keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Viimeiset kouluhöpinät

Noniin, ensimmäiset lapselliset lomapäivät on lusittu ja kaikki on hengissä ja lähes järjissäänkin. Tietysti vähän erinäisiä hermonvenytyksiä on vaadittu kun Ekaa teinittää ja Toka teloo itseään välittömästi kun ovesta astuu ulos. Sattuuhan sitä mutta voi jösses miten tuo poika on mustelmilla ja ruhjeilla. Kylmä, koho ja kompressio tapahtuu vähintään kerran päivässä.

Ollaan ihmetelty kävelykaduksi muutettua Vaasankatua ja sen pop-up kirpparia, syöty lintsijädet (perinne Alppilan vuosilta), Geokätkeilty ja jytätty villisti tämän ja tämän tahtiin. Maattu pihalla retkialustan päällä ja oltu vain. Keinuttu maailman ensteks kovimmat vauhdit. Puistoiltu ja maauimaloitu.
Mitään ihmeempiä ei olla yritettykään tehdä, nyt vaan relataan. Vähän pöllöä kun Siippa on vielä töiskentelevä, se kun meillä jaksaa kaikkea tekemistä viritellä mutta mä koitan nyt tsempata tän pari viikkoa tässä.

Kevätjuhla oli ihana ja Suvivirsikin laulettiin. Kummankin pojan esiintymiset meni ihan nappiin vaikka molempia jännitti tosi paljon. Mäkin olin yllättävän reipas ja sain kyynelehdittyä suht hillitysti. Isoin tyrskiminen tuli vasta himassa, Ekan pötkötellessä kainalossa kun katseltiin sen todistusta ja teksti Siirtyy 7. vuosiluokalle iski tajuntaan ihan tosissaan. Vastahan se pötkötti samalla tavalla kainalossa ja höpisi "tattojeista" (=traktoreista). Ja nyt sillä on alakoulu jo takana.
Älkää koskaan ikinä ajatelko että "ompa siihen ja siihen vielä pitkä aika". Ei ole! Pysähtykää hetkiin, nauttikaa, tuoksutelkaa päälakea, pötkötelkää vierekkäin, unohtakaa aikataulut ja haasteet. Olkaa ja ilmetelkää. Älkää alistuko ajankulun huijattaviksi!

Mä olen tässä koittanut muutaman päivän nyt pureskella näitä juttuja ja vähän kuulostellakin että miksipä tämä nyt tuntuu itsestä niin ahdistavalta. Ja surulliselta, ennenkaikkea surulliselta. Eihän se millään muotoa uusi asia tai yllätys ole ollut että koulu loppuu. Vähän ärsyttelee moinen koska se ilmenee sitten ärtymyksenä perheelle ja yleisenä väsymyksenä mutta pakko on nyt vaan järjestellä niitä palikoita paikalleen korvien välissä.
Mä en aristele tunteiden näyttämistä lasten edessä mutta nämä tämmöiset hommat on vähän vaikeita. En halua nimittäin lapsia hämmentää tai luoda Ekalle mitään paineita. Eihän se mitään sille voi että on se esikoinen mutta sen myötä mullekin kaikki on uutta. Mä pelkään että Eka kuvittelee tai rakentelee itsellensä kamalan kovat odotukset sentakia kun mulle nämä lapsiin liittyvät muutokset on aina raskaita. Ja nimenomaan aina eritoten häneen liittyvät. Pelkään että se luulee että sen pitäisi suoriutua jotenkin paremmin. Vaikka ei kyse ole laisinkaan sellaisesta. Kyllä mä varmasti kipuilen jokaisen lapsen kanssa näitä samoja juttuja mutta Ekan kanssa se volyymi on kovempi.

Syksyllä on taas edessä jakso, että Kaksikko on päivisin pari vuotta erossa toisistaan. Edellinen vastaava oli kun Eka aloitti koulun. Kuusi vuotta sitten. Onhan näillä kummallakin ollut oma kaveripiiri, oma luokka ja omat jutut. Mutta ovat kuitenkin fyysisesti olleet päivät saman katon alla. Ja tämä on kummallekin ollut iso voimavara. Kun tietää että toinen on samassa kerroksessa ja sitä näkee koulupäivän aikana, edes vilaukselta. Eivät he puolta kilometriä kauempana ole nytkään toisistaan, mutta nyt on edessä aika kun pojat eivät enää näe toisiaan yhtä lailla. Kunnes Tokakin siirtyy yläasteelle. Ja sen kuulee puheissa että se on seikka joka vähän mietityttää Kaksikkoakin. Ehdittäiskö me näkemään vaikka välitunnilla?

Ekalla on nyt yli puolet takana oppivelvollisuudesta. Siitä huolimatta se "pahin" on vielä edessä. Yläaste. Tuntuu todella haastavalta ettei istuta omia pelkojaan siihen lapseen. Tuntuu että ei haluaisi mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vain luottaa.

Meidän perhe on lasten päivien osalta ollut samanlainen viimeiset 4 vuotta. Kaksikko on ollut koulussa ja sekä heillä että mulla on muotoutunut tietynlainen suhde sinne. Nyt se dynamiikka muuttuu täysin. Tosin mä huomaan että mua tietyllä tavalla helpottaa se, että Toka vielä jatkaa tuolla tutussa koulussa. Ovet sinne ei sulkeudu multakaan vielä kokonaan. Ei tarvitse vielä lopullisesti sanoa heihei ja koska paikka on pieni, niin Ekankin opettajaa tulee nähtyä ihan varmasti. En ollut ainoa vanhempi joka hoki lauantaina mantran lailla me nähdään vielä useammallekin opettajalle.
Koulu on aina maailma, johon vanhemmat ei pääse täysin sisälle. Homma on itsenäisempää kuin päivähoidossa vaikka toki koulussakin aikuiset on paikalla paljon muutakin tekemässä kuin opettamassa. Mutta systeeminä koko juttu on niin eri. Saa nähdä kuinka ison kuilun yli hypätään kun ala-aste vaihtuu yläasteeksi. Mä en tiedä mitä siellä odottaa.

Ekan opettaja piti ihanan puheen luokalleen. Että olkaa vielä lapsiakin vaikka olette jo nuoria. Kutsui kaikki käymään ja moikkaamaan ohikulkiessa. Itseasiassa musta on aina ollut ihan vilpittömän kivaa nähdä kun tuolla on joulu- tai kevätjuhlissa mukana myös vanhoja oppilaita, keiden näkemisestä opettajat on iloisia. Halailuja ja kyyneleitä saavat osakseen myös he ketkä ovat sen koulun oven sulkeneet jo lopullisesti.

Nyt mä yritän ihan tosissani päästää irti ja alkaa nauttimaan siitä että mun kaikki lapset on kotona. Että meillä on loma. Ja mulla on tässä lisäkäsiä apuna vaikka hulina lisääntyikin potenssiin miljoona. Ja vaikka keittiön seinä näyttääkin musta silmiinpistävän alastomalta ilman lukujärjestyksiä.

Ps. Nyt seuraa sormenheristelyä! Hyvä että verhoatte niitä lapsianne uv-vaatteilla ja muilla virityksillä mutta muistakaapa aikuiset suojata itsennekin!!! Päivettyminen ja ruskettuminen ovat eri asioita ja ruskettuminen ei oikeasti ole mikään hyvä juttu vaan ihon hätähuuto.

4 kommenttia:

  1. Tartun nyt ihan epäolennaisuuteen tämän jutun kannalta, mutta siis tekin geokätköilette? Ootteko harrastaneet kauan? Mulla on ihan hirveä kätkökuume! Eilen kätköilin työajallakin. :)
    Nauttikaa lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule Sun esimerkistä joo :D mun pitikin linkittää sulle kiitokset jo itse tekstiin mut unohtui mutta siis kiitokset vinkistä! Me ei koukussa olla mutta mukavaa ajanvietettä se on. Ekat kätköilyt kätköilty vasta tällä viikolla.

      Poista
    2. Onnittelut erinomaisesta päätöksestä! (Sori, nämä mun kommentit tulee vähän jälkijunassa, mutta kun tää elämä... ;) ) Mietinkin, etten ollut huomannut sun aiemmin puhuvan kätköilystä. Ja sun Eka ja Toki ovat varmaankin sellaisessa iässä, että kätköily saattaisi innostaa. Mulla oli just siskon perhe kylässä ja heidän kohta 10-vuotias nuorimmainen on innokas kätköilijä. Isompi (12 v) sen sijaan on jalkapallomiehiä, eikä erityisemmin intoile kätköistä. Meidän tenavan kanssa kätköily on melko rajoittunutta, mutta eipä sekään haittaa, kun ei ota liikaa paineita. Tänään löysin minun ekan mysteerikätkön! :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?