lauantai 6. huhtikuuta 2013

Fifty shades of ette oo tosissanne!

Mä olen flunssapäissäni intoutunut jälleen kirjastoimaan. Tai Siippahan mut oikeastaan yllytti.
Leffojakin menee paljon mutta lukeminen on nyt taas tosi pop. Tauti on imenyt mut ihan tyhjiin ja pelkkä ruoanlaittokin on aika ponnistelua. Löllötellään nyt sitten vaan.

Mutta siis kirjastoa. Mä en ole oikein koskaan kirjaston nettisivuihin tutustunut mutta nyt kokeilin ja nehän on nerokkaat! Sieltähän voi hakea vaikka mitä ja varata ja tilata mihin kirjastoon haluaa ja uusia lainojansa ja vaikka mitä. Ja vaikka mua jotenkin aluksi vähän nyppi se että se varaaminen maksaa (okei vaan 50senttiä per kirja mut silti) niin onhan se summana jotenkin tosi onneton. Mulla vaan on joku kieroutuma jossain aivojen sopukassa ja ärsyttää maksella tommosia pikkuroposia.
Okei tietty tuo netin kautta asioiminen vie ehkä vähän sitä hohtoa siitä itse käymisestä mutta onhan se kätevää. Ja kun ei tuo meidän lähikirjasto ole mikään Kallion kirjasto (mikä on mulle ihan ehdottomasti se THE kirjasto ja varsinainen aarreaitta, Siippakin on samaa mieltä) niin ei nyt pahasti ole rokottanut kirjastonostalgiaa.
Siellä on nyt kuulkaa varauksessa niin Ulla-Lena Lundbergit kuin Äitikortitkin ja Bon Scottin elämänkerrat. Ulla-Lena on musta muuten ihana nimi. Jotenkin semmonen nuorekkaan mummomainen. Ulla-Lena. Paljon ällää. Tuntuu suussa pullataikinalta.

Jokatapauksessa kävin tuossa päivänä eränä hullussa hötäkkäkiireessä palauttamassa meidän pääsiäis-lukemiset ja kurkkasin pikaa Bestseller-hyllyn ja koska mun seuralainen (Kolkki) lussutti tyytyväisenä aurinkolasejaan niin jäin tutkimaan hyllyn sisältöä ja nappasin mukaan pikaselauksen jälkeen pari opusta.

Toinen oli tämä paljon kohuttu Fifty Shades of Grey. Ihan kamalasti en ollut etukäteen perehtynyt siihen sisältöön muuten kuin että jotain kotirouva-pornoa se on ja bestseller ja kaikkialla hypetetty. No nyt ensinnäkin mä tykkään lukea hömppää. Suorastaan joskus tosi vakavien kirjojen tai oikein harmaan vuodenajan tai raskaiden työputkien jälkeen pää kaipaakin jotain kevyttä hattaraa ja vaaleanpunaista oksennusta. Mutta hömppäkin voi olla kaikessa keveydessään joko nerokasta tai sitten ihan hirveetä paskaa. Ja tämä ed. mainittu opus nyt meni kyllä aivan heittämällä tuohon jälkimmäiseen kastiin.

PeNan puolella kommenttikentässä jo avauduinkin miten kirja on musta venyttämällä venytetty. Lähes 600 sivua ja valehtelematta koko ajan hämmästellään päähenkilön punastumista sekä sitä kuinka käsittämättömän ja uskomattoman komea se mies onkaan. Lisäksi kirja on myös täynnä
"haluan sinua"
"oi hän tosissaankin haluaa minua"
-toistoa, joka jatkuu typeränä ihmettelynä paikoin sivutolkulla. Kyllä se nyt saatana tulee vähän vähemmälläkin selväksi että halutaan!
Mua ei koskaan ihmetytä kirjojen sivumäärä, jos se on tarinan kannalta perusteltua että sitä tavaraa siinä on paljon tai vähän. Mutta tässä opuksessa olisi selvitty aika helvetin paljon vähemmällä. Väkisin kirjoittaminen suorastaan kirkuu läpi. Ja hei tästähän on siis ilmeisesti kaksi muutakin kirjaa. Jatko-osia tai jotain? Pikkasen ihmetyttää että mistähän on revitty sisältö. Varmaan kerrataan ja pyöritetään saman lingon läpi samat asiat. Todella toivon että en jollain heikolla hetkellä mene lainaamaan ja tuhlaa aikaani.

Lisäksi päähenkilöstä on musta tehty todella typerä ja ei vittu kukaan nainen ole tuollainen. Tai ainakaan mä en halua sitä myöntää. Ei sen hömpän tarvitse lähennellä todellisuutta mutta joku tarttumapinta niissä hahmoissa pitää olla.

Tästä nyt ei ollut tarkoitus tulla mikään kirja-arvostelu vaan pikemminkin aasinsilta. Jokohan mä pääsisin itse aiheeseen?

Nimittäin ei tuo Grey nyt suinkaan ainoa huono hömppä ole mitä vastaan on tullut ja mikä mun puolesta olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Mutta aivan joka kerta kun näitä rosvosektoreita on tullut vastaan niin mua on mietityttänyt että miksi nämä on kirjoitettu, kenelle nämä on suunnattu? Ja ennen kaikkea miten tämä voi olla bestseller ja niin älyttömästi hehkutettu?

Muhun ei ole koskaan vedonnut semmoinen komeuden ja kauneuden hämmästely. Ja sellainen.. no status-symbolointi, ei ulkoinen eikä sisäinen. Niillä ei isketä aivoja vapaalle ja harvemmin ne on tarinan kannalta aivan oleellisen tärkeitä ja suurimmassa roolissa.
Mua ei ole koskaan napannut sellainen kiiltokuvamaisuus ja esimerkiksi mun kaikilla miehillä on ollut joku "silmiinpistävä" piirre. Persoonallinen nenä tai kulmikkaat kasvot tai pakeneva hiusraja. Piirteitä mistä nyt ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen sana komea mutta mitkä antaa tyypille särmää.
Rahaa mun miehillä ei ole koskaan liiemmälti ollut mutta teen tästä oman postauksensa.

Mua ihan tosissaan hämmästyttää että tollaiselle kuralle on noin kovasti kysyntää. Ja puhun nyt siis nimenomaan siitä huonosta hömpästä, hyvä on eri asia.
Ihan tosissaanko kotirouvat haaveilee vaan niistä komeista lihaksikkaista miehistä jotka sitoo ne nippusiteillä kiinni ja panee kovaa? Miten toi voi olla Britannian kaikkien aikojen myydyin kirja? Tietysti on se mahdollisuus että kääntäjä on kussut homman. Mutta epäilen sitä isosti, yleensä paska pysyy paskana, oli kieli mikä hyvänsä.

Uskoisin että osittain siihen haaveiluun liittyy juuri se samaistuminen. Tai että löytyy joku kosketuspinta siihen tarinaan minkä pohjalta sitten haaveillaan. Lähes poikkeuksetta niissä huonoissa hömpissä mitä olen tahkonut, on se naispäähenkilö ollut tyhmä kuin saapas. Ihan tosissaan sanan varsinaisessa merkityksessä typerä. Missä siinä on se tarttumapinta?
Naiset ketä mä tunnen on järjestään fiksuja ja älykkäitä ja vaikka sitä haaveilisi jostain lihaskimpusta niin en vaan jaksa uskoa että se aivottomuus jaksaa viehättää. Musta sekin on ihan loogista että nykypäivän kiireessä sitä haluaa iskeä aivot vapaalle hömpän parissa. Mutta typeriä henkilöhahmoja mä en vaan ymmärrä. Miten se rentouttaa jos tekee koko ajan mieli hakata päätä seinään ja miettii vaan että toi ei vaan voi olla noin daiju.

Kevyessäkin lukemisessa voi tarinaa rakentaa mukaansatempaavasti ja mielenkiintoisesti ilman jatkuvaa toistoa ja sellaisia täytesanoja. Tai pikemminkin täytekappaleita... Mä koen ainakin sen rentouttavana että pureudutaan oikeasti niihin henkilöhahmoihin, ei sitä tarvitse mennä edes mihinkään syvimpiin syövereihin mutta niin että vähän raaputetaan sitä pintaa. Enemmän se nyt hittovie rentouttaa kuin se että joka hiton auto ja huvilan takapiha kuvataan yksityiskohtaisesti.

Suoranaista lukijan aliarviointia!  Itte pitäis tämäkin tehdä. Tai sitten mä teen tästä vaan taas isomman ongelman kuin se onkaan.

12 kommenttia:

  1. Tuota olen vähän ounastellutkin, enkä ole lainnannut tai ostanut kyseistä opusta. Ja se, että kirjalle on ilmeisesti sekunneissa sen ilmestymisestä tullut useita kopioivia kirjoittajia osoittaa sen, ettei sen kirjoittaminen ole voinut ainakaan olla mitään sikavaikeaa ;D No, luultavimmin joskus kun ei ole mitään muutakaan luettavaa niin hairahdun sen lukemaan, ihan vain uteliaisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos luet ni älä herranjesta ainakaan omaksi osta :D
      Ei tämä nyt toki mikään pelkkä yleismielipide ole, pakkohan niitä tykkääjiäkin on olla mut muhun ei kyllä uponnut yhtään.

      Poista
  2. no mut se on alunperin twilight-fanficcia. ja fanfic on lähtökohtaisesti paskaa, jossa vaan laitetaan jonkun mun luomat henkilöhahmot hässimään. ei sillä tarvi olla mitään kirjallisia meriittejä.

    sitä en tiedä miksi se on suosittu. moni varmaan lukee, koska kuuluu (mulla on se kindlessä, koska mun ihan oikeasti kuuluisi, mut en jaksa). tai ehkä se on sit sellainen mukavan sallittu väylä vaniljatavisten pinnan alla kupliviin alistumis- tai alistamisfantasioihin! eräässä bdsm-opuksessa oli sellainen mukava anekdootti naisesta, jolta kysyttiin miten hän tajusi olevansa seksuaalisesti alistuva - se vastasi että "someone pulled my hair". niin, et jos tää kirja sit vaikka olis se tukistus jollekin.

    mut tää on kyl vähän huono teoria, kävi vaan mielessä joskus. sen sijaan siitä oon eri mieltä, että fantasioissa tarvitsis välttämättä samaistua. kyllä mä olen lukenut pöksyt märkänä markiisi de saden justinea, vaikka en hirveesti samaistu sellaiseen jumalaa pelkäävään rasittavaan pikkutyttöön, joka luottaa sokeesti kaikkiin.

    ja siis mä olen lukenut twilightit ja da vinci koodin ja muuta paskaa, että en voi ihmetellä ketään, joka lukee tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tarkottanukkaan tolla samaistumisella pelkästään fantasioita (tai ylipäätään vaan ton kirjan teemoja) vaan oikeastaan koko chick lit-genreä. Okei tää Grey nyt ei ehkä suoraan ole sitä mut hömppää kuitenkin.

      Twilightit oli mustakin ihan kuraa ja ymmärsin jättää niiden lukemisen kahteen kirjaan mutta Da vinceistä ja muusta Brownin tuotannosta kyllä jollain tasolla tykkäsin :D

      Poista
    2. Ja tarkennetaan vielä että siis tarkotan sitä huonoa ja kirjoittamalla kirjoitettua.

      Poista
    3. Joo ehkä fantasioilla ja haaveilulla on eroa. Mut eikö chick litiä lueta samasta syystä kuin katsotaan telkkarista bimboja saarella tai sinkkulaivaa? Aivomurhaa, kun ei muuta jaksa. Toisaalta on toki niitäkin, joiden mielestä ne on oikeesti hyviä. Varmaan ne on niitä bimboja saarella sit.

      Mä luin kaikki Twilightit. Se vika kirja oli ihan mieletöntä gorea, kun oli se vampyyriraskaushomma.

      Niin ja mä muuten tunnen Fifty Shadesin kääntäjän (sekä kustannustoimittajan!). En voi uskoa, että olis niiden vika :) Se vaan on huono sit.

      Poista
    4. (Ja sori, haluun nyt keskustella aiheesta, vaikka en ehkä aina tajua mitä luen - sun postausta - eli anteeks jos kommentoin taas aiheen ohi.)

      Poista
    5. No mjoo, sitähän mä ainakin yritin pohtia että ehkä se nimenomaan on sitä aivot narikkaan (ainakin mulla) eli aivomurhaa. Mä kirjoitan hyvin sekavasti eli hyvinkin mahdollista että en todellakaan saa selvästi ilmaistua. Harvoin saa kirjoittaa ilman keskeytyksiä eli lasten syy!

      Mä taas oikeasti uskon että sitä hyvääkin hömppää on. Mikä on "älykkäästi" kirjoitettu eikä niin että jaaritellaan diipadaabaa ja aliarvioidaan lukijaa. Ja onhan noita jaarittelukirjoja paljon muissakin genreissä kuin hömpässä.
      Twilighteista mä en osaa nyt just tällä hetkellä suoraan sanoa mikä mulla niissä tökki. Siitä on niin kauan kun ne pari kappaletta luin että pitäisi muutama sivu pläräillä. Sen muistan että mua ärsytti ihan suunnattomasti se että kirjailija oli vienyt sitä vampyyrimytologiaa siihen suuntaan. Ei vampyyrit ole kauniimpia kuin muut tai mitenkään sädehtiviä vaan goottisia ja kylmän pelottavia.

      Paska kirja se fifty shades oli.

      Poista
  3. Mä en ole noita fifty shades -hommia lukenut, ja veikkaanpa että en ihan heti luekaan. Vaikka olen nopea ja huolimaton lukija, myös mua tökkii sairaasti jaarittelu ja lavertelu.

    Mä käytän paljon kirjaston varaussysteemiä, vaikka Kuopiossa maksu on hurjat 1 eur / kirja. Käynnit kirjastossa on aina yhtä kaaosta, enkä ikinä muista siellä, mitä ehkä olisin halunnut lukea. Kun lehdissä tai blogeissa tulee mielenkiintoisia kirjoja vastaan, teen varauksen heti, ja toivon että joskus mulla on myös aikaa lukea kirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaarittelun ja lavertelun lisäksi liika yksityiskohtien kuvaaminen on ärsyttävää. Ei mitään saumaa omalle mielikuvitukselle.

      Poista
  4. Pakko kiittää, et tän postauksen myötä muistin että täälläkin on KIRJASTO! :D Jospa sinne tehtäs retki poikien kanssa ens viikolla :)

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?