lauantai 25. toukokuuta 2013

Kaavoihin kangistumista

Monesti näyttelijöiden kohdalla saatetaan sortua leimaamaan henkilö jonkun tietyn roolin mukaan. On näyttelijöitä joilla on ikuinen lapsinäyttelijän leima, Sean Conneryn yhteydessä mainitaan lähes poikkeuksetta James Bond, on Salkkari-Seppo ja Dallasin Pamela.

Mä en sen ihmeempiä kirja-arvosteluja tee mutta nyt on pakko ihmetellä miten itsekin sortui tuohon lokerointiin. Nimittäin luin J.K. Rowlingin Paikka vapaana. Pieniä spoilaus-pätkiä eli älä lue jos meinaat kirjan lukea!!!

Jokainenhan varmaankin tietää että J.K on Harry Pottereiden äiti. Itsekin olen ne lukenut ja tykännyt, elokuvista suurimman osan nähnyt teatterissa ja Edinburgissa käydessä huokaillut Elephant Housen ikkunasta linnaa. Harry Potterit on yksiä harvoja pelejä mitä olen pleikkarilla pelannut.
Tykkäsin Pottereista kirjakokonaisuutena ja ihan ennenkaikkea siitä, että aikuisen mieli on taipunut moiseen. Että on uskaltautunut niin varauksetta heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi. Saagassahan on huonojakin kirjoja, viimeinen oli musta suoranainen mahaplätsi mutta kokonaisuutena tykkäsin.

Ja nyt sitten.... Paikka vapaana. Noh. Tiesin kyllä etukäteen että se on aikuisille. Ja että Potteria tai taikasauvoja ei ole lähimainkaan. Sen ihmeempiä ennakko-odotuksia mulla ei ollut mutta olin mielenkiinnostunut. Että mitä on saatu aikaan Pottereiden hypetyksen jälkeen. Mulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä mistä kirja kertoo enkä ollut sen ihmeemmin lukenut mitään arvosteluja tms. Spontaanisti vain nappasin kirjastosta mukaan.

Ensialkuun kun kirjan aloitin niin tuli olo että henkilöhahmoja on liikaa. Ihmiset menee sekaisin ja ei pysty piirtämään että kuka kukin on. Kirjassa on lähes viisisataa sivua joten hetken mietin että annanko olla. Sekava huttu ei nyt kiinnostanut kun flunssa painoi vielä takaraivossa ja meillä lukurauha keskeytyy jatkuvasti. Mutta jatkoin lukemista kuitenkin ja kyllä ne tyypit sieltä alkoi sitten hahmottuakin ja tarina nivoutumaan.
Vaikka tarina on tyystin eri niin oli kiva bongata tuttu Rowlingmainen kirjoitustyyli, kääntäjä on onnistunut hommassa ihan loistavasti. Mutta. Vaikka kuinka tiesin että on aikuisten kirja. Vaikka kuinka tiesin että ei ole velhostelua. Niin mä olin ihan järkyttynyt. Raiskauksia, lasten hyväksikäyttöä, itsetuhoisuutta jnejne.

Mä olen kyllä lukenut paljonkin rajumpaa kirjallisuutta. Sarjamurhia, paloitteluja, psykopaatteja, lapsiin kohdistuvia kauheuksia. Eikä mua vähällä hetkauteta. Vaikka tässäkin kirjassa sivuttiin rankkoja aiheita, niin tyyli ei edes ollut sieltä raskaimmasta päästä miten niistä oli kirjoitettu. Ihmetyttikin että miten tähän nyt reagoi niin voimakkaasti?
Kunnes tajusin että sen täytyy johtua kirjailijasta. Sorruin itsekin siihen että odotin jotain tuttua, jotain sieltä turvallisesta lokerosta. Ei nyt huispausta ja punaisia hiuksia mutta jotain. Potter-leima istuu niin vahvasti mun mielessä Rowlingin kohdalla. Ei se VOI kirjoittaa tollaisia!!! Mulla oli oikeasti ihan vähän sellainen raivostuneen kusetettu olo. Miksei kukaan varoittanut etukäteen?
Lisäksi mun jäi pariksi päiväksi tosi paha olo. Ahdisti. Voi toki johtua siitäkin että kuukautiset alkoi ja suklaa oli loppu. Ja tuli vähän ikävä sitä Elephant Housessa juotua Baileys-kaakaota. Ja uppopaistettua Mars-patukkaa.
Mutta silti! Shame on you J.K!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?