torstai 7. maaliskuuta 2013

Vanhuus valtaa

Vanhemmat vanhenee. Siis omat. Se on jotenkin tosi järkkyä joutua myöntämään. Ainakin mulle.

Siipan äiti kuoli jo muutama vuosi takoperin. Ja musta on aina yhtä outoa käydä siellä haudalla. Koska meidän yhteinen lapsi on vasta niin pieni. Ja Siipan äiti ei ollut iäkäs kuollessaan. Aina surettaa yhtä paljon kun lähtiessä vilkutetaan hautakivelle että "heihei mummi".
Tosin munkin isovanhemmat äidin puolelta on kuolleet ennenkuin mä synnyin. Kummisedän vanhemmat oli mun mummi ja vaari.

Siipan isä on ollut sairas jo niin kauan että sitä ei jotenkin enää ihmettele. Toivoo vaan että pysyisi vielä kotona pärjäävänä pitkään. Yllättävän pienillä avuilla pärjää mutta siihenkin on varauduttu että tilanne ei sellaisena tule pysymään.

Nyt äkillisiä "vanhenemisen merkkejä" on alkanut osoittaa mun äiti. Sellaisia että mä en oikein tiedä pitäiskö mun huolestua ja voiko sille niistä puhua. Huomaan että tämä asia herättää mussa sillä lailla pelkoa ja epävarmuutta että kun niitä tilanteita tulee eteen niin mä hermostun ja äyskin äidille. Mä en osaa kohdata ja käsitellä niitä tilanteita. Ja sitten saan pyydellä ihan tyhmistä jutuista anteeksi kun olen ihan tyhmistä mesonnut.
Mun äidillä on siis alkanut muisti pätkimään. Ei pahasti mutta joissain jutuissa. Esimerkiksi jotain mitä on sovittu, äiti varmistelee monta kertaa ja saattaa vielä yrittää sopia uudemman kerran.
Eilen saatiin kunnon kärhämä aikaiseksi yhdestä mitä oltiin sovittu. Mun on joskus hankala myöntää että äiti tosiaan on kuitenkin sen sukupolven ihmisiä että esimerkiksi nää tekniset vimpaimet ei ehkä ole ihan niin helppokäyttöisiä kun sitten mun sukupolvella on käyttää. Kuitenkin äiti on jaksanut opetella käyttämään nettiä ja lähettelee tekstiviestejä ja on facebookissa ym. Mutta se käyttö on selkeästi välillä vaikeaa ja mun on joskus hankala olla niissä tilanteissa. No nämä nyt ei suoranaisesti ole niitä juttuja mistä olen huomannut että mutsilla pätkii muisti. Mutta justiinsa jos me vaikka sovitaan tekstiviestillä jotain, niin muutamaa päivää myöhemmin äiti kysyy samaa asiaa uudestaan, ehkä vielä kolmannenkin kerran ja silti jostain lauseen puolikkaasta äiti saa käännettyä koko asian ihan ympäri ja toisin kuin alunperin on juteltu. On vaikea sopia asioita. Pyysinkin nyt eilisen jälkeen että josko me ei sovittaisi näitä enää tekstiviesteillä.
Äiti vetoaa teknologian vaikeuteen. Tosin silloinkin jos me on naamatusten puhuttu ja sovittu.

Mä en ole tästä muistamattomuudesta äidille puhunut. Tosin ehkä pitäisi ettei äiti vaan ala kuvittelemaan ja pitämään itseänsä tyhmänä. Koska niin ne muistihommat yleensä ensin menee. Sitä ei itse huomaa että kyse onkin muistamattomuudesta vaan pitää itseään tyhmänä.
Mulla on paikoin kädet niin täynnä tämän pikkuväen kanssa, vaikka siihen nyt on ihan tosi tyhmä vedota, että sitten joku tollainen äidin unohdus saa mut flippaamaan. Tosin en mä nyt ihan ensimmäisestä, näitä on äidillä ollut viimeisen vuoden aikana useampikin. Senverran useita että mussa on herännyt huoli.

Äitikään ei ihan perusterve enää ole ja on itse sitä mieltä että sairaus on alkanut vaikuttaa ainakin jo näköön. Ja mä olen tosiaan sitä mieltä että myös muistiin. Ja ihan tosissani pelkään sitä päivää jos käy niin että äidillä ns. kone liikkuu mutta kukaan ei ole enää ohjaamassa. Muistisairaudet ei ole mitään ihan nättiä nähtävää ja ne on nimenomaan omaisten sairauksia.
Mun pelko on nyt vähän lähennellyt sitäkin pistettä jossa mä mietin että haluanko mä neljättä lasta sittenkään, jos mulla on siinä äitikin hoidettavana. Mun äidillä on tosi läheiset välit Kaksikon kanssa, mitenkä ne pienimmät lapsenlapset sitten? Entä jaksanko mä?
Joudutaanko me tilanteisiin joissa poliisit etsii äitiä vai tuleeko äidistä vaan sellainen vähän vanhuudenhöppänä muistinsa kanssa?

Tämmöinen huolipelko on ihan maailman ensteks inhottavin tunne. Kun ei sitä tulevaa voi tietää. Äiti on selvästi hidastunut vuosien myötä, eikä se ole enää niin terävä kuin aiemmin. Onneksi äiti ymmärsi ja osasi itse ajoissa hypätä työelämästä pois. Kun ei enää fysiikka riittänyt. Ja ihmeen hyvin äiti on "osannut vain olla". Mutta nyt jotenkin ihan parin vuoden sisällä on tapahtunut joku muutos ja äitillä ei selvästi ole enää virtaa samalla lailla kuin ennen. Äiti itse meinasi että meneekö näkö nyt niin vauhdilla että ei näe ensi talveksi enää lapsille tehdä villavaatteita. Mun tuli heti olo että meneekö se muistikin nyt vielä yhtä rytinällä. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin niin mä toivon että sitten kun on sen aika niin äiti saisi lähteä saappaat jalassa. Elämänlaatu ei tule olemaan äitillä sitä mitä hän itse haluaisi jos fysiikan lisäksi menee vielä näkökyky. Paska olo miettiä tämmösiä.

Ehkä se täytyy alkaa itse asennoitumaan ja hyväksymään sitä että vaikka äiti on äiti niin edessä on se päivä kun äitiä ei enää ole. Mä en edes tiedä mihin se haluaa tulla haudatuksi. Tai millaiset hautajaiset se haluaa.

7 kommenttia:

  1. Mä sanon nyt vaan että <3 <3 <3

    Oon ite blokannut nuo ajatukset vielä ihan totaalisesti. Vaikka juurikin mielessä kävi, että isä täyttää 60v että ihan nuoresta kollista varsinaisesti ei enää kyse ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänoksennus <3
      No oon mäki pitkälti blokannu mut nyt jotenki lävähtäny ihan urakalla. Mutsilla tulee mittariin tänä vuonna 62. Sehän on ihan tosi vähän vasta.

      Poista
  2. Huoh. Samat aatokset on mullakin. Omalla äidillä ei ole muistiongelmia, mutta muita terveyshuolia, jotka toivottavasti selviää tämän kuun lopussa. Anoppi meni tänään epämääräisen tulehdustilan takia sairaalaan, ja juuri tänään mietin että milloinkahan jomman kumman noiden kanssa saa siirtyä aktiivisempaan hoitomoodiin.

    Vaikka pienten kanssa on kädet täynnä, niin muistijuttujen kanssa kyllä kannattaisi mennä lääkäriin, jos vaan äitisi suostuu. Tsemppiä ja toivotaan, että "vanhukset" jaksaisi olla vielä pitkään ilonamme! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää vähän haistella tilanteita että koska kysäsee asiasta. Toisaalta ne mittarit, millä muistia mitataan, on aika huonoja ja ei mutsilla niiden varsinaisten muistitestien kanssa olisi mitään hankaluuksia selvittää. Ne on tämmösiä arjen pikkuhommia missä se näkyy välillä ja niihin ei vielä ihmeemmin puututa.

      Poista
    2. Ok.

      Kyllähän muisti voi tehdä temppuja esim. univajeen tai stressin takia, itsekin sekoilen välillä huolella.

      Poista
  3. Mun isällä on muisti temppuillut nyt vuoden verran. Ja kun pappa on meidän pojille niin tärkeä. Pelkään sitä päivää kun se muisti on sillä tolalla ettei enää pärjää esim. poikien kanssa... ja toivon, että Pienempi ehtisi kasvaa isommaksi, että se ymmärtäisi sitten... Isä on alkanut sanomaan, että "ainahan minulla on huono muisti ollut, lapsesta saakka".. ei ole. Mihinkään testeihin ei suostu lähtemään. Ihan ok pärjäilee vielä, mutta tavaroita on alkanut löytymään vääristä paikoista ja tokihan se ei ole ollut isä joka ne on sinne laittanut. Ja vuotta ei muista millään. Muistaa sitten kun muistutetaan, mutta... Stressi siihen päälle niin silloin vasta pätkiikin. Ikää on 65v, eli minun mielestä liian vähän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa huomannut usemmankin huonomuistisen kanssa tuon "ainahan se on pätkinyt"-fraasin millä kuitataan kaikki. Osittainhan siihen ikääntymiseenkin kuuluu se että vähän välillä pätkii, tai ihan väsymykseenkin kuten Jenni sanoi mutta tosiaan mitä jos se siitä pahenee? Mä olen vanhassa duunissa ollut aika paljonkin muistisairaiden kanssa tekemisissä ja ne millä sitä muistia mitataan, on sellaisia mitkä kyllä aika helposti ratkot, saa olla jo vähän isompia muistiongelmia ennenkuin niillä mittareilla "kiinni jäät". Se on sitten lääkärikohtaista että reagoiko jo ennen niitä. Nykyään niitä testejä on muistisairaiden omaisillekin, missä sitten enempi mitataan sitä arjessa selviytymistä ym mutta kun niissäkin monesti muistisairas pärjää. Kun ne on niin rutiineja. Mutta aiheuttaa ne silti huolta lähipiirissä. Ja 65 on vähän :/

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?