perjantai 13. syyskuuta 2013

Verenpaineet koholle puumerkein

Mainitsin joku aika sitten kun kirjoittelin ekasta kouluviikosta että Kaksikon kouluihin on papereita täytetty ja paljon. Kumpikin on tunnollisesti raahannut kotiin pienen metsän verran aanelosia jotka on pitänyt täytellä ja allekirjoittaa.

Moni papereista on ihan oikeasti tärkeä ja haluan tottakai koulun tietoon lasteni perussairaudet ja niiden lääkitykset. Perustietokaavakkeiden kohdalla puhisen vuodesta toiseen kun sinne ei vaan saada korjattua niitä tietoja jotka olen sinne vuosi toisensa jälkeen korjannut. Mutta on tässä tullut muutamaan kertaan pyöriteltyä myös silmiäkin. Toka kantoi kotiin vihkosen nimeltä Neuvokas perhe - Perheen liikunta- ja ruokatottumukset. Jota olisi tarkoitus täyttää koko ala-asteen ajan. Koko perheen. Tasaisin väliajoin. Ja joka pitäisi palauttaa koulun terveydenhoitajalle. Tässä vaiheessa voin kertoa että meni tällä äidillä kuppi nurin. Nyt vittu oikeesti!

Selailin läpyskän läpi samalla päivitellen että miksi ihmeessä pitää tämmöinenkin täyttää. Onko nyt ollut muutama suojatyöpaikka liian vähällä tuloksella? Opuksesta löytyi muutama ihan hyväkin kysymys mitä pohtia mutta suurinosa oli ihan liibalaabaa. Kamalaa paperin hukkaa ja ennenkaikkea ajan. Takakannesta löytyi Suomen Sydänliiton logo mutta missään ei ollut sen kummempaa selitystä tai alkujargonia mistä löytyisi konkreettinen syy sille että miksi tätä tietoa kerätään. Ja mihin sitä muka jalostetaan? Jaksaisin väittää että sillä koulun terkkarillakin on ehkä vähän pikkaisen parempaa tekemistä kuin tuottaa jotain keskiarvomarginaalia paperintäytteeksi.

Läpyskässä on oma osio sekä vanhemmille että koululaiselle joka täytetään ruksimalla. Kysytään mm. : "Perheessämme kiinnitetään huomiota elintarvikkeiden suolan määrään"
"Liikkuuko perhe yhdessä?"
"Perheemme arkirutiinit hoidetaan niin että perheenjäsenillä on mahdollisuus säännölliseen liikuntaan"
"Käytetäänkö öljyä sisältävää salaatinkatiketta"
"Syön makeaa 0-1 annosta päivässä"

Ja viimeisellä sivulla on vielä muutama kysymys johon voi vastata lauseilla, kuten "Miten kehittäisimme ruokatottumuksiamme käytännössä? sekä Miten kehittäisimme liikuntatottumuksiamme käytännössä?

Todetaan nyt heti alkuun disclaimerina että joo kyllä on tärkeää liputtaa terveellisten elämäntapojen puolesta. Ja joo on tärkeää että se terveyskasvatus aloitetaan jo lapsena. Mutta miksi se maalaisjärki pitää aina tiputtaa kelkasta pois? Ihan tosissaanko lasten pitää jo pienestä pitäen alkaa pitämään kirjaa sekä ravitsemuksesta että liikunnasta. Onko tämä se tervein lähestyminen näihin juttuihin? Että ihan pitää ylös laittaa, vuosien ajan. Ja siitä sitten seurata että katsopas nyt Anna-Petteri, tuossa noin vielä toisella luokalla olet hirveän tunnollisesti käyttänyt terveellisempää vaihtoehtoa salaattisi kanssa mutta sitten jo kolmannella luokalla se onkin lipsahtanut majoneesin puolelle. Ei vittu!
Myönnän että mäkin saatan näitä ravintohommia ottaa hieman herkästi itseeni. En tiedä miksi mutta musta vaan välillä tuntuu että hommaa ei lähestytä lapsen ikää soveltuvalla tavalla. Ainakaan nyt tässä nimenomaisessa asiassa. Ja voi olla huonoa yleistämistä ja asioiden maalailua mutta musta tämä tämmöinen on oikein osuva alkusoitto juuri niille ongelmille mitä Ekankin luokan tytöillä on.

Suomalaiset lapset on lihavia. Ja lihavuus altistaa erilaisille sairauksille. Mutta mitä on tapahtunut sille yksinkertaisuudelle että syötäisiin tasaisin väliajoin vähän kerrallaan, hyötyliikuttaisiin ja harrastettaisiin, ihan ilman että tarvitsee pitää asioista sen ihmeemmin kirjaa koska ne on elämäntapoja. Mitä on tapahtunut esimerkin voimalle? Että lapsi näkee että vanhemmatkin liikkuu siitä liikkumisen ilosta ja syö elääkseen? Missä vaiheessa tämä homma on kääntynyt näin kieroon?
Voitaisiinko mielummin keskittyä miettimään esimerkiksi sitä että onko se tarpeellista että jo kolmevuotiaalle isketään tabletti kouraan? Tai pleikkarin ohjain. Tai joku muu vastaava. Moni tuntuu käyttävän noita konsoleita esimerkiksi palkitsemisena jostakin. Pienillä siis. Onko se tarpeellista? Voisiko sitä futista mennä pelaamaan vaikka ihan oikeasti? Missä menee raja?
Samaten mun mielestä voitaisiin mielummin miettiä sitä että onko se ihan tarpeellista että lapsi/nuori tarvitsee älypuhelimen. Joka toimii käytännössä pienenä tietokoneena joka sulla on aina mukanasi. Voit koska vaan pelata tai surffata netissä tai katsella videoita. Soittaminen, joka kuitenkin toimii sen puhelimen perimmäisenä ideana, tapahtuu aina vain harvemmin ja harvemmin.

Myönnän kyllä senkin että koulun puolesta ei nykyään ole ihan helppoa olla terveyskasvattaja. Terveellisyys kun tuntuu olevan nykyään melko häilyvä käsite ja ihmiset mieltää sen niin erilailla. Ja mä ainakin olen ennenkin näiden ravintohommien kanssa nähnyt vähän punaisia vaatteita. Hyvänä esimerkkinä, muutama vuosi sitten kun kotona syötiin vain kasvisruokaa (lapset siis on sekasyöjiä mutta mä en kokkaile monia ruokia joten kotona syötiin vain kasvisruokaa) ja Tokalta oli jossain terkkarin tarkastuksessa kysytty että syötkö kasviksia. Poika oli spontaanisti vastannut ei koska ei meillä kasviksia syöty niinkuin terkkari esitti kysymyksen. Salaatteja tehtiin harvemmin mutta ne rehut oli siellä ruoassa. Ne kasvikset toimi pohjana mistä koko ateria rakennettiin. Terkkari puskikin pojan mukana kotiin helvetinmoisen läjän paperia kasviksien tärkeydestä. Voin kertoa että vitutti.

Musta on myös tärkeää että nähdään vaivaa siellä arjessa että liikutaan yhdessä että erikseen. Mutta eikö siitä saa rutiinia millään muulla kuin sillä että sitä pitää vuosikausia seurata kirjallisesti koulun puolelta. Mitä on myös tapahtunut sille seikalle että joskus ihan vaan oltaisiin perheen kesken. Tekemättä mitään. Yhdessä möllötettäisiin ilman että pitää varsinaisesti suorittaa mitään.
Jos nuorilla on tänä päivänä ihan riittävästi paineita kasvamisessa ja kehittymisessä niin niin on kyllä nykyajan vanhemmallakin selvitä siitä vanhempana olemisesta. Ja joskus tuntuu että sitä ei kyllä erinäisten instanssien puolelta ainakaan lähtökohtaisesti helpoteta. Toki aina löytyy myös niitä rajatapauksia, ihan aina. Mutta ihan tosissaanko koko porukan pitää sitten olla samassa seurannassa kuin rajatapausten?

Ps. Ei täytetty. Eikä täytetä.

10 kommenttia:

  1. "...kolmannella lipsahditkin majoneesin puolelle" :D Ihan samaa ihmettelen. Kiinnitettäisiin tosiaan enemmän huommiota siihen, et lapset liikkuisi "perinteiseen malliin", kiipeilisivät, pelaisivat ulkopelejä ja leikkejä yms. Ja siihen, että lapset oppisivat ruoasta sen tärkeimmän, eli sen, että terveellisetkin vaihtoehdot voi olla hyvänmakuisia :)

    VastaaPoista
  2. Me saatiin samanlainen "passi" jo 3v neuvolassa - nauroin aika räkäisesti, että oikeestiko aletaan raportoida tähän meidän liikuntatottumuksia ja tunnustaa jos joskus lapsi viettääkin koko päivän lastenohjelmien kanssa (harvinaista, mutta koska muuten ollaan aktiivisia niin en ota niistä harvoista päivistä morkkista. Fuck Pekka Puska jne).
    Ihme hyyssäämistä. Munkin verenpaineet nousi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua että miksi tästä elämästä pitää tehdä niin suunnitelmallista ja suorittamista. Kyllä pitää joskus saada ihan ollakin vaan ja justiinsa katsoa se koko päivä piirrettyjä ilman että siitä pitää johonkin taholle raportoida. Maalaisjärki on vaikea laji.

      Poista
  3. Olipa hyvä, että satuin huomaamaan kommenttisi täältä. Harmi, että koit Neuvokas perhe –kortin negatiivisena. Kortin tarkoitus ei ole missään nimessä olla seurantaväline terveydenhuoltoon, vaan perheelle avuksi ja tueksi. Perhe mielellään itse säilyttää kortin ja päättää, mitä sieltä haluaa nostaa keskusteluun. Tavoitteena on myös, että perhe löytää vahvuuksia omasta arjestaan ja valinnoistaan; vahvistetaan jo olemassa olevaa hyvää. Liian vähälle huomiolle usein jää se, että perheissä moni asia on jo hyvin.

    Eli seurantavälineestä ei ole kyse, vaan apuvälineestä. Kun terveydenhoitajalle mennään ja nämä teemat nousevat esille, niin perhe kortin täytettyään pääsee nostamaan keskusteluun asioita, jotka heille ovat tärkeitä.

    Siinä olet ihan oikeassa, että kortissa on hyvä olla hieman taustaa miksi korttia täytetään. Tämän puutteen olemme korjanneet uuteen painokseen. Korttia lukiessa ja täyttäessä, on tärkeää tietää, että kortti on perheen ja he päättävät mitä sieltä keskusteluun nostetaan. Itseisarvo ei ole kortin täyttäminen, vaan näiden asioiden ääreen pysähtyminen perheen kanssa.

    Kiitos kommenteista ja hyvää syksyn jatkoa!
    Terhi Koivumäki / Sydänliitto / Neuvokas perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ja olipa hyvä että löysit kommentoimaan.

      Ja vielä mahtavampaa että avasit hommaa, meiltä on nimittäin pyydetty koulusta palauttamaan tämä kortti täytettynä. Ei jäänyt olo että kyseessä olisi apuväline vaan nimenomaan seurantaväline. Eli ilmeisesti kouluillakaan ei ole ihan tiedossa mitä varten tämä on olemassa? Hyvä että uusiin painoksiin on löytynyt mukaan taustatietoakin, josko sen myötä asia ei tuntuisi niin negatiiviselta vanhemmista.

      Toinen mitä itse toivoisin kouluilta, on se että nämä annettaisiin vanhemmille suoraan eikä koululaisen kautta. Kuitenkin joka vuosi terveystarkastus alakoululaisille tehdään ja ainakin lääkärintarkastuksiin toivotaan vanhempia mukaan ja käsittääkseni iso osa silloin mukana onkin. Tämmöiset apuvälineet olisi hyvä antaa suoraan vanhemmalle, vaikkapa tämmöisen yhteydessä. Jo siinä voitaisiin yhdessä käyttää hetki siihen että käydään läpi mikä tämä on ja miksi se annetaan. Mutta tämä nyt siis olisi suora toive kouluihin, ei niinkään Sydänliitolle. Kiitos jokatapauksessa kommentoinnista :)

      Poista
    2. Vähänkö kiva että tänne tuli kommenttia oikealta taholta!

      Poista
    3. No älä! ihan mahtavaa. Vaikka mun teksti nyt olikin taas ihan turhaa kiukuttelua.

      Poista
  4. Hei vielä!
    Olet ihan oikeassa toiveesi kanssa, että kortti tulisi saada ohjeistuksen kera, eikä koululaisen kautta ainakaan ilman ohjetta. Toivon mukaan se, että lisäsimme korttiin ohjeet ja taustaa perheelle auttaa jatkossa.

    Nämä teidän kommentit ovat arvokkaita senkin vuoksi, että mekin voimme miettiä vielä lisää keinoja ja tapoja työntekijöiden ohjeistamiseen, erityisesti siinä, kuinka kortti perheelle jaetaan. Emme mekään halua, että perheelle jää kortista sellainen kuva, että se täytetään koulua tai kouluterveydenhoitajaa varten.

    Terveisin Terhi / Sydänliitto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämä sun viestit tuli niin oikeaan aikaan koska meillä on tosiaan vitosluokkalaisen koululääkäri pian edessä ja odotan mielenkiinnolla että pyydetäänkö siellä vielä uudestaan tätä vihkoa täytettynä takaisin. Haluan mäkin jutella elintavoista mutta tosiaan niin että se tuntuu siltä että koulu on siellä taustatukena eikäniin että koulu vahtii.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?