perjantai 8. maaliskuuta 2013

Voihan teini!

Mä oon ennenkin kirjottanut että tuon ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on mullekin uutta. Kaikki ikäkaudet, kehitysvaiheet ja muut vimpautukset. Ja niin myös siis tämä teini-ikä. Ja ihan jokaisen Ekan kehitysvaiheen kanssa mulle tulee olo että tää on kyllä niin perseestä ja nyt kyllä eletään vaikeinta ikäkautta, kun ne on mullekkin kaikki sitä ensimmäistä kertaa kun kohtaan vanhempana. Ja sitten aina tulee taas se seuraava kausi, mikä tuntuu taas siltä vaikeimmalta. Jne.

Mulla on siitä lähtien kun lapsia sain niin ollut vahvana se olo että teini-iän mä hoidan toisin kun itsellä oli omien vanhempien kanssa. Mä haluan että kersoilla on ennenkaikkea tunne että muhun ne voi luottaa. Vaikka aiheuttaisivat pettymyksiä ja vaikka suuttuisin ja vaikka ihan mitä tahansa niin niillä olisi olo että kuitenkin muhun voi luottaa. Että aina saa tulla luokse ja juttelemaan. Ja mulla on ollut myös olo että se ei riitä että mä vain hoen sitä vaan se pitää näkyä myös siinä mitä mä teen ja millainen mä olen vanhempana.


Ekalla on selkeesti nyt päällä joku sellainen "olen huono, kukaan ei tykkää musta, mulla ei ole kavereita, kaikki on paskaa, en halua"-vaihe. Kaikki on melkoista draamaa. Mä en vähättele toisen oloa mutta ihan megahuolestunut en ole koska jätkä on päivittäin jonkun kaverin luona. Ja on kuitenkin sellainen perusiloinen ja nukkuu ja syö ja voi hyvin. Mun on vaan pakko luottaa siihen että se näkyisi tosta jätkästä jos sillä olisi oikeasti hätä. Että se ei saisi multa sitä koko ajan peitettyä. Enkä mä todellakaan sulje silmiäni siltä asialta.

Mutta voi vittu kun ihan oikeasti aivan kaikesta saadaan aikaiseksi maailmanloppu. Että jos kaveri ei vastaa puhelimeen niin "noniin miksei se vastaa, se inhoaa mua, mitä mä oon tehnyt väärin?". Siinä on ihan turha yrittää selittää että no ehkä se on jossain käymässä ja puhelin on jäänyt kotiin. Tai että ihmisellä on myös oikeus siihen valintaan että joskus on tavoittamattomissa. Että joskus ei vaan huvita vastata. Ja siinä ei ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Vaan EI! Kun se nyt täytyy olla niin että se on suuttunut.
Jos on koulussa joku juttu missä on pariton määrä oppilaita ja sitten sattuu se kurja rooli että on itse se pariton niin "kukaan ei tykkää musta". Vaikka seuraavalla kerralla se pariton olisi joku muu.
Ihan sama mitä tapahtuu niin aina se on sitä että "mitä mä tein väärin että mua inhotaan". Vaikka ihan tasan satavarmaksi ei olisi kyseessä yhtään sellaisesta. Se ei vain kykene näkemään elämää nyt mitenkään muuten kuin valtaisan draaman kautta. Ja kaikki on paskaa ja negatiivista. Ja on kuulkaa melkomoista elää tuossa saippuaoopperassa mukana.

Muistan omastakin teinistä sen että välillä oli niitä kausia kun itsetuntoa ei ollut tasan yhtään, sitä ajelehti ihan eksyksissä ja tuntui että mä oon ihan yksin kaikessa. Vaikka mitään sen erityisempää ei ollut tapahtunut. Se vaan oli joku vaihe.
Mutta on ihan tosi raskasta ihan kaikessa yrittää buustata toisen itsetuntoa ja selittää ja yrittää saada sitä tyyppiä tajuamaan muutenkin kuin oman navan kannalta. Se kuuluu siihen ikään, tiedän. Mutta nyt kyllä kysytään multa sellasia varaventtiilejä mitä ei aina tahdo löytyä.  Ja että joskus kun joku sanoo jotain niin sitä ei välttämättä tarkoita sillä tavalla kuin sen ottaa. Että kaikkea ei tarvitse kääntää negatiiviseksi. Välillä tuntuu että toi vanhin imee mut ihan kuiviin. Ja että mä hakkaan jo päätä seinään kun vaikka kuinka yrittää jutella niin siellä samassa itsetunnottomuuden alhossa se möyrii. Ja kun olet itse väsynyt niin voin kertoo että tää kysyy. Tää kysyy nyt ihan saatanasti. Tahtoo Valiumin!

Koko ajan mennään heikoilla jäillä kun saa miettiä tosi tarkkaan mitä sanoo ja miten sanoo. Ihan olemattomasta otetaan itseensä ja tosi pahasti. Vaikea nähdä ne tilanteet missä pitää potkia ja kannustaa toista eteenpäin ja sitten ne tilanteet missä antaa luovuttaa. Kun toisella on kuitenkin täysi oikeus tuntea kaikkia tunteita mutta kun ne on ihan suhteellisuudentajuttomia. Mä tahdon jotkut käyttöohjeet hei nyt! 

Nojoo ihanaa on että tulee juttelemaan. Mutta taas vaihteeksi vauvanhoito tuntuu ihan palalta kakkua ja vasurikäden hommilta kun vertaa tohon Ensimmäiseen. Ei oo ihan ainutkertaista että 2-3h juttelen sen kanssa jostain mistä sillä on paha olla ja saan sen vihdoin uskomaan ja näkemään asiaa vähän kivaltakin kantilta, niin sitten joku kaveri tai Toka saa kaiken romuttumaan jollain sanan puolikkaalla ja taas ollaan lähtöpisteessä. Vittuuuuuuuuuhhh!!!!

Älkää lapset teiniytykö. Koskaan.

Ps. Tämä EI ollut valituspostaus. Kuulumisia vaan.

Pps. Raahasin sen teinin tänään mukaan Naistenpäivän Vaunumarssille. Siellä se osoitti mieltään äitiyskuolemia vastaan. Aika ihana oli. Hyvä siitä vielä tulee. Vähän jouduin donitsilla lahjomaan. 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tänks :) Sillon kun on seesteinen teinikausi päällä niin toi on oikeasti kiva vaihe koska tyyppi kykenee jo esittämään mielipiteitä niin että osaa jo perustellakin kantansa ja sen kanssa on ihan hillittömiä keskusteluja ja voi tehdä jo juttuja mitä ei lapsen kanssa voi. Mut sit on välillä vuorostaan näitä...

      Poista
  2. Minun esikoisessa näkyy nuo itsetunnon ailahtelut jo nyt. Voisin aivan kuvitella vastaavaa meille kun hän on teini.
    Kuulostaa tosi ihanalle, että jaksat jutella mutta on varmasti aika luonnollista (ehkä hyväkin?) että välillä sanoo, että höpöhöpö, aletaanpas tehdä jotain muuta. Todnäk teini ei pysty siihen, koska Hormonit (nyt me imettävät kyllä osataan sympatiseerata?).
    Aika moni sanoo, että teininä se energia ja kaikki menee niin siihen kasvuun, että teini tuntuu jopa tyhmentyneen (siis että puhe ei toimi). Tämäkin ohimenevää. Onni on jos teiniys ei iske vasta ysillä, koska se on vähän paha nakki opintojen vuoksi!
    Siinä uhmakirjassa ois tähän varmasti hyviä vinkkejä! Koklaapa? Hitsi, minä en saanut sitä omaksi kun oli myyty loppuun...

    Tsemiä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan on vaikea bongata ne hetket mitkä kuittaa sillä höpöhöpöllä ;) Koska ne on sille toiselle tosi isoja juttuja ja joskus kipeitäkin asioita. Ettet vähättele mutta saisit vähän niitä juttuja ohjattua oikeisiin mittasuhteisiin.
      Mä oon itseasiassa parhaimmat vinkkivitoset saanut MLL:n vanhempainnetistä http://www.mll.fi/vanhempainnetti/. Siellä on ihan 18:sta ikävuoteen asti juttuja.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?