sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Arkijyrä

Jatkan vielä vähän näistä töijutuista. Ne kun nyt on aika pinnalla. Nimittäin huomaa että aivokapasiteetti on nyt kyllä suunnattuna vain ja ainoastaan yhteen suuntaan koska tännekään ei saa oikein nyt suollettua mitään. Vaikka yleensä on asiaa luonnoksissa jonottamassa pilvin pimein. Muiden blogeja ehtii häthätää vilkaista, kommentointiin ei enää paukut riitä. Mut ehkä tämä tästä elpyy. Himassakin kommunikoin pääsääntöisesti kuola suupielestä valuen ja yksitavuisilla kannanotoilla että ei se paljon vahvemmin potki nyt sielläkään suunnalla. Arki vei mun aivot!

Meillähän oli suuret suunnitelmat ennen mun töiden alkua siitä miten pikkuhiljaa hoitovastuuta siirretään Siipalle. Tai ei ehkä välttämättä niinkään hoitovastuuta mutta sitä että totutellaan Kolmosta pikkuhiljaa siihen että mä en ole kotona. Olisin päivisin poissa ja kävisin vaikka kamalasti urheilemassa ja kavereiden kanssa kahvilla ja kirjastossa ja ehkä vähän alennusmyynneissä ja mitä nyt keksinkään. Reisillehän se meni nämäkin suunnitelmat niin että holahti!
Muhun iski nimittäin uudenvuodenpäivänä aivan järjetön miesflunssa joka vain äityi ja äityi tehden mut melko toimintakyvyttömäksi. Vaikka kuume ei ihan pilvissä huidellutkaan niin olo oli aivan kissanraato ja kamala ja veto veks. Tämä tosiaan romutti sitten hommelit täysin ja loppuenlopuksi mä vaan makasin kotona siihen asti että ne työt alkoi. Toisaalta Kaksikkohan oli myös vielä koulusta lomalla eli oli kiva kun sai heidän kanssa olla mahdottoman paljon pohjille ennen arkea. Nukuinkin itseasiassa yöt pääsääntöisesti Tokan vieressä koska nukkuminen teki niin kipeää ja en halunnut poskihampaita tekevän Kolmosen viereen hyörimään. Sai Siippakin edes vähän nukuttua kun yöhyörijöitä oli vieressä vain yksi...

Flunssan jälkimainingeissa, pimeän vuodenajan takia ja vähän töiden alunkin vuoksi kävin lataamassa meidän vitamiinivarastot täyteen. D-vitamiinia meillä syödään todella tunnollisesti mutta muiden kanssa tahtoo olla vähän niin ja näin. Kun purkit tyhjenee niin menee aina tovi ennenkuin muistetaan ostaa lisää. Koko lauma on ollut niin veto veke että nyt on pakko alkaa hakemaan buustia myös suun kautta. Nappasinkin matkaan porukalle monivitamiinia sekä Omega-3:a. Aloitin myös itselle pieninä annoksina macan ja lucuman sekä spirulina-levän. Ja pakko myöntää. Olo on energisempi ja hyvinvoivampi. Toki mä olen väsynyt elämänmuutoksesta mutta energiaa kyllä piisaa. Jopa makeanhimo on kadonnut. Vaikka mä yrittäisin kuinka monipuolisesti syödä niin mä en ainakaan saa pelkästä ravinnosta tarpeeksi jotta selviäisin vaan tarvitsen vähän lisäpuhtia purkista.

Muutaman työpäivän jälkeen on huomannut että miten paljon sitä onkaan unohtanut asioita poissaollessaan. Ihan pikkujutut tuottaa päänvaivaa ja työpäivien jälkeen on tosi väsynyt koska vielä joutuu ajattelemaan niin paljon tehdessään. Monet seikat on vielä sellaisia että toiset ei ymmärrä mua neuvoa koska ne on heille niin pieniä juttuja mutta kun on ollut poissa niin ne on oleellisen isoja. Työssä ei ole vielä sitä sellaista rullaavaa otetta vaan koko ajan joutuu keskittymään siihen mitä tekee ja se on hemmetin uuvuttavaa. Samaten senverran pikkujuttuja on muuttunut mun poissaollessa että jatkuvasti on sellaista pientä dilemmaa päällä. Tiedän mitä ja miten tehdään mutta en millä. Pikkuhiljaahan ne jutut sieltä löytyy ja oppii ajantasalle mutta se tuntuu tällä hetkellä hieman turhauttavalta. Mutta kyllä se muisti näköjään sieltä palailee pätkittäin. Henkilöstönumero alkaa pikkuhiljaa taas muistua, salasanat ja muut tunnarit alkaa olemaan hanskassa ja muistin miten pitämättömät lomapäivät tarkistetaan (22, first things first). Rankemmalta ja raskaammalta kyllä tuntuu käydä töissä kuin olla kotona. Nukahdin iltana eräänä sohvalle läppäri sylissä.

Ylipäätänsä nyt on vielä vähän se vaihe kun haluaisi vaan olla ihan rauhassa kun tulee töistä. Duuni imee tällä hetkellä enemmän kuin antaa koska totuttautuminen uuteen arkeen on niin isosti päällä. Perhe on vähän kovilla ja mun tekisi vaan mieli kirkua että antakaa mun olla kun olen välillä niin poikki ja oman tilan tarpeessa. Mutta tiedän että sekin tasottuu kyllä. Kunhan kykenee rutinoitumaan. Sohva on tällä hetkellä himassa mun asema ja parkkeeraan sinne iltaisin. Tehotorkun. Lukemista kaipaan muuhunkin kuin bussimatkoihin. Ja liikuntaa. Tulisi jo kevät ja valo, tuo lumi tuntuu lähinnä masentavalta. Mulla ei olisi ollut mitään sellaista brittiläistä talvea vastaan!

Jokatapauksessa muutaman päivän jälkeen huomaa miten kivaa on taas se että työ on nimenomaan vuorotyö. Kolme aamuvuoroa on ihan maksimi mitä mä jaksan herätä. Kolmannen päivän kohdalla aletaan olemaan jo aika poikki ja iso osa päivästä menee varaliekillä. Onneksi nyt on edessä taas iltoja, saa nukkua ja saa myhnystellä aamuisin! Muutama päivä vielä ennenkuin koittaa vähän vapaatakin.

Haastatin vähän ennen töiden alkua tätä meidän väkeä että jännittääkö niitä tämä muutos ja miltä tämä kokonaisuus nyt maistuu. Kaksikkoa vähän jännitti, eivät oikein muista sitä aikaa kun olen ollut viimeiksi duunissa. Ajatus siitä että mä en olekaan kotona tuntui vähän oudolta. Yövuorot arvelutti että mitä mä siellä teen ja miksi en voi olla kotona. Siippa taas ei oikein osannut vielä miettiä että missä tulee niitä kompastumisia ja mitkä sitten handlaa täysin. Mua ei epäilytä niiden pärjääminen mutta omasta osasta olen vähän epävarma.
Varmasti kokonaisuuden kannalta hommaa helpottaa paljon se että Siippa on kuitenkin kotona. Meinasin kyllä pikkuhiljaa erinäisiä arjen logistisia vastuita siirtää Kaksikonkin hoidettavaksi ja vastuulle. Ei tule homma muuten pelittämään sitten aikanaan kun aikuiset on molemmat duunissa. Helpompi opetella vähän jo nyt. Eli hermojen menetystä tiedossa big time!

Kolmas ei ole ainakaan vielä juurikaan reagoinut mun poissaoloon. Ei tunnu kaipaavan. Toki nyt on vielä aikaista sanoa lopullista suuntausta mutta ainakin nyt alku on sujunut hyvin. Ja se on helpottanut paljon sitä omaa irrottautumista himahommista ja siitä että olen päivät vauvasta erossa. Yöt on ihan yhtä levottomia tai rauhallisia kuin oli silloinkin, kun olin kotona. Ei tämä ehkä ihan niin kamalaa olekaan. Pakko myöntää että on kiva tulla kotiin jossa on ruoka valmiina. Ja jossa joku muu kantaa nyt sen pääsääntöisen vastuun pyykeistä, juoksevista asioista ja kissanoksennusten siivoamisista.

2 kommenttia:

  1. Mun aivot on myös aivan työmoodissa ja samoin kuola valunut sohvatyynylle parina iltana ;D Eiköhän tämä tästä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä :D Onneksi kevättä kohti mennään...

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?