sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mitä tänään syötäisiin?



Keittiö on aina ollut minulle kodin sydän. Oikein kliseisen klassisesti. Valtaosa lapsuuden muistoistakin liittyy keittiöön. Mummolassa rieskaa leipomassa, kummitädillä omenamunkkeja ja äidin kanssa pimeetä pullaa eli mokkapaloja.

Ruoka jos mikä on varsinaista jokaisen aistin kuumottelua ja teroittelua. Miltä se näyttää, miltä se maistuu, miltä se tuoksuu? Ihmisen hajuaisti on aisteista se jonka antamat muistot pysyvät mielessämme kaikista pisimpään. Tuoksut pureutuvat muistoihimme kaikista vahvimmin. Minulla nousee mielestä muistoja kun nenään hiipii kirpeän omenan tuoksu jonka yhdistää märkiin vaahteranlehtiin. Kardemumma jonka tuoksu muistuttaa uunituoreesta pullasta kylmänä talvipäivänä. Mansikka jonka tuoksu muistuttaa kesästä. Toivon että omien lasten tuoksunystyröiden kautta välittyy hajumuistoja tuoreista sämpylöistä ja voista. Ja tuoreesta pullasta. Haluan välittää kaikille maailman lapsille itsestäni pullaisen hajumuiston. Kliseistä tämäkin.

Lapsuudenkodissani ei syöty eineksiä koskaan. Yksinhuoltajan perheessä raha oli tiukalla ja einekset kalliita. Eikä niitä siihen aikaan oikein kaupassa tainnut vielä ollakkaan. Söin ensimmäisen pikaruoka-hampurilaiseni kymmenenvuotiaana. Joka oli ikätovereihin nähden vanhana. Äidille kotiruoan valmistaminen oli selvästi omantunnon asia. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Muita vaihtoehtoja ei edes mietitty.
Joskus lapsena sitä roskaruokaa olisi kaivannutkin. Ei sitä hahmottanut piilorasvoista tai ravintorikkauksista mitään. Silloin kiinnosti se mitä muutkin syövät. Tv-mainonta alkoi pikkuhiljaa yleistymään ja sitä kautta pikaruoka herätti myös kiinnostusta. Pizza Hutin ja Carrolsin mainosjinglet siltä ajalta muistaa vieläkin. Vasta vanhemmiten kotiruokaa ja itsetehtyä on oppinut arvostamaan. Työvaiheita, valmistumista, onnistumista.

Toki varhaisaikuisuudesta löytyy sekin vaihe kun elettiin eineksillä. Kun oltiin itsenäistytty ja muutettu omaan asuntoon, pois äidin helmoista. Eines oli halvempaa ja nopeampaa. Ei ollut aikaa kokkaamiseen koska oli niin kiire elää sitä omaa itsenäistä elämää. Mutta pian se eineskin alkoi maistumaan puulta. Aika kauan meni ennenkuin tonnikala tai makaroni taas maistui. Kotiruokaan ei taas kyllästy koskaan.

Vaikka en itse tällä hetkellä eineksiä suosi, ajattelen kuitenkin että on hyvä kun niitä on saatavilla. On tilanteita jolloin ruoanvalmistus on mahdotonta. Sairastelut, hankalat työajat, väsymys. Koen kuitenkin että se suunta, mihin einesten myynti on mennyt, ei ole se suuntaus jota itse liputtaisin. En halua ymmärtää sitä miten kenelläkään voi muka olla niin kiire että että valitsee kaupan hyllyltä valmiiksi paistetun munakkaan. Tai valmiin jauhelihapihvi-taikinan. Tuntuu että joka kuukausi kaupan hyllyille päätyy mitä käsittämättömimpiä valmisvalintoja. Vieläköhän on myynnissä niitä suodatinpusseja joihin kahvi on annosteltu valmiiksi?

En tiedä voiko mutkat vetää ihan näin suoriksi mutta sanoisin että einekset ovat vieroittaneet nykyihmisen ruoasta. Siitä mitä ruoka ihan oikeasti on. Mitä se pitää sisällään. Sosiaalisen median kautta leviää jatkuvasti kuvia eläimistä joita viedään teuraalle, kauhistellaan kananugettien sisältöä tai tuomitaan toisten ruokailutottumuksia. Lähin kosketus ruoan alkuperään on se että kaupan hyllyllä miettii ottaisiko toisten äitien tekemää lihamakaronilaatikkoa vaiko toisen valmistajan vastaavaa jotta sen voi kotona laittaa kahdeksi minuutiksi mikroon. Työvaiheisiin kuuluu lähinnä muovin ja päällyspahvin hävittäminen sensijaan että ruokaa oikeasti käsiteltäisiin vaihe vaiheelta, ennenkuin se päätyy osaksi ruoansulatusta. Kyllähän se varmasti kauhistuttaakin jos sitä polkua alkaa kulkemaan askel askeleelta. Perehtymään ihan oikeasti koko prosessiin. Ihmisten herättely ja pieni shokeeraus ovat aina hyviä asioita, jos ne herättävät ajattelemaan. Mutta keinot tuntuvat olevan kovin hankalia ja joskus jopa kyseenalaisia. Joskus esimerkiksi valokuvat, joista välittyy teuraseläinten kaltoinkohtelu, saattavat herättää enempi puistatusta kuvan lähettäjää kohtaa kuin sitä kohtaan joka oikeasti kaltoinkohtelun takana on. Viestintuoja niinsanotusti ammutaan. Miksi haluat järkyttää näin, ei tämä ole sopivaa materiaalia herkimmille? Mielestäni on tärkeää miettiä myös sitä, millä herätellään itse organisaatioita eikä vain yksittäistä kuluttajaa.

Me täällä hyvinvointivaltiossamme tunnumme ajattelevan ruokaa yhä edelleenkin itsestäänselvyytenä. Vaikka meidänkin kotimaassa kasvavassa määrässä ovat ne perheet joilla ei ole varaa ruokaan. Omassa tuttavapiirissä ei kukaan ole ainakaan julkisesti tuonut itseään esille sen suhteen että ei olisi varaa syödä. Mutta en olisi laisinkaan yllättynyt vaikka heitä olisikin.
Painonhallinta on tärkeää mutta tuntuu että tässäkin suhteessa on olemassa vain ääripäitä. Joko puhutaan sairaalloisesta ylipainosta tai sitten painoindeksi on sairaalloisen matala. Mihin on kadonnut kultainen keskitie ja se että syödään monipuolisesti? Liikuntaa liikkumisen ilon vuoksi, ei vain laihtumista tavoitellen?
Sen lisäksi että ruokaa pidetään itsestäänselvyytenä, liittyy ruokaan mielestäni myös paikoin hyvinkin vääristyneitä mielleyhtymiä. Puhutaan paljon eettisyydestä, ruoan alkuperästä, lähiruoasta. Ja kyllä, ne ovatkin tärkeitä seikkoja. Syömisestä on kuitenkin tullut lähestulkoon kilpailuvarusteltu urheilusuoritus. Joskus mietityttää että onko yksittäisten valintojen takana kuitenkaan se eettisyys vai vaan mielihyvä, joka tulee siitä että saa tuotua esille sen että on nähnyt vaivaa.
Uusia dieetti- ja ruokailusuuntauksia tulee joka vuosi. En tiedä ovatko ihmiset vain niin tiedostavia vai onko heillä kenties vähän liikaa aikaa kun syömisestä ja ruoasta tehdään lähestulkoon uskonto. Ilman ravintoa emme kuitenkaan pärjää, se ei ole uskon asia. Ja samaan aikaan, ihan tässä lähellä ja meidän maamme rajojen sisällä on perheitä, jotka miettivät että mistä saadaan ruoka huomiseksi.

8 kommenttia:

  1. Moni asia kuulosti tutulle itsellenikin. Minunkin lapsuudenkodissa syötiin itsetehtyä ruokaa, se varman antoi mallin itsellekin. Einekset ihmetyttävät minuakin. Ja pikapakkaukset. Joissakin tilanteissa saatan huokaista, että miten nerokasta mainonta nykyään on kun ihmisten mieliin asetetaan aika jänniä mielikuvia ruuanlaitosta ja syömisestä. Hmm, tätä tekstiä pitää miettiä ehkä vähän enemmän vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua älä mieti enempää :D Mä en ole tähän yhtään tyytyväinen, tästä piti tulla ihan erilainen. Sellainen kiva keittiön lämpöä huokuva ja hyviä fiboja lähettelevä mutta sitten satuin keskelle keskustelua, jossa (ihan hyvässä hengessä) juteltiin juurikin esimerkiksi siitä että onko kuinka aiheellista ja asiallista postata SoMeen millaisia kuvia eläimistä ja mikä on kenenkin vastuu jne jne. Ja sitten tämä ajautui noille urille. Nyt kirjoittaisin varmaan ihan eri lailla.

      Poista
    2. :) Alku oli tosiaan lupaavan pullantuoksuinen, siihen asti kun tyrmäsit sen kliseiseksi. Touhua vain rauhassa ja ylpeänä keittiössäsi!

      Niin se ruokapuhe vie mennessään ja hautaa alleen itse ruuan. Monipuolisesti kuitenkin kirjoitit problematiikasta, samanlailla minäkin ajattelen ja olisin ehkä kirjoittanutkin jos olisin jaksanut. Muistan aina kun yksi kaveri mainosti facessa luomuruokakampanjaa kommentoimalla että "teillä on siihen varaa". Niin on.

      Poista
    3. Klassinen esimerkki siitä miten mä hyvin harvoin pystyn kirjoittamaan tekstiä yhdellä istumalla niin että saan samalla kerralla sekä alun että lopun :D Siinä ehtii mieli muuttumaan montakin kertaa kun monessa osassa kirjoittaa.

      Nyt muuten kun mainitsit tuon että luomuun on varaa niin huomaan että unohdin kirjoittaa vielä siitä että moni varmaan kernaasti söisikin luomua ja lähiruokaa vaan kun ei ole varaa.

      Poista
  2. Mä aina innostun uusista eineksistä, ostan niitä, maistan ja tajuan, että ihan kamalaa kuraa, en osta toiste. Tai no, pakastekala-, soija- ja quorn-juttuja meillä käytetään aika paljon, esimerkiksi kalapuikot on musta edelleen tosi hyviä. Olen siis suhteellisen einesmyönteinen, mutta petyn lähes aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kamala kalapuikkotrauma. Tykkäsin niistä ennen mutta sitten erään kerran paistoin niitä ja yksi niistä imaisikin kaiken sen öljyn siitä pannulta itseensä ja kun haukkasin niin ne öljyt turskahti tosi ihanasti suuhun. En oo sen jälkeen kalapuikkoja syönyt. Elämäni tragediat...

      Poista
  3. Eiköhän siellä luomu-lähi-eettisten ostosten takana ole useimmiten se ihan oikea ajatus. Sitä paitsi minulle helpolla pääsemisen korostaminen kuulostaisi loogisemmalta kuin vaivannäön korostaminen. Omassa kaveripiirissäni ainakin... Enkä itse ole koskaan ollut marttyyripisteitä keräilevää tyyppiä missään asiassa, niin ei tule mieleen, että kukaan muukaan voisi niin ajatella.

    Työtön kaverini, joka elää toimeentulotuella, ostaa kaiken luomuna ja on lisäksi allerginen todella monelle raaka-aineelle, mikä tuo lisäkustannuksia syömisiin. Rahat on loppu ja kaikki menee kädestä suuhun, muttei silti tingi periaateista kuin pakon edessä.

    Toista se on meillä. Lähestään aina ei lähde luomu kaupasta mukaan, vaikka varaa olisi ja luomu on erittäin lähellä sydäntä. Kai sitä säästelee varojaan tulevaisutta varten, kun ei ole nyt mukana normaalissa työelämässä. Pätevämpi syy ehkä kuitenkin on se, että on niin tottunut vahtimaan rahojaan, että oppiminen pois vanhoista tavoistaan on hidasta ja käy askel askeleelta. Suunnitelmissa on tehdä joskus laskelma, paljonko ruokakorini hinta kallistuisi, jos ostaisin vain luomu-lähi-eettistä. Hyväbloggauksen aihe, jos vain jaksaisin tehdä pohjatyön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä mistään marttyyripisteistä puhunutkaan. Mutta on olemassa ihmisiä jotka juurikin kokevat tarpeelliseksi tuoda itseään esille omien valintojensa suhteen. Jolloin tulee olo että onko se valinta tehty pyyteettömästi ja tässä asiayhteydessä eettisestä näkökulmasta ajateltuna vaiko siitä että on tarve tuoda esille sitä omaa paremmuutta. Ja eikai sillä, ei siinäkään mitään pahaa ole mutta asioista voisi silloin puhua niiden omilla nimillään. Eikä verhota itseään johonkin jota ei kuitenkaan ole.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?