keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kahvinkeitin

Jennijee kirjoitteli blogimainonnasta. En ota itse sen ihmeemmin kantaa asiaan, niin moni on jo kirjoitellut asiasta miten mäkin ajattelen. Jokainen valitsee itse millaisia blogeja tekee ja lukee, hittojako minä siitä sen ihmeempiä alan viisastelemaan tai nillittämään.

Mä olen tosi huono mainostamaan mitään. Tai testaamaan mitään. Ainakaan sillä lailla että pitäisi jotain johonkin raportoida muuten kuin 1x2-vaihtoehdoilla. Jotain kauneudenhoito-tuotteita vaikka. Onnistun aina saamaan naamarasvaa suuhunkin ja pystyn lähinnä vaan analysoimaan että miltä ne maistuu. Tälläkin hetkellä mulla maistuu suussa se muistakin blogeista tuttu vuohenmaito-päivävoide. Tai vuohenjuusto-kräämi,kuten se meillä tunnetaan.

Tänne omaani olen kirjoitellut lähinnä jutuista, mistä olen itse saanut jonkun WAU-elämyksen tai OHO-olotilan. Lähinnä siis jakanut viisauttani. Ilman sen suurempaa mainosarvoa. Ja tällä kertaa aattelin kiimailla meidän uudesta kahvinkeittimestä.

Meillähän hajosi vanha keitin tuossa muutama viikko sitten. Tietenkin aamulla. Kun olisin päivän tärkeimmät sumpit keittänyt. Damn you, Mr. Smurffi!!! Oltiin onneksi lähdössä kylään ja siellä viriteltiinkin valmiiksi jo ensihätä-pannu tulille.

Wandabe ja Jennijee vinkkasivat mutteripannusta muttakun etsimään lähdettiin niin me ei löydetty yhtäkään. Senverran kerrottakoon että meillä ei kyllä ollut mahdollista kovin montaa paikkaa silloin käydäkään. Oli Ekan yökoulua ja väsyneet Toka ja Kolmas ja julkinen liikenne. Ja yksi vittutännesitäkahvia-äiti.
Moccamasterista sattui silloin olemaan ale mutta se oli jo loppuunmyyty plus mä en ole ko. laitetta koskaan oikein tajunnut. Ihan älyttömän hyvä takuuhan siinä on ja kestäväkin värkki käsittääkseni mutta en ole kuitenkaan koskaan ihan hokannut sitä hypetystä sen ympärillä. Mun makunystyrät ei ole sen kummempaa kahviorgasmia saaneet sen keittimen jäljiltä. Hyvät sumpit on sillä pihissy mutta that's it. Ja muotoilunsa vuoksi se olisi tosi hankala sijoittaa meidän keittiöön.

Ostettiinkin sitten joku Philipsin pömpeli. Aika jykevä ja vähän isompikokoinen kuin normikeitin. Se meidän edellinen oli aika rimpula ja meillä oli isoimpana kriteerinä se että ei tarvitse parin vuoden päästä olla ostamassa uutta. Mitenkään jättisuuria määriä meillä ei kahvia keitellä mutta haluttiin kuitenkin sellainen että isompikin määrä kahvia onnistuu kerralla tekaista jos useampi suu on samaan aikaan paahtoa vailla.
Tässä uudessa keittimessä on myös se papujenjauhaus-vaihtoehto. Ja ompahan kuulkaa vinkeä. Mä en ole tekniikan perään mutta on se vaan aina yhtä kivaa kuulkaa ensin jauhaa itse ne pavut! Mistä se keitin sitten alkaa keittämään. Tokihan vaihtoehtona löytyy myös sitten se että sen jauhamisen voi skipata ja iskeä suodatinpussiin valmista kahvinpurua.

Justiinsa tuossa Siipan kanssa turistiin että ei kyllä olla kertaakaan saatu tuolla huonoa kahvia. Vaikka mittasuhteet onkin vielä vähän hakusessa, varsinkin sen suhteen kun jauhat ne pavut itse. Niin ihan mielettömän hyvää tsufeeta on tullut joka kerta. Ja itseasiassa sen jauhatuksen kanssa on aika hauska kikkailla ja tässä on opittu monenmonta uutta seikkaa kahvista. Vaikka samoista pavuista teet niin siinä on ihan vissi makuero että onko se jauhatus hienoa vai vähän karkeampaa.
Meidän kahvinjuontimäärät on senverta vaatimattomia että 30 täytettyäni mä päätin että mun ei tarvitse ostaa sitä halvinta merkkiä vaan voin panostaa siihen makuun, vaikka se sitte olisikin vähän kalliimpaa. Siitä lähtien meillä on juotu vain luomukahveja. Makueroa todellakin on. Ja nytkun on kunnon keitin niin sen huomaa että kannattaa panostaa laatuun. Sama veto muuten siidereiden kanssa. Kyllä se vaan Magners on paremman makuista kuin moni muu.
Tämän keittimen kanssa mä en myöskään kertaakaan ole kaatanut vesiä ohi mikä on kuulkaa jo melkomoinen innovaatio kahvipannun suunnittelijalta! Koska kaikkien muiden keitinten kanssa mä sain sen kahvinkeittimen ympäristön aina lainehtimaan! Niin pitkälle ei vielä olla päästy että itse kahvia kaadettaessa ei menisi yhtään ohi kupin. Onneksi on lavuaari!

4 kommenttia:

  1. Heitäpäs hyvä kahvi(papu?) vinkki? Mä juon lähinnä nopeuden (ja erikoismakujen) takia dolcegustolla värkättyä kahvia, mutta löytyy meiltä muitakin kahvinkeitto mahdollisuuksia :) Ja mies tykkäis hifistellä kahvin kanssa, se meillä enemmän kahvia juokin, itse juon 0-1 kuppia päivässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykätään keskipaahtoisista ja tällä hetkellä näkyy olevan ihan valmiiksi jauhettuna Pauligin Mundoa. Papupaketti on jo roskissa mutta mulla on muistikuva että se olisi tota samaa Mundoa mutta siis tosiaan papuna... Meillä on työn (ja lompakon) alla se että pitäisi tehdä täsmäisku johonkin kahviliikkeeseen ihan mistä hakisi pienen määrän vaikka paria kolmea eri papumerkkiä.

      Poista
  2. Ostin muutes oman mutteripannuni Ikeasta. Vinkvink, jos sinne on asiaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä muistaa kun ensi kerralla sinne helvetin esikartanoon eksyy :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?