maanantai 6. toukokuuta 2013

Post-it rakkautta

Nunju muisti mukavuuksilla :) Kiitos! Mä olen ihan rakkauspilvessä viikonlopun jäljiltä niin tämä osuu hyvään jatkumoon. Maanantaikaan ei ole ihan niin paha.

Ohjeet rakkauden eteenpäin jakamiseen kuuluvat seuraavasti:

1. Kopioi post it- lappu blogiisi.
2. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka tunnustuksen sinulle myönsi. 
3. Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.
4. Ole iloinen tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Mulla on blogilistassa aika läjä blogeja joita seuraan joten vain viisi on vaikea valita. Laitan tämän eteenpäin kuitenkin seuraaville.

1. Periaatteen Nainen. PeNaa kerkesin lueskella parisen kuukautta ennenkuin aloin itse bloggaamaan ja PeNa on pysynyt yhtenä lempparina kuukaudesta toiseen. Jee hyvä PeNa!
Nunju muisti myös PeNaa tällä mutta mun oli kanssa pakko.

2.  ONIA. Ihania kuvia ja meidän vauvat on suht samanikäisiä. Paljon tarttumapintaa omaan menneisyyteen. Rakkauspilven lisäksi sinne suuntaan ihan valtaisa hyökyaalto aurinkoa, iloa ja pilkettä silmäkulmaan. 

3. Suvi Trokee-Daktyyli. Ihmisestä, joka kirjoittaa sujuvasti bikinirajojen vahaamisesta, ei voi kuin tykätä! Suvi tarttuu kiinni aiheisiin kuin aiheisiin, kävi ne kuinka kipeää tahansa. Ihailtavaa uhrautumista koehenkilönä.

4. Hippiäinen. Eniten se jonka teksteitä tulee olo että hei ihanku minä mut ei sit kuitenkaan ku mä.

5. Hups. Monien juttujen kohdalla olen krampittanut niskani kun on pitänyt niin kovasti nyökytellä.

2 kommenttia:

  1. Hei, mairitteleva määritelmä! Uskoisin. :) Ihana oot, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti mairitteleva :) Itse olet :P

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?