keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Vauva on...

..jo yksitoista kuukautta! Vähiin käy.

Kulunut kuukausi on vain jotenkin suhahtanut ohi. Mitään kovin isoja kehityksen virstanpylväitä ei ole näkynyt. Koitetaan riipiä kasaan kuitenkin jotakin jokakuiseen raportointiin.

Menneiden viikkojen aikana Kolmoselta on bongattu se varsinainen ensimmäinen oikea sana. Yöaikaan saamme kuulla monta kertaa viikossa riipivän titttiiiiiiiii huudon ja ompahan ilmaus kuultu muutamaan oikeaoppisestikin; tisssiiiiiii. Mun mielestä myös sana äiti on jo käytössä. Suurelta osin kuitenkin edelleen mennään sillä tätätätätätätpäpäpäpäpäpäpäjääjjääjjäääjjäääää-linjalla.

Vauvalle on pikkuhiljaa taiteiltu riisuttuja versioita muun perheen ruoasta. Omat pöperöt ei oikein tunnu maistuvan, maistiaiset taas maistuu. Kolmoselle on viime aikoina isketty lusikkaakin käteen mutta ei se vielä oikein jaksa kiinnostaa.

Suukkoja viljellään edelleen paljon, kissojakin suukotellaan jos vaan naaman etäisyydelle osuvat. Toiset vauvat suukotellaan mutta myös raavitaan. Eli vieressä pitää vahtia koska rakkaus nyt vaan on rajua. Leluja ei suostuta jakamaan ja huuto raikaa jos ei saa mitä haluu.

Yöt menivät jo melko mukavasti mutta viime viikkoina Kolmas on herätellyt perhettään yöllisillä mekastuksilla, jotka muistuttavat lähinnä kauhukohtauksia. Kesto voi olla mitä vain muutamasta minuutista kolmeen tuntiin ja rauhoittumiskeinot ovat pyhä mysteeri. Ei ehkä ihmekkään että vanhemmat ovat melko väsyneitä...

Olemme olleet muutenkin vähän sormi suussa vauvan rytmittelyiden kanssa. Välillä kun tuntuu että tyyppi jaksaisi kestää hereillä lounaan yli ja välillä taas tuntuu että ei todellakaan. Koitetaankin vähän haistella tyypin ruumiinkielestä että koska unta palloon mutta kovasti tuntuu jannulla jaksut vaihtelevan.

Taaperokärryn kanssa Kolmas on uskaltautunut ottamaan muutaman haparoivan vahinkoaskeleen mutta muuten eteneminen tapahtuu konttaamalla. Voiko muuten ilmaista että vauva juoksee kontaten? Meillä nimittäin tapahtuu tällaista juoksukonttausta kun esimerkiksi isoveljien huoneen ovi on auki. Ja voi sitä pettymystä kun ovi pamautetaan nenän edestä kiinni.
Jokatapauksessa, vauva kävelee tukea vasten mutta taaperokärry on vielä liian hutera ja on paljon kivempaa kääntää se ylösalaisin ja ihmetellä renkaita. Sohvaa pitkin mentäessä vauva suorastaan juoksee tukea pitkin.

Pieni maailmanmatkaaja jättää tutkimusmatkojensa päätteeksi jälkeensä aikamoisen sotkun. Kengät on revittynä lattialle, pipot ja hanskat heitetään pois kaapista ja Isin lehdet käydään lukemassa. Kamalasti tutkittavaa ja joka päivä ulottuu johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Äidin punaiset saappaat houkuttaa ja oma hoitoreppu pitää tutkia tavara tavaralta monta kertaa päivässä. Kissojen ruoka olisi ihmeellisintä maailmassa ja vessaharja on suorastaan vastustamaton. Pinsettiotekkin tuli opittua kissanhiekan tutkimisen lomassa.

Eroahdistus alkaa olemaan kivasti mennyttä mutta väsyneenä äidin syli on se mikä vaaditaan, jos se lähettyvillä on. Mutta viime aikoina Kolmosta on siis annettu mummonkin hoteisiin pidemmiksi ajoiksi ja mummo onkin muodostunut Kolmoselle tärkeäksi. Mummon nuttura tarkistetaan ja tutkitaan joka kerta.

Kolmas on pari kertaa kiivennyt sivuvaununa olevasta pinnasängystään meidän parisänkyyn eli aletaan elellä niitä hetkiä kun laita täytyy kiinnittää takaisin. Sohvalle tai tuoleille ei onneksi vielä kiivetä. Pari kertaa poika on tullut jalat edellä alas, todennäköisesti puhdasta vahinkoa. Pää edellä kun tuntuu olevan se kantava teema vähän kaikessa...

Tuntuu jotenkin ihan absurdilta että vuosi sitten alettiin olemaan aika tuskaisessa vaiheessa. Loppuraskaus kolotti ja vähintäänkin henkisesti närästi. Ei jaksa uskoa että kalenteri on kohta pyöräytetty ympäri ja meitä on ollut viisi lähes täydet neljä vuodenaikaa.

EDIT Lisään vielä vähän Junon innoittamana sekä "nukutun" yön jälkeen mieleen tulleita.

Kolmas selvästi tykkää perheen yhteisistä ruokahetkistä, kun ollaan kaikki samaan aikaan pöydässä. Poika osallistuu mukaan höhöttelemällä ja hihittelemällä sekä kirkumalla ja kiljumalla. Ruokailujen aikana aina jossain vaiheessa koetaan se kliimaksinen hetki kun Toka hakee päähänsä peltorit.

Mä olen ostanut aamukahvihetkeni vauvalta riisi-maissikakuilla. Tyyppi mussuttaa sitä tyytyväisenä (ja murentaa pitkin poikin) sen aikaa että mä saan kofeiinia verenkiertoon ja alan ehkä jotenkuten hengittää.

Kolmas jaksaa tutkia ja ihmetellä kotia ja tavaroita itsekseen aika kivasti, mutta meilläkin siinä katseen välittömässä läheisyydessä on oltava tuttu henkilö. Vauva saattaa myös seikkailureissuillaan vessaan tai makkariin huudella vähän väliä varmistushuuteluja että kotosalla on muitakin. Vieraassa paikassa jos ollaan niin ei auta kovin pitkälle haaveilla menevänsä.

Musiikki on myös meillä pop. Polvet notkuu oikeastaan kaiken kanssa, missä nyt vaan on joku rytmi. Koreografiaa täydennetään vilkutuksilla ja käsien taputtelulla.

Vauvalla on myös jossain oma salainen piilojemma mihin se käy piilottelemassa tutkimusmatkoiltaan löytämiänsä juttuja. Tällä hetkellä kadoksissa mm. d-vitamiinipullo ja kaukosäätimen takaosa.

Ulko-oven käydessä vauva konttaa aina hirmuista kyytiä katsomaan että kuka tuli. Ja sulaa hymyyn joka ylettää varpaisiin asti jos ovella näkyy tuttu naama.

8 kommenttia:

  1. Ihana päpäpäpääpääpääää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!! Nää on taas näitä "voikun se ei ikinä oppisi puhumaan ja sitä ja tätä"-hetkiä...

      Poista
  2. Meillä tää numero dos oppi just kiipee pois pinniksestä ja siitä lähti laita. Kauheeta toi venkslaus, laitaa irti ja takas ja pohjaa ylös ja alas.
    Kohtahan teillä juhlitaan. Joko oot aloittanut järjestelyt, tilannut servetit ja tehnyt koekakkuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olis kellarissa valmiina isojen vanha lastensänky ja mä haaveilisin että tyyppi siirretään siihen heti kun se vaan oppii jalat edellä tulemaan alas. Todellisuudessa tuskin uskalletaan mutta jotenkin mä haaveilisin että pääsisi tosta pinnasängystä jo eroon. En kanssa tykkää tota edestakaisin vekslaamista.

      Ja joo niin ois kohta kauheet bakkanalit edessä. Servetit, hehe.... no kauppalistassa lukee että talouspaperia, meidän taloudessa se lasketaan servetiksi. Mulla oli itseasiassa haaveissa toteuttaa joku suunnaton ja hillitön ja uskomaton brunssi. Enempi vähän sellaset aikuisille suunnatut bileet (toki kaikki lapsetkin ruokittaisiin mutta se tarjonta ois ollut ehkä vähän vähemmän sellasta lasten buffetia), kun ei toi lapsonen vielä tajua koko kekkereistä mitään. Vieläkin mielessä mukavana muistona meidän Nimiäiset ja joku samanmoinen ois ollut kiva, brunssi-idealla siis. Muttakun ei jaksa :D kyllä täällä joku käntty on tarjolla the dayn koittaessa mutta brunssit nyt jää... ellen sitten muutamaa päivää ennen saa jotain hillitöntä virtapiikkiä. Ja rahaa :D

      Poista
  3. Mä tapasin just kaverin yksvuotiaan, joka oli ihan hullu apina, kiipeili pöydillä ja syöttötuolissa ja mitä kaikkea. En mä tajunnut, että vauvat voi kiipeillä niin! Meidän sankari kiipesi matalan säilytyslaatikon päälle ja jäi siihen jumiin itkemään. Voi voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika varma että meille tulee juurikin tuollainen hullu kiipeilijä. Tyyppi on niin utelias ja yrittää nyt jo päästä kaikkeen mahdolliseen. Mä olen itsekin ollut aikanaan hullu kiipeilijä. Puolitoistavuotiaana kirjahyllyn päällä ja kaksivuotiaana mökin katolla. Äitiparka.

      Poista
  4. Kiitos ihanasta kommentistasi blogissani ja kiva kun käyt vierailulla! =)) Sinulla on mielenkiintoisia tekstejä täällä. =D Lueskelin jo muutamia ja pitää tulla lukemaan lisää joku päivä ;) Meidän nuorempi on nyt 7kk. Nukkuu onneksi jo yöt putkeen, mutta korvatulehdusta pukkaa toisen perään, niin välillä on huutoa koko ajan.. Vanhempi on jo 4,5v ja välillä intoutuu kiusaamaan nuorempaa. Onneksi pienempi yleensä vain nauraa kun ei vielä tajua että häntä kiusataan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiva kun tulit vastavisiitille :) Ihanan pieniä sun pienet, toivottavasti taudit alkaisi olemaan taltutettu!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?