perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ai se on taas jo perjantai

Meille ei oikein kuulu mitään. Arki rullaa päivästä toiseen. Ja päivät valuu ohi.

Mua vaan väsyttää ja väsyttää ja mua väsyttää valittaa siitä että väsyttää. Lintsaan kaikesta mistä pystyn ja menen siitä mistä aita on matalin. Niitä ikkunoita ei todellakaan ole pesty.
Mä vaan parkkeeraan itseni sohvan nurkkaan ja nalkutan sitten muille. Esimerkiksi siitä että ei ole voitu laittaa roskapussia paikalleen. Että on otettu se täynnä oleva pois mutta uutta ei ole laitettu. Voisi tietty olla ihan kiitollinen siitäkin että joku edes niitä roskia vie. Se joku kun ei todellakaan ole minä.

Aamuisin kun herää niin toivoo vaan että oispa jo ilta. Kun ei oikein jaksa päivisin mitään ja sekin sitten ärsyttää. Sellainen oleminen. Kaveri jo heitteli ilmaan että voisiko mulla olla synnytyksenjälkeinen masennus. Ei musta kyllä tunnu masentuneelta. Väsyneeltä vaan. Kai se valvominen ja pätkänukkuminen joskus tuntuu ilman että se nyt olisi mitään masennusperäistä. Hyvä toki että sitäkin vaihtoehtoa vilautellaan koska onhan siihen riskinsä. Mutta mua välillä ärsyttää vähän se että automaattisesti kun sulla on vauva niin kovin helposti kaivetaan se synnytyksenjälkeinen masennus-kortti kehiin. Kaikessa.
Kaksikonkin mielestä mä olen aina väsynyt. Paha teeskennellä pirteää kun ei sitä ole. En mä täällä väsyneenä tiuski tai mitään mutta siis kuulemma näytän jatkuvasti väsyneeltä. Minkäs teet. Ei siitä ehkä jatkuvasti tarvisi olla huomauttelemassa. Mielelläni en olisi väsy koko ajan.
Vauva ei oikeastaan itke öisin. Mutta se huiskii ja pyörii ja huitoo ja hakkaa patjaa. Viime yönä ihmeteltiin että mihinhän se oikein yrittää juosta.

Samainen kaveri muuten kyseli kovasti meidän parisuhteesta. Että onhan kaikki hyvin jne. Musta tuo oli hassua. Siis täysin hyvällä tavalla hassua. Koska onhan se tärkeää jaksamisen kannalta. Että arki pelaa vaikka oltaisiin väsyneitäkin. Harvoin tuota tulee ehkä kyseltyä keneltäkään että mites teidän parisuhde jakselee. Vaikka olisi kuinka hyvä kaveri kyseessä. Vaikka varmaan joskus pitäisi tai voisi kysyä. Mä ainakin ihan pysähdyin miettimään että mitenkäs meidän parisuhde voi.
Ja ihan hyvin meillä menee. Ei mua huolestuta. Eihän tässä nyt mitään ilotulitus-hekumaniaa tai hattaraa ole kaikki hetket mutta joskus kuitenkin.
Ehkä pitäisikin kysellä enemmän ihmisiltä, varsinkin pienten lasten vanhemmilta että hei miten teillä menee pariskuntana. Koska vaikka siihen kuinka olisi isketty vanhemman roolia ja kotona olemista ja maitorauhasia päälle niin siellä perustana kuitenkin pitäisi olla se parisuhde. Kun se arki rullaa tasaisesti harmaana niin sitä helposti luulee että hyvin meillä menee. Ilman että asiaa miettii. Ongelmat on helppo haudata sen arjen taakse.

Väsymys saa muuten mielen kummaksi. Mun kaverilla oli synttärit ja ilmeisesti lauantaina on jotkut pienimuotoiset synttärit. Joihin se ei ole kutsunut mua. Ja mun tuli oikesti tosi paha mieli asiasta. Mutta toisaalta, ei olla nyt ihan hetkeen nähty ja ne kerrat kun se on mua pyytänyt johonkin niin mä olen _aina_ perunut. En tarkoituksella enkä systemaattisesti mutta aina on ollut jotain miksi en sitten ole päässytkään. Että onko ihmekään ettei pyytänyt. Harmittaa silti.

Ja hei oikeesti koska toi rokoteoireilu loppuu? Tyyppi on kakannut viikon sisällä varmaan enemmän kuin koko tähän astisen elämänsä aikana. Joojoo on hyvä että rokotetaan ja joojoo itse tauti voisi olla paljon pahempi. No hei tiedetään! Ei silti paljon helpota just nyt.
Oli mulla muutakin mutta vaipassa rusahti. Taas.

Ps. Ekan luokka kävi Poikien talolla. Tai ei siellä käyneet kuin pojat, tytöt kävi Tyttöjen talolla. Jokatapauksessa siellä oli käyty joku seksuaalisuuskeskustelu ja mä olin niiiiiiiin ylpeä kun Eka soitti ja kertoi mulle asiasta. Olin ylpeä koska ensinnäkin poika sanoi että ei ollut oppinut mitään uutta mitä me ei oltais jo juteltu ja mitä mä en ois hänelle jo kertonut (jes!), ylpeä koska poika kertoi tän mulle ihan sillälailla casualisti ilman että äänessä oli  mikään vaivaantunut tai kiusallinen sävy (jesjes!) ja ylpeä koska poika tokaisi mulle, ihan kuin se olisi maailman luonnollisin asia että sain äiti sieltä kaksi kortsua (jesjesjes! Vaikka ei niille kyllä tule käyttöä alle 30v-vuotiaana. Näin on.)

Pps. Tuossa kun pötköttelin ja odotin että Kolmas nukahtaisi uudestaan (voidaan toki ihan aiheellisesti esittää kysymys että miksi mä  valitan että väsyttää ja en nuku kun se vauva nukkuu? No mäpä kerron sulle ihan näin yhdellä sanalla; Palosaneeraus) niin mietiskelin vielä tota Alppila-hommaa. Okei nyt vois sitä myllytystä jo pikkuhiljaa rauhottaa ja vituttaa itsekin siitä jauhaa mutta mietimpä vaan nyt ylipäätänsä tuota tyyliä uutisoida koko kohua. Nythän meillä on opettaja joka antoi kasvot sille että on tilanteita jossa opettaja joutuu ottamaan oppilaaseen fyysistä kontaktia. Ja hän on ilmeisimminkin ollut julkisuudessa ihan vapaaehtoisesti. Mutta tätä oppilasta on kyllä suojeltu ihan viimeiseen asti, kasvot sumennettu ja ääni muutettu. Kyllähän tämänkin yhteydessä on koko ajan muistettu myös sitä voivotella ettäkun on kouluissa niin rauhatonta ja saa opettajatkin nykyään pelätä ja vaaditaan oikeuksia mutta ei sitten ole velvollisuuksia. Mitäpä jos koko uutinen olisikin ollut niinpäin että pääpaino onkin sillä seikalla että tällä tavalla osa porukasta nykyään käyttäytyy. Että hei tässä näkyy sun mahdollinen tuleva työkaveri, mitenkäs tulisitte juttuun. Että nyt hei pitää puuttua tähän tämmöiseen. Ja sitten sivuroolissa olisi ollut tämä opettajahomma. En tarkoita että sen oppilaan nyt pitäisi olla julkisuudessa ja iskeä sille aasin hattu päähän ja tuo opettajan toiminta painaa villaisella. Mutta mietimpä vaan että mitäpä jos tähänkin olisi mediakohtaisesti suhtauduttu painottamaan toisia asioita.

4 kommenttia:

  1. Mulla ainakin on joskus noita "masennuskausia", varsinkin tosiaan vähän nukkuneena helpommin. Ja masennus nimenomaan lainausmerkeissä, koska kuitenkaan en tunnista itsessäni oikeita masennusmerkkejä. Paremminkin se on "ei-vaan-vittu-nyt-jaksa"-kausi ja sitten se menee ohi. Onneksi mulla on mies ja lapset jotka sietää äitiä yöpuku päällä klo.15 viltin alla sohvalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin justiinsa tuollanen olo! Kestää nuo meilläkin ja saa meillä muksutkin vapailla halutessaan vetää yökkäreissä vaikka koko päivän mut välillä risoo just se et huomautellaan koko ajan että kun oot niin väsyneen näköinen :D

      Poista
  2. Voi, nyt kynnetään samoissa pohjamudissa! Minä oon kanssa ruvennut ihmettelemään, voiko tämä olla jotain masennusta, mutta kun ei masenna. Väsyttää vain, niin maan vietävästi. Väsyttää, ei huvita, luistan kaikesta, hällä väliä, korkeintaan välillä kiukuttaa jos jaksaa tuntua miltään.

    Jospa tämä tästä, jos vähän saataisi nukkua ja vaihtuisi tuo kirottu räntäsade taas auringoksi. Voimia läjäpäin ja roppakaupalla sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on tää kevät? Ja valvominen? Ja ne vitun hormonit. Mua kiukuttaa tiedätkö se ettäkun kiukuttaa niin älyttömän typerät asiat. Siis niin tyhmät jutut että tietää itekkin miten daiju on. Onneksi olen saanut suuni pidettyä kiinni edes joka toinen kerta.

      Jaksuja sinnekin! Kohtaonkesä kohtaonkesä kohtaonkesä!!!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?