maanantai 30. syyskuuta 2013

Rikos ja rangaistus

Mä olen kauhean huono rankaisemaan lapsia. Tai en nyt huono mutta toivoisin että ei tarvisi rankaista. Mun ihanne olisi että asioista voitaisiin jutella puolin ja toisin ja sitten ne nuoremmat uskoisi kun selitetään ja perustellaan. Että ei tarvisi kokeilla kun se syyseuraus-suhde olisi jo niinkuin selitettynä. Opittaisiin juttelemalla. Noh, koska jälkikasvuni näkyy perineen mun kovan pään niin eihän se tietenkään mene noin. Rankkua irtoaa aina silloin tällöin, ne mokailee vaikka kuinka tietävät toimivansa väärin. Ja se siinä musta hassua onkin. Ne mokailee aina vain niissä jutuissa missä tietävät toimivansa väärin. Tietävät jo homman ollessa päällä että jos tästä jää kiinni niin varmasti rankaistaan.

Meillä oli jossain vaiheessa vähän käytössä sellainen systeemi että pojat sai itse miettiä sopivan rangaistuksen. Tyypit tietenkin hoiti homman niin että pääsivät mahdollisimman vähällä tai helpolla rangaistuksella. Eli ei toiminut meillä. Tätä nykyä aikuiset päättää rangaistuksen ja lapset sitten vikisee. Yhä edelleen kuitenkin yrittävät neuvotella niistä rangaistuksistaan. Että kävisikö kuitenkin mielummin niin että menis kuukausirahat.

Kaksikolle ei myöskään onnistu se että heitä rankaisisi samalla tavalla. Koska Ekan mielestä pahin mahdollinen rangaistus on se että esimerkiksi viikkoon ei saisi mennä kavereille tai nuorisotalolle ja taas Tokan mielestä pahin rangaistus on jos materia suljetaan pois. Eli kielletään koneelle meno tai otetaan kuukausiraha pois.

Valehtelu on yksi asia mistä meillä rankaistaan ihan aina. Kun jää kiinni. Vähän katsotaan toki että mistä seikasta on valehdeltu mutta yleisesti rankkua tulee, oli valehtelu isoa tai pientä. Koska nimenomaan rankaistaan siitä valehtelusta. Kaksikko myös tietää että se jos joku on asia josta ihan varmasti on seuraamuksia. Siitä huolimatta yrittävät aina aika ajoin.
Mä ymmärrän kyllä ne tilanteet ja asiat miksi lapsi on valehdellut. Mutta koen sen itseäni kohtaan tosi loukkaavana. Vaikka ymmärrän sen teon niin otan kuitenkin sen valehtelun aina henkilökohtaisesti. Muhun ei ole luotettu niin paljon että totuus olisi tuotu julki samantien. Ja vaikka aina käynkin siinä pientä henkistä jaakobin painia että voinko mä rankaista jos olen siinä aivan sokeutuneena siitä loukkaantumisesta niin kyllä mä silti aina rankaisen. Koska en halua opettaa lapsille että valehtelu on se keino millä jutut ratkotaan. Ekalla oli juurikin viikon Nuta-kielto rangaistuksena valehtelusta ja väitti ainakin että perille meni. Saapa nähdä...

Vaikka nämä syy-seuraus hommelit tässä on opettelun alla niin kyllä ne on vielä kaikkea muuta kuin hallinnassa. Kun rangaistus seuraa, on välitön reaktio meidän nuorisolla suuttuminen. Ymmärtävät kyllä että miksi ja mistä rankaistaan mutta siitä pitää silti mököttää ja jurottaa. Vaikka on itse mokannut. Ei vaan pystytä vielä näkemään sitä että homma olisi ollut vältettävissä, jos olisi itse toiminut toisin. Tämä se on sellainen homma joka kysyy multa ihan tosi paljon. Ärsyttää olla tollaisen turhan raivon kohteena. Mä kun koen etten oikein itse voi välttää sitä omaa kasvattajan asemaani siinä. Jos tarpeeksi mokaa niin kyllä sillä joku seuraus on. Se nuori siinä taas olisi voinut välttää sen tilanteen missä nyt sitten ollaan.

Mä olen ottanut muutaman periaatteen rangaistusten suhteen
  • älä rankaise silloin kun olet itse ihan totaalisen raivona. Silloin ei tule ajateltua asioita ihan loppuun asti ja kohtuuttomista rangaistuksista ei opi kukaan. Mieti myös onko syytä rankaista. Joskus se oppi menee parhaiten perille jo sen mokailun aiheuttamasta mielipahasta.
  • keskustele tilanne ensin läpi. Älä kuitenkaan jankkaa liikaa mitään jos olisit tehnyt näin ja näin-jargoneita koska tapahtunut on jo tapahtunut. Nyt selvitetään homma ja korjataan vahingot. Ja kyllä se tyyppi siinä tietää jo että olisi pitänyt toimia toisin.
  • Muista ihan aina sanoa että toinen on rakas ja tärkeä. Vaikka se nuori olisi siinä miten hiilenä ja miten mokannut niin se on hyvä sanoa. Varsinkin niinä hetkinä kun mokaa.
Ja ihan pahimpina hetkinä yritän muistella niitä omia teinivuosia ja miten paljon enemmän mä koettelin kuin mun lapset vielä koskaan. Ja vaikka ärsyttääkin besserwisseröinti niin nää konflikti-tilanteet omien nuorien kanssa on niitä joissa mä pyrin viimeiseen asti toimimaan täysin toisin kuin omat vanhemmat silloin joskus aikanaan... Ehkä Kaksikkokin aikanaan ajattelee ihan samoin.

Ps. Illalla edessä Saaran sponsoroimat treffit Siipan kanssa. Vähän jännittää että kestääkö molemmat hereillä..

2 kommenttia:

  1. Mä täällä vain nyökyttelen. Vaikka onneksi ei vielä tarvitse teini-ikäisten kanssa painiskella, mutta taitaa sekin olla yllättävän nopeasti edessä. Hermostutaanko teillä muuten erilaisista rangaistuksista? Meillä saa tällä hetkellä joka välissä kuulla, miten "noi pienet saa tehdä mitä vaan ja niille ei sanota ikinä" - kun kappas 7-vuotiaalta odotetaan vähän järjellisempää käytöstä kuin 3-vuotiailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vanhin oikeastaan aika hyvin on kartalla siitä että esim häntä ja vajaa vuosikasta ei voi verrata keskenään. Nurisee rangaistuksistaan mutta tajuaa homman kyllä. Ja tosiaan väittää ottavansa opikseen.

      Mutta varsinainen "murheenkryyni" on tuo keskimmäinen. Hän nimittäin jaksaa ihan jatkuvasti ulista siitä "kuinka Ekan ei tarvi sitä ja kuinka Eka voi tätä". Meillä on siis yläkoululainen saanut vähän vapautta esim. sen suhteen että en ole pakottanut nyt enää pitämään ulkohousuja. Esikoinen kun ei enää oikeasti rymyile pitkin maita ja mantuja ja ne sisävaatteet kestää ehjänä. Sitä en vielä tiedä millä se poika saadaan pidettyä lämpöisenä kun kelit viilenee oikein kunnolla... Keskimmäinen siis ylä edelleen joutuu ulkohousuja pitämään, alkusyksyn oli ilman ja katselin tuossa että tyypillä on yhdet ehjät sisähousut. Kaikki housut on täynnä reikiä kun on kiipeilty ja rymytty ja tehty nyt sitä mitä lapset ulkona tekee. Mun puolesta saakin tehdä mutta tosiaan koitan varjella vaatteita senverran että pihalle olisi omat juurikin sentakia kun sisävaatteet menee rikki noiden remuamisessa. No lapsi itsehän ei toki tätä näe vaan rinnastaa itsensä sujuvasti isoon veljeensä joka kuitenkin myös ollessaan keskimmäisen ikäinen joutui ulkovaatteita pitämään.
      Keskimmäinen myös sujuvasti rinnastaa itseään vauvaan ja jatkuvasti saa kuulla että "miksi toi saa kirkua ruokapöydässä, miksi toi saa piereskellä missä vaan, miksi toi sitä ja miksi toi tätä". Niimpä, 11-vuotias ja 11-kuinenhan on toki ihan samalla viivalla...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?