tiistai 25. kesäkuuta 2013

Reppuna selässä

Mulla oli muutenkin tarkoitus kirjoittaa kantamisesta mutta koska joku sattui tulemaan blogiin hakusanalla en jaksa kantaa vauvaa niin kiirehditään.

Meillä on kaikkia poikia kannettu paljon. Kaksikkoa aikanaan kantoliinoilla ja Kolmosta nyt vielä liinan lisäksi Manducalla. Eniten kannettavana meillä on ollut varmaan Toka, kahden alle kaksivuotiaan kanssa kun se oli helpointa heittää vauva kannettavaksi. Joinakin paniikkihetkinä kannettavana oli kumpikin, Eka selän puolella ja Toka etupuolella.
Kolmosen laitoin rengasliinaan jo Kättärillä. Vähän hakemista se oli mutta siellä se pussissa möllötteli.

Mä en ole oikein koskaan osannut sitä että vain olisin vauvan kanssa. Vaan vauvat on meillä aina olleet mukana puuhissa. Mä en oikein osaa leikkiä enkä viihdyttää mutta tykkään pitää lasta lähellä ja sylissä. Mä en ole sinänsä koskaan ottanut mitään stressiä tai tavoitetta että tänään pitää saada tehdyksi sitä ja tätä vaan aina on menty sen mukaan että hoidetaan mitä pystytään. Ruoka on kuitenkin ollut se juttu mistä ei ole tingitty. Jos mä en muuta saa päivän aikana tehtyä niin ruokaa täällä on tarjolla ihan joka päivä, se on ainoa mikä hoidetaan ihan varmasti. Ja jos se ruoka ei muuten onnistu niin vauva on napattu johonkin kantovälineeseen ja sillä on hoitunut. Kuten aika usein myös ne muut kotihommat.
Kuitenkin vauvan kasvaessa se edessä kantaminen  muuttuu aika haasteelliseksi. Ainakin jos meinaat saada samalla jotain aikaiseksi. Lapsi on yksinkertaisesti isompana siinä jo vähän tiellä.
Vaikka meiltä rengasliinakin löytyy niin mä en ole koskaan osannut kantaa lonkalla. En ole saanut asentoa hyväksi ja tukevaksi ilman että olen itse ihan kierossa. Ja selkäongelmaiselle se sellainen toispuolikierous on aika äkkiä nounou. Lapsen kantaminen ei ole ollut sitten enää kivaa kun se ihan pikkuvauva-vaihe on ylitetty. Musta on myös monesti tuntunut että lapsikaan ei enää siinä etupuolella ole ihan niin rentona kuin ihan pienenä.

Mulle myös on jokaisen lapsen kohdalla käynyt myös vähän niin että kun tavarat, ihmiset ja asiat alkavat vauvaa kiinnostamaan niin sitä jotenkin kuvittelee että vauvaa ei syli niin paljoa enää kiinnostaisi. Vaikka eihän se läheisyyden tarve mihinkään vähene ja mun mielestä se vauvan ja pienen luontevin paikka onkin sylissä lähellä.

Tässä kesän aluksi otinkin projektiksi alkaa kantamaan Kolmosta selässä. Kaksikkoakin aikanaan tuli raijattua selässä kun etupuolella se ei enää miellyttävää ollut. Kaivoinkin sekä kantorepun että -liinan esiin ja alettiin Kolmosen kanssa taas opettelemaan.
Manducalla lapsen saa aika näppärästi selkään mutta jotenkin mä lämpesin enemmän kantoliinalle. Reppusidonta on musta mahdottoman kiva ja sain ekalla kerralla pojan aika kivasti, hyvät kuvalliset ohjeet täällä. Harjoitusta ja toistoa vielä kyllä vaatii että kiristykset osuu justiinsa kohdalleen. Vauvakin tykkäsi tosi paljon, rentoutui siellä selkää vasten ja silitteli hartiasta ja painoi poskea lapojen väliin. Voihan liikutus!
Sinänsähän liikkeellä ollessa kantoreppu on vähän helpompi, mä en osaa sitoa liinalla ilman että puolet siitä laahaa maata pitkin. Ja kantoreppu asettuu mulle itselleni paremmin mutta vauva on sinne ehkä vielä vähän liian pieni. On se sinne jokakerta nukahtanut mutta selkä on kaverilla vielä liian lyhyt. Asento näyttää hassulta.
Kantoliinalla lapsen asento on ollut parempi mutta se sidonta pitää saada niin nappiin että se tuntuu mulla myös hyvältä. Näin juhannuksena lintsillä yhdellä äidillä tosi kivan, vähän muunnellun reppusidonnan. Koitin aurinkolasien takaa vähän vakoilla että miten se etupuoli on laitettu mutta en ihan hahmottanut että miten. Enkä kehdannut mennä kysymään.

Sellaista kantovärkkiähän ei olekkaan mikä ei jossain vaiheessa tuntuisi myös kantajalla. Nyt parin viikon kokeiluna on tullut huomattua että reppusidonnassa väsyy käsivarret nopeammin mutta kantorepun kanssa väsyy selkä. Eli fiilispohjalta menty sen mukaan että millä nyt kannetaan. Tosin kovasti kuumalla ei tee kyllä mieli sitoa patteria itseensä millään keleillä.

Yksin en kyllä vielä saa viritettyä, se vaatii harjoittelua ja paljon. Sinänsä nyt on yritetty melkein joka päivä laittaa vauvaa selkään jotta se hoksaisi sen yhteistyön. On nimittäin sinänsä vähän paha kokeilla ja opetella uutta kun samalla vauva repii mua tukasta ja nuolee tatuointia. Liikaa ei todellakaan voi jäädä miettimään. Kuvittelin että frisyyri olisi nyt niin lyhyt että siitä ei kiinni saa mutta kyllä siitä saa. Näköjään.
Mutta sinä joka sitä vauvan kantamista mietit niin hei kokeileppa apuvälineitä! Ei sitä vauvaa jaksakaan retuutella pelkin käsivoimin. Ja musta on ainakin nyt tosi kivaa kun kantamisen ilo löytyi taas.

Ps. Meidän yläkerran naapurit näköjään muuttaa. Kerrostalossa asuessa sitä iskee jotenkin samantien sellainen henkinen hyperventilaatio kun "hyvät" naapurit muuttaa. Ketä sieltä tulee tilalle? Uusi lapsiperhe vai joku möykkärimatami ja kossukeijo. Hei naapurit, ei muuteltais kun kerrankin on osunut niin että mä oon tyytyväinen.

11 kommenttia:

  1. Ihana kun vastasit hakusanan perusteella, hauska ideakin :)!
    Minä olen myös kantoliinaillut ja mandukoinut nämä lapseni. Ainoa "pulma" on ollut välillä se, että liina tuo liiankin hyvin unen tilanteissa, joissa jo yrittäisi tarjota lapselle rytmiä päivään (ja unta yöhön :p). Olen kummankin kanssa joutunut näin rajoittamaan kantamista. Vieläkin kuopus (1v.) nukahtaa aika varmasti manducaan jos kantoaika yli 30 min :), tämä on myös hyvä juttu esim näin reissun päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tosiaan kyllä tarkoituskin kirjoittaa selästä kantamisesta, mun mielestä siitä löytyy ihan hirveän vähän tietoa. Tai sitten mä en vaan osaa/jaksa etsiä. Silloinkun mun isot oli pieniä niin tietoa löytyi musta paljon paremmin, tosin koko kantaminen ideologiana oli silloin suht tuore kantoliinojen osalta ja se oli vasta rantautumassa tänne että ehkä se johtui siitä. Ja vaikka mä olen jokaisen lapsen kantanut jollain apuvälineellä niin olen kyllä jokaisen kanssa tuskaillut sitä "mä en jaksa kantaa" vaikka kuinka tykkään pitää lasta lähellä niin pakkohan tuohon oli tarttua :D

      Meillä tuo on kanssa ollut takuuvarma nukuttaja. Vaikka Kolmonenkin on kantorepussa selässä mun mielestä sellaisessa asennossa että tossa ei VOI nukkua niin kyllä se vaan taju lähtee :D

      Poista
  2. Mun pitäisi kokeilla Manducalla selkäpuolen kantamista. Kummatkaan meidän lapset ei ole olleet kovin innoissaan kantamisesta, pienestä pitäen ovat rimpuilleet pois kantovälineistä tai kapaloista (epäilen minulta periytynyttä ahtaan paikan kammoa), mutta niin pitkään kun pysyy liikkeellä, niin matka sujuu joten kuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kaikki tykänneet mutta meidän lapset on kyllä kaikki olleet tosi sylihiiriä. Eka on ainoa jota en ihan vauvasta kantanut kun en vielä asiasta tiennyt mutta hän on sitten tyyppinä niin perusrauhallinen että tykkäsi vähän vanhemmalla iälläkin olla kannettavana ja ennenkaikkea olla harjoituskappaleena :D eli pysyi rauhallisena vaikka mä vääntelin ja pyörittelin. Eka itseasiassa aika kauan kantoliinaili itsekin, nuket ja pehmolelut piti sitoa mun kaulaliinalla kiinni :D

      Ei kaikki lapset varmaan välitäkkään olla siinä sidottuna mutta ehkä toi selässä kantaminen voisi olla sellainen mistä tykkäävät? Sieltä kuitenkin näkee ihan toisella tavalla kun navat on vastakkain. Mun piti Manducasta laittaa kaikki "asetukset" tosi kireälle että se lapsen asento on niin että on selässä ylhäällä eikä alhaalla, olin oikeasti tosi yllättynyt miten paljon tiukemmalla kaiken piti olla kuin etupuolella kantaessa. Eli ei kannata heti luovuttaa vaan kokeilla :D Haluaisin kuitenkin oppia senkin että saan sen muksun itsekseni sinne selkään heitettyä mutta se vaatii vielä kyllä harjoitusta meiltä molemmilta.

      Poista
  3. Meillä on ollut käytössä Manduca, mutta ei se kyllä kotitöiden teossa ole auttanut, kun ei lapsi viihdy siinä jos en koko aikaa liiku. Pysähdypä paikalleen vaikka pilkkomaan tai hämmentämään, niin huuto ja protesti tulee. Edelleen tuskailen osin sen asian kanssa, mitä voin tehdä lapsen kanssa kahdestaan, kun ei tuo jantteri viihdy paikallaan tai yksin just ollenkaan. Noin muuten tykkään kantaa ja ulkona lapsi viihtyy kyllä repussa hyvin (tosin taas sillä oletuksella, että liikutaan eikä hengailla paikallaan).

    Mua on vähän alkaneet kiinnostaa liinatkin, mutta niiden käyttö olis melkein vaatinut jonkun lähitukihenkilön: mulla menee hermo pelkästä ajatuksesta, että oisin opetellut yksinäni jonkun sidonnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että kasvaminen auttaa. Siihen että se napanuora pikkuhiljaa venyy ja muksua alkaa kiinnostaa se itsekseenkin puuhailu. Mä tiedän että se on oikeasti ahdistavan raskasta mutta ihan oikeasti aika auttaa. Kuten tuossa Jennille vastasinkin niin ei varmaan kaikki lapset viihdykkään siinä lähelle sidottuna. Mutta ootko kokeillu kantaa selän puolella? Se on ihan erijuttu kuin siinä etupuolella. Tosin pitkänä miinuksena se että ei kyllä itsekään näe mitä se lapsi siellä touhuaa :D

      Mä en olisi varmaan silloin joskus kauan sitten liinoista ja niillä kantamisesta edes kiinnostunut ellen olisi livenä nähnyt ja kädestä pitäen neuvottelu kokeillessa. Ei Kaupungista löytyisi ketään joka jeesaisi?

      Poista
    2. Joo, selän puolella nykyään kannankin. Sen lisäksi, että lapsi on mahapuolella vähän jo tiellä, se myös alkaa ottaa jotenkin selkään, joten selkäpuolelle siirto on ollut looginen siirtymä. Voi kyllä olla, että lapsi jää selkäpuolella jotenkin turhan alas eikä sitten oikein näe sieltä. Tosi tiukassa paketissa se kuitenkin tuntuu olevan, mun kun on aina laitettava ne olkaimet ristiin.

      Kaupungista saattais kyllä löytyä jotain liinatyyppejä.

      Poista
    3. Mä en oo laittanut olkaimia ristiin vaan kantanut niinkuin reppua. Mua ahdistaa se että laittaisi ristiin. Aika tukevasti se on repputyylilläkin pysynyt mutta saa tosiaan aika tarkkana olla että tyyppi on tarpeeksi ylhäällä ettei tunnu kurjalta.

      Poista
  4. Näyttää hurjalta tossa linkissä toi lapsen selkään heittäminen. :D ei onnistuis multa ainakaan, mutta muuten olis kiva kokeilla tätä sidontaa. Oon kantanu aina vaan edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää. Enkä mäkään sitä (vielä) yksin osaa. Mutta aion reenata :D Ja ehkä jos tarpeeksi vaan harjottelee niin aika pieni voisi oppia jotenkin kiipeämäänkin tai seisomaan niin että saa siitä muljautettua eikä tarvisi heittää. Pyydä J jeesaamaan kun kokeilet.

      Poista
    2. Niin täytyy pyytää. Luulen, et sekin olis tollasesta vauvan heittelystä hieman hämmentynyt. Selkeä tavoite oppia tämä!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?