tiistai 1. lokakuuta 2013

Perheen ainoa

Mitä isommaksi mun lapset kasvaa, sen enemmän mä koen paineita naisena. Koska mun lapset on poikia. Sen enempi mua mietityttää että millainen naiskuva heille muodostuu. Mun välittämänä. Ei sillä, tykkään kyllä itsestäni ja mun on hyvä olla omissa nahoissani mutta miten mun lapset, tarkemmin sanottuna mun pojat mut näkee? Kuinka paljon mun välittämä kuva tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa eri tilanteissa kun ovat tekemisissä naisten kanssa? Vaikka vanhemmuuskin tuntuu välillä vaikealta niin nyt olen alkanut hokaamaan myös sen että naisena olo on vaikeaa kun muu perhe on vastakkaista sukupuolta. Ei vain kasvattajana vaan myös naisena.

Meillä ei ole olemassa mitään naisten tai miesten hommia. Kaikki tekee kaikkea. Puheissa ei vilahtele maininnat siitä että sä olet mies ja mä olen nainen. Sukupuolisuus ei vilahtele arjessa tai korostu toiminnassa. Hellyyttä ja huomiota jaetaan saman sukupuolen kesken ihan huoletta. Kaksikkokin keskenään. Siitä huolimatta, teini-iän edetessä, nämä sukupuolihommat tuntuu korostuvan. Kaksikosta kumpainenkin käy läpi selvästi sukupuolien eroja. Kumpikin vähän eri tavalla koska kuitenkin ovat vähän eri kehitysvaiheissa. Tietynlaisia ennakkoluuloja rakennetaan ja rikotaan, pohditaan ja puhutaan. Musta tuntuu että heillä on tällä hetkellä turvallinen olo kun iso osa perheestä on samaa sukupuolta. Vaikka ollaan samaa perhettä niin se sama sukupuoli luo sellaista tietynlaista me-henkeä. Mistä mä sitten jään ehkä vähän ulkopuolelle. En tahallisesti, enkä tahtomattani vaan siksi että mä en voi ymmärtää sitä kaikkea mitä on olla miespuolinen. En vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Tiettyinä hetkinä tuntuu että olen maailman ainoa naispuolinen.

Silloin kun mä olin yksin Kaksikon kanssa, en koskaan miettinyt sitä että heiltä jäisi jotenkin puuttumaan miehen malli elämästä. En koskaan murehtinut sitä että perheen ainoa aikuinen on nainen. Ei se ollut mikään ongelma. No nyt kun Kaksikolla on jokapäivä perheessä aikuisena myös mies niin mä huomaan kaipaavani sitä että en olisi ainoa. En mä edelleenkään koe että alkaisin tekemällä tekemään tyttöä mutta huomaan kaipaavani esimerkiksi siskoa. Päivät on niin täynnä testosteronia.

Vaikka mä koen että lasten kanssa on kyllä helppo puhua asioista, niin on kuitenkin tilanteita joita on vaikea avata. Esimerkkinä, meillä on lauantaisin sauna. Tokalle tuntuu olevan tosi tärkeää että me perheen aikuiset ollaan siellä kumpikin mukana. Mä en kuitenkaan halua saunoa kuukautisten aikana. Tätä on tosi vaikea yrittää selittää koska kuukautiset ei kuitenkaan ole este saunalle. Mä en vaan silloin halua saunaan mennä.
Toinen esimerkki, mä imetän edelleen. Paljonkin. Kaikki perheen miespuoliset kyselee vähän väliä että millaista se on ja miltä se tuntuu. Ja harmittelee sitä että eivät voi itse koskaan sitä kokea. Meillä podetaan imetyskateutta. Tuo on musta itseasiassa tosi suloinen lähtökohta. Mutta mä en sitä imetystä sillälailla koe miksikään etuoikeudeksi. Se nyt on biologinen osuma että mä sen teen. En kuitenkaan osaa sitä sen ihmeemmin glorifioida tai selittää ja kertoa miltä se tuntuu ja millaista se on.
On vain juttuja, biologisia faktoja, jotka nyt on näin. Ja niitä on vaikea kertoa ja ymmärtää. Puolin ja toisin.

Kun tämä oma elinympäristö on näin maskuliininen niin huomaan vähän väliä että omalla päällä on tarve korostaa sitä omaa feminiinisyyttä. Mä olen aina ollut pörröpäinen verkkareissa viihtyjä mutta nyt pitää vähän väliä kiskoa mekkoa päälle ja harjata mascaraa silmiin jotta en huku liikaa tähän poikaporukkaan. Vaikka haluan kuulua perheeseen niin haluan kuitenkin erottua sieltä massasta sukupuolellani. Ja se on joskus vaikeaa koska olen ainoa. Huomaan hörötteleväni "poikien jutuille" ja viljeleväni niitä itsekin. Meinaan turtua miehisiin stereotypioihin ja tuntuu että välillä olen ihan yksin sitten niiden omien juttujeni kanssa. Mitä nuo ei vaan tajua! Ja vaikka meillä ei olekaan tyttötilaus vetämässä niin joskus mietityttää että aukeaisiko tietyt jutut helpommin siskon kautta? Äiti on kuitenkin aina äiti ja äitiä saattaa olla vaikea mieltää myös naiseksi.

Ps. Elokuvissa oli muuten kivaa! Tosin tietysti kun valvoo pari tuntia myöhempään kuin yleensä ja marinoi itsensä irtokarkilla ennen nukkumaanmenoa niin seuraavana päivänä tuntuu että olisi darra. Käytiin katsomassa suht äijämäinen veto 2 Guns joka oli just sopivan viihdyttävä. Ei liian vaikeaa juonta kahdelle väsyneelle eikä liikaa henkilöhahmoja tai muuta aivokapasiteettia syövää. Itse leffaa enemmän innostuin kyllä Machete Killsin trailerista. Robert Rodriguez on ihan mahtava ja olen tykännyt tyypin jokaisesta leffasta. Suorastaan nero ja vähän Tarantinon varjoon jäänyt. Ja ihan suotta!

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Pakko kommentoida näin poikalapsien äitinä kirjoitustasi. Ymmärrän siis niin, mitä tarkoitat! Ja itse olen miettinyt ihan samaa.. miehelläni on kaksi veljeä, ei siskoa ollenkaan ja itselläni on kaksi isoveljeä. Omasta kokemuksestani veljeni eivät keskenään puhu mistään kovin henkilökohtaisesta, ne asiat kerrotaan minulle. Olen molempia veljiäni auttanut heidän vaikeissa paikoissa ja on ollut välillä hämmentävää huomata, että toinen sisarus eli veljekset eivät tiedä tuon taivaallista toisen ongelmista.
    Mieheni myös sanoo kaivanneensa siskoa, heillä siis kolme poikaa.. eivätkä nuokaan keskenään puhu, kuin "äijä"-juttuja. MUTTA yritän omille lapsilleni sanoa, että ovat toisilleen tukena, eikai se sukupuoli ja putkiaivot voi henkistä yhteyttä ja tukemista estää? Jää nähtäväksi..

    Kirpeää ja mukavaa syksynjatkoa!

    Tuuli + pojat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt myös paljon sitä, kun sanotaan että pojilla on tapana valikoida kumppaniksi äitiään muistuttava henkilö. Että hei oikeasti aika kamalaa?! Tuollaisen koen tosi isona paineena.

      Ja toisaalta tuntuu musta jotenkin hassulta että joutuisi nyt jotenkin puheissa korostamaan sitä että puhukaa vaikka olettekin poikia ja olkaa tukena toisillenne. Eihän se voi oikeasti olla sukupuolesta kiinni?!? Jostain ne sukupuolinormit vaan tulee vaikka niitä ei kotona korostakkaan.

      Syksyn jatkoa sinnekin :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?