lauantai 23. maaliskuuta 2013

Vauvauinti

Me saatiin Kolmoselle mun kummipojan perheestä kierrätettynä uikkari ja ei sen vuoksi sitten sen kummemmin ennen vauvauintia nähty vaivaa asian eteen. Ja se Folkhälsanin infonainenkin sanoi että no saahan niitä vauvauikkareita ihan kaikkialta.
Päivää ennen the uintia alettiin sitten ihan sovittamaan sitä simmaria. Isohan se oli. Tietysti! Mä pakkasin Kolmosen Manducaan ja suunnattiin Itikseen ihmettelemään (vitsi että ne on muuten rempanneet sen valoisaksi!). Käytiinkö kuulkaa 9 liikettä ja mistään ei löytynyt pienempää kuin se meidän oli. Paitsi sellaisia vaaleanpunaisia röyhelöunelmia. Ja vaikka mä olen senverran sukupuolisensitiivinen että voisin ihan hyvin poikani muutaman kerran sellaiseen verhotakkin niin Siippa ei ole. Ja koska Kolmas on myös sen lapsi niin tämä nyt ei ole niistä seikkoja mistä mä jaksaisin lähteä sotimaan. Mä luulen että siinä nähtäisiin melkoinen Peura Ajovaloissa meidän toisen perheenpään naamalla kun sille tultaisiin ihastelemaan että vitsi kun on tosi kivat röyhelöt teidän tytön uikkarissa. Sellainen elämän Kodak-hetki!

Jokatapauksessa ÄLKÄÄ siis jättäkö sitä vauvauikkarin hankintaa viime tippaan jos olette menossa. Niitä ei todellakaan saa ihan kaikkialta. Paitsi jos ne uikkarit mitkä oksentaa röyhelöä käy teille. Eka kerta vedettiin niillä isoilla mutta sitten bongattiin sattumalta kirpparilta vähän napakampi malli.
Ja sit jos haluat muuten olla maailman ensteks fiksuin ni sovitat vähän myös niitä omia uikkareita! Meikämandoliinolla ainakin kun kilot on jo kohillaan synnytyksen jäljiltä mutta muodot ei todellakaan ole. Tasaisesti mahareppuinen.

Sittari oli meidän viimeinen osoite missä uikkaria käytiin etsimässä ja kun ei sitä sieltäkään löytynyt niin päädyin ennen kotiinlähtöä hamuamaan punajuuri-perunanasosetta (mä hamuan Sittarista aina punajuuri-perunasosetta, Dobbelin suklaatäytekeksejä ja kesäaikana Amppareita) keittoa varten. Kassajonossa mummot lakoili polvilleen kun niistä oli niin ihanaa kun vauva oli siellä kantorepussa takin alla piilossa. Mua jaksaa vieläkäkin ihmetyttää kun kantaminen on ihmisistä jotenkin niin ihmeellistä. Enää se nyt ei niin isosti kuitenkaan ärsytä, enempi huvittaa.

Jokatapauksessa nyt on meidän vauvauinti aloitettu ja on ollu ihan tosi kivaa. Vaikka mua jännittää aika paljon. Mun panikoidessa, kun kaikki vaan on niin jännää, on isä ja vauva viihtyneet kivasti. Otteet löytyi samoin tein. En tiedä onko mulla vaan maailman ensteks lyhkäsimmät sormet mutta mulla ei meinaa nakeissa pituus riittää kaikissa otteissa niin että olisi turvallinen olo.
Vain kerran on meno meinannut yltyä liian hurjaksi (äidille) kun Vauva mulasi pinnan alle. Isänsä toimesta. Vauva köhi hetken ja oli vähän ihmeissään mutta ei itkenyt. Isänsä lähinnä nauroi ja mun teki mieli pamauttaa sitä paistinpannulla päähän. Mä en pelkää vettä mutta vauvauinnin myötä mulle saattaa hyvinkin alkaa kehittymään jotain fobioita.
Kaksikon kanssahan me ei käyty vauvauimassa erinäisistä syistä joten tää on mullekin ihan uutta. Ja kyllä näkee että Siippa on pulannut tollaisen vesimärän vauvan kanssa paljon enempi kuin mä. Voidaan yhdellä kädellä laskea ne kerrat kun mä olen Kolmosen pesut hoitanut. Mun homma vauvauinnissa on lähinnä pysyä rauhallisena ettei vauva herppaa. Ja sekin tuntuu aika kovalta haasteelta. Kun on niin jännää!

Toinen kerta ei sitten mennytkään ihan oppikirjojen mukaan. Mä en sillä kertaa päässyt mukaan kun oli joku helvetti irti-tilanne taas Kaksikon kanssa joten Siippa suuntasi Kolmosen kanssa kaksin simmaamaan. Kaksi minuuttia ennen tunnin alkua se soitti että no ei tää nyt mennyt ihan niinkuin piti. Pukkarissa joku kanssauimari oli vahingossa tiputtanut sellaisen ison peilin seinältä Siipan jaloille. Pari varvasta sököksi. Onneksi Kolkki oli sillä sylissä eikä siinä lähimailla ollut muita lapsia alle jäämässä. Eikä se peilikään hajonnut. Siellä ne sitten paikkasi Siipan jalan ja ne jäi odottamaan että mä tuun hakemaan. Varttia myöhemmin joku vauva kakkasi altaaseen.

Vähän meillä on vielä käytäntö hakusessa. Vauvan unet ennen uintia, ruokailut ym. Kannattaako vauvan nukkua pitkät unet niin että herää suht suoriltaan altaaseen vai niin että herää aiemmin ja nukkuu vielä lyhkäiset unet ennen uintia? Mitä jos sille iskee ihan tuhoton nälkä just ennen uintia? Koska mun jännittäminen loppuu? Toistaiseksi on menty niin että vauva on ennen altaaseen menoa mun kanssa ja sitten uinnin jälkeiset hoitaa Siippa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa.

Ps. Lässyttelin tuossa Tokalle kun se on niin sulkku niin sain pahan mulkaisun ja vastauksen että vaihda ässän tilalle ämmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?