lauantai 5. lokakuuta 2013

Kaksikon kuulumisia

Vähän väliähän noita muksuja näissä jutuissaan sivuaa mutta harvoin tulee kirjoitettua että mitä pojille oikeasti kuuluu ja missä mennään.

Ekalla päättyy juurikin koulussa ensimmäinen jakso. Vaikka pojan opiskelu onkin kovin lukiomaista jaksoineen ja luokattomuuksineen niin mihinkään varsinaiseen koeviikko-rypistykseen tämä ensimmäinen jakso ei päättynyt. Kokeita kyllä oli mutta ei nyt mitenkään ryppäänä. Eikä kaikista kursseista.
Jakson toiseksi viimeisenä päivänä käytiin koulussa lähinnä kampanjointia Oppilaskuntaan halavien osalta ja päivä päättyi vaaleihin. Eka ei halunnut (MIKSI???!!!!) vaikka kuinka yritin puffata ja markkinoida sille miten siistiä siellä olisi.
Viimeisenä päivänä urheilupäiväilivät Seurasaaressa. Mölkkyä, fudista, kävelyä. Mihin on hävinnyt urheilupäivistä yleisurheilu? Meillä oli ainakin ihan kunnon skabat aina... Ei sillä, Seurasaarihan on tosi kiva alueena mutta urheilupäivä on urheilupäivä.

Ekan kanssa käydään pientä vääntöä harva se viikko kotona olemisesta. Kaverit ja nuorisotalo vetää imuunsa mutta mä haluan että tyyppiä näkyy kotonakin. Ihan jo levonkin takia mutta myös siksi että ollaan välillä yhdessäkin. Tämä on sillälailla vähän paradoksaalinen homma koska mun käsitys yhdessä olemisesta on se että ollaan kaikki saman katon alla, ei nyt välttämättä koko ajan toistemme silmien alla mutta kotona samaan aikaan. Ja Ekan käsitys taas on se että tehdään jotain. Toki me välillä tehdäänkin mutta ihan tarkoituksella ollaan myös tekemättä koska mä ainakin huomaan näissä omissa lapsissani sitä että ei oikein osata vaan olla. Tietysti lapsilla riittää sitä virtaa ja energiaa ja halua puuhaamiseen eri lailla kuin aikuisilla mutta kyllä pitää ihmisen osata myös ihan vaan istua aloillaan. Olla tekemättä mitään. Ja se tuntuu olevan joskus vaikeaa. Se elämänmeno on näillä nuorillakin jo niin hektistä että siellä keskellä on välillä vaikea pysähtyä. Mulle on jotenkin tärkeää se että osataan vaan ollakkin eikä koko ajan tarvitse olla suorittamassa jotain tai sen oloinen että tekee jotain.
Ekan mielestä se yhdessäoleminen pitää aina sisällään tekemistä ja sitten saa kuunnella sitä marmatusta ja mutinaa jos näin nyt ei ole. Onneksi poika kyllä tajuaa sen että on pakko levätä jotta jaksaa ja ei esimerkiksi nutise siitä kun patistellaan nukkumaan. Eilen oli oikein passeli esimerkki, Kaksikko saa viikonloppuisin vähän valvoa ja Eka alkoi olla ihan kypsää kauraa puoli yhdentoista pintaan. Ryömi omaan huoneeseen ja nukahti ennenkuin kerkesin tulla toivottamaan hyvää yötä.
Mä koen myös sen pelkän olemisen tärkeäksi jo ihan siksikin että pojan päivät on välillä ihan superpitkiä,; kahdeksalta aamulla lähtee, käy päivällä kotona syömässä ja tekemässä läksyt, lähtee ja tulee ysiltä takaisin. Ei noita päiviä ole tällä hetkellä viikossa kuin pari mutta poika itse yrittää jatkuvasti kerjätä vastaavanlaisia lisää. Ja nyt kun kakkosjakso alkaa ja puolineljän koulupäiviä on yhtä lukuunottamatta kaikki niin vähän mietityttää että mitä tästä tulee...

Koulu tuntuu edelleen mukavalta ja mielekkäältä. Tässä kuussa on vanhempainilta koskien valinnaisaineita ja voin kertoa että mä tahdon myös takaisin yläasteelle! Kaikki kurssit eivät toki välttämättä toteudu mutta tarjontaa on ihan mahdottomasti! Ja esimerkiksi yhdellä fysiikan kurssilla puretaan tietokone osiksi. Monen aineen kohdalla onkin onneksi se suuntaus että tehdään jotain ja se opiskelu ei ole vain sitä nenä kirjassa-tasoista.

Yläkoulun myötä on myös löytynyt uusia lemppariaineita, kuten jo aiemminkin mainittu köksä. Eka kokkailee meille silloin tällöin, toki poikaa joutuu suusanallisesti neuvomaan melko lailla mutta yleensä se menee niin että valtaosan tekoajasta mä voin maata sohvalla. Joskus meinaa pinna palaa niihin kysymyksiin (jotka saattaa olla sarjassamme Miten sipuli kuoritaan? Niinkuin tuo ei olisi koskaan sipulia kuorinut) mutta yritän ajatella että tää nyt valmistaa sitä johonkin ja jonain päivänä se oppi näkyykin.
Hyvin usein pojan suusta kuuluu myös Tehdäänkö yhdessä ruokaa? tai Tarvitsetko apua? Wooohoo, oikea suuntaus!

Mun piti olla asiasta ihan hiljaa ja kertoa vasta sitten kun koko homma on ohi mutta kun en malta!!!!! Nimittäin. Tokan luokka valmistelee ja on valmistellut koko syksyn koululaisoopperaa! Yhdessä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Joka siis esitetään Kansallisoopperassa. Tää on niin siisti juttu etten tohdi pysyä henkseleissäni! Yritän olla liikaa paljastelematta ja vuodatan hommasta vasta sitten kun koko juttu on ohi.
Tämä proggis on lohkassut ison osan syksyn opetuksesta mutta kirivät sitten myöhemmin. Onhan tämä ihan hillitön kokonaisuus sekä vähän toisenlaisen oppimista. Poika itse on ollut vaihtelevan innostunut, välillä ei jaksa kiinnstaa ja välillä taas silmät säihkyy kun on niin kivaa. Laulujen opettelu on ollut kiva juttu mutta koreografiat tökkii.

Mähän olen aiemminkin kertonut että Tokan ope on kovasti musiikki- ja esiintymispainotteinen. Viimeiksi tällä viikolla Tokan luokka esiintyi vanhempainillassa (olipahan muuten jo kolmas mun lasten vanhempainilta tälle syksylle..) ja toteutti ihan superhauskan esityksen. Vanhempainillan teemana kun oli opetussuunnitelma niin Pikkuiset Kultakalat-laulusta oli tehty muunnelma jossa käytiin läpi vaihe vaiheelta oppivelvollisuus.
Vanhempainillasta senverran että juteltiin erilaisista arvoista ja otettiin kantaa opetussuunnitelman mahdollisiin muutoksiin. Tulipahan erään isän toimesta puheeksi se että meidän lasten sukupolvi tulee aikanaan tekemään sellaisia töitä joista 80% on hommia joita ei vielä edes ole. Eli tavallaan me valmistellaan meidän lapsia yhteiskuntaan jota ei ole vielä olemassakaan ja josta me ei edes tiedetä mitään. Ei ainakaan helpottanut sitä paineen tunnetta ja paniikkia mitä ainakin mä koen paikka paikoin vanhempana.

Lisäksi lisää mahtavuutta; Tokan luokka pääsee osana fysiikan ja kemian tunteja opintoretkelle observatorioon. Mä en kestä!! Noilla on niin siistejä juttuja että mä vaan viherrän kateudesta. Niiden opettajatkin tutisee vaan kaikki innosta kun on niin kivoja juttuja.

Tässä syksyn aikana on edessä myös aamupala koululla. Tälle vuodelle on jostain (??) saatu jotain (???) rahaa jotka käytetään vanhempien korruptointikahvitteluun jonain aamuna, jonka jälkeen saa halutessaan jäädä seuraamaan opetusta. Kivaa tämäkin! Tosin näen jo myötähäpeilevän lapseni kierimässä pulpetissaan mutta ihan sama! Olen paikalla.

Viikonloppuna olisi edessä taas riemuvoittoreissu eli talvivaatteiden hankintaa. Toka ei aio kuulemma ulkohousuja pitää, josta mä olen hieman eri mieltä. Jannu on nyt syksyn saanut painella ilman sillä seurauksella että sillä on vain yhdet ehjät sisähousut. Vaihtoehtona on toki sekin että alan sijoittamaan rahat Tokan tililtä sen vaatteisiin mutta epäilisin että tuota vaihtoehtoa vilauttaessa ne ulkohousutkin sujahtaa jalkaan aika ongelmitta.
Ekan suhteen alan olla aika taipuvainen siihen että ehkä sen ei jokahetki (=koulussa) tarvitse ulkohousuja pitää. Sitä en vielä tiedä että mitä me sitten keksitään että poika pysyy lämpöisenä. Mutta tälläkaverilla ne vaatteet sentään pysyy ehjinä ja ei tarvitse koko ajan olla uusimassa ihan kaikkea vyötäröstä alaspäin päälle laitettavaa.

Ps. Riikalla arvotaan. Ja Lauralla myös.

2 kommenttia:

  1. Ihanan aito kirjoitus taas :). Ja miten ihanasti olet kaksikon arjessa mukana. Tuo teinien (ja työikäisten?!) pysähtymisen vaikeus on hyvä juttu huomata... Joskus Cacciatore luennoi, et pitää itse näyttää mallia: maata sängyllä/sohvalla ja oikein venytellä ja naatiskella oloa ääneen... Tää pitää siis varioida oman perheen mallisesti varmasti. Jollakin se voi olla lenkki ja sauna (kaikissa lenkkivariaatioissa jne :D) jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko myöntää etät mua on aina ahdistanut suomalaisessa työmentaliteetissa se että ei saa pysähtyä ja hengähtää vaan koko ajan pitää tehdä jotain tai ainakin näyttää siltä että tekee jotain. Tämä on ainakin naisvaltaisilla aloilla ihan jokapäiväinen homma. Jos työt tulee tehtyä ja jälki on sitä mitä pitää niin miksi ei voi kiireen keskellä joskus myös pysähtyä? Kiire on sitäpaitsi monesti muutenkin ihan ihmisen itsensä rakentama illuusio.
      Mulle ei ole ongelma pysähtyä ja vaikka maata sohvalla :P Mutta tuntuu vähän huolestuttavalta että jo yläkoululaisissa näkee sitä "kiirekiirekiire"-piirrettä.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?