perjantai 4. lokakuuta 2013

Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan

Mulla alkaa olemaan niin epätoivoinen olo ja henkisesti ranteet auki tämän homman kanssa että oksennampa tänne nyt sitten aiheesta oikein urakalla.

Nimittäin Kolmosen nukkuminen. Vauvat valvottaa. Joo. Ei ole uusi seikka. Mutta tämän herran unihommat on. Tämä on nyt jotain ihan outoa.

Kaksikon vauva-ajasta on kauan. Niin kauan että on toki mahdollista että aika on kullannut muistot. Mutta väittäisin silti että herroista kumpikaan ei nukkunut näin huonosti kuin tämä nuorimmaisemme.

Kolmas nukahtaa kyllä suht nätisti. Mutta nyt viime viikot on ollut enempi sääntö kuin poikkeus että jossain siinä klo 00-02 välillä tyyppi herää. Nousee istumaan ja aloittaa sellaisen selkä kaarella itkupotkuraivaroinnin. Joskus rauhoittuu pian, joskus huutaa kolme tuntia. Ja se huuto on kirkumista, kiljumista, silkkaa raivoa. Ei normaalia itkua. Ja kun vauva lopulta johonkin aikaan rauhoittuu niin n. tunnin päästä on edessä uusi "kohtaus". Vastustetaan koko vartalolla maailmankaikkeutta.
Ennen aamuneljää en suostu imettämään. Nälkä sillä ei varmasti ole. Eikä se rinnallekaan välttämättä rauhoitu. Tässä on nyt mietitty pikkuhiljaa kaikki läpi allergioista aspergeriin. Hampaista hulluuteen. Kauhukohtauksista katatoniaan. Unista uhmaan.

Jos vauvan ottaa viereen, se potkii ja riehuu. Nousee istumaan heittäytyäkseen takaisin selälleen. On selkä aivan kaarella ja jäykkänä kuin mikä. Tulee lähinnä mieleen uhmakohtaus. Jos vauva ei huuda tai heittäydy, se hyörii ja pyörii. Kääntyy selältä vatsalleen ja takaisin selälleen. Kyljeltä toiselle. Tätä saattaa kestää lähemmäs tuntikin. Vauva ei välttämättä samalla itke mutta on hyvin levoton. Pyörii, pyörii, pyörii.
Joskus Kolmas rauhoittuu kainaloon ja on siinä tyytyväisenä. Jos saa samalla nipistellä mua kaulasta. No ihan niin uhrautuva en ole minäkään että antaisin lapseni satuttaa mua jotta pysyy itse rauhallisena. Ja kun vauvaa estää nipistelemästä, se alkaa raivota sitten siitä.

Päivisin poika on iloinen ja ihan normaali vajaa vuosikas. Toki välillä vähän väsynyt kun yöt pitää vastustaa. Mutta päivisin nukkuu kahdesti ja se tuntuu riittävän. Sitä öisin esiintyvää vastustamista ei päivisin näy. Öisin meillä on ihan eri vauva kuin päivisin. Itku on erilaista, koko olemus on erilainen. Mikä sille oikein tapahtuu yöllä?

Meillä ei ole ollut ongelmana tehdä arjessa helpotuksia silloin kun väsyttää. Mutta nyt alkaa tuntua siltä että ihan oikeasti tää ei voi vaan jatkua näin. Meillä on imuroitu viimeiksi kolme viikkoa sitten. Muistutan että ollaan kissatalous. Pesutupa on käyty perumassa jo kahdesti kun sen aika olisi ollut. Lakanat on vaihdettu joskus kun ulkona vielä oli lämmintä. Kaupassa käydään vasta sitten kun on ihan ehdottoman pakko. Koska ei vaan jaksa. Ei riitä energiaa. Juuri ja juuri täällä saadaan hoidettua sellainen ihan ehdoton pakko ja niistäkin koitetaan viimeiseen asti luistaa. Mä hallitsen kaaosta hirveän hyvin mutta nyt aletaan olemaan ihan siinä reunalla että koska se arki vaan oikeasti räjähtää.
Mulla on pää täynnä kuhmuja koska unohtelen väsyneenä kaapin ovia auki ja sitten kävelen niitä päin.

Rehellisesti, sanalla sanoen mua vituttaa. Mua vituttaa ihan suunnattomasti. Muutamana yönä olen vain antanut sen vauvan raivota siellä sängyssään. Koska ne lohdutusyritykset ei auta yhtään mitään. Ne on ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei ole keinoa joka auttaa. Senverran katson että ei satuta itseään mutta muuten saa riehua. Yöhuutojen aikana tuntuu että vauva ei näe eikä kuule mitään. Se on vain sitä huutoa ja vauva on jossain siellä sen kaiken huutamisen sisällä.

Mun oma unirytmi on keikahtanut ihan vinksalleen. Jos joskus sattuu yö että vauva nukkuu vaikka viisi tuntia putkeen (mikä siis meillä on oikeasti todella hyvin!) niin mä en saa enää unta sen jälkeen kun vauva herää syömään. Monesti olen niin hämmentynyt että ohhoh, kylläpäs nyt nukuttiin. Ei vaan pysty enää sitten nukahtamaan. Samaten nyt kun viime yönä sain nukuttua kolme kahden tunnin pätkää niin että vauva nukahti muutamassa minuutissa takaisin eikä sen kanssa tarvinnut tuntitolkulla valvoa, en saa itse enää nukuttua. Vaikka väsyttää. Uni ei vaan tule. Koska nyt on muka nukuttu niin hyvin. Kaksi tuntia yritin kunnes annoin itselleni luvan nousta ylös. Meneehän tää vielä mutta mites sitten töiden kanssa...

Mikä helvetti sitä riivaa???

Ps. Tästä nukkumattomuushelvetistä huolimatta vauvakuume ei hellitä. Joku sairaushan se on tämäkin.

11 kommenttia:

  1. Ou nou! :( Voimia! En kyllä keksi mikä Kolkkia riivaa öisin, mutta lähetän kovasti sympatiaa ja empatiaa. Meillä on ollut nyt hammasvaihe päällä "aika kauan" ja just kun eilen mietin, että nyt taitaa helpottaa, niin viime yönä herättiin kolme kertaa. Onneksi tällä kertaa eivät valvomispätkät olleet pitkiä (puoli tuntia?), mutta meillä on myös välillä valvottu 2,5 tuntia karjuen ja unta yrittäen, sitten nukuttu tunti ja sitten taas uudelleen ylös. On väsyttänyt. Ja suomeksi sanottuna vituttannut: eikö tämä koskaan lopu?!

    Mähän oon sortunut myös imettämään, kun se on tuntunut ainoalta keinolta saada tuo raivoroope nukkumaan, mutta eipä se tissikään aina auta - ja sit kun se pelkkä tissi aiheuttaa meillä noita rytmimuutoksia (eli kello neljän heräämisiä), niin ei hyvä sekään. Mä olen ollut "sopivasti väsynyt" ja olen saanut nukahdettua aika kivasti heräämisten jälkeen, mutta nyt olen taas itsekin alkanut reagoida heräilyyn ja alkanut valvoskella. Mutta vaikka hyvin oisinkin nukahtanut, niin jos yöhön mahtuu parikin tuollaista pitempää valvoskelupätkää, niin ei niitä unitunteja kamalan montaa ole ehtinyt tulla.

    Meilläkään tuo ei nuku meidän välissä millään, joten olen luopunut yrittämästä. Maataan sohvalla ja käyn sopivin väliajoin yrittämässä saanko nukahtamaan omaan sänkyynsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hampaat on kanssa yksi mikä mua meinaa tuppaa ärsyttämään. Tuleeko ne, eikö ne tule?? Vaivaako ne?? Mä kyllä herkästi lääkitsen jos epäilen yhtään kipuja mutta en viitsisi joka ätinään sitä panadolia olla truuttailemassa. Tulkaa tai älkää tulko mutta ei mitään viikkokausien vaivoja, kiitos.

      Mä olen kanssa välillä ihan suosiolla noussut pojan kanssa ylös. Mua ärsyttää eniten se tuntikausien möyrintä sängyssä. Nukutaan tai ei nukuta mutta ei vekslata. Mulle ei ole ongelma nousta aamuyöllä pystyyn. Ongelma on se että nuorimies itse sitten möhnöttää vaan sylissä ihan transsissa puoliunisena. Yrittää nukahtaa ja nipistelee mua samalla (mikä on ehkä oikeasti maailman vittumaisinta!).

      Meillä se imettäminen tuntui pari kuukautta sitten vaan pahentavan. Tuntui että sitten se vasta hyöriikin ja on levoton jos antaa maitoa. Nyt kun venyttää tosiaan sinne aamuyölle niin se melkein toimii rauhottavana tekijänä.

      Mä toisaalta "tykkäänkin" siitä että saan aamusta juoda kahvini rauhassa ja hetken olla ennenkuin se vauva herää kunnolla päivään. Mutta joku roti siinäkin, ei se ihan toimi että mä herään 4-5 aikaan.

      Me nukutaan osa yöstäkyllä perhepedissä mutta luulen että yhtenä isona ratkaisijana olisi se että Kolmas nukkuisi meidän kanssa eri huoneessa. Silloin joutuisi oppimaan rauhoittumaan edes osaan öhinöistä itse kun me ei niitä kuultaisi. Tässä kämpässä se vaan ei onnistu. Tää on just niin tätä, kun mulle olisi ok että lapsi on siinä huoneessa ja nukkuu meidän sängyssä niin sitten se ei toimi koska lapsi ei osaa nukkua meidän kanssa.

      Jaksuja hei teillekin, ei oo helppoo ei...

      Poista
  2. Ei mitään lääkityksiä lapsella tai äidillä? Beibe on aika pieni kauhukohtausdiagnoosiin, mutta kovin tutulta toi silti kuulostais. Meillä ykkösellä olo kaks ja kolmevuotiaana kausia, jolloin yöt oli juuri tollasia. Mekin olimme ihan varmoja että se on tullut hulluksi! Yöriehumuset kesti tuntikausia ja niiden aikana laps oli ikäänkuin hereillä mut ihan outo. Päivällä tenava oli taas ihan normaali, eikä kukaan ulkopuolinen nähnyt/uskonut, millaista meillä öisin oli...

    Löysimme aikanaan kahdelle pidempään jatkuneelle jaksolle selityksentapaisen. Eka kerralla syy oli selvästi ventoline-lääkitys (yskänlääke), josta sit jälkikäteen kuulin, et juu, herkkä lapsi voi saada siitä unihäiriöitä (häiriö - miten lievä ilmaus!). Sekoilu loppui heti kun lääke vedettiin vessasta alas. Toinen jakso kesti viikkokausia ja vasta kuukausia tilanteen helpottamisen jälkeen (!) päättelimme, että syyn oli silloin pakko olla henkistä laatua. Olimme muuttaneet ja olin viimeisilläni raskaana - poika oli stressaantunut. Kun vauva syntyi, kotiuduimme ja aikaa kului hiukan, unisekoilut vähenivät ja lopulta loppuivat. Nyt tiedän kuitenkin, et esikoinen (8v) on ehdottoman herkkä luonne, reagoi niin henkisesti kuin fyysisestikin kaikkiin muutoksiin, eikä vieläkään osaa mieltään itse käsitellä ojennukseen. Miten oliskaan kaksivuotiaana osannut!

    En tiedä onko tästä apua, mut oikeesti kaikkea hyvää ja isot tsempit! Tiedän tunteen ja noi sun fiilikset lapsen sekoamisesta ja omasta univajeesta palautti muistot oikein rytinällä mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lääkityksiä kummallakaan eli sen alle tätä ei saa :/ Ja toki on aika nuori kauhukohtauksiin mutta toisaalta miksei ne voisi niitä olla?

      Mun isoilla pojilla ei kauhukohtauksia ollut, en ainakaan muista että mitään isompia kausia olisi ollut. Toki levottomia öitä ja unia ja muita silloin tällöin mutta ei mitään tällaista.

      Mä alan olla taipuvainen vähän sille että tämä nyt on ehkä luonneperäistä. Kolmas nimittäin selvästi on hyvinkin voimakastahtoinen ja joustamaton luonne ja ne jutut taitaa tulla vähän uniinkin. Nytkun oikein olen yrittänyt pari yötä seurata että _millaista_ se riehuminen yöllä on niin esim. tuttia antaessa poika pillastuu ihan täysin, ottaa tutin pois ja paiskaa mahdollisimman kauas. Samaten peitolle kiukutellaan.

      Mitään muutoksia tässä ei ole arjessa ollut, isot pojat on olleet koulussa jo pitkään ja Siippa töissä. Eikä tämä muuten nyt mutta kyllähän sitä miettii että onko siellä takana joku sairaus tai kipu tai jokin? Se epätietoisuus on ankeaa kun ei osaa auttaa. Mä osaan aina hyvin sen levon kyllä ottaa sellaisina pieninä ryppäinäkin nyt vielä kun olen kotona mutta jännitän sitä aikaa kun olen töissä ja se oman levon merkitys on jo toista luokkaa. Ja toki mietityttää tässä tuo muun perheen lepo myös, saako he tarpeeksi nukuttua kun täällä on mielenosoitus joka yö.

      Poista
  3. selkäkaarella huutaminen viittaa aika varmana refluksiin mun kahden refluksikkolapsen äidin kokemuksella. en silti sano, etteikö voi olla muutakin :) meilläkään päivisin ei refluksi itsessään mitenkään anna merkkejä. isommalla meni vuosia ennenkuin edes tajusin, että sillä on refluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet nunju nero!!!! Kiitos hei oikeasti, mä olen miettinyt noita fyysisiä juttuja mutta refluksi ei käynyt mielessäkään. Pistän tämän ehdottomasti korvan taakse ja laitan tohtori googlen laulamaan. Musta edelleen tuntuu että se voisi olla henkisen puolen hommia mutta jos ei tässä muutosta ala näkymään niin sitten aletaan selvittelemään. Onneksi tuli maristua tänne, en olisi tuota itse osannut edes vaihtoehtona miettiä.

      Poista
    2. Hyvä jos kelpas vaihtoehdoksi ;D

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä ihan meidän pojalta.. Meillä yleensä syynä oli joku näistä: hampaat tulossa, korvatulehdus, refluksi ja nukkuminen vanhempien huoneessa. Kolmeen ensimmäiseen auttoi reilusti korotettu sänky ja särkyyn buranaa tai naxoprenia. Meillä ei panadol koskaan tehonnut esim. Hammassärkyyn. Kun kaikki kolme ensimmäistä oli hoidossa eikä meillä silti loppunut huuto, niin siirrettiin lapsi omaan huoneeseen. Ensimmäisestä yöstä lähtien nukkui 2kk heräämättä kertaakaan!!! Työkaverini tätä sitten valaisi, että saatoimme mieheni kanssa omalla kääntyilyllä tms valvottaa lasta ja huutokohtaus tuli, kun hän oli niin väsynyt muttei enää saanut unta.. Itselleni kuulosti ihan loogiselta. Tsemppiä öihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvia mäkin olen miettinyt muttakun ei ole _mitään_ infektio-oireita. Ei yhtään mitään. Toki voihan ne tulehtua ilmankin kuumetta mutta se on kuitenkin niin marginaalisen pieni mahdollisuus että kovin todennäköisenä sitä en pidä. Mielessä kyllä vaihtoehtona.
      Alan taipumaan siihen että hampaitaan se huutaa. Kulmurit on pullistelleet pitkään ja nyt alkaa olla yksi reuna läpi. Ei meillä kyllä vaan koskaan aiemmin neljää viikkoa ole hampaita huudettu. Sittenhän sen näkee kun ne on läpi että rauhoittuuko. "Harmittaa" vaan kun mekin aika kova työ tehtiin tuon jukuripään kanssa aikanaan yövieroituksen kanssa ja sen kanssa että nukkuu suurimman osan yöstä omassa sängyssä niin onko se sama opettelu sitten taas edessä...

      Mä itseasiassa luulen että se on pikemminkin niinpäin että vanhemmat (äidit) ei herää lapsen öhinöihin kun lapsi nukkuu omassa huoneessa. Toki varmasti lapsikin häiriintyy vanhempien uniäänistä muttakun se on siellä äidissä ohjelmoituna että ne vauvan liikkeet ja möhinät rekisteröi sieltä oman unen läpi niin sitten kun on eri huoneissa kaikkea ei vaan enää kuule. Ja lapsikin oppii rauhoittumaan itse.

      Poista
  5. voisko tää olla joku ikävaihehomma? koska meidän leppoisa lapsi on huutanut joitakin päiviä selkä kaarella. ihan uus juttu meillä. annoin panadolia, jos olis hampaat - ikenet kyllä pullottaa - mut ota nyt näistä selvä. korviaan ei arista, mut käyn kyllä ne näyttämässä jos tää jatkuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan ota näistä nyt selvää... meillä oli aavistuksen parempi viime yö, sain nukuttua putkeen jopa 4,5 tuntia. Sen jälkeen kyllä herättiinkin kolmesti syömään mutta oli tosiaan pidempi unipätkäkin mitä ei ole ihan hetkeen näkynyt. Meillä yksi kulmuri alkaa olla läpi. Kolmashan on sellaista selkä kaaressa huutoa kiukkuisena ja väsyneenä kyllä harjoittanut mutta tosiaan otappa nyt taas selvää onko se yöllä sitä samaa..

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?