perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvästit

Joulukuu. Ihan virallisesti talvi. Vaikka täällä pk-seudulla ei talvi vielä ole ollutkaan. Mutta juostessa vuodenaika kyllä jo tuntuu. Talvi on talvi ilman lunta ja pakkastakin. Kyllä se ilmasto vaan on toisenlainen.

Mä en ole talvijuoksija. Olen muutaman kerran kokeillut lenkkeilyä talvella ja se ei vaan ole mun juttu. Kyse ei ole pukeutumisesta, se onnistuu kyllä. Mutta näillä leveysasteilla ja meren ääressä asuessa talvet ovat ennenkaikkea kosteita. Ja se vaan on tähän vuodenaikaan liikaa. Hengittäminen koskee juostessa. Oulussa ei ollut mikään ongelma juosta -20 asteessa koska pakkaskeli oli kuiva. Mutta täällä, ei onnistu. Eikä se tarvitse aina sitä pakkastakaan täällä. Niinkuin sanoin, ilmasto on tähän vuodenaikaan toisenlainen.

Luulen että vetäisin tämän juoksukauden viimeisen lenkin sunnuntai-aamuna. Sinänsä pitäisi varmaan olla kiitollinen että joulukuussa pystyi ylipäätänsä juoksemaan. En muista koska olisin viimeiksi juossut joulukuussa. En varmaan koskaan. Kävelyä olen talvisin harjoittanut mutta ei se ole sama, ei lähelläkään.

Jokatapauksessa, summataampas hieman. Heiaheian mukaan tämän vuoden ensimmäinen juoksukerta on ollut elokuun puolessa välissä. Siitä päivästä tähän päivään juoksukertoja on kertynyt yhteensä kaksikymmentäseitsemän (27) ja juostuja kilometrejä sataseitsemänkymmentä (170). Syytä olla aika tyytyväinen!
Kovin suuria tavoitteita en itselleni asettanut silloin elokuussa kun juoksua taas aloittelin. Mun juoksuhistoria ei kovin kummoinen edes ole. Se on ollut mulle yksi liikuntamuoto siinä missä muutkin. Ja ehkä kaikista eniten se sellainen pääntuulettaja arjessa.
Ensimmäisellä juoksukerralla elokuussa matkaa kertyi nelisen kilometriä puolessa tunnissa. Vaikka kovin tavoitteellista en juoksusta halunnut tehdä niin toki siellä jossain takaraivossa oli toiveita siitä että pikkuhiljaa sekä matka että aika pitenisivät. Että jos joskus keväällä oltaisiin siinä pisteessä että kymppikilsa menisi alle tunnissa. Noh. Kehitystä tapahtuikin nopeammin kuin odotin. Se kymppi tunnissa meni rikki jo nyt syksyllä. Ensialkuun tuntui että se on matkana ihan mahdoton ja että kuolen enkä todellakaan jaksa yhtään mitään koko loppupäivänä (mä olen aamujuoksija, käyn juoksemassa suht ajoissa ja ihan viimeistään alkuiltapäivästä). Mutta nyt se on vakiintunut ihan normimatkaksi jonka jälkeen riittää virtaa vielä vaikka mihin. Uutena toiveena/tavoitteena onkin että jaksaisi juosta 90 minuuttia (mä juoksen aina ensisijaisesti aikaa, en matkaa) mutta tämä otetaan mahdollisesti työnalle sitten kun juoksukausi taas alkaa. Sinänsä siinä haasteellisin tulee olemaan se että meitä juoksijoita on perheessä kaksi ja ajallisesti 90 minuuttia on päivästä oikeasti aika paljon. Varsinkin jos sen kertoo kahdella. Mutta, sumplitaan sumplitaan.

Edelleen musta tuntuu vaikealta se lähtö ennen liikuntaa. Liikkuminen on kivaa mutta ajatus siitä että pitää kodista lähteä johonkin urkka-areenalle on se ongelmakynnys. Juoksussa on niin mahtavaa se että ei tarvitse kuin astua ovesta pihalle ja kaikki on valmiina. Samalla saa happea ja raitista ilmaa ja joskus vähän auringonvaloakin. Yksikään liikkasali ei tarjoa samaa. Lisäksi tässä meidän kotiympyröissä on ihan mahtavat puitteet juoksemiselle.

Voi olla että yksittäisiä juoksuja vielä tulee tälle vuodelle. Riippuu kelistä. Mun juoksukenkien pohja on sellainen että pienikin liukkaus tekee juoksusta aika haastavaa. Vaikka mittari näyttäisi plussaa niin se ei tarkoita sitä että ei olisi liukasta. Ja mua ärsii ihan suunnattomasti jos joudun panostamaan keskittymistä kesken urkkailun siihen etten kaadu. Juoksussa yksi kivoimmista on se rullaava tahti millä menet ja se kyllä häiriintyy jos täytyy luikkailla samalla.
Mä en ole jotenkin yhtään valmis vielä hyvästelemään juoksua. Mikään muu ei tunnu nyt just tällä hetkellä yhtä mielekkäältä lajilta. Typerä, typerä talvi kun tulet sotkemaan mun jutut!

Ps. Voi mikä valtava varjo tähän itsenäisyyspäivään. Kevyet mullat, Nelson Mandela. Tuntuupa ihan tosi surulliselta.

2 kommenttia:

  1. Vähän hidas aamu ja juoksuhommiin olisi vaikka mitä sanottavaa, mutta ensisijaisesti piti kuitenkin tulla kiittämään siitä, miten kauniisti tiivistit minunkin ajatukseni Mandelasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän 95 on jo sen ikäinen että todennäköisesti on armeliasta päästä jo ajasta eteenpäin mutta surullista silti.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?