä. En todellakaan ollut rehellinen. Vastasin "joo mutta olin silloin jo täysi-ikäinen" enkä kertonut totuutta, joka olisi ollut "olin seiskalla kun olin ekan kerran kännissä".
Ylipäätänsä melko paljon on saanut käsitellä noita "ootko koskaan"-kysymyksiä. Osan suhteen olen ollut rehellinen mutta en kaikkien. Mun nuoriso ei vielä kykene käsittämään sitä että mäkin olen joskus ollut teini ja mokaillut. Ne pitää kaksinaismoralistisena sitä mitä mä sanon, jos tietävät totuuden ja nyt sanonkin toisin kun olen joskus tehnyt.

Periaatteessahan Joulupukit, hammaskeijut, ym. on kaikki valkoisia valheita. Ne on vain yleisesti hyväksyttyjä valheita. Mä en ole huomannut että Kaksikolla olisi mitenkään turvallisuus ja usko ja luottamus kärsinyt siitä kun paljastui että Joulupukkia ei olekkaan. Meillä tosin ei Joulupukki koskaan fyysisesti ole käynytkään, lahjat on vaan aina ilmaantuneet. Ehkä tästä syystä se ei ole lapsista tuntunut niin pahalta valheelta?

Lapsissa tuntuu asuvan ihan luonnostaan joku materialisti. Kaikkea pitäisi saada vaikka tavaraa pyöri nurkissa vaikka ja kuinka. Rahan arvoa ei vielä ymmärretä eikä sitä mikä kaikki elämässä maksaa. Vaikka minä soisin lapsilleni vaikka mitä ihanaa niin ihan kaikkeen ei ole varaa. Ihan kaikkeen tarpeelliseenkaan ei ole aina varaa vaan on priorisoitava ja mietittävä. En kuitenkaan halua lapsilleni vastata aina että "ei ole varaa" vaan mielummin sujautan pienen valkoisen valheen. Muistan omasta lapsuudesta miten murskaavaa se oli kun kaikki perusteltiin aina rahan mukaan. Ei lapsen tarvitse tollaisia vielä käsitellä vaikka pienestä pitäen voikin sitä rahan määrettä alkaa opettamaan.

Kuinka moni herkuttelee lasten selän takana ja lapsille kiinni jäädessään koittaa luikerrella tilanteesta ulos päästelemällä pieniä valheita? Kaksikko luuli pienenä vuosikausia irtokarkkeja hammaspastilleiksi.

Lapset osaavat myös valkoiset valheet. Houkutus kiellettyyn on suuri, vaikka kiinnijäämisen riski olisi kuinka iso. Hyvänä esimerkkinä, Kaksikko tietää että Netflixiin jää jälki kaikesta mitä sieltä katsoo ja silti oli jompi kumpi, tai molemmat katsoneet Walking Deadia vaikka aivan tasan tarkkaan kumpikin tietää että ikä ei riitä lähimainkaan. Valkoisia valheita ropsahtelee myös siltä suunnalta. "En ollut mä, eikä olla katottu, ei pidä paikkaansa". Mutta onko se opittua vai hätäisesti toimittu tilanteessa?

Mä koen omalla kohdallani sen että joudun päästelemään valkoisia valheita. En pelkästään Joulupukkien ja muiden kohdalla vaan ihan näissä arkisissa kysymyksissä. Se on multa ihan tietoinen valinta. Mä koen jopa suojelevani lapsiani kun en ihan kaikessa kerro totuutta. Ihan kaikkien elämän puolien ei musta tarvitse tulla vielä lapsen tietoon, ei ainakaan vielä silloin kun ei ole valmis käsittelemään niitä. Ehkä joku muu kasvattaja pystyy ja keksii niissä äkillisissä tilanteissa toisen toimintatavan. Niitä tilanteita, mihin et ole millään lailla varautunut etukäteen, kun tulee ja paljon. Siihen asti mä saatan tiettyihin kysymyksiin vastata hieman kierrellen totuutta ja toivon että mun äiti ei möläyttele totuutta ;)

Ps. Jennijeellä on ihan mahtava ja suun muikistava arvonta. Hymyt kuntoon!

6 kommenttia:

  1. Hetkellisesti (ehkä tunnin :P ) mietin ilmiannanko itseäni kun tänne tänään eksyin... tunnistin blogin kansikuvasta :D mutta tuli NIIN kamala tirkistelijäroisto-olo, että heipä vaan hei, sun tämän vuoden ekan postauksen lopussa mainittu vuodenvaihteen piristäjähörhö täällä böö :D lupaan vaieta kuin muuri ja olla tietämättä tästä paikasta mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mä oon osannu odottaa sua ;)

      Poista
    2. Arvelinkin, että ei ihan yllärinä tullu :D

      Poista
    3. Eikä tää mikään valtionsalaisuus ole ;) Otin tietosen riskin kun laitoin ton kuvan. Kunhan lapset ei eksy tänne. Tai mun äiti :D

      Poista
  2. Kaipa niitä valkoisia valheita tulee joskus päästeltyä :D
    Itsellä lähinnä niissä tilanteissa kun tiedän, et lapsella tulis paha mieli jos esim. tietäis et äiti&iskä lähtee kahdestaan humpsuttelemaan, Pienempi ei meillä tajua ollenkaan, että ilman häntäkin voi olla kivaa meillä aikuisilla ;D Ollaan siis menty "aikuisten asioille"... :)
    Karkkien kanssa ei ole tarvinnut, minä julma äiti perustelin sen sillä tosiasialla, että maitohampaat on pehmeämpää materiaalia eikä ne kestä karkkia/happohyökkäyksiä ja sillä siisti. No ok, koitan tietysti silti napostella kaapista salaa, en todellakaan nappaile lasten nokan edessä karkkia.
    Lähinnä tuota perustelua joudun käyttämään pepsimaxin juomisesta kun Isompi jois myös yhtä paljon kuin äiti (pari lasia päivässä...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. limsahommat mulla unohtui kokonaan :D ne on paha rasti meilläkin koska mulla on järjetön kokishimo imetysaikana

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?