torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu on ohi

Huh, pyhät alkaa olla paketoitu. Joulu on kiva mutta musta kolme päivää sitä huttua on ihan riittävästi.

Meidän joulu sujui oikein meidän näköisesti. Mitään ihmeempiä hösellyksiä keittiössä tai muuallakaan ei nähty, ne vähätkin aikataulut paukkui ja esimerkiksi aattona väki alkoi olla melkoisen nälkäistä ennenkuin ruokapöytään asti päästiin. Mä kun päätin kesken kokkailujen että vaihdan sittenkin verkkareista en luovu-suunnitelmani mekkoon ja meikkiin aaton ajaksi. Siinä sitten suhattiin hellan ja peilin väliä. Kolmas ilmeisesti aisti että jouluaatto on jotenkin erityinen juttu koska päikkärit jäi ihan torsoksi ja vauva hillui ja huuteli jaloissa. Tosin näköjään lapsen kuin lapsen saa joulupipareilla hiljaiseksi.

Vaikka yritettiin kuinka minimalistisella ruokatarjonnalla varustautua niin kaikkea jäi vielä joulupäivällekin. Miesväki hyytyi ihan täysin ja mä santsailin yksin minkä kerkesin pitkin iltaa ihmetellen amatöörimäisiä perheenjäseniäni. Tosin olin ainoa joka ei syönyt kinkkua, johtuikohan se siitä että vältin ähkyn. Vähemmälläkin mässäilyllä olisi selvitty. Senverran oltiin onneksi osattu mitoittaa että mitään ei tarvitse heittää roskiin.
Tämän joulun ehdottomaksi herkuksi osoittautui lumimantelit. Käytiin Tuomaan markkinoilla viimeisenä päivänä ja sieltä irtosi vähän yhtä ja toista kaksi yhden hinnalla. Ollaan aiempina vuosina ostettu monesti lumikarpaloita mutta niitä ei kyllä montaa syö. Aina niitä onkin jäänyt pyörimään ja kun noita lumimanteleita näkyi alella saavan niin tuotiinkin tällä kertaa niitä. Voihan nam!

Kaksikolla oli selkeästi aattona vähän hakemisen alla se oleminen vaan. Mutta kyllä ne joulupäivään mennessä hanskasi sen öllöttelyn. Kolmosen mennessä päikkäreille iskettiin telkkarista tulemaan Hobitti. Kasattiin olkkarin lattialle herkkuja, tyynyjä, peittoja jne ja olla katseltiin. Olipahan muuten ehkä maailman pisin elokuva... Pieni tauko oli pakko pitää välissä. Tänään olisi tarkoitus käydä leffateatterissa se toinen osa. Leffaa enemmän odotan sitä että päästään liikkeelle Kaksikon kanssa ilman että Kolmas on mukana. En muista koska oltaisiin oltu nelistään missään.

Aattona, kun katseltiin Lumiukkoa ja Joulurauhan julistusta, mietin että vitsit miten on kiva että meitä on monta ja perhe on iso. Se yhdessäoleminen on mulle niin iso juttu. Toki yhdessä voi olla ihan vain kaksinkin mutta mun oma näkemys joulusta on se että perhe on kasassa. Ja toivon että me ei jouduta Siipan kanssa koskaan viettämään joulua ihan vain kaksin tai ainakaan yksin. Mä olen kaikki edellä mainitut vaihtoehdot kokeillut ja kyllä se mun näköinen ja oloinen joulu vaatii väkeä ympärille.

Mä olen viime aikoina ottanut lapsista tosi laiskasti kuvia. Kolmosen askeleet ei vielä ole niin varmoja että niistä ehtisi ottaa ja mitään sellaista ei oikein ole tapahtunut mikä olisi herättänyt hei otetaampas kuva-oloja. Aattona päätin että nyt näpsästään lapsista kimppakuva. Kun kuitenkin seuraava koko porukan joulu on kahden vuoden päästä, tyypit on kamalasti isompia jo silloin. Puolen tusinaa räpsäsin joista yksikään ei onnistunut. Kuvattavia kun ei ihan kamalasti kiinnostanut. Samaten mietin että jossain välissä otetaan muisto koko perheestä mutta niin vaan sekin sitten jäi.

Kaikenkaikkiaan joulu sujui juuri niinkuin toivoinkin. Ollaan, ei kiirettä, ei riidellä, syödään, nautitaan. Saatiin olla vaan kotona kuten toivottiin. Vähän ehkä harmitti se että tosiaan se jouluna näkeminen on meidän liikkumisesta kiinni. Toki meille tuli ihmisiä mikä oli kivaa mutta samaa määrää ihmisiä ei nähty, mitä yleisin jouluisin nähdään. Koska me on suostuttu liikkumaan.
Lautapelejä olisi voitu pelata enemmän mutta unohdettiin ostaa ennen joulua uusi ja vanhoihin on vähän yliannostus. Mä pääsin urheilemaan halutessani ja Siippa kanssa (eilen päästiin salille jopa samaan aikaan!), tänään jätän suosiolla väliin koska yöllä jumiutunut lapa säteilee kipua kyynärvarteen asti.

Haluan vielä pikkasen palata lahja-asioihin, joista olen kirjoittanut pari aiempaakin postausta. Nimittäin eräs tuttava totesi että he ostivat lapsille niin paljon lahjoja että osa piti jättää antamatta. Että saavat sitten jossain vaiheessa myöhemmin nämä. Vaikka joskus kun on huono ilma.
Mun on pakko sanoa että silmät muljahti omassa päässä pari kertaa. En halua ketään tuomita yhtään mistään mutta en pysty kyllä ymmärtämään yhtään mistään näkövinkkelistä. Järki hoi! Miksei ylimääräisiä paketteja voi lahjoittaa vaikka vähävaraisille? Vähän luulen että lapsi ei kyllä sieltä lahjojensa keskeltä osaa kaivata saamatta jääneitä joista ei edes tiedä mutta joku toinen lapsi olisi voinut ilahtua edes yhdestä joululahjasta. Tai alunperinkin vähän miettiä että mitä hankkii? Lapasesta oli kuulemma lähtenyt mutta kuitenkin seuraavassa lauseessa todetaan miten on rahat tiukalla ja vieläkin tiukemmat ajat edessä. Miksi niitä paketteja edes pitäisi olla jouluna ihan järjettömästi? Todellako se joulu kulminoituu siihen lahjaröykkiöön?
Tätä pohdintaa nyt voisi toki jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Miten kyse on valinnoista ja siitä että ihminen voi kyllä halutessaan vaikuttaa siihen omaan elintasoonsa. Jos vain haluaa. Helpompi on toki pistää sitä rahaa haisemaan ja samalla valittaa miten ei ole rahaa. Vähän niinkuin tehdä itsestänsä "vähävarainen". En haluaisi olla joulun ankeuttaja tai tunnelman latistaja mutta kyllä kävi vähän vituttamaan. Oikeasti ihmiset mikä teitä vaivaa???

Onkohan mulla jotain traumoja näistä lahjahommista? Vai onko mulla vaan niin paha olla maailman tilasta? Myönnän että saatan joskus vaatia omilta lapsilta vähän liikaakin sen suhteen että ymmärtävät miten hyväosaisia ollaan. Että pelkään että potevat joskus jopa huonoa omaatuntoa omasta osastaan. Ja sitä en tietenkään halua. Mutta haluan että lapset kasvavat kohtuullisiksi, näkemään elämässä asioita jotka eivät ole materiaa, ilahtumaan jutuista joita ei voi paketoida. Tuntuu välillä tosi hankalalta vaatia omilta lapsilta suhteellisuudentajua kun ympärillä hyppii näitä no hupsista kun meidän lapsille tuli hankittua lahjoja niin paljon että ei niitä viitsi kaikkia antaakkaan-tyyppejä. Mä en voi sille mitään että poden joskus maailmantuskaa siitä että meillä on katto päällä ja ruokaa kaapissa ja puhtaat vaatteet päällä. En halua muita syyllistää omasta maailmantuskastani mutta kyllä mua välillä vituttaa ihmiset jotka valitsevat sulkea silmänsä oikeilta ongelmilta. Varsinkin näin jouluna. Maailmasta kun löytyy aika monta äitiä jotka joutuvat vähän toisenlaisten asioiden eteen. Ja kun kaikki on niin suhteellista.

Ps. Vuoden päästä mä haluan kyllä tapanina tanseihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?