torstai 26. syyskuuta 2013

Ruokapolitiikka

Nyt kun tässä on taas tuota liikuttelua harrastellut vähän enempi ja raskaammin niin huomaa että ei tohdi jaksaa. Ja syy on pitkälti ihan siinä mitä syö. Tai siinä että ei syö riittävästi. Tai riittävän usein.
Mulle iskee syksyisin aina ihan pakottava tarve leipoa ja vääntää entistä enemmän ties mitä. Meillä onkin monta viikkoa herkuteltu iltapalalla milloin milläkin lämpimäisellä. Kaupan leivät meinaa homehtua leipälaatikkoon kun nyt pitää saada omassa uunissa tehtyä! Jotenkin tuntuu että nyt ei vaan riitä se että istutaan päivällisellä samaan pöytään, varsinkin kun se ei edes kovin montaa kertaa viikossa onnistu. Pitää saada iltapalakin yhdessä ja on jotenkin kivaa laittaa kynttilöitä, keittää koko lössille teetä tai kaakaota ja kaivautua iltapala-lautasen kanssa viltin alle. Kaksikko ei ihan tahdo ymmärtää tätä mun pesiytymis- ja perheentymistarvetta ja vähän väliä saa kuullakkin että ai taasko meillä on yhteinen iltapala. Noh, voi voi. Tämmöstä se mun perheessä nyt vaan on.

Mä koen ihan suurinta maailmantuskaa ruokailujen suhteen siitä että syödäänkö meillä riittävän monipuolisesti. Mietin kyllä tosi paljon ruoan alkuperääkin mutta kun perheessä on näin monta suuta ja jokaisella omat makumieltymyksensä niin aina ei voi olla sellaista ruokaa mistä kaikki tykkää. Saa olla aika haukkana että huomaa nirsoileeko joku koko viikon. Ja sitä myötä saa olla tarkkana että jokainen saisi monipuolisesti kaikkea.
Paljon mä harrastan edelleen myös aiemminkin kertomaani piilottelua eli laittelen ruokaan marjoja tai kasviksia ja hämään. Vispipuuroon omenaa ja teeleipään porkkanaa. Muffinsseihin puolukoita ja lettuihin mustikoita. Patonkiin pinaattia ja yrttejä. Mutta kaikkea ei saa piiloon. Eikä tietysti tarvitsekaan saada.

Kukaan ei varmaan ole pystynyt välttämään uutisointia koskien Lihatonta Lokakuuta. Tämä kampanja tuli just oikeaan aikaan koska mä olen taas pikkuhiljaa miettinyt että meidän ruoat siirtyy kasvisvoittoisempaan. Mä voin itse yksinkertaisesti paremmin kun ruokavalio on enempi kasvispainotteinen plus yksinkertaisesti se on meidän perheelle pitkällä juoksulla edullisempi vaihtoehto. Liharuokiakin kyllä joo tehdään mutta kun mä olen tällä hetkellä vielä se soppakauhan päähämmentäjä niin meillä syödään mitä mä teen. Jokatapauksessa, lihattomalla lokakuulla sain markkinoitua perheen miesväelle (jotka yllättäen puputtaisivat vain sitä lihaa, ihan kaikessa) sen että nyt taas vähän skarpataan ja kokeillaan muutakin. Ihmeen vähän purnasivat vastaan.

Kesällä tottui siihen kun sai syödä paljon tuoretta. Oli jotenkin tosi helppoa kun tuoretta oli tarjolla niin paljon. Salaatteja, marjoja, vihanneksia. Ei mietityttänyt samalla tavalla se että mitä syö. Mutta nyt tällä hetkellä ne tuoreet ei vaan maistu yhtä hyvältä kuin kesällä. Eikä niitä ole tarjollakaan enää samoja määriä kaupan hyllyillä. Meillä muksut yrittää ihan selvästi nyt lintsailla noiden tuoreiden syömisten kanssa ja ottaisivat vitamiinit vaan purkista. Musta tuo ei ole yhtään hyvä malli. Parempi tietysti kuin ei mitään mutta noin lähtökohtaisesti ei hyvä.

Sinänsähän kasvisruoka ei vielä itsessään ole tae siitä monipuolisuudesta. Jännä homma että mulla oli vuosikausia kasvisruokaillessa suupielet vähän väliä auki ja homma ei korjaantunut vaikka kuinka veti b-vitamiinia purkista. Kun raskausaikana aloin syömään lihaa niin suupielet pysyi kiinni. No nyt sitten kun lihaa on syöty niin suupielet on taas auki. Mistälie puutostaa sitten. Jokatapauksessa, lihaa tai kasvista niin saa kyllä olla tarkkana että se ruoka olisi monipuolista. Varsinkin näille kasvaville haluaisi pystyä tarjoamaan parhaat mahdolliset raaka-aineet sille kasvulle ja kehitykselle. Kuten jo mainitsin, purkista meilläkin nappaillaan lisiä mutta toki sitä miellään tarjoaisi mahdollisimman pitkälle hommat tuoreeltaan lautaselta. Tosin entisenä nirsoilija-lapsena tiedän paremmin kuin hyvin että kaikesta ei vaan voi eikä tarvitse tykätä. Jollain ihmeellä ne vähäruokaisetkin lapset kasvaa.

Toinen ahaa-elämys minkä nyt olen hoksannut on se että kasvisruokaa ei tehdä samalla tavalla kuin liharuokaa. Sama maustaminen ei vaan toimi. Ja tämä aukesi mulle vasta nyt, vaikka vuosikausia kokkasin kasvisruokaa. Että sori vaan perhe! Nyt mä olen vasta huomannut miten kamalan makuista ruokaa mä olen täällä tarjonnut välillä. Lihassa itsessään on rasvaa joka antaa makua mutta kasvisruoasta se monesti puuttuu. Mä en ole koskaan ajatellut että esimerkiksi soijarouheessa ei oikeasti ole tippaakaan rasvaa ja siihen tarvitsee lisätä aika reippaasti voita (ja) tai öljyä että se ruoka maistuu hyvältä, pelkät mausteet ei riitä. Muutaman reseptin kanssa kokeiltu ja voin kertoa että itku on meinannut päästä kun on niin hyvää!

Kasvisruokahan ei myöskään välttämättä ole automaattisesti se terveellinen vaihtoehto. Meillä lotrataan sekä kerman että voin kanssa ihan tosi mielellään ja kaloripitoisuudet huitelee helposti pilvissä. Mä kulutan vielä imettämällä ja Kaksikko taas tarvitsee energiaa kasvamiseen ja olemiseen mutta Siipan kolesteroliarvot sai miettimään tätäkin. Siihen en haluaisi lähteä että meillä on kaapissa eri voit leivänpäälle ja maitoa montaa eri merkkiä. Ja vaikka näitä nyt kuinka muka pitäisi jo työn puolesta tietää niin kyllä sitä vaan vähän sormi suussa on ollut nyt kun näitä juttuja pitäisi ihan oikeasti huomioida ruoassa. Kevyempi ei välttämättä ole maultaan huonompi mutta kyllä se vähän soveltamista tahtoo tietyissä tapauksissa vaatia...

Tänään meillä syödään porkkanapihvejä tsatsikin ja patongin kanssa. Lähdenkin raastamaan niitä hiien porkkanoita. Litra porkkanaraastetta kun ei synny ihan hetkessä. Ja koska tänään on välipäivä liikassa niin päivän terapiahetket etsitään patonkitaikinan vaivaamisesta. Aina se ei ole niin että täydellä vatsalla mielikin on parempi. Vaan kyllä se joskus vaatii sitä että sen mielen tyhjentää ensin siihen ruokaan jolla sen vatsan sitten täyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?