maanantai 1. huhtikuuta 2013

Heihei maaliskuu

Nyt seuraa valituksia maaliskuun osalta! Siis niitä turhia kiukutteluja mitkä jätin maaliskuussa pois. Aika kivasti mun mielestä pärjäsin kuukauden valittamatta turhasta, muutamaa pientä stiplua lukuunottamatta. Ne mistä valitin oli sitten vähän isompia juttuja. Vaikka vähän huttua tulikin niskaan ja ne piti tuoreeltaan oksentaa pois niin aika kivasti olin mun mielestä nurisematta tyhjästä. Hyvä minä, reipas olit!

Mutta sitten se turhasta marina...ei oikeasti ollut homma eikä mikään hengittää pari kertaa syvään ja olla valittamatta. Mutta kyllä ne turhatkin jutut ottaa joskus päähän ja lujaa! Tässä muutama esimerkki...

  • Punaisia päin kävelijät. Voijjumalauta!!! Ihan oikeesti! Onko sitä näin keväällä jotenkin niin itsemurha-altis että väenväkisin se on ängettävä sinne suojatielle vaikka jalankulkijoille palaa punainen. Voin kertoa että voivittua on tullut rääkästyä useampikin kerta ratin takana kun sieltä jalankulkija hyppää eteen. Oikeestikko on niin kiire että et voi odottaa että sulla palaa vihreä?? Minkä ihmeen takia niitä liikennevaloja edes on? Kun ei voi luottaa siihen että on turvallista mennä. Pahimmat tapaukset muuten Kauppakorkeakoulun ja Hankenin kohdalla.
  • Kevätväsymys. Melkein tekis mieli parkua takaisin ne talvipakkaset. Mitkä ei siis ole kunnolla vielä hävinneetkään mutta ne kuukauden takaiset. Joka kevät muhun iskee kevätväsymys ja mä tiedän että maaliskuussa se tulee mutta aina se joka vuosi yllättää että miten väsynyt sitä onkaan. Mä en jaksa mitään enkä ketään. Varmaan kyllä flunssakin nyt vähän verotti. Mutta silti.
  • Hormonityrskyt. Ilmeisesti tää kevätväsy tekee sen että hormonitkin painaa niskaan vähän isommalla vaihteella. Harva se ilta joku juttu itkettää ja kaikki tunnekuohut on hormonit sitä ja hormonit tätä. Vähän käy jo ärsyttämään kun on vaan yhtä hormonia. Mä en ole mitään muuta ilmeisesti kuin yksi iso hormoni.
  • Sokeat rattaiden työntäjät. Vaikka itsekin rattaiden kanssa liikun niin mulla ainakin on ollut vähän tapana katsella mihin työntelen etten ihan jyrää muita ihmisiä. Se jeesaa jo tosi paljon jos kohdistaa sitä katsetta ihan vaikka sinne menosuuntaan päin. Oikeesti vittu että riepoo...
  • Lähestyvä yläkoulu. En nyt tähän naputa enää niistä mistä koostin tekstiä enempikin erikseen mutta tämä nyt vaan kuulkaa painaa. Kevään edistyessä myös lähestyy se hetki kun Ekan ala-aste on ohi. Tämä ehkä pikemminkin ahdistaa mutta ahdistus on ärsyttävää ja siksi menköön tähän kategoriaan. Ahdistus herättää myös pelkoja. Tuttu yläkoulua käyvä poika pahoinpideltiin taannoin pahasti. Vaikka on vain pakko vakuutella itselleen että se on marginaalia kenelle noin käy, niin se prosenttiosuus on kuitenkin olemassa. Ja se ei ole 0. Väkisinkin herää mieleen peikkoja kuiskimaan että mitä jos...
  • Hiekka. Meillä ei ole eteisessä mattoa. Tai missään. Koska kissat jos oksentaa niin se on aina siihen matolle. Ja aina yöllä. Ootteko koskaan koittaneet riipiä sellaista kuivunutta kissan oksennusta irti tekstiileistä? Jokatapauksessa ollaan kyllä jo aikapäiviä sitten mietitty että eteiseen on pakko se matto hankkia. Että edes osa hiekasta ja kurasta jää siihen. Miten helvetin vaikeaa yksi maton hankkiminen voi olla kahdelle aikuiselle?? En viitsi edes kertoa kuinka kauan tämä projekti on ollut työn alla. Ja mikä siinäkin muuten on että kylppärit suunnitellaan aina niin että sinne menet jotenkin eteisen kautta. Eli kun tulet suihkusta pois niin jalanpohjat on välittömästi täynnä hiekkaa. Mä olen nyt maton puutteessa sujuvasti sitten imuroinut joka päivä siinä että ei tarvitse tehdä sängyistä hiekkarantaa, josta päästäänkin seuraavaan...
  • Imuri sisustuselementtinä. Tarviiko kertoa enempää? Siinä se vaan kuulkaa tanakasti nököttää keskellä kämppää. Päivästä toiseen. Vittu.

EDIT Johan kuulkaa pääsi sellainen syvä henkinen huokaus kun painoi julkaise. Kyllä se vaan pitää joskus saada narista turhastakin. Nyt mä olen ihan zen.

2 kommenttia:

  1. Voijjumalauta, kyllä.

    Mua risoo liikennesääntöjen rikkojat ihan kaikkinensa. Turhia riskejä ottavat jalankulkijat telovat pahiten itsensä, mutta autoilijat saa äkkiä pahaa jälkeä aikaan monellakin taholla...

    Mutta tosiaan nyt kun oon itsekin alkanut taas vähän ajaa autolla, ja aina lapsi kyydissä, niin mä pelkään esim. sitä että joudun joskus tekemään äkkijarrutuksen (johon kylläkin on ollut toistaiseksi aihetta muissa autoilijoissa eikä jalankulkijoissa). Penkkiteknisistä syistä me vastahakoisesti joudutaan pitämään lapsi kasvot menosuuntaan päin, ja siitäpä lisäpelkoa äkkijarrutuksia kohtaan :/

    Ja kevätväsymys, joo. Talvi on ollu niin henkisesti kuluttava, että valon lisääntyessä ja energiatason tavallaan noustessa vasta tajuaa miten väsynyt sitä onkaan ollut ja on edelleen. Sanoisin että talviväsymystä tää vasta on, ei kevätväsymystä. Toiv. menee kesäksi ohi tai sit poden varmaan sitä kevätväsymystä :D

    Ja sokeat rattaidentyöntäjätkin, niin! Mä oon joskus aikoja sitten omassa blogissa avautunutkin niistä Mooseksen perillisistä, jotka odottaa että vedetkin väistyvät heidän tieltään, muista ihmisistä nyt puhumattakaan... Ehkä lapsi on heidän mielestään niin pyhä/pyhittävä asia, että kaikkien ihmisten kuuluu väistää näitä lapsen kanssa liikkuvia jeesuksenäitejä (-isiä [sulkeissa siksi etten oo vielä tällaisiin miespuolisiin mooseksiin törmännyt]), oli muilla ihmisillä itselläänkin lapsia tai ei? :P

    Mutta jee zenille, kyllä se avautuminen vain auttaapi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa joskus aiemminkin noista rattaista avautunut. Ne Mooseksen perilliset on kanssa vittumaisia mutta nuo ketkä ei edes katso mihin työntelevät, on omaa kastiansa. Onhan se toki nyt melkolailla paljon vaadittu että katselisit sinne menosuuntaan päin. Stna.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?