sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Nimipohdintaa

Mulla on ollut elämäni aikana 3 sukunimeä. Isän sukunimi, äidin sukunimi ja Kaksikon isän sukunimi.

Mä en ole koskaan rakentanut omaa identiteettiäni nimeni mukaan. Päinvastoin, se sukunimi on mulle ollut aina sellainen ihasama. Jostain syystä mua on kuitenkin nyt lähiaikoina alkanut mietityttää oma sukunimi. Se kun siis on edelleen Kaksikon isän nimi.
Silloin kun erottiin, halusin että nimi on sama kuin lapsilla. Halusin sitä nimenomaan lasten takia, että se erinimisyys ei hämmennä heitä. Nyt tämä suhtautuminen lähinnä ihmetyttää mua. Eihän se lapsi sen nimen mukaan rakennu? Eikä lapsi miellä perhettä nimen mukaan. Kyllä ne on ihan muut tekijät.
Kun aikanaan muutettiin saman katon alle tällä kokoonpanolla niin oveen ilmestyi kaksi sukunimeä. Kaksikko kyseli että voivatko hekin liittää Siipan nimen omaansa. Ei se nimiasia lapsille ihan niin iso juttu ole kuin mä luulin. Tai ainakin se on aika äkkiä juteltu läpi.

Mun ja Kaksikon isän erosta tulee pian vuosikymmen. Se on pitkä aika. Mä en edelleenkään miellä identiteettiäni sukunimen mukaan mutta tuo nimi tuntuu musta vieraalta. Se ei tunnu multa. Ehkä siihen vaikuttaa sekin että Kaksikko kasvaa musta koko ajan erilleen.

Kolmosen ilmoitellessa tulostaan sukunimiasia nousi luonnollisesti esiin keskusteluissa. Siippa olisi halunnut Kolmoselle mun sukunimen. Kunnes ilmoitin että niin, sehän ei varsinaisesti ole mun sukunimi.
Siipan oma sukunimi on melko harvinainen. Jännä metamorfoosi skandinaavilaisuutta. Ei oikein suomalainen nimi mutta ei ruotsalainenkaan. Paljon konsonantteja. Mä tykkään siitä!
Hyvin yleisen etunimensä vuoksi Siippaa kutsutaan kaveripiirissään yleensä sukunimellä. Tämä on muuten niin joku inttiaikainen homma. Mitä mä en ole koskaan ymmärtänyt. En koskaan. Oman hyvin yleisen etunimeni vuoksi muakin kutsuttiin joskus lapsena välillä sukunimellä ja inhosin sitä joka kerta. Kun Siippaa kutsutaan sukunimellään kavereiden toimesta niin se särähtää mulla korvaan mutta ei sen nimen takia. Nimestä mä ihan tosissaan tykkään.

Mulle oli siis tärkeää, ja Siipallekin sitten kun asiasta keskusteltiin, että Kolmonen saa isänsä sukunimen. Vaikea sukunimi teki tosin sen että etunimiä oli pakko miettiä aika tarkkaan. Että se tuntuisi korvassa hyvältä kuultuna.

Mehän ei olla Siipan kanssa edes kihloissa joten sen isommin en ole näitä nimijuttuja miettinyt. Mutta jos se mua jonain päivänä älyää kosia ja päästään ikinä yhteisymmärrykseen koko häähommasta niin voisin hyvin nähdä itseni Siipan sukunimellä varustettuna. Se olisikin sitten jo neljäs sukunimi. Kelatkaa miten komea olisi aikanaan mun kuolinilmoitus! Nykyinen, entinen, omaa sukua, entinen! Pahoittelut lapsille jo etukäteen ilmoituksen hinnasta.

Pystyisin kyllä näkemään senkin että vaihdettaisiin sukunimeä kaikki kolme. Kaksikko todennäköisesti pysyy isänsä nimellä, mä en voi sitä päätöstä yksin tehdä. Enkä välttämättä näkisi sitä edes tarpeelliseksi että heidän nimeään muutettaisiin. Mä toivon että myöskään lapset eivät rakentaisi sitä identiteettiään vain sen sukunimensä varaan.
Jostain syystä mua on alkanut houkuttelemaan oman äitini sukunimi. Joka mulla siis on pisimpään ollut. Ja luulen että se ei Siipallekaan mikään isompi ongelma olisi. Hänen sukunimensä on tällä hetkellä kuolemassa pois mutta ei meistä oikein kumpikaan koe niin että suvunjatkaminen olisi nimestä kiinni. Että automaattisesti pitäisi jälkikasvu varustaa sillä ja sillä nimellä että jatkumo olisi taattu.

Ymmärrän ihan tosi hyvin heitä, ketkä haluavat esimerkiksi aloittaa jotain alusta muuttamalla sukunimensä. Vaikka naimisiinmennessä tai erotessa. Mulle sukunimi on vain sukunimi. Se joka erottaa mua muista kenellä on sama etunimi. Mua kiinnostaa kyllä esimerkiksi oman tyttönimeni historia ja kuinka kauas se juontaa mutta mä en koe kuitenkaan mitään isompia "olen osa historiaa"-oloja siitä nimestä. Mä olen osa sitä historiaa ihan ilman sitä nimeäkin, siitä pitää huolen geeniperimä eikä se mitä ajokortissa lukee.
Mutta joku näissä nimihommissa on alkanut nyt mietityttämään. Vaikka vielä ei tunnu siltä että jotain pitäisi asialle tehdä. En kuitenkaan usko että Kaksikon isän nimellä posotan lopun elämääni. Se ei vain tunnu enää omalta nimeltä.

Asiasta kukkalaatikkoon, käytiin Siipan ja Kolmosen kanssa tuossa aamuseltaan naapurissa kirppiksellä. Siippa karkasi senjälkeen mukkelo kantorepussa vielä Jäähallin kirppikselle ja mut passitettiin kotiin nukkumaan. No oon nyt reilu tunnin yrittäny (miinus tämä blogikirjoitus) ja ei vaan tuu uni. Että joko mä saan alkaa vaikka siivoamaan? Skumppa jääkaapissa vähän houkuttaisi muttakun pitäisi vielä ajaa tänään.

4 kommenttia:

  1. Mä myönnän suoraan etten tajua niitä, jotka vaihtaa sukunimekseen jotain tosi originellia koska niillä on joku vaikea isäsuhde. Sori. Ei suhde sillä nimellä mihinkään korjaannu.

    Vauva sai isänsä melko tavisnimen, vaikka mun onkin päheempi, ehkä koska mä en niin perusta isäni suvusta (ja just selvis että isäni onkin adoptoitu), että olisin kiintynyt omaan skukunimeeni. Ja vauvan etunimet mun sukunimellä olis aika pompöösit, että parempi siinäkin mielessä.

    Sellainen tuli mieleen, että kun käytiin isyyttä tunnustamassa, lastenvalvoja oli sitä mieltä, että parempi suoraan ottaa se isännimi, koska muuten joutuu aina ilmoittamaan entiset sukunimet eli mun sukunimen, jos ei ehdi tms. Siis täh. Olin mäkin muutaman kuukauden äitini nimellä enkä kyllä ikinä ole ilmoittanut sitä minnekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo se on totta että ei ne ongelmat mihinkään häviä nimenvaihdon myötä. Mutta sen mä ymmärrän että haluaa tavallaan vielä viimeisenä juttuna vaihtaa nimen pois. Mulla on esimerkiksi lähipiirissä muutama vaikeampi ero missä sitten kun kaikki on saatu selväksi niin sitten lopuksi haluttu se nimi vaihtaa, että tavallaan muuttaa sen viimeisenkin mikä sitoisi siihen vaikeampaan jaksoon elämässä. Ja sitten on meitä kauan sitten eronneita ketkä on vuosien päästä alkaneet miettimään että pitäisköhän tolle nimelle tehdä jotain :D

      Mulla lähinnä ehkä miksi aloin miettimään koko hommaa johtuu siitä että en mä Kaksikon isän kanssa ole tekemisissä kuin lasten myötä. Mä en tiedä mitä sille kuuluu, se ei tiedä mitä mulle kuuluu, yhteiset lapset on ainoa miksi me tekemisissä ollaan. Tuntuu hassulta että mulla on sama nimi.
      Mä sitten taas en ehkä ymmärrä sitä että siitä nimestä tehdään sellainen "en ole mieheni omaisuutta"-keissi. Kun ei se avioliitto nykypäivänä niin ilmenny, olit samanniminen tai et. Mun korviin fiksummalta kuulostaa jopa "en jaksa ylimääräistä paperityötä" miksi ei ota samaa sukunimeä.

      Ompa outoa lastenvalvojalta. Mullahan noita sukunimiä tosiaan on ja en kyllä kanssa muista että niitä kovin ihmeellisesti yhtään mihinkään olisi tarvinnut ilmotella. Saatika lapsilta, joista eka ja vika on kanssa aluksi olleet eri sukunimellä kuin isänsä.

      Toi on muuten hauska että miten sitä voi nykyään miettiä ne lapsen etunimet sopimaan siihen sukunimeen eikä toisinpäin :D Joskus vunna kuokka vielä varmaan pitikin esikoislapselle iskeä joku sukua kiertävä nimi, aivan sama miltä Ridge Korhoselta se kuulosti. Mun tyttönimi on hyvin yleinen ja neutraali, siihen sopisi mikä vaan (paitsi Ridge).

      Poista
  2. Meillä on niin paljon hyviä nimiä, että voisin vaihtaa vaikka kerran dekadissa, mutten vaihda, koska mulle sukunimi on identiteettiasia.

    Esimerkiksi duunikuvioiden suhteen tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka tuntee mut etunimi-sukunimi -kombolla, ja siitä on hyötyä. Etenkin jos muistavat hyvällä. Näin siitä huolimatta, etten ole kovin rakastunut isäni sukuun itsekään: olen tai en ole, se on mun nimi kuitenkin, en voi vaihdella sitä noin vain.

    Jos vaihtaisin, voisin ottaa miehen nimen, joka on oikein hyvä, tai esimerkiksi mummoni tyttönimen, joka on niin hyvä, että vaihto houkuttaisi ihan vain siitä syystä. Hmmm. Pitäisköhän tätä vielä miettiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tutkinut mutta kiinnostaisi tutkia sekä isän että äidin puolelle pidemmälle että mimmoisia nimiä sieltä löytyisi. Muutama kaveri kun on sen vedon tehnyt että ovat löytäneet suvusta jonkun tosi kivan nimen joka on ollut just joku mummon tyttönimi ja vaihtaneet sitten siihen ja herättäneet sen nimen uudestaan henkiin. Toisaalta kun mulle se nimi on vaan nimi ja mä olen niin laiska niin veikkaan että puhumisen tasolle jäisi :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?