keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Terkkuja Turusta!

Mikäpä olisikaan parempi vapun viettotapa kuin olla viettämättä vappua! Varsinkin jos inhoaa koko juhlaa. Me tartuttiin tänä vuonna tähän vaihtoehtoon ja pakattiin vappuaattona Kolmikko takapenkille ja suunnattiin koko höpöjuhlaksi Turun Sokos Hotel Caribiaan lillumaan.

Vähän ankean näköinen ulkoa, sisältä tosi kiva!

Siippa oli duuninsa kautta buukannut halvalla koko homman jo jokunen tovi sitten. Se on meillä se puuhaihminen joka järkkää tämmöisiä, me muut vaan löhöttäis himassa sohvalla, kaiveltaisi napaa ja ihmeteltäisiin että mitä tehdään. Ja olipahan kuulkaa paras vappu aikoihin. Vappuaattona ei vapusta ollut tietoakaan koska ei poistuttu hotellilta ja siellä ei ollut mitään vappuista. Mietittiinkin että pyritään jatkossakin viettämään ainakin osa vapusta just näin; jossain missä vappua ei näy.

Meillähän alkaa olla vähän se ongelma että mitä puuhataan koko porukalla. Kun Kaksikko on jo niin isoja ja Kolmonen taas vielä niin pieni. No nämä vesihommelit vielä onneksi uppoaa kaikkiin.
Caribia mainostaa itseään koko perheen kylpylänä ja sitä se kyllä onkin. Meidän puolivuotias ei todellakaan ollut läheskään nuorin altaissa pulikoiva, vauvoja näkyi aika paljon ja muutenkin sattui kivan rauhallinen ajankohta reissulle. Pelkkiä lapsiperheitä liikenteessä ja kaikkialla mahtui hyvin olemaan.
Hotellihuone oli pieni mutta se ei meitä haitannut lainkaan. Kyseessä oli vain yksi yö ja me tykätään muutenkin nyhvätä keskenämme.

Jos nyt jostain nurisisin, niin siitä että tossut eivät kuuluneet hintaan vaikka kylpytakit kuuluivat. Ei oikein napostellut painella huoneesta kylpylään ja takaisin paljain jaloin tai sukkasiltaan joten käytiin sitten respasta ostamassa ne hiien tossut. Hinta nyt ei ollut mikään lompakkoa kovasti loiventava mutta periaatteesta mua ärsii ostaa tavaraa joita en sitten jatkossa tarvitse. Mutta muuta valituksen aihetta en keksi.

Vanha kunnon Posankka.

Kylpylöitähän löytyisi kokolailla lähempääkin kotia mutta oli ihan ässäkiva ratkaisu yöpyä samassa paikassa. Kylpylässä sai lillua minkä halusi, hissillä hotellihuoneeseen ja vähän lepoa, hissillä takaisin alas kylpylään mulaamaan, takaisin hotellihuoneeseen jne. Ehdottomasti joskus tämä uudestaan.

Tällä kertaa mä menin aikalailla tuon pienimmän ehdoilla enkä ehtinyt joka paikkaa kylpylästä edes nähdä. Kolmosen kanssa sahattiin lastenallasta ja sen vieressä olevaa poreallasta vuorotellen.Vauva jaksoi mulata pitkän aikaa ja osattiin aina lähteä pois just oikeaan aikaan, kun ei vielä väsyttänyt tai nälättänyt liikaa. Eipä ole ikinä nukahtanut niin helpolla kuin kylpylän jälkeen. Hyvä kun sänkyyn kerkesi laskea niin tyyppi uiskenteli jo unimaailmassa.

Kävin vappuaattona jo päiväseltään höyrysaunassa ja karkasin sinne illalla juuri ennen sulkemisaikaa vielä uudelleen. Siinä istuskelin nakuna relaten kunnes miesääni vieressä tokaisi että "ottaa vähän henkeen". Meinasin saada paskahalvauksen! Piti ihan tihrustaa että joo kyllä siinä ovessa on merkki että ilman uikkaria saunaan. Mutta että unisex-hommia! No ei siellä hämärässä ja höyryssä mitään keneltäkään näkynyt. Mutta ihan noin periaatteesta olisi kiva osata varautua etukäteen.

Tänä vuonna vappupäivän brunssina toimi hotellin aamupala. Joka oli justiinsa sellainen kuin hotelliaamupalan kuuluukin; paljon ja kaikkea! Siippa ja Kaksikko oli erityisen kiitollinen pekonista ja mä suklaadonitseista. Oli myös kivaa heti aamupalan jälkeen suunnata taas lämpimiin altaisiin ja saunaan lillumaan ennenkuin piti uloskirjautua hotellista. Ja heittäydyimpä minäkin niin villiksi että kävin vesiliukumäestä yhdet kyydit laskemassa.




Suunnattiin vielä ennen kotiinlähtöä Tivoliin ja Seikkailupuistoon. Edellisen kerran kun käytiin tuolla tivolissa, sai Tokaa (n. 2v) repiä irti possujunasta. Tyyppi puristi rystyset valkoisena possuvaunua eikä millään suostunut hyväksymään että on jo seuraavien vuoro. Tästä on aivan loistava kuvasarjakin jossain olemassa mutta ne on paperiversiona.
Ja Seikkailupuistohan oli ihan yhtä ihana kuin aina ennenkin. Turun vuosina käytiin siellä paljonkin. Tämä on mun mielestä yksi parhaista leikkipuistoista tässä maassa.

Mulla oli suuret suunnitelmat nähdä kavereita ja kenties käydä ylioppilaskylässä paikallisessa verestämässä vanhoja ja Vartiovuorenpuistossa ja Kertussa mutta niin vaan aika hurahti vauhdilla ja oli pakko suunnata kotiin koska Kaksikolla on huomenna koulua. Toisaalta oli kyllä kivakin olla vain omalla väellä ja lasten haluamisten ehdoilla. Oma reissu uudestaan sitten mun juttujen kanssa.

Kokonaisuutena siis kivat vapaat ja ennenkaikkea kiva vappu! Kelitkin sattui justiinsa niinkuin tilattiin; aattona vesisadetta ja vappupäivänä lämmintä ja poutaa.
Unohdetaan reissusta se että vauva kakkasi isänsä peitolle, höysysaunasydärit ja se että hermot meni kylpylässä Kaksikkoon vain kahdesti ja tivolissa vain kerran, mä kolhin auton liikenteenjakajaan ja vauva pissasi taukopaikalla ulkovaatteensa. Aika perus.
EDIT niin unohtui myös mainita tähän sekin että puoliltaöin hotelihuoneen puhelimesta pärähti soimaan joku herätys ja kun ei sitä saatu hiljenemään niin sammutettiin koko paska ja revittiin johto seinästä. Ja aamuseiskalta rävähti sitten soimaan Tokan puhelin herättäen kouluun. Aika perus tämäkin.

Ps. Jos epäilee vauvansa vatsaoireiden johtuvan brunssilla syödystä munakkaasta niin mitäpä tekee Loistoäiti? No syö tietenkin heti seuraavana päivänä munakkaan.
Miten tyhmä pitää ihmisen oikeasti olla?

4 kommenttia:

  1. Loistava vappu! Olen tuosta Caribiasta kuullut muiltakin hyvää lapsiperheen mainiona kohteena. Täytyypä laittaa matkakohteiden toivelistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä nimenomaan, loistava :) Ja tuota kyllä suositan, jos vertaa vaikka saman ketjun toiseen eli Flamingoon. Siellä on joka kerta ollut kamalasti väkeä, hälinä ja hässäkkä ja se itse kylpylä ei ole lapsille.
      Unohdin itse tekstiin mainita meidän vappuaaton illan ohjelmasta eli herkkuöverit hotellihuoneessa ja Subilta Hot Shots, minkä meistä jokainen on nähnyt vaikka kuin monasti mutta jokaisella on oma suosikkikohta joka aina naurattaa. Siirrettiin kaikki sängyt vierekkäin missä löhöiltiin ja lopulta nukuttiinkin.

      Poista
  2. Kuulostaa ihan mahtavalta! Taidan haluta kylpylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannattaa! Mä olen oikeastaan tajunnut vasta koko kylpylät vasta tuon Siipan myötä. On me lasten kanssa toki jossain Serenassa käyty ennenkin mutta nämä varsinaiset kylpylät on ollut uusi tuttavuus.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?