perjantai 24. toukokuuta 2013

Lahjapaperin rapinaa

PeNalla juteltiin lahjoista. Meinasin vielä jatkaa omaa turinointiani siellä mutta koska aihe oli siellä enempi lahjan saamisesta ja mulla oli mielessä kääntää keskustelu toisinpäin eli miettiä juttuja liittyen lahjan antamiseen.

Kuten selväksi on tullut, mä en kestä krääsää. Meilläkin sitä toki on, ihan helvetistikin, lasten yhteydessä taitaa olla joku krääsäkiintiö? Jokaista lasta kohden on tietty määrä krääsää.
Mutta yhtälailla kun mä olen henkisesti allerginen saamaan krääsää niin samalla tavalla mä en kestä antaa kenellekkään lahjaksi krääsää. En edes kehtaisi viedä kenellekkään koska jatkuvasti itse mesoan asiasta.
Riippuen juhlista, mä yleensä aina vähän kyselen että no hei, mitä haluaisit/te lahjaksi? Mun mielestä se on vaan kohteliasta.

Mä koen sinällään lapsille lahjojen ostamisen helpoksi. Ei krääsällistenkin. Lapset tarvitsee lähes aina jotain. Vaatteet, koulutarvikkeet, harrastevälineitä,  Ja ikäluokasta riippuen voi hankkia jotain kehittävää. Värityskirjat, palapelit, lautapelit, kalenteri, kirjat. Esimerkiksi Huojuva Torni (kulkee myös nimellä Tower tai Jenga) on peli minkä oppii verrattain hyvin pienikin lapsi ja se on tosi kiva koko perheelle! Meillä pelataan sitä edelleen. Ylipäätänsä lautapelit on musta lahjana ihan ässä.
Olen myös ihan pokkana antanut lapsille lahjaksi karkkia. Meidän lähipiirissä ei onneksi ole laisinkaan perheitä ketkä totaalikieltäytyy herkuista.
Tokihan mä kyllä tiedostan että mun mielestä "järkevät" lahjat voi jonkun toisen mielestä olla krääsää ja pölynkerääjiä.

Vaikeimpia on aikuisten lahjat. Joku tuparilahjat on ihan haastavin. Vanhanaikaiset ruisleipä ja suola on toki varteenotettava, vaan olempa käynyt tuparit jossa viisi muutakin ajatteli samalla tavalla.

Samaten kavereiden, ketkä on "enempi" Siipan kavereita kuin mun kavereita, on haastavia. Mulla on aina hirveät paineet siitä että mun lahja on jotenkin tosi hauska ja kiva. Ja saajansa näköinen. Saatan aloittaa lahjan miettimisen jo viikkokausia etukäteen jotta pystyisin antamaan mahdollisimman täsmällisen lahjan. Ja jos et tunne sitä saajaa niin tämä on aika vähän hiton haasteellista! Sen lisäksi että mä haluan että se lahja on saajansa näköinen niin mä haluan että se on myös jotenkin antajansa oloinen. Mä voin viedä tylsän lahjan, mutta mielikuvituksettomiin lahjoihin mä en taivu. Mulla onkin muutama suht varma vaihtoehto, juhlasta toki riippuen, mitkä on yleensä olleet suht pomminvarmoja.

Tupareihin voi viedä vaikka keittokirjan. Kaikkihan syö edes jotain ja mies nyt yleensä tietää edes senverran että maistuuko siellä lahjaosoitteessa minkätyyppinen. Ja nykyään on keittokirjoja niin laajalla skaalalla tarjolla, että voi hankkia jotain normaalista poikkeavaa. Me saatiin tuparilahjaksi Mad Cook-keittokirja. Ei siitä kertaakaan olla mitään todellakaan kokattu mutta se on tosi hauska, tykättiin ohjelmasta kumpikin. Plus reissaaminen on myös meillä tykkäämisen aiheita. Ylipäätänsä syömiseen liittyvät jutut on tosi varmoja tuparilahjoja. Herkkukori, joku erikoiskahvi, jos saajana on yhtään vihreämpi superfoodin suosija niin Ruohonjuuresta tai vastaavasta jotain.

Kihlajaislahjana mulla on ollut jo vuosikausia sama kombo. Skumppa ja Tommy Tabermannin Cupidot. Vähän tylsä mutta tähän asti toiminut. Mä en vielä ole ollut taloudessa jossa olisi liikaa skumppalaseja. Ja Tommy oli niin rakkauden sanansaattaja että mä olen ainakin alahuuli vipattaen seisoskellut hyllyn edessä pohtimassa että millä värssyllä varustetut kupit lähtee mukaan. Cupidossahan on tarjolla tavaraa karahvista maljakkoon mutta en lähtisi tästä sentään kenellekkään astiastoa keräämään.

Nykyään on onneksi vähän yhteen sun toiseen paikkaan tarjolla lahjakortteja. Mä liputan niitä sekä kimppalahjoja. Ei tarvitse kovinkaan montaa henkeä olla kasassa kun on koossa jo kivankokoinen potti. Samaten viime vuosina on ainakin omalle kohdalle sattunut useammatkin juhlat, jossa juhlankohde on jo kutsussa ilmoittanut tilinumeron johon saa muistaa jos haluaa. Jonkun verran tullut vastaan myös kutsuja, joihin ei ole tarvinnut viedä mitään. Jossa läsnäolo on tärkeintä. Tämäkin on musta hyvä nykyaikainen vaihtoehto. Jos on jo kaikkea ihan riittämiin niin miksi kerryttämään sitä tavarataivasta? Olin itse tosi kiitollinen kun Siipan meidän suvun pahin krääsäperhe ei tuonut Kolmosen nimiäisiin mitään.

Mihin on muuten hävinneet viime vuosikymmenen hitti lahjalistat? Mä tykkäsin niistä, pystyi aina miettimään että mihin on tällä kertaa varaa ja sitten alkaa sieltä napsimaan mikä olisi se minkä mä haluan viedä. Tämä jos mikä oli win-win.

Ps. Siippa kikatti koko illan tälle. Ja tunnustettakoon että luin sen hiton kakkososankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?