torstai 10. lokakuuta 2013

Kaviot 1vee!

Blogi tulla tärähtää lähiaikoina yhden vuoden ikään. Ja koska olen tunnettu takinkääntäjä ja sanojeni syöjä niin ajattelin vallan tehdä jotain jota olin ajatellut että en täällä tee.

Mä perustin blogin aikanaan lähinnä ajantapoksi. Ja saadakseni ylös vauvavuoden juttuja. Ja muutakin tietysti. Vauvan kehityksessä ei ehkä sillälailla kuitenkaan tule eteen uutta ja ihmeellistä enää kolmannen kohdalla, vaikka toki sitä kasvua ja kehitystä on aina yhtä mahtava seurata. Mutta ajattelin tästä välinettä myös sille että saan ylös Kaksikon juttuja. Ja tällaisena pidän blogia edelleen. Mutta nykyään se on tietysti jo paljonpaljon muutakin. Tänne voi urputtaa ja vuodattaa pahimmat agstit silloinkun tuntuu siltä että tekisi mieli olla väkivaltainen.

Ja tulihan se sitten tämäkin päivä nähtyä että minä arvon. Mutta pakkohan se on kun keksi niin kivan jutun. Postitteluihin en sentään ryhdy eikä mulla tavaraakaan ole mistä luopuisin.
Mutta mä tykkään kakuista, itsetehtynä että valmiiksi eteenkannettuna. Ja synttäreihinhän kuuluu kakku. Tai mun tapauksessa, kakkuja. Eli.... oletteko kuulleet Juustokakkutehtaasta? Mä olen aivan fani ja huokailen vähän väliä tuon puljun kakkuteosten perään. Koskaan en ole kakkuja tuolta maistanut mutta siihen tulee nyt muutos! Edessä olisi nimittäin Kaupungin makein kakkubrunssi! Johon ajattelin arpoa lipun.

"Valikoimassa Juustokakkutehtaan suosituimmat kakut ja samalla maisteltavissa pikkujoulukauden uutuuskakut! Kakkubrunssi katetaan kauniiseen Astoria-saliin sunnuntaina 27.10. klo 12.00-13.30. Voit syödä rajattomasti herkullisia kakkuja sekä nauttia kahvista ja teestä."

Pieni kytkys tähän kuitenkin liittyy... nimittäin brunssille olisi saavuttava mun kanssa! Eli jos sulla ei ole lokakuun vikana sunnuntaina mitään ja haluaisit sokerihumalan sekä ainakin viime postausten perusteella kaikesta valittavan seuralaisen niin osallistuhan. Muuten joudun menee Siipan kanssa.
Mä tarvitsen vähän irtiottoa arjesta ja kaikesta ja mielelläni jakaisin kakkupalani jonkun kanssa. Voidaan yhdessä pahoin kakkuövereissämme ja harmitellaan loppuvaa kesäaikaa. Ei sulla tarvitse olla lapsia tai muutenkaan keikkua samassa veneessä, kunhan kaipaat piristystä syksyysi! Ja tykkäät makeasta!
Ja hei jos meillä ei irtoa jutun juurta muuten niin voidaan vaan ihmetellä niitä kakkuja.

Pahoittelut että tämä on vähän pk-seutupainotteinen palkinto mutta saa tähän osallistua muuallakin asuva jos on valmis Helsinkiin kyseisenä ajankohtana saapumaan :) Ajattelin että mitään erikoismääräisiä arpoja ei ole vaan jokainen saa osallistua yhdellä arvalla. Ei tarvitse olla rekisteröitynyt, aiemmin kommentoinut, kumminkaimannaima tai muukaan tuttu! Saa mainostaa mut ei ol pakko hei! Ja jos haluaa liittyä seuraan omakustanteisesti muuten vaan niin sekin käy.

Aikaa osallistua on sunnuntaihin 19.10 klo 18 asti! 

18 kommenttia:

  1. Haa! Tää on niin mun kohtalo! Ensinnäkään en ole avannut koko bloggeria -öö- ikuisuuteen. Avaan blogilistan ja hiphei, kaveri on päivittänyt tän just. Rakastan kakkuja. Tää tilaisuus on kaks päivää mun synttäreistä. (toivottavasti ei ole töitä, koska mä niin voitan!) ja, olispa kiva nähdä sinut ja kuulla kuulumiset tämmösissä ympyröissä. :p

    VastaaPoista
  2. No hei minähän en kanssa koskaan kakusta kieltäydy etenkään ilmaisesta, ja olen kanssa kova valittamaan!

    VastaaPoista
  3. Kakkuja mielisin, mutten osallistu. Syynä täyteen buukattu viikonloppu. Mainio arvonta, siitä kommentti. Kiitos Riina O:lle tämän blogin suosituksista! Ainakin viimeaikaiset valitukset osuu niin mun pirtaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no hyvä jos kelpaa, jos ei kakku niin edes valittaminen :D

      Poista
  4. Mä niiin kaipaan kakkua. Ja irtiottoa. Eli mukana arvonnassa, totta kai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arpaonnea, uskon kyllä että oisit ton tarpeessa :)

      Poista
  5. mulla on edellisenä iltana kaverin polttarit... eli tietty mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sissi :D Toisaalta makea on joskus ihan parasta darrassa.

      Poista
    2. Onhan se -ja skumppa. Mut nyt joudun perumaan osallistumiseni - mulle pärähti tohon maanantaille ne valintakokeet, ehkä siis valitsen nukkumisen sunnuntaina :) Toivottavasti tulee lisää lukijatapaamisia!!!!!

      Poista
  6. :D mahtava arvonta vaikken voikaan osallistua, ois ehkä vähän kiirusta päästä sinne saakka... muuten kyllä :D eli välistä jätän haikeasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on nyt vähän tyhmä siltä kantilta että sitoo maantieteellisesti :/

      Poista
    2. Ei kun mahtava, koska tarjoat palkinnoksi aikaa sun kanssa :D Mun mielestä ajatus on mitä mainioin ja se on vaan mun syy, etten asu siellä missä tapahtuu ;D

      Poista
    3. Siis tämmönen on just siks jees, että jokaisessa siis asuu pikku urkkija ;D

      Poista
  7. Yhyy! Taas landettumisesta rangaistaan! Ihan paras palkinto, ei kismitä kuin ihan törkeästi jättää osallistumatta. Onnea kuitenkin vuosikkaalle ja lukekaamme vielä monta vuotta lisää näitä huipputekstejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin kanssa landettua! Silläkin riskillä että paljon kivaa jäisi väliin :) Saa nähdä minkä verran duuni aikanaan verottaa bloggaamista mutta aika aikansa kutakin :) jos en muuta niin valittamaan tulen jatkossakin!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?