perjantai 19. huhtikuuta 2013

Seteli saa kädet kutiamaan

Tili tuli, tili meni kuka välistä sen veti... Näimpä kyselivät jo Froikkarit ja samaa luritusta vedetään meillä.

Mä pyrin välttämään sitä rahan esille tuomista joka käänteessä. Toki me jutellaan lasten kanssa siitä mitä eläminen maksaa ja että tiettyjä valintoja on hyvä pohtia sen hinnankin perusteella. Mutta se että kaikki valinnat käsiteltäisiin vain sen rahan mukaan ei ole se reitti mitä mä haluan käyttää. Vaikka meillä talous kuinka tiukilla onkin.

Meillä ei normaalistikaan kieritä rahassa. Kaksi duunaria tienaa duunarin liksaa. Tiukkaa on silloinkin kun kumpikin on töissä. Mä en kuitenkaan jotenkin ole osannut asiasta ottaa kamalan isoa murhetta. Mä olen suurimman osan työurastani tehnyt ihmisten kanssa kenellä kuolema on ihan konkreettisesti jo nurkan takana odottamassa ja jos jotain olen oppinut niin sen että ei täältä mukaan saa mitään aineellista sitten kun se aika lähteä tulee. Pääasia että on ruokaa ja katto päällä ja vähän vaatetta. Empä ole vielä koskaan kuullut kenenkään kuolevan harmittelevan että no hitto kun ei ollut rahaa enemmän. Ne on pitkälti ihan muita seikkoja millä se onni ja vointi mitataan ja mitä käteen jää.

Mä nyt en ihan älyttömästi ole blogimaailmassa surffaillut mutta aika vähän kukaan on rahasta kirjoitellut. Tai jos on niin ei ainakaan sillä sävyllä ettäkö sitä ei olisi. Matkustellaan ja ostetaan. Hankitaan ja halutaan.
No meilläkin halutaan ja paljon. Mutta aina ei ole varaa edes siihen mitä tarvisi. Ja tottakai se välillä harmittaa, isostikin. Kuitenkin lapsista musta huomaa että vaikka ne kuinka vaatii ja toivoo ja haluaa niin loppupeleissä ne on oikein onnellisia vähäänkin. Se on niilläkin ihan muut seikat mitkä tuo onnea.

Me ei tällä hetkellä matkustella. Ei siksi ettäkö ei haluttaisi vaan siksi että ei yksinkertaisesti ole rahaa. Siipan isäkuukausi vietetään ihan muuten kuin perheen kanssa matkustaen, mikä tuntuu olevan se yleisin linja. Riippuen mikä mun duunissa on tilanne niin mä olen menossa töihin. En kehtaa sijaistani pois potkia mutta jos hommia riittää niin sitten. Vuosilomatkin siinä paukutan.

Aikuisväki tinkii jatkuvasti jostain hankinnoista, osa olisi akuutteja ja kiireellisiä ja osa sitten sellaisia että voi odottaa, koska ei vaan ole rahaa. Lapsille kyllä järjestetään ne tarvittavat. Penni venyy mutta venyköön. Säästöt on tällä hetkellä lähinnä haave mutta nyt mennään näin.

Me ei käydä ulkona syömässä (no okei brunssilla joskus ja mä kavereiden kanssa mutta siis koko porukalla ei käydä), kirppareilla juostaan ihan yhtä paljon hinnan kuin kierrätyksen vuoksi, kulttuuria nautitaan jos se on ilmaista tai sikahalpaa, pelätään jatkuvasti että mitä hajoaa himasta ja onko varaa sitten uusia ja vieraillaan tasaisin väliajoin mun äidin pakastimella.

Me asutaan vuokralla. Lähinnä siksi että voidaan asua siellä missä nyt asutaan. Meillä ei ikinä olisi varaa ostaa täältä kämppää. Lisäksi ollaan ajateltu ettäkun on todennäköistä että n. kymmenen vuoden päästä meiltä on lapsista 2 jo liitänyt maailmalle (ei toki välttämättä eikä täältä ketään olla pois potkimassa mutta aika todennäköisesti) niin josko katsottaisiin sitä omaa asuntoa sitten. Voisi sitten jo suosiolla katsella vähän pienempää eikä mitään lestamallista. Siinä on työvuosia jäljellä vielä niin paljon että ehtii kyllä lainaa lyhentämään. Tai sitten meillä ei tule koskaan olemaan mahiksia saada lainaa. Sitten eletään sen asian kanssa.

Haastettahan tuo myös lähestyvä kesä. Kaksikko haaveilisi leireistä ja toki niitä koitetaan järjestää ja mahdollistaa. Ne vaan maksaa aivan helvetisti. Harrastuksen kautta oleva viiden päivän leiri maksaisi 215 euroa. Per lapsi. Do the math! Vauvan menot tuntuu aika olemattomilta...

Vaihtoehtona tietysti olisi myös elää luotolla. Mutta se ei houkuta mua eikä Siippaa ja se on kyllä ihan tasan äärimmäisen viimeinen vaihtoehto. Niillä pärjätään mitä saadaan. Ihminen on sopeutuva ja elintasoa voi säädellä. Toki välillä vituttaa ihan urakalla Kaksikon kanssa vääntää mutta varmasti väännettäisiin vaikka mäkin töissä olisin. Kaikkea ei vaan ole tarpeellista saada. Mutta vaikeaa on vetää rajoja siihen että mikä on sitten sitä minkä saa.

Eikä tämän ole tarkoitus olla mikään itkuvirsi siitä kuinka ei oo rahaaaa. Tietysti me vastataan itse. Mua vaan ihmetyttää se että todellako kaikilla on lasten kanssa kotona ollessa rahaa elellä sisäfileillä ja ostella mitänytvaan.
Meidän kummankin luonnon päälle ottaa se että lähdettäisiin vaikka huijaamaan Kelalta. Yksi ensimmäisistä jutuista mitä mä tein yhteenmuuton jälkeen oli se että soitin Kelalle että tiputtavat mun yksinhuoltaja-lisän veke. Vituttaisi vain jälkikäteen niitä maksella takaisin. Mä en luota että kaikki tiedot kovin nopeasti päivittyy. Mutta yllättävän paljon löytyy heitäkin ketkä sitä yksinhuoltaja-lisää huoletta nostelevat, isi vaan on muualla kirjoilla.

Lähinnä mikä mua tässä rahattomuudessa eniten "pelottaa" on se että miten lapset asian käsittelevät. Kaikkea ei tosiaankaan tarvitse saada mutta on ollut tilanteita kun vaikka kaupassa lapsi haluaisi hirvipaistia leipänsä päälle mutta hintaa vilkaistuaan toteaakin että eiku voin mä ottaa tätä euron makkaraakin. Tai sanoo että tarvitsisi kouluun uusia kyniä mutta että voi maksaa ne omistansa. Nuo on sellasia mitkä ihan tosissaan herättelee vanhempana että hei hetkinen, luuleeko ne että meillä on NOIN tiukkaa. Ja jos olisi niin luuleeko ne että niiden odotetaan osallistuvan kustannuksiin mitkä pitää irrota meidän pussista? Silloin olo on lähinnä surullinen ja kahta isommin yrittää kiinnittää huomiota että nyt ei taas jauheta taloudesta. Seinilläkin on kotona korvat. Mä en halua että lapsuudesta jää käteen se että mihinkään ei ole varaa. Mutta en halua myöskään sitä toista ääripäätä että kaiken saa ja oikeastaan vielä vähän enemmän.

Itseasiassa tuo vanhin lapseni yllätti mut vallan positiivisesti tässä näiden rahajuttujen suhteen. Ekalla kun on yksi kaveri joka on ainoa lapsi ja jolla on ihan järjettömästi kaikkea. Eka sitten sitä pohti että miksihän sitä niin hemmotellaan ja syydetään sitä tavaraa. Se poika itse ei mun mielestä edes ole sillälailla mitenkään että pitäisi olla sitä ja tätä ja sen ja sen merkkisenä ja aina uutta. Nytkin oli pyytänyt uutta puhelinta hajonneen tilalle, toiveena että olisi toimiva. Sai iphonen. No siinä Ekan kanssa juteltiin että ehkä se kun se on ainoa lapsi ja joutuu olemaan aika paljon yksin niin sen vanhemmat sitten sentakia ehkä haluaa että pojalla on tekemistä (toim.huom. keskustelua ei käyty sanatarkasti näin, mä en voi toisten vanhemmuuden syy-seurauksia päätellä kun en tiedä enkä halua lapsellenikaan syöttää mitään olettamuksiani mutta sanatarkkaan en näin jälkikäteen pystykään hommaa tähän avaamaan ja tämäkin olettamus tässä keskustelusta tuli siis Ekalta itseltään, ei mun johdattelemana). Niin Eka siinä hetken mietittyään sanoi että musta on kiva kun meidän ei tarvitse olla paljoa yksin. Wohoo! Se poika siis ihan tosissaan sisäistää sen että sillä tavaralla ja teknologialla ei voi täyttää tiettyjä juttuja. Ja se tuli SEN sanomana, ei mitenkään myötäillen mun jutuista.

Ps. Jos satuitte toissailtana vilkaisemaan kymmenen uutisia ja kuuntelemaan vitsejä Kevätpörriäisestä niin Tokan luokkahan se siellä riehui ja vilahtipa meidänkin jälkikasvu ruudussa.

4 kommenttia:

  1. Aika monen arkea taitaa tiukka budjetti olla :( Olen itse nyt vanhempainvapaalla ja tämän ajan pärjäämme, jos isoja yllätyksiä ei tule. Pahoin pelkään, että joudumme laittamaan pienen pian vanhempainvapaiden jälkeen hoitoon rahan vuoksi, mikä tuntuu todella kurjalta.

    Meillä on molemmilla töitä ja normipalkat ja säästöjäkin oli. Aina tulee kuitenkin jotain isoja menoja (auto, remonttia yms.) ja säästöt katoavat. Lainaakin löytyy. Nyt sitten yritän säästää päivärahoista, jotta saisin olla kotona vähän pidempään. Ei siis reissata, osteta trendikkäitä vauvanvaatteita tai sisusteta kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pyritään vanhempainvapaan jälkeen mahdollistamaan muksun kotihoito sillä että mä käyn välillä töissä. Saa nähdä miten käytännössä toteutuu.
      Me pärjäillään ehkä juuri siksi että ei ole lainoja. Tietysti jos olisi oma kämppä niin omaahan siinä lyhentäisi sillä, mitä nyt maksetaan vuokraa mutta kun se tupa on oma niin kaikesta vastaa itse ja sitä myötä tulee niitä yllärimenoja. Pitääkin muistaa laittaa lotto vetämään :)

      Poista
  2. Luin tänään tosi inspiroivaa kirjaa, josta ehkä teen oikein postauksenkin, ja siinä sanottiin, että kun haastateltiin lottovoittajia ja toisaalta neliraajahalvaantuneita niin jonkun ajan päästä (vuosi?) he olivat yhtä onnellisia tai onnettomia kuin ennen tuota tapahtumaa. Vaikka lottovoitto hetken lämmittäisi, niin taitaisi ihana poikasi olla oikeassa siinä, että on tärkeintä, ettei tarvitse olla paljon yksin. <3

    Raha-asioiden selvittäminen lapsille on kinkkistä. Oli sitä rahaa tai ei, pitäisi mielestäni saada jotain järkeä ja kohtuutta ja tajua siitä, että ei tavarat tee ketään onnelliseksi. Vaikka itsekin välillä sortuu lohtu- tai palkinto-ostoksiin, niin eihän ne tavarat totta puhuen pitkään lämmitä. Parempi fiilis tulee jonkun kanssa yhdessä vietetystä ajasta (mielellään kylläkin hyvän ruuan äärellä). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Eipä tule kyllä mieleen lisätä tähän yhtään mitään :) Tänä aamuna ainakin vähintäänkin lottovoitolta tuntuu se että on nukkunut ja ei ole niin väsynyt olo ja saan juoda kahvia rauhassa kun muut vielä nukkuu.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?