keskiviikko 28. elokuuta 2013

Seiskaluokkalainen, ihan erilainen

Kasvaminen tapahtuu lapsilla hassusti. Ei pikkuhiljaa vaan isoina harppauksina. Pitkään saattaa olla ihan tasaista ja suvantokautta ja sitten yhtäkkiä taas harpataan kerralla monta askelta eteenpäin. Se tuottaa vanhemmalle vähän hankaluutta pysyä perässä. Kun on tottunut tasaiseen. Ja jotenkin tämä Seiska on nyt meillä ollut se isoin vedenjakaja tähän asti. Ollaan jo ihan nuoria mutta kuitenkin vielä lapsia. Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa vastuiden ja velvollisuuksien kanssa.

Eka siis harppasi nyt yläkoulun myötä. Ihan tosi isosti ja monella loikalla. Nyt yhtäkkiä poika on muka liian iso esimerkiksi leikkimään. Pikkuveljien kanssa vielä taipuu leikkiin mutta kavereiden kanssa ei. Lippistä ei enää pidetä, avaimia ei enää kuljeteta kaulassa ja on tärkeää mitä on päällä ja miltä näyttää. Vauvalle voi laulella lastenlauluja ja sen kanssa jytähöpsötellä mutta julkisesti ei enää todellakaan. Kaikki on enempi vähempi onks pakko? Asioista jurmutetaan ja maailma tuntuu olevan teiniä vastaan kaikin keinoin. Teinissä itsessään ei luonnollisesti ole mitään vikaa eikä hän tee vääriä valintoja. Vanhempien neuvot; mihin niitä tarvitsee kun tietää kaikesta kaiken.

Ekan piti äikäntunnille käydä lainaamassa joku nuorten kirja. Poika valitsi Soturikissojen vitososan vaikka tarjolla olisi ollut paljon muutakin. Selailin itse vähän kirjaa ja mun mielestä kirja oli hieman "lapsekas". Mun tuli heti mieleen että tämän valinnan kanssa tuolle iskee vielä katumus. Ja muutenkin, kirja on moniosaisen sarjan keskeltä ja henkilöhahmoja on ihan älyttömästi. Mukaan on vähän hankala hypätä kesken kaiken ja yrittää hahmottaa kymmenet tyypit ja monet klaanit. Yritin tästä mainita ennenkuin lainasi mutta kun ei. Vaihtehtona poika pyöritteli mm. kauhutarinoiden koottuja klassikoita. Missä olisi ollut jonkun verran jo tuttujakin juttuja plus aihepiiri kiinnostaa oikeasti poikaa.
Tästä kirjadilemmasta on nyt saatu puolentoista viikon ajan niin älytöntä draamaa vedettyä että tiettyinä hetkinä mun tekisi mieli vaikka tökkiä itseäni silmään että ärsytys vähän helpottaisi. Ekalla ei ole ongelmia lukemisen tai keskittymisen kanssa mutta tuntuu että nyt pitää vain periaatteessa marista kun teki itse vähän virhevalinnan. Kirjaa ei saa lukea ns. omaa tahtia vaan lukutahdista on tehty aikataulu. Tänään jokaisella pitää olla puolet kirjasta luettuna. Arvatkaa sanoinko jo silloin kirjastossa että kannattaa varmaan lukea vähän joka päivä eikä sitten jättää kaikkea sinne vikalle illalle. Arvatkaa kuunneltiinko mua yhtään. Ja arvatkaa kuka eilen tahkosi sitten lähemmäs sata sivua välillä kiukutellen ja välillä mököttäen.
Pojalle ei edes ole mikään ongelma lukea se sata sivua. Tyyppiä taisi eniten ottaa päähän se että tuli itse vähän mokattua ja ei vaan osaa käsitellä niitä tunteita pois ilman että pitää sitten äristä perheenjäsenille. Kyllähän tuo yritti kaikkea. Saanko mä sanoa että olen lukenut vaikka en olisikaan? Ei vitsi kun se-ja-se ois just nyt ulkona, jos mä hetkeksi menisin? En mä olekkaan ihan varma että onko tää oltava huomiseksi. 
On välillä ihan tosi hankala olla vihjailematta että mitäs minä sanoin ja yrittää muodostaa niitä sanomisiaan siihen muotoon että no tästä voi ottaa oppia sitten ensikerralla.

Ensimmäinen ihastuskin on kai löytynyt. Tai en mä varmaksi tiedä onko kyseessä ihastus vai "vain" kaveri. Tyttö on kyllä tuttu jo monen vuoden takaa mutta puheissa hän ei ole esiintynyt niin usein kuin nykyään. Aamuisin pitää lähteä kouluun vähän aikaisemmin "koska mä meen I:n kanssa samaa matkaa koska sen on lähdettävä aikaisemmin koska se ei muuten kerkee". Herätyskello on siis viritetty soimaan aikaisemmin, tytön takia. Ekan hupparit kuuluu olevan myös päivät enempi tytön päällä kuin Ekan päällä "koska sitä paleltaa". Tyttö haluaisi myös Ekan lokeron käyttöönsä. Eka kuulemma saisi käyttää sitä hänen lokeroaan. Ette älyäkkään kuinka paljon mä joudun pidättelemään että en möläytä mitään tätimäisiä "ai onko se vähän kivempi kuin muut"-idiotismeja sellaisella tietynlaisella ilmeellä höystettynä. Kun toinen vielä näistä mulle puhuu niin koitan olla kusematta koko hommaa. Mutta voi elämä kun tekisi mieli vähän udella.

Eka kävisi ihan huoletta kotona vain nukkumassa ja syömässä. Ja silloin kun on kotona niin kaikkien muidenkin pitäisi olla "koska mä haluan viettää teidän kanssa nyt aikaa". Huolimatta siitä onko meidän muiden aikataulut juuri sillä hetkellä mitä. Poika itse järjestää itseään yökylään ja lomailee perheestä mutta sitten kun on kotona niin olettaa että muidenkin on oltava. Toisaalta herttaista mutta koska näitä ääripäiden heittelyitä ei pysty mitenkään ennakoimaan niin kyllähän tästä aina välillä sitten keskustellaan. En tykkää potea huonoa omaatuntoa siitä että menen vaikka jumppaan vaikka teini nurisee kainalossa että nyt pitäisi kotoilla. Kuitenkin mä olen nyt vaan kotona ja järjestän omat juttuni pääsääntöisesti muun perheen menojen mukaan. Opettelen jo juoksemaan rattaiden kanssa ja Kolmosta yritetään totuttaa mummin läsnäoloon että mä voisin käydä koulupäivien aikana liikkumassa.

Yläkoulun myötä sitä kasvua tulee väkisin, oli lapsi siihen valmis tai ei. Ekalla on tässä jaksossa kolme seitsemän tunnin koulupäivää. Ja koska alakoulussa pisimmät päivät oli kuuden tunnin päiviä ja niitä taisi olla viikossa kaksi niin nyt kysytään sopeutumista ja tottumista. Saa olla tosi tarkkana että lepoa tulee riittävästi ja kuitenkin koulun lisäksi sitten myös niitä kivojakin juttuja. Kavereita ja harrastuksia. Ja ensi jaksossa vasta kysytäänkin. Juuri vuoden pimeimpään aikaan osuvalla kakkosjaksolla seitsemän tunnin päiviä osuu kouluviikkoon neljä. Mun käy niin sääliksi tuota. Eka on kuitenkin vielä 12-vuotias. Aika iso osa pojan kavereista on syntynyt alkuvuodesta tai siinä kevään aikana. Osaan ikäeroa on lähes vuosi. Se on paljon se. Ja kyllä se tottuu, en mä sitä epäile. Mutta rankalta kuulostaa. Ja Tokan kanssa aikanaan tämä vasta tuleekin olemaan koetinkivi.

Selailin tuossa kummankin uusia koulukirjoja. Tokalla nyt on pitkälti samat kirjat käytössä kuin Ekalla aikanaan mutta yläkoulun kirjat on mullekin ihan uusia. Oli hauskaa perehtyä esimerkiksi köksän kirjaan. Mulla on itsellä tallella se oma yläasteen aikainen, muistelen että meillä oli kasilla ja ysillä sama kirja käytössä. Se toimi aikanaan isona apuna kun muutti omaan kämppään ja oli juttuja mitä piti opetella. Tai jos piti luntata jotain mittasuhteita, ennenkuin oppi käyttämään vapaata kättä ja maistelemaan. Jokatapauksessa, oli hauska verrata nyt tuota nykypäivän kirjaa siihen omaan. Ihan huikea muutos tapahtunut sisällössä kahdenkymmenen vuoden aikana! Meidän kirjassa oli niin perisuomalaisia reseptejä kuin vain olla ja voi, Ekan kirjasta löytyi ohjeet mm. Hariraan ja Sushiin. Perinteiset pyykinpesu-ohjeet löytyi myös mutta sen lisäksi myös kappaleet automaattikortin käytöstä ja verkkokaupassa asioinnista. En kestä että mä oon näin vanha!

Hauska muuten myös huomata että köksän kirja sai jälkikasvussa aikaiseksi saman kuin mullakin silloin joskus; piti päästä heti kokkaamaan! Ekan kulinaristisista kädenjäljistä onkin päästy nauttimaan jo muutaman kerran ja lisää on luvassa. Niiden järjettömän hyvien suklaakeksien lisäksi äidin mieltä kyllä taisi lämmittää kaikista eniten se että kerrankin keittiön siivosi joku muu!

Ps. Mua soitettiin lauantaina töihin illaksi. Tokihan se oli se tasan ainoa ilta koko vuonna kun en päässyt koska Siipalla oli eka iltameno vauvan syntymän jälkeen. Ja tyyppi siis tulee ensi viikolla 10 kuukautta. Ja mä ilmoitin töihin jo huhtikuussa että saa kysellä jos on tarvetta. Mutta tokihan se pyörähti sitten siihen rosvosektorille.

Pps. Huomaa että Siippa on palannut töihin kun mäkään en aamuisin enää nuku. Plääh!

2 kommenttia:

  1. Näitä on tosi viehättävää lukea, sä suhtaudut ihanan analyyttisesti ja jollain kierolla tapaa jopa odottaa tätä(kin) elämänvaihetta.

    Tsemppiä Ekalle koulutielle - onneksi on hyvää seuraa sillä matkalla ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näitä on itseasiassa aika kiva kirjoittaakin :) ja aika paljon jää kirjoittamattakin sellaista mistä olisi hauska kirjoittaa. Sellaisia tyypin huumorijuttuja mitkä musta ei o pahoja mutta veikkaan että poika itse ei tykkäisi jos niitä netistä löytäisi.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?