lauantai 16. marraskuuta 2013

Vaimo älä ole onneton, meillä melkein kaikki laitteet on

Mä halusin lapsena aina jos jonkinlaista laitetta. Jäätelökonetta, vohvelirautaa, leipäkonetta. Mitähän muuta vielä? Musta se ajatus vaikka itsetehdystä jäätelöstä oli tosi kiehtova. Tämä taitanee olla joku luonteenpiirre koska vieläkin haalisin juttuja. Toivelistalla nyt vähän vanhempana on ainakin mehulinko (se sellainen jolla saisi tehtyä vaikka juureksista mehua), yleiskone ja keittiöpoltin.

Äiti oli aika maltillinen näiden mun toiveiden kanssa. Vohvelirauta taisi olla ainoa jonka äiti suostui hankkimaan. Ja ymmärrän kyllä oikein hyvin miksi. Alkuhuuma on aina alkuhuuma ja sen jälkeen laitteet valtaa pölykerros. Äiti ei ole mikään hamstraaja mutta kun jotain hankkii niin se kanssa jää. Siihen asti että on käytetty niin loppuun että ei kannata enää korjata.

Onneksi nyt kuitenkin kun on itse aikuinen niin voi hankkia omiin kaappeihinsa pölyttymään vaikka mitä hilavitkuttimia! Ja kyllä on kuulkaa hankittukin. Ehkä parasta isona olemisessa on omat rahat ja mahdollisuus hutihankintoihin. Ihan ilman että tarvii keneltäkään kysyä. Tai ihan vaan sentakia että muroannostelija nyt vaan näyttää kivalta keittiössä.

Toteutin yhden lapsuuden toiveen ja ostin meille joku aika sitten kaupunginosakirpparilta jäätelökoneen. Olipahan paras kodinkonehankinta pitkään aikaan! Olen ihan fanahtanut. Leipominen meinaa jäädä kun koko ajan pitäisi kokeilla eri makuja jätskikoneella. Ei se pömpeli meinaa ehtiä jäätyä sitä tahtia kuin meillä olisi laitteelle käyttöä. Ei varmaan syöty koko kesänäkään jäätelöä niin paljon kuin nyt on syöty. Kun mä hurahdan johonkin niin hurahdan täysillä.

Senverran on kokeiltu että kotijäätelö vaatii kyllä ihan ehdottomasti itseensä kermaa. Yritin tehdä kevyempää versiota pelkästä maidosta mutta lopputulos oli vähän turhan sorbettimainen. Mennään siis kermalla.
Edessä on joulujäätelö-kokeilut, glögistä huvittaisi kehittää joku sorbetti. Kahvijäätelö on kehitettävä ja lapsille joku oma herkku. Toivovat ainakin pistaasijäätelöä ja sitruuna-sorbettia. Uskompa myös että marjat ei jää meidän pakkaseen pyörimään. Vauvallekin voisi kehitellä jonkun oman herkun. Virittelen päässä jo makuyhdisteitä. Sitruuna-suola-tequila. Kahvi-kaneli-suklaa.

Toistaiseksi kokeiltuna ja hyväksi havaittuna on lakujäätelö, minttu-suklaajäätelö sekä valkosuklaa-jogurttijäätelö. Vähän arkoja on oltu vielä makuyhdistelmien kanssa mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Chili kiinnostaisi ainakin yhdistää johonkin, kardemummaa tulikin jo kokeiltua. Hunaja oli aika kiva makeuttaja ja maun antaja mutta liikaa ei saa lorahtaa tai sössiintyy koko satsi. Yllättävän läpitunkeva maku.

Leipäkonekin meillä joskus oli mutta mihin lienee hävinnyt vuosin varrella. Saadaankin nyt onneksi kavereiden Möykky-niminen leivänvääntäjä lainaan loppuvuodeksi. Möykky on melko äänekäs ja tilaakin vievä kapine mutta luulen että hänestä tulee meille oikein rakas ja pidetty hoitolapsi. Ja me ei metelistä säikytä! Arkisen kakofonian ylittää vasta kaikki katujyrää kovempiääniset.
Pitänee hieman perehtyä mutta Möykyltä toivotaan ainakin jotain valkosipulista, rapeakuorista ja maistuvaa. Jouluksi jotain limppumaista ja viikonloppuaamuihin riittää että on tuoretta ja lämmintä. Onnistuisikohan ruisleipä Möykyltä?

Niin ja sen vohveliraudan ajattelin sosialisoida mutsilta jahka sunnuntaina siellä käydään. Tallellahan sen täytyy vielä olla.

Ps. Voi että nyt on kyllä taas ihan writer's block koskien Ainekirjoitusta. Vaikka olin ihan innoissani aiheesta. Sitä piti kirjoittaa mutta tulikin tämä. Saletisti taas huomenna viittä vaille kuusi hakkaan läppäriä päähän.

6 kommenttia:

  1. Just iloitsin ääneen meidän pientä keittiötä. Jos olis tilaa haluaisin heti Kitchen Aidin monitoimikoneen, sodastreamerin, jätskikoneen, leipäkoneen ja blenderin. Mitään näistä en oikeasti tarvitse, kerran vuodessa voin pullataikinan vääntää ihan dähkövatkaimella eikä meillä edes juoda kuplajuomia juuri ikinä. Mutta ihanaa jos tarvitseva saa tarvitsemansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sosastream ihan älyttömän kovalla käytöllä. Meillä menee sitä ihan pelkkää happovettä tosi paljon eli siinä mielessä se on ollut hyvä hankinta että ei tarvitse kantaa pulloja niin paljoa. Ei enää edes mausteta kuplavettä millään koska ne sodastreamin litkut on ihan kamalan makuisia. Pullataikina on musta paras tehdäkäsin :) tuntee koska se on valmis. Paljon juttuja mitä ei koskaan voi koneella korvata mutta myös paljon juttuja mihin konetta tarvitsee.

      Poista
  2. Minä en taas ole niin hirvittävä koneihminen. Mutta onhan noita sähkövatkain, leivänpaahdin, kahvin- ja vedenkeitin joka päivä käytössä... Jäätelökone olisi varmasti huippu varsinkin muun perheeni mielestä :D. Mutta taas leipäkonetta en tajua, tuleehan se leipä lopulta aika nopeasti käsinkin, kun vaan aloittaa. Ja aloittaa pitää varmaan koneenkin kanssa :).
    Minä en myös ole keksinyt Ainekirjoituksiin mitään, joudunkohan luopumaan koko huvista (toim.huom. olen toki ollut tätä mieltä jokaisen ainekirjoituksen kohdalla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään sanoisi olevani koneihminen mutta.. tykkään tehdä asioita alusta lähtien ite. Kaikkea ei kuitenkaan pysty ihan käsin tekemään. Noissa syömähommissa esimerkiksi tykkään kun tiedän ihan elintarvike elintarvikkeelta mitä sinne suuhun menee. Kun ne on alusta pitäen käyneet mun käsien kautta.
      Musta sämpylät tekee parhaiten käsipelillä mutta leivästä en ole saanut niin hyvää kuin leipäkoneella saa. Ehkä mä en vaan osaa tehdä leipää :D

      Mulla olisi tarkoitus kääriä hihat nyt ja yrittää ainekirjoitella. Toivottavasti perhe nukkuu pitkään. Vähän marinoin aivoja ensin kahvilla.

      Poista
  3. Aikas houkutteleva jätskikonemainos. Mutta että sitruuna-suola-tequila :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viski sopii jätskiin ainakin tositosi hyvin. Vähän pähkinöitä ja suklaata kanssa mukaan niin nuo maut tukee oikeasti tosi kivasti toisiaan. Ei sitä tietenkään sinne mitenkään lorotella vaan ihan pikkasen huljaistaan. Ehkä toi tequila on vähän toiveajattelua että se sopisi mutta varmasti kokeilen jahka pyörittelen vähän miten ja minkä kanssa se sopisi parhaiten.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?