sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mikä meitä yhdistää?




Entinen poikaystäväni meni naimisiin joku hetki sitten. Asia hyppäsi silmille facebookissa. Tiesin toki että hän on kihloissa ja odotettavaa oli että avioliittokin kutsuu. Tunsin puhtaasti iloa asiasta.
Samalla heräsin kuitenkin miettimään aikaa kun olimme yhdessä. Häntä ja minua. Ja sitä miten kamalaa meillä oli yhdessä. Ja miten me olemme nyt kumpikin onnellisia tahoillamme. 
Vaikka kaikesta on jo kauan niin silti ihmetyttää että mikä ihme meitä yhdisti että kuuna päivänä parisuhteeseen edes päädyttiin.

Iskin samoihin mietintäturnajaisiin pari muutakin parisuhdetta. Jotka tänä päivänä mietityttävät olemassaolollaan. Mitkä ovat olleet ne yhdistävät tekijät jotta alkuräjähdys on tapahtunut. 
Vastaus on helppo. Niitä ei ole. Ehkä juuri siksi nämä suhteet ovat päättyneet varsinaiseen supernovaan.

Taitaa olla aika ajoin ihan tervettäkin pysähtyä miettimään että miksi on kumppaninsa kanssa yhdessä. Että vieläkö meillä on se miksi ollaan vai onko se menetetty. Ja onko menetetty lopullisesti vai ehkä kenties se jokin on vain hetkellisesti vähän väsähtänyt. Nukuksissa mutta ei ikiunessa.
Toisaalta voisiko käydä niin, että sitten kun takana on tarpeeksi yhteisiä vuosia, ehkä jopa niin että on eletty yhdessä enemmän kuin erikseen. Niin parisuhde olisi niin ajan patinoima että sitä ei enää miettisi miksi ollaan yhdessä koska ei tarvitse. Ollaan kasvettu yhteen ja juuret kietoutuneita jossain syvällä. Ei vaan voi kuvitella muunlaista eloa. Elämä on se yhdistävä tekijä.

Minua on myös mietityttänyt paljon se että missä menee parisuhteen rajat. En tarkoita nyt ehkä niitä mitä perinteisesti miettisi kun puheeksi tulee parisuhteen rajat. Vaan sellaisia hieman veteen piirrettyjä viivoja. Arkipäiväisyyksiä. Juttuja joista ei välttämättä tule kumppanin kanssa edes juteltua että hei onko tämä sulle ok. Asioita jotka ehkä leijuvat ilmassa niin että kaikki osapuolet tietävät niistä. Tai sitten vastavuoroisesti toinen osapuoli ei tiedä mutta hänen oletetaan olevan tietoisena. Niitä rajoja joiden pitäisi mahdollistaa se että kumpikin saa olla oma itsensä vikoinensa kaikkinensa. Niitä rajoja jotka joskus suistaa pariskunnat eri planeetoille pysyvästi. Ne ovat niin pieniä kun kaikki rullaa hyvin mutta suurensuuria sitten kun ongelmat kasaantuvat.

Entäpä sitten rakkaus? Mihin asti se riittää? Onko se loputtomiin venyvää? Mikä on rakkauden massa? Riittääkö pelkkä kiintymys vai tarvitaanko ehdasti räiskyvää tunteiden paloa? Jaksaako aina rakastaa? Muistaako edes miten rakastettiin? Kestääkö fyysinen vetovoima vai heikkeneekö sen magneettisuus?

Tiedän parisuhteita joissa voi sujuvasti asioida vessassa toisen läsnäollessa. Ja tiedän parisuhteita joissa odotetaan että nainen on aina hieman laitettuna, huolitellun näköisenä. Tiedän parisuhteita joissa pariskunta ei voi viettää iltaa samassa ravintolassa koska jossain vaiheessa äidytään riitelemään. Ja tiedän parisuhteita joissa lomaillaan aina eri aikaan ja eri osoitteessa. Tuntuu ulkopuolisen silmin ehkä vähän oudoilta ratkaisuilta, mutta noissa mainituissa suhteissa nämä toimintamallit ovat oikein toimivia. Jokin siellä vaan yhdistää.

Mikä meitä sitten yhdistää? Tässä nykyisessä parisuhteessa. Kaikki ja ei mikään. Kihelmöityttää ja kutkuttaa vauvan valvottamien öidenkin jälkeen. Silmäpussipunttien ja takkutukan takaa. Vaikka toinen ärsyttää ja on joskus maailman isoin tyhmä niin silti haluaa olla yhdessä. On hyvä olla huonoinakin hetkinä. Tämä tuntuu kodilta.

Ps. Kyse on tästä.

16 kommenttia:

  1. "Toisaalta voisiko käydä niin, että sitten kun takana on tarpeeksi yhteisiä vuosia, ehkä jopa niin että on eletty yhdessä enemmän kuin erikseen. Niin parisuhde olisi niin ajan patinoima että sitä ei enää miettisi miksi ollaan yhdessä koska ei tarvitse. Ollaan kasvettu yhteen ja juuret kietoutuneita jossain syvällä. Ei vaan voi kuvitella muunlaista eloa. Elämä on se yhdistävä tekijä."

    Tätä yritin omassa kirjoitelmassani tavoitella, puit sen sanoiksi kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta välittyihän se :) mulle ainakin!

      Poista
  2. Elämä yhdistää, kauniisti sanottu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joinakin päivinä se tuntuu että edes elämä yhdistää :P

      Poista
  3. Kauniisti sanottu, en mäkään muuta osaa sanoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa jotenkin tosi tyhjiin imetty olo tän jälkeen ja ei oikein osaa kommentoida kellekkään mitään :D

      Poista
  4. Ihana teksti ja niin totta — ettei sitä toisten parisuhteen kiinni hitsaavaa liimaa aina ole niin helppo ulkoapäin määritellä. Mutta tärkeintä onkin, että se sieltä kuitenkin löytyy. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ole hyvä ja kiitos itsellesi :) Mun lähipiirissä on yllättävänkin paljon pariskuntia ketkä ei mun mielestä jotenkin istu keskenänsä yhteen mitenkään mutta loppupeleissä ne on justiinsa niitä pariskuntia ketkä pysyy ja kestää yhdessä.

      Poista
  5. Tosi hieno teksti, paljon osuvia ajatuksia! Kiitos, että osallistuit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Aihe oli oikeasti vaikea, mä en ole varmaan yhtäkään blogitekstiä enkä yhtäkään kouluainetta viilannut näin paljoa kuin tätä. Tuolla näkyy muutama tosi outo lause mitkä pistää omaan silmään ja mistä ei itselle enää välity se mitä muka halusi sanoa koska on korjaillut liikaa :D Mutta tykkäsin kyllä tätä tehdä, ei sillä. Ei se liian helppoa pidäkkään olla.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus.

    Mäkin usein mietin, miksi ihmeessä olin edellisessä parisuhteessa niinkin kauan, kun ei meillä ollut yhtään mitään yhteistä. Sitten ajattelen, että jos en olisi ollut, olisin varmaan ehtinyt johonkin toiseen suhteeseen ennen kuin tapasin puolison, enkä olisi nyt tässä, which would suck serious ass. Ja tuokin entinen parisuhde on nykyisin käsittääkseni erittäin onnellisesti naimisissa puuhailemassa yhdessä rouvansa kanssa kaikkia niitä juttuja, joita minä aina vihasin. Erinomaista on se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon joskus jopa miettinyt että olisi hauskaa ihan sen eksän kanssa yhdessä jutustella että hei mikä meidät ajoi yhteen? Että kykenetkö tajuamaan kun mä en kykene.
      Tosin niinhän se on että kaikki on seurausta kaikkeen eli hyvä vaan näin.

      Poista
  7. Hyvä perspektiivi! Ei kai kysymykseen tarvitse edes yrittää vastaata, jos nykyinen kestää ja tuntuu hyvältä ja edelliset ovat päättyneet. Siinä se on kaikki.

    Mutta ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on joku ihme tarve itseni kanssa pohtia ja miettiä noita menneitä suhteita (ei kuitenkaan vatvoa!) vaikka ne ei liity enää mitenkään yhtään mihinkään. Ne on siellä menneessä ja hyvä niin mutta joskus vaan tulee sellasia pätkiä ja hetkiä että sitä ihmettelee että mitähän ihmettä mä silloinkin oikeasti mietin :D

      Poista
  8. Mua herkisti tämä! Erityisesti tuo: "On hyvä olla huonoinakin hetkinä. Tämä tuntuu kodilta." Ihana! Jospa minkäin joskus voisin sanoa samoin...

    Mua on mietityttänyt, että yllättävän usein ne ystäväpiirin "ei niin todennäköiset parit" porskuttaa ja pysyy yhdessä? Ja sitten ne pusipusi- tyypit voikin erota....Kummallista tämä elämä!

    Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen monesti miettinyt sitä että onko niillä pusipusi-pareilla joku tarve todistella sitä onnellisuuttaan? Tarkoitan nyt siis heitä jotka on täysin vaan toistensa kanssa pussailemassa. Että on vaan alitajuisesti niin kova tarve todistella itselleen että meillä on kaikki hyvin ja sitten ollaan liimaantuneita toisiinsa kun ajatellaan että näin pitää olla. Kummallista tosiaan :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?