lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tanssikengät tanssiin alkaa, täytyy alkaa tanssimaan..

Tänä viikonloppuna ei kipsuteltu korkkareissa mutta kaivettiin kuitenkin yhdet popot lisää käyttöön. Nimittäin tanssikengät! Kyllä olikin ikävä! Olihan tässä sellaiset 1,5 vuotta taukoa välissä.

Ja ihan vaatimattomasti ei sitten aloitettukkaan! Kävin samantein kahdella tunnilla putkeen.

Mä olen suurimman osan elämästäni tanssinut. Baletista Céilíin. Ryhmän kautta yksilöjuttuihin. Viime vuosina mun lajiksi on vakiintunut etninen ja sieltä afrokaribialaiset tanssit. Pitkälti isona osana syynä on musiikki. Ja hei kun taustalla jytkyttää tämätämätämä tai tämä niin pistäähän se vähän ketkuttamaan. Kaukana siitä mikä huutaa korvissa esim ruokaa laittaessa tai lenkillä mutta tanssitunnilla sitä, mikä pistää liikkumaan. Naama venyy virneeseen ja sielusta paistaa aurinko ja tuntuu kesältä!

Afro on siitä mukavaa ketkutusta että se on tekijälleen hirveän armollista. Ei tarvitse näyttää miltään joutsenelta eikä sillä ole niin väliä meneekö liikkeetkään ihan oikein. Afron tansseihin liittyykin monesti joku tarina, mitä tanssilla kerrotaan ja jokaisen kerrontatapa on omanlaisensa! Tärkeintä on ilo liikkeissä ja musiikin ja tanssin combo. Ja isona plussana se että voi hyvin olla paljain jaloin.
Afrostakin löytyy perinnetanssien lisäksi myös ne ns. klubien puolelle levinneet, mitkä on tätä nykyä ehkä enempi ne mun juttu. Länsi-Afrikkalaiset Ndombolo ja Coupé Decale on mun viime vuosien suosikit, joita jaksan tunnista toiseen vaikka kroppa huutaisi jo tuskasta. Nämä meinaa ottaa perse- ja reisilihasten päälle melkoisesti. Mbalax ja Sabar on kanssa kivoja, jälkimmäistä säestetään yleensä liverummuilla. Sabar on mahdottoman rytmirikasta perinnetanssia ja sitä myötä kivaa. Mbalax taas enempi klubihommia

Afrokaribialaisista tykkään Reggaetónista, joka on oikeastaan latino-hiphoppia. Myöskin vähän perserääkkiä mutta eritoten käyttöön pääsee ylä- ja keskikropasta sellaiset lihakset joita ei juurikaan muuten tule tanssissa käytettyä. Kivaa rytkytystä mutta vaatii jo jonkuntasoista rytmitajua ja koreografia-kykyä. Kun tanssin perusidea on hallussa niin ne ominaiset sheikkaukset ja olkapään nytkytykset tulee ihan itsestään.
Salsatón toisena suosikkina joka on Salsan ja Reggaetónin sekoitus. Mä en ole paritansseja koskaan osannut mutta Salsa on kivaa yksin ja tässä sitä tulee just sopivassa suhteessa.
Soca on karibialainen karnevaalitanssi mihin kuuluu calypso aika olennaisena. Mun yhtenä haaveena olisi päästä jonain vuonna helmikuussa Trinidadiin kun jokavuotiset karnevaalit jyllää parin viikon ajan. Bileeeet!! Siihen asti täytyy ladata karibiaa vereen tanssitunneilla. Socastakin on nykyään monia variaatioita, esim. reggaen ja socan sekoitus. Ja ompahan muuten mun mielestä rankin näistä kaikista, pääsääntöisesti yhtä homppu-pomppua. Olin melko kiitollinen siinä vaiheessa kun vaihdettiin seuraavaan.
Dancehall on kanssa kivaa mutta ei ihan yltä mun suosikkeihin. Liian naisellista. Mä tykkään enempi noista "elefanttimarsseista".

Muutama vuosi sitten kävin vielä tanssimassa Bollywoodiakin, musa oli sielläkin aina kivaa rytkytystä. Jos peruskunto on ok niin Bollywoodissa ei pulssi kummoisesti kohoa mutta ihan kivaa se on. Mä tosin leipiinnyin siihen jatkokurssin jälkeen.

Katutanssejakin on tullut kokeiltua mutta ne on ihan yllättävän teknisiä ja vaatii kropalta sellaisia juttuja ja hallintaa mitä multa ei enää löydy. Mutta niitäkin on kiva silleen harvakseltaan käydä vetämässä.

Kävin tunnin verran rytkyttelemässä vanhoja tuttuja ja sitten kokeilemassa toisen tunnin Piloxingia. Muillehan tämä nyt on jo vanha tuttu mutta mulle uusi ihmetys. Kovasti odotin mutta en nyt mitenkään henkseleistäni paukkunut irti innostuksissani. Tykkäsin liikkeistä mitkä pohjautui baletista mutta muuten oli vähän pläääääääh. Mutta ompahan kokeiltu.

Vähän jännitti ylipäätänsä se että miten jaksaa mutta ihmeen hyvin tuota kroppa muisti. Pitkä matkahan sitä on siihen että painopisteet on niinku pitää ja kropanhallinta entisellään ja huomenna ei varmaan kävellä. Mutta en sentään kuollut, mikä olisi voinut olla kanssa ihan potentiaalinen vaihtoehto.

4 kommenttia:

  1. Mä oon tanssinut usemman vuoden itämaista aka. napatanssia, ja sitten kokeilin pari tuntia afroa, ja mun täytyy tunnustaa: en ymmärrä sitä.
    Mulle se länsimaisen perusrytmin puuttuminen ja se kropan kokonaisvaltainen käyttö yhdellä kertaa oli ihan liikaa ja luovutin viiden tunnin jälkeen.
    Mä oon ens viikolla menossa testaa Piloxingia, en vaan ollt jaksanut vielä edes lukea sitä tuntikuvausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas on ihanaa kun se ei ole liian teknistä :D Oli univelat päällä tai ei niin mä en jaksa oppia liian vaikeita vaan tarviin sitä tekemisen iloa että jaksaa innostaa.
      Yhden kerran Piloxingin jälkeen sanoisin et Bodycombat on enempi mun juttu. Vielä ei vaan kunto riitä niille tunneille takas.

      Poista
  2. Sinullahan on kattava tietouskin tansseista. Minä olen käynyt sellaisessa sekatunnilla jossa oli ylläolevista suurinta osaa. Improt ovat tällaiselle nolostelevalle vaikeinta, kuten Bollywoodissa.
    Affroonkin olen tutustunut ja tykkäsin ainakin siinä laajuudessa. Koko kroppa vaan yhtä rentoa hymyä :).
    Nyt on vuorossa lattarit ja oikeastaan ensi kerran olen opetellut koreografiaa tässä laajuudessa- hyvää haastetta aivoille! Ja toki heti kun on jotain oppinut, vedetään tanssi toiseen suuntaan. Siinä ei kyllä ehdi jiven tahdissa paljon ruokalistoja ajatella :)!
    Mukavia harrastushetkiä sinullekin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monen etnisen tanssin tunnille kuuluu se että käydään vähän taustaa ja historiaa kanssa läpi :)
      Mä en lattareista oo tykästynyt oikeastaan kuin salsaan. Mä vaan en tykkää jos se liikunta on liian ohjattua, tykkään kun saa irrotella vähän omanlaisestikin.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?