tiistai 18. kesäkuuta 2013

ink

Käytiin tuossa hakemassa juhannukseksi kirjastosta kassillinen luettavaa. Mulla oli muutama kirja varauksessa jotka nappasin myös matkaan ja yksi niistä oli Naisen Iholla - 32 tarinaa tatuoinneista (bestseller-hyllystä löytyi mukaan muuten Äitikortti, nyt vihdoin sekin siis lukuun).
Tässä tulee mun tarinani. Suosittelen kyllä lukemaan tuon kirjankin, oli itsellä mustetta ihossa tai ei.

Mulla itselläni on kolme tatuointia. Jokainen on paikassa josta ne saa myös piiloon mutta kuitenkin sellaisissa paikoissa, että olen saanut muutaman "toi voi vaikuttaa sun työnsaantiin"-kommentin. Eli kun näkyvät niin näkyvät. Jokainen on hyvin värikäs eli siinäkin mielessä ovat näkyviä.
Kirjaa selatessa oli hauska huomata, kuinka samantyyppinen "tatuointimaku" mun ikäisillä naisilla on. Syyt, asenteet ja ajatukset sensijaan risteilivät aika laidasta laitaan. Osan kanssa ajatusmaailma kohtasi ja osan kanssa mua vähän ihmetytti että miksi ihminen edes on ottanut tatuoinnin. Nämä on kuitenkin niin henkilökohtaisia valintoja että mä koen että ei mun edes tarvitse ymmärtää. Yhtälailla kun kenenkään ei tarvitse ymmärtää mun tatuointeja tai sitä että mä en koe niitä haitaksi töissä, en itselläni enkä muilla. Työ on työtä ja iholla ei ole mun ammattitaidon kanssa mitään tekemistä.

Mä otin ensimmäisen tatuoinnin 28-vuotiaana. Muistan kyllä haaveilleeni tatuoinneista jo teini-iässä mutta erinäisistä syistä en ottanut. En oikein ollut varma mitä haluaisi, kipu arvelutti, tuntui että se menisi vain kapinoinnin piikkiin jne.
Olisin halunnut ensimmäisen kuvan itseasiassa jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kuin sen sitten otin. Eräs kaverini sai mut kuitenkin ylipuhuttua, sovittiin että otetaan samaan aikaan yhteisellä kesälomapätkällä erään toisen kaverimme tatuointiliikkeessä.
Olen edelleen tyytyväisin juuri tuohon ensimmäiseen tatuointiini. Tykkään sen väreistä ja se on jotenkin vaan ihan älyttömän kiva. Moni on kehunut sitä äärettömän kauniiksi, moni sellainen joka ei kuulemma normaalisti tatuoinneista pidä. Munkin mielestä se on ennenkaikkea kaunis. Kauniisti tehty, kauniilla väreillä. Kaikki mun kuvat on mulle tärkeitä mutta ensimmäinen on sellainen josta en voisi ikinä kuvitella luopuvani. Ensimmäinen tatuointi myös sattui kaikista vähiten. Muut kaksi kyllä ovatkin aika kipeissä paikoissa.

Sen isommin en osaa analysoida miksi tatuoinnit mua viehättää. Tykkään koristautua mutta en kuitenkaan välitä koruista. Rakastan värejä mutta en halua että kaikki vaatteet on sirkusteemaa. Olen laiska meikkaamaan mutta haluan kuitenkin ehostautua. Tatuoinnit onkin mulle ehkä enempi asusteita kuin jonkin asian julistamista. Osa mun naisellisuutta ja luonnetta. Toki jokaiseen liittyy joku juttu miksi ne on juuri tuollaisina mulla ihossa mutta mitään suurempaa ideologiaa mulla ei ihoon ole ikuistettu. Mun mielestä tatuoinnit on pääsääntöisesti kauniita.

Uskon että tatuointeja ilmaantuu mulle vielä lisääkin. Mikään kiire ei ole, haluan miettiä mitä otan ja mihin. En kuitenkaan usko että koko kehoani tatuoisin, vaikkakin koen jotain haaveilua koko selän tatuointiin tai toiseen hihaan. En voisi kuvitella koskaan tatuoivani kaulaa, sisäreisiä tai kämmeniä mutta muuta vartaloa kyllä voisi.
Mulla ei ole tällä hetkellä mun kuvissa mitään varsinaista kokonaisuutta enkä sellaista kaipaakaan. Kuitenkin jos jotain isompaa meinaa niin sitten mun mielestä on hyvä jos siinä on vähän jotain teemantynkää ettei mene ihan sekavaksi. Jotain sellaista mulla on mielessä mutta en tosiaan ole laisinkaan varma toteutuksesta.
Lapsista olisi hauska koostaa joku tatuointi mutta nimiä en ihooni halua.

Jokaisen mun tatuoinnin on tehnyt eri tatuoija. Tähän on montakin syytä mitä en nyt isommin erittele. Kahden tatuoinnin kohdalla olen ottanut selvää ja tutkinut etukäteen minkälaisia kuvia tatuoija tekee. Viimeisin ottamani kuva on otettu Barcelonassa joten silloin en kovin isoa taustatyötä saanut tehtyä mutta meillä synkkasi tatuoijan kanssa heti ja hän hiffasi mun vision. Pientä korjailua kuva vaatisi mutta luulen että se jää tekemättä koska tatuointi on todella kivuliaassa kohdassa.
Koen tatuoinnit niin henkilökohtaiseksi että en ihan kenen tahansa edes antaisi mulle tehdä mitään. Tärkeintä on että mulla on olo että tuo tajuaa, ennenkuin menen neulan alle. Mä kuitenkin olen ja elän sen kanssa mitä mun ihossa on.

Sen isompia tuijotuksia mä en ole kuvieni vuoksi saanut mutta en kyllä tykkäisi jos joku vieras tulisi niitä koskemaan. Sitäkin kuulemma tapahtuu. Juttelen kyllä kuvista mielelläni ja kuuntelen tarinoita ja mielipiteitä.

Mä olen myös aina kokenut jotain viehätystä tatuoituihin miehiin. En välttämättä niin että kaikki kuvitus on näkyvissä mutta niin että mitä läheisimmiksi tulee niin sitten niitä pikkuhiljaa paljastuu. Mikään kriteeri tämä nyt ei kuitenkaan kumppaneiden kohdalla todellakaan ole ollut.
Siippa on aika pitkälti tatuoitu. Ei kokonaan mutta paljon. Tämä ei mulla ollut tiedossa aikanaan vaan paljastui pikkuhiljaa. Meidän tatuoinnit ovat hyvin erilaisia ja meitä viehättää hyvin erityyppiset tatuoinnit.
Tätä nykyä mäkin löydyn Siipan iholta. Sitä ei tosin taida tietää kukaan. Eikä välttämättä osaisi sitä muhun yhdistääkään. Mutta mulle riittää kun mä tiedän että siellä ollaan.

Toistaiseksi lapset ovat olleet sitä mieltä että eivät ota tatuointeja. Tai jos ottavat niin vain yhden (Toka ottaa kuulemma käteen Äiti-tatuoinnin). Mä olen itse ollut seiskalla kun olen ottanut ensimmäisen lävistyksen (joka mulla yhä edelleen on) joten koen että ainakaan jyrkällä eillä mä en lähde vastaamaan jos näistä asioista joudutaan muutaman vuoden sisään keskustelemaan. Toivon kuitenkin että lapset miettivät asiat loppuun asti ja harkiten, ei hätiköiden.

9 kommenttia:

  1. Mun ehkä suurin tuska elämässäni on (nyt hieman liioittelen, mutta kuitenkin) kuinka mä oon aina iltaisin (ja koko ajan tätä nykyä) niin väsynyt että ajatuksella lukeminen ja ajatuksella kommentoiminen tuntuu aina tosi haasteelliselta. Täällä jos jossain on taas sellaista asiaa, mikä herättää sata ajatusta... jossain kooma-aivojen pohjalla.

    Mulla on 4 kuvaa kropassa, joista kolme selässä - eli tadaa, en näe niitä itse enkä pääse kyllästymään (tietyissä tilanteissa kyllä mietin, kuinka paljon Käyttis niitä on joutunut tuijottamaan - sitä varmaan kyllästyttää). Ne on kuitenkin otettu ihan teinivuosina ja muutamaa haluaisin korjailla, etenkin viimeistä jonka otin eräässä suositussa kotimaisessa lafkassa saaden ehkä huonointa jälkeä ja pahimman väärinymmärryksen ever. Uusia en heti ota, mutta sitten joskus kun rahaa on vähän ylimääräistä niin korjailen - ja himoitsisin trenditatuointia eli meksikolaista pääkalloa.

    Äiti-tatointi. <3 Aww!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei samassa veneessä! Väsyttääväsyttääväsyttää ja väsyttää valittaa että väsyttää. Vaan vielä ei ole se piste että saisin asialle tehtyä jotain.. mutta joo, eipä näistä kirjoitteluista/kommentoinneista kannatakkaan liian suoritusta ottaa. Mä hölisen himassakin niin sekalaista huttua mistä kukaan ei ymmärrä lankaa koska ei vaan väsyneenä saa kommunikoitua. Ja näkyy hyvin kyllä siitäkin mitä kirjottaa.

      Mä luulen että tämä mainitsemasi suosittu kotimainen lafka esiintyi myös tuossa kirjassa ja vaikka mä en siellä ole vieraillut niin kavereista muutama on ja yksikään ei ole hyvää jälkeä saanut :D Siipallakin yksi on kyseisessä paikassa otettuna ja se on ihan kamala :D Mä haluaisin tosiaan kanssa tuota Barcelonassa otettua hieman korjata mutta en usko että kestän sen alueen kipua uudestaan.
      Meksikolaiset pääkallot on tosi kauniita :)

      Mä vähän luulen että siinä vaiheessa kun Tokalla ne mahdolliset tatuoinnin toteutukset on ajankohtaisia niin se ei todellakaan ole mitään Äitiä itseensä nakuttamassa :D toki kyllä aion muistuttaa asiasta.

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkistä! Bongasin sen joskus aikaa sitten, mutta koska en laittanut heti kirjastoon varaukseen, niin nimi unohtui saman tien.

    Ja kiitos tarinasta! Mulla on myös kuva, ja vaikka edelleen tykkään siitä tai en nyt ainakaan inhoa sitä, haluaisin päivittää kuvaa. Itse kuvan kanssa kävi pieni työtapaturma, olin itse piirtänyt auringon tapaisen kuvan, ja oli ajatellut, että tatuoija kuvaa parantelee tms. No ei, se tuli sitten juuri sellaisena, ja ei se todellakaan erityisen hieno ole.

    Tästä syystä pidän seuraavan kuvan kanssa rimaa sikäli korkealla, että a) täytyy itse löytää joku hieno kuva ja b) selvittää, kuka pystyisi sen soveltamaan nyk. kuvan päälle / viereen, niin että kokonaisuudesta tulisi jollain lailla järkevä. Onneksi nyk. kuva on selässä, niin siihen ei ole päässyt kyllästymään, sama kuin PeNalla. Mutta ehdottomasti otan vielä lisää kuvia, on ne vaan kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että sellaista tatuointia ei olekaan minkä kohdalla ei välillä iske olo että haluaisi sitä vähän päivittää. Mä itse olen ajatellut/toivonut että osaisin miettiä sellaiset kuvat mitä ei halua koskaan peittää. Mun mielestä se on ihan ok että korjaillaan ja päivitetään ja ehkä jatketaankin mutta peittäminen on musta vähän... no siis toki huonosti tehdyt kuvat on eri asia mutta tietyllä tapaa tatuointi on myös muisto.

      Mulla on kaveripiirissä muutamakin tatuoija. Lahjakkaita ovat kaikki mutta ainoastaan yksi jolla mun mielestä kohtaa ajatusmaailma niin että osaisi (ja on osannutkin) toteuttaa kuvan niinkuin mä haluan. Asuu tietysti toisella puolella Suomea :D mun mielestä se kuvan keksiminen ei olekaan se vaikein juttu vaan se että löytyy ihminen joka sen osaa toteuttaa myös iholla.

      Ja hei pistä kirja varaukseen nyt heti :D mä luin sen yhdeltä istumalta.

      Poista
  3. Mulla viehättää tatuoinnit paljonkin, mutta erinnäisistä syistä en itseeni niitä voi ottaa, ensimmäiseksi tuli vastaan se, et mun iho on erittäin herkästi arpeentuva ja nyt sit uusimpana syynä tietysti tää verenvuototaipumus.. mutta välissä on vielä muitakin syitä :) silti haluaisin ;D
    Ja miehissä mua todellakin viehättää tatuoinnit, omalla ei silti ole yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenvuoroa ei mitenkään hirvittävästi tatskatessa tule mutta toki jos pienetkin haavat ei tahdo tyrehtyä niin riskejä ei kannata ottaa :) Selvittelemään jos alkaa niin veikkaan että ihan helpolla ei lääkäriä löydy joka varsinaisesti tatuointia suosittelisi. Entäs hennatatuoinnit?

      Poista
    2. Apua, ei saa ottaa hennatatuointeja! Musta henna -joka ei ole mitään hennaa- sisältää valtavan määrän ppd:tä. Se on samainen aine, joka on aiheuttanut nämä taannoin kohutut hiusvärikuolemat. Lasten siirtokuvatatskat olis käteviä!

      Poista
    3. No mut entä ne värilliset hennat? Ja entäs hiushennat? Mä haaveilisin hennapunaisista hiuksista :P

      Poista
  4. Aitoa luonnonhennaa voi tietty käyttää. Kattelee vaan inci-listat, ettei sisällä muuta. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! :)

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?