lauantai 27. huhtikuuta 2013

Esikoiseni, teini-ikäiseni

Mä tiedän että jauhan jatkuvasti noista meidän teinin edesottamuksista muttakun nyt on taas ihan selvästi _sellainen vaihe_.

Eka isottelee, on kovaääninen, uhittelee, ärtyy helposti, mielialat menee laidasta toiseen. Niin tyyppiteiniä kuin vaan voi. Meillä saattaa pari viikkoa olla tosi auvoista ja kivaa ja sitten taas pari viikkoa kun teini perseilee. Näitä ei voi yhtään mitenkään ennakoida tai arvailla että mistä suunnalta puhaltaa koskakin.

Sen mielestä mä olen, teen ja sanon kaiken väärin. Veljen nauru ärsyttää. Kaikki ärsyttää. Kaikki on paskaa. Mä en yhtään ihmettele että tähänkin blogiin on päädytty hakusanalla vittumainen teini.

Nyt kun itsellä on univelat ihan tapissa, on paikoin tosi hankala jaksaa tuon henkisiä rimpuiluja. Ja ihan väsyneimpinä hetkinä on tosi hankalaa pitää mielessä se että ei ota henkilökohtaisesti. Pahimmat edesottamukset menee Ekallakin yleensä väsyn piikkiin mutta siitä huolimatta mä en katsele esimerkiksi ilkeilyä yhtään. Mä olen lapsille tähdentänyt sitä että ilkeää ja kurjaa käytöstä ei tarvitse sietää mutta se sama pätee molempiin suuntiin.
Teini yrittää hallita himassa kaikkia ja olla se joka päättää miten täällä saa olla. Ja noi on tilanteita mihin mä puutun aina. Ja lähes poikkeuksetta aina ne päättyy Ekan itkuun, vaikka tilanne ei edes äityisi konfliktiksi. Se tunneskaala vaan on tyypillä tällä hetkellä niin ääripäinen. Hetkessä naurusta itkuun. Jollain kierolla tavalla näissä väsyissä ja hormoneissani kykenen ymmärtämään erittäin hyvin.

Eka myös selvästi tarvitsee nyt lepoa ja unta paljon. Tämäpä onkin mielenkiintoinen yhtälö koska teiniähän ei tahtoisi iltaisin saada millään nukkumaan. Ja vaikka sen sänkyyn asti suht mukisematta saisikin niin se nyt ei todellakaan tarkoita että se vielä pariin tuntiin nukkuisi. Salaista kännykän räpläystä ja milloin nyt mitäkin supsuttelua veljen kanssa. Kello on kuitenkin aamuisin armoton ja noustava on. Isona helpotuksena on se että jätkän harrastus on niin fyysinen että kun se muutaman tunnin käy treenaamassa niin se on yksinkertaisesti niin veto veke että unta ei tarvitse houkutella.
Viikonloppuisinkin vauva tahtoo herättää kiekumisellaan vaikka Eka varmaan posottaisi kellon ympäri ja ylikin jos olisi mahdollisuus. Mitään isompaa kasvupyrähdystä ei ole näkynyt mutta jotain pieniä muutoksia. Kroppa ei ole enää niin lapsenomainen vaan jotenkin jykevöitynyt. Hartioihin on tullut vähän leveyttä ja jotenkin poju on musta vähän lihaksikkaampi. Semmoinen jäntevöitynyt.
Kasvot on vielä lapsenpyöreät mutta kulmakarvat on tuuheutuneet ja nenä muuttunut sellaiseksi miesperunaksi. Ääni ei vielä mörise mutta hiki haisee ja tukka on rasvainen.

Vaikka sitä muistaa sitä omaakin teiniaikaa vielä ja paljon, niin aika on kullannut muistot tämänkin kanssa. Mä muistan sen uhittelun ihan äärettömän hyvin. Nyt kun oma lapsi siinä pullistelee niin se herättää tosi outoja oloja. Rauhoitu, kuullaan vähemmälläkin, juteltaisko normaalisti. Mun on pakko myöntää että se isottelu ärsyttää mua ihan älyttömän paljon ja mun tekisi mieli sanoa joka kerta että voitko lopettaa. Kuuluuhan se tuohon mutta... no ompahan vaan jotenkin huvittavalla tavalla todella ärsyttävää. Ja se pahenee aina jos meillä on aikuisia vieraita. Silloin Ekan pitää esittää ja esiintyä minkä ehtii ja sitä on tosi hankala ymmärtää. Että hei kyllä me sut huomataan vähemmälläkin ja huomioidaan kyllä vaikka nyt just et koko ajan siinä olisikaan mölyämässä. Mä muistan että tein itse ihan samaa. Ja äiti sanoi että mä kalkatan. Ja mä muistan miten raivostuttavalta se tuntui kun se sanoi noin. Ja muistan myös sen pomottamisen tarpeen. Mä nyt tosin ainoana lapsena en kovin kummoisia pomotuksia päässyt hallitsemaan kun samassa taloudessa asui vain äiti. Mutta meitä kun täällä on useampi niin Ekalla on työsarkaa yrittää.

Nyt ne on alkanut hengaamaan. Tokihan kautta vuosien Eka on kavereiden kanssa ollut mutta yleensä ne on olleet jonkun luona. Nyt ne pyörii niin että mukana on sekä tyttöjä että poikia. Eikä ne varsinaisesti tee mitään. On vaan. Eli ajan kysymys koska ne keksii jotain hölmöä. En todellakaan usko ettäkö eivät hölmöilisi. Enkä todellakaan usko että sillä omalla lapsella se arvostelukyky tilanteissa ihan aina pysyisi mukana. Harrastukset onneksi vielä kiinnostaa.
Jollain hassulla tavalla nostalgioin niitä omia pyörimisiä kavereiden kanssa. Ja miten se nyt vaan oli maailman siisteintä pyöriä ja olla vaan. Tekemättä mitään.

Onneksi vielä kuitenkin Eka kuitenkin mönkii monesti iltaisin kainaloon vähän tankkaamaan läheisyyttä ja sopimaan. Ja viihtyy siinä kainalossa pitkiäkin aikoja. Ja sanoo usein että olet rakas. Halailee päivittäin. Vauva on myös ihana ja sen kanssa on kiva puljata ja vaihtaa neniä. Eikä se vanhempi pikkuvelikään ihan aina täysin tyhmä ole. Kunnes nurkan takaa hiipii taas seuraava teinikohtaus.

7 kommenttia:

  1. Lukijaksi ilmoittautuu nuori uusperheäiti. Tää teinis uhmailut on jotain mitä mä niin innolla/kauhulla odotan tolta omalta, tällä hetkellä 5½v jätkältä sitten isompana. Se on nytki välillä semmone tapaus että huh huh, pelottaa ajatella mimmone se on sitte teininä.

    Mutta, eiköhä me pärjätä. Mä oon aina kelannu että on oikeastaan hyvä että lapset välillä perseilee ja kiukuttelee, päästelee höyryjä. Sitten kun ne möyrii seuraavan kerran kainaloon ja sanovat oot äiti rakas, niin jotenkin ne hetket tuntuu vielä ainutlaatuisimmilta ;)

    Hyvää viikonloppua!

    Noora - http://withthefloww.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne :) pikasilmäyksellä meillä on ilmeisesti samannimiset lapset ;)
      Sitä sanotaan että jos on lapsena kovastikin vilkas niin olisi teininä rauhallisempi ja sama toisinpäin. No varmastikin yksilökohtaista mutta jotain perää siinä ehkä on, ainakin Esikoisen kohdalla :)

      Ja kyllä pitääkin perseillä ja mokailla, mutta ne tietyt vanhemmuuden pelot ei siitä vähene vaikka sen kuinka tiedostaa. Tai sitten se johtuu vaan siitä kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Ehkä mä ton kolmannen kohdalla olen jo ihan Hulda Huoleton.

      Viikonloppuja sinnekin!

      Poista
  2. Näistä niin pelottavan monet jutut kuulostaa meidän 6-vuotiaalta, saas nähdä mitä riemua onkaan edessä... No, jos siinä välissä ehtisi kasvaa itse viisaaksi ja kärsivälliseksi - ja vaikka vähän nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. N. eskari-ikäisenä muksuillahan on sellainen "pikkumurrosikä" eli ei ihmekkään jos kuulostaa tutulta ;) Muistan että meillä oli kummallakin isolla eskariaika ja osittain ekaluokkakin just tämmöistä. Toki nyt on vielä ehkä siirrytty isommalle vaihteelle mutta kuitenkin.

      Poista
    2. Ilmankos kuulosti ihan samalta menolta kuin ekaluokkalaisen kanssa!

      Poista
  3. Voi herra mun jee, mitenkähän sitä sitten pärjääkin!!?! Tsemppiä kovasti ja virtuaalisia varapäreitä, niitä varmasti tarvitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä onkin että toisaalta kauhistelee niitä varapäreitä ja niiden puuttumista ja toisaalta on siistiä kun toinen kasvaa ja ei ole enää lapsilapsi.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?